keskiviikko 10. helmikuuta 2016

cambridge - vko 5 | osa 1

Valmentaja päätti nyt vissiin ihan tosissaan puuttua tähän mun säälittävän epäsäännölliseen rytmiini, möh, ja käskemällä käski pyysi nätisti kirjaamaan ylös milloin syön... pyysi se kyllä miettimään etukäteen tulevia ruokalistojakin, mutta ihan niin isoa askelta en heti alkuviikosta kyllä pystynyt ottamaan. Suunnitelmallisuus ja minä ei olla tässä asiassa koskaan oikein kohdattu, öö.

Paitsi että, vähän mä jo skarppasin! Koska meidän jääkaappiin oli ilmestynyt mystisesti perunoita (joilla on tapana myöskin unohtua sinne vähintään yhtä salaperäisesti), pyysin Henkka tekemään itselleen tiistaina sellaista ruokaa, mikä olisi (hänen mittapuullaan) helppo pakata eväsrasioihin ja ottaa mukaan Jämsään ja josta parhaimmillaan riittäisi parille, ellei jopa kolmelle päivälle. Tiistaina ahkeroitiin siis pyttipannua, enkä ottanut edes yhden yhtä makkaran palasta! Siis huhhuh, melkoinen suoritus - pakko tosin myöntää, että repsahtaminen oli TODELLA lähellä.


Tarkoitus olisi, että syön (1) klo 8-9, (2) klo 11-12, (3) klo 14-15, (4) klo 17-18 ja (5) klo 19-20. (6) Viimeistä pirtelöä en puolita, vaan sen pyrin hörppimään vähän ennen nukkumaanmenoa.

(Huom! Olin laiska ja käytin jo ottamiani kuvia, eli olen tämän viikon tasolla 1+ eikä näin ollen marjat kuulu vielä ruokavaliooni, yhyy. Ei tosin varmaan oliivitkaan, mutta niistä en kyllä edelleenkään luovu O.o)

MAANANTAI
(1) klo 09.05: ½ pss | (2) klo 12.30: ½ pss | (3) klo 14.30: 200g raakaa porkkanaa, 80g tonnikalaa, 40g raejuustoa ja se 4 oliivia | (4) klo: 18.15: ½ pss | (5) klo 21.15: ½ pss | (6) klo: 22.10: 1 pss 

Tein maanantaina pilatesta sellasen about 45 minuuttia ennen kolmatta ateriaa - muistan, kuinka ekalla kerralla en pystynyt menemään edes koko ohjelmaa läpi. En siis oikeasti vaan pystynyt, ei kunto riittänyt. Alkumetreillä meinasi iskeä tuo epätoivo, mut alkukankeuden jälkeen tuttu ohjelma mentiin läpi melkein rutiinilla ja ihan alusta loppuun, jes! Sen jälkeen iski niin hirveä nälkä, että oli pakko saada jotain syötävää heti-välittömästi, mutta meidän jääkaapin sisältö oli taas vaihteeksi kovin ankea... parsakaalikin oli unohtunut homehtumaan, voi huoh. Tällä viikolla on nyt pakko alkaa panostamaan tähän asiaan tai muuten hajoaa pää. Ehkä se taso 2 auttaa tässä asiassa sit kuitenkin, kun voidaan syödä Henkan kanssa samaa ruokaa. Kauppalistaankin tulee varmaan panostettua ihan eri tavalla. Tavoitevesikannun nostin jo edellisenä iltana valmiiksi pöydälle ja illalla ysin jälkeen se olikin jo tyhjä, hyvä minä!

TIISTAI 
(1) klo 9.20: ½ pss | (2) klo 11.35: ½ pss + muutama porkkanan pala | (3) klo 15.00: ½ pss + pari porkkanan palasta | (4) klo 17.20: 180g höyrytettyä porkkanaa, n. 95g tomaattia, 100g höyrytettyä kukkakaalia, n. 30g jääsalaattia, 60g kanaa (maustoin chilillä ja pippurisekoituksella) ja 50g raejuustoa | (5) klo 20.40: ½ pss | (6) klo 22.00: 1 pss

Tiistaina olin maanantaisen pilateksen jäljiltä ihmisraunio, nauraminenkin sattui vatsalihaksiin, pienistä yskäsyistä puhumattakaan! Päivä sujui oikein mainiosti syömisten osalta, edes lettuihin en sortunut! Kaikki meikäläisen tietävät ja tuntevat ymmärtävän tämän asian merkittävyyden, kröhöm. Lettuja! Niin ja neljännen aterian kohdalla koinkin sitten eräänlaisen valaistumisen... Olin tyytyväisenä kasannut kaiken ruuan lautaselleni, valmiina syömään, kunnes pysähdyin hetkeksi katsomaan tuota annosta.


Valmentaja varmaan repii hiuksiaan tuon kuvan nähdessään, miksi helkkarissa tuolla hölmöllä on noin paljon lautasellaan?! No, erittäin hyvä kysymys. Jostain syystä siinä tilanteessa ymmärsin sen yhtäkkiä olevan ihan hirveän suuri annos kerralla syötäväksi, ja sitten muistui mieleen myös ne päivällä syömäni porkkanat... hups?! Ensinnäkin mietin hetken, että oonko oikeasti laskenut väärin? Se on aika todennäköistä, nimittäin. Ja toiseksi, miksi mä en ole aikaisemmin tajunnut, ettei sitä 200 kaloria tarvitse vetää kerralla? Miksen ole ottanut töihin välipalaksi mukaan jotain pientä, pussien lisäksi? Vedin maanantaina raakana 200g porkkanaa, laiskuuttani, ja sen jälkeen ikeneni päättivät muistuttaa meikäläistä allergioistani, kappas kepposta. Olen siedättynyt tosi hyvin, mutta silti mm. raaka porkkana sopii mulle parhaiten pienissä osissa nautittuna (ellei kyse ole porkkanaraasteesta), joten senpä takia sehän olisi oikein mainio pieni välipala töihin tai ihan vaan siihen iltaan, kun alkaa tekemään mieli jotain syötävää. Miten ihminen voikin joskus olla niiiiiin tyhmä?

KESKIVIIKKO
(1) klo 10.15: 1 pss | (2) klo 12.25: 28g jääsalaattia, 100g tomaattia, 44g raejuustoa, 62g kanaa ja kaksi oliivia + Henkalta kaappiin unohtunut paistettu kananmuna, myönnän! | (3) klo 15.00: ½ pss | (4) klo 17.30: porkkanat ja kukkakaalit | (5) klo 20.30: ½ | (6) klo 23.00: 1 pss*

*hälytys laitettu, etten varppina unohda, koska en jaksanut sinne asti odottaa postauksen julkaisemista

Keskiviikkona pohdin taas sitä, miten mua häiritsee tosi paljon se kuinka ihmiset virheellisesti kuvittelevat meikäläisen kärsivän koko ajan nälästä tän ohjelman takia. Voin kertoa, ettei kyllä tällä viikolla ole kertaakaan ehtinyt nälkä tulla - tuntuu pikemminkin siltä, että jatkuvasti pitäisi olla syömässä! 200 kaloria pussien lisäksi kuulostaa kai monen mielestä vähältä, mutta kuten toi mun eilinen annokseni todisti, ei se yllättäen terveellisesti syötynä olekaan mikään ihan pieni annos - jos vaan olen yhtään oikein osannut laskea, haha. Pelkillä pusseilla oleminen vaatii tottakai halua ja motivaatiota ja ekat pari päivää se nälkä myös tuntuu hetkittäin, mutta ketoosiin pääsy helpottaa huomattavasti. Ja ihan yhtä helposti tän projektin voi aloittaa suoraan tasolta 1+, joten epäilijöiden kannattaisi kyllä ehdottomasti kokeilla. Eihän sitä tiedä, aina voi yllättyä positiivisesti. Töihin iltavuoroon lähti mukaan mun superhienossa teinimutanttikilpikonnaeväsrasiassa 102g raakaa kukkakaalia (naaaam, mun herkkua) ja 120g raakaa porkkanaa.


Tällainen "fiksuus" ja asioiden pidemmälle ajattelu (onks tää nyt sitä suunnitelmallisuutta?!) on mulle ihan uutta, joten valmentaja saisi luvan olla ylpeä ainakin tästä yrityksestä ja kehityksestä, jos ei mistään muusta! ;) Musta tuntuu, että mä alan vasta nyt edes joten kuten ymmärtämään mistä tässä kaikessa on kyse ja ensi viikolla pitäisi muka jo siirtyä tasolle 2, apuva! Mä aloin myöskin miettimään miksi olen mennyt pelkästään sen Cambridge-vihkosen todella suppean esimerkkilistan mukaan, miksi en ole esim. kokeillut mitään muita kasviksia kuin näitä kuvissa näkyviä? Ekalla kerralla taisin suosia näitä tiettyjä vihkosesta löytyvien kalorilaskelmien takia, enkä ole tainnut koskaan tulla ajatelleeksi mitä kaikkea saisin nyt jo oikeasti syödä - saati, että olisin kysynyt asiaa valmentajalta. Tässä se mun älykkyyteni taas loisti - poissaolollaan. Joka päivä oppii jotain uutta, nähtävästi.

Mä en tällä hetkellä oikeastaan toivo muuta, kuin että natsipuntari suvaitsisi 21.2 näyttää alle 70 kiloa. Aamupaino oli omalla vaa'alla tänään 70,7kg. Pilatesta ajattelin yrittää jälleen huomenna, tänään keho huutaa vielä hoosiannaa maanantain "treenin" jäljiltä, mut onneksi juuri niistä mun ongelmakohdistani - kai siellä jotain sitten on tapahtunut. Tiistaina tosin uhkasin töissä, etten urheile enää ikinä, mut kai mun on vaan syötävä sanani tässä tapauksessa... Hemmetti kun en ole tullut ottaneeksi itsestäni mitään kuvia, joissa sen edistyksen ihan oikeasti näkisi. Mä inhoan kameraa, eikä se varmaan ihan helpolla muutu.

Anyway, palaillaan astialle lautaselle sunnuntaina! :)

2 kommenttia:

  1. Munki päänsärystä sanottiin tänään, että syön liian vähän -_-
    Ja raaka kukkakaali?! Se on niin pistävän makusta O.o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis joo, mä arvasin et joku ihmettelee tota. Mä oon tykänny raa'asta kukkakaalista vissiin teinistä asti, en ymmärrä itsekään :D ja noni, hyvä et selvis mahdollinen syy tohon särkyyn!!

      Poista