virallinen sydänultra

Hui saakeli. Tässähän on vierähtänyt taas ihan mukavasti aikaa viime postailusta, hupsista - ja oikeastaan aikalailla vahingossa! Mun oli tarkoitus postailla enemmänkin, varsinkin bujoilusta, mutta ei-niin-yllättäen ei siitä mitään tullut... mut jospa tässä tämän kesän aikana saisi aikaiseksi puskea ulos noi luonnoksiin jääneet postaukset, haha. Olihan se ensimmäinenkin opiskeluvuosi melko kiireinen, mutta kyllä tuon toisen lukuvuoden aikana on jostain syystä stressilevelit olleet välillä niin huipussaan, että toimintakyky on hetkittäin ollut ihan nollissa. Eikä se talven pimeys, harmaus ja kylmyys todellakaan auttaneet asiaa. Onneksi nyt on kelit olleet aivan ihanat ja mä olen vihdoin ja viimein saanut allergiaoireet oikeilla lääkkeillä kuriin, joten oon pystynyt nauttimaan kesän alusta ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Ollaan mm. puistoiltu Rymyn kanssa ahkerasti ja muutenkin lenkkeilty paljon enemmän --- remmiräyhääminen on nimittäin helpottanut todella paljon! Toki huonojakin päiviä sattuu kohdalle silloin tällöin, niin koiralle kuin omistajalle, mutta pääsääntöisesti mulla itselläni on nykyään paljon rennompi ja luottavaisempi olo, kun ollaan Rympylän kanssa kahdestaan liikkeellä. Ja siis valehtelematta se, ettei tarvii koko ajan kärsiä hirveistä allergiaoireista, on vaikuttanut asiaan ihan älyttömästi. Mä oon jopa jossain määrin alkanut nauttimaan lenkkeilystä Rympän kanssa. Mutta joo, en nyt kuitenkaan tänään ajatellut pelkästään hehkuttaa näitä kesäisiä kelejä vaan vähän synkemmillä asioilla oon liikenteessä... 

Me nimittäin käytiin lauantaina Rymyn kanssa Eläinklinikka Tähdessä ihan virallisessa sydänultrassa ja kuten vähän uumoiltiin, vikaahan sieltä löytyi. Rymyn veljistä ainakin kahdella on todettu myös häikkää sydämessä, joten tulos ei todellakaan yllättänyt - senhän takia sinne itse asiassa mentiinkin. Rymyn sydänvika on kuitenkin mun käsittääkseni tässä vaiheessa veljiinsä verrattuna paljon lievempi; on oireeton eikä esim. vaadi mitään lääkitystä. Toisin sanoen meillä jatkuu lääkärin käskystä normaali elämä, helteillä pitkien lenkkien välttäminen. Seurailkaa, ettei tule vajaatoimintaoireita (lepohengitystiheys nousee yli 30 krt/min, yskä, suorituskyky huono, pyörtyily, hengitysvaikeudet)... Nukuttaa saa hammaskivenpoistoa varten. Kontrollia suositellaan 1 vuoden kuluttua. 

Lääkärireissu sujui normaaliin tapaan, mitä nyt meitsi laitettiin hetkeksi makaamaan lääkärin lattialle jalat kohti kattoa, kun meinasi taju lähteä. Onneksi ymmärsin siinä sanoa, että nyt on muuten pakko päästä istumaan... Sydän ultrataan koiran ollessa hereillä, joten voitte vaan kuvitella mitä Rymy oli asiasta mieltä. Pöytä, jossa koiraa pidettiin kyljellään, oli just sen verran korkea että mä sain olla koko ajan varpaillani ja muutenkin oli aika työlästä hommaa tuon meidän jäbän paikallaan pitäminen. Ja kuten lekuri siinä sanoi, että onhan se myös emotionaalisesti rankkaa, kun saa kuulla ei-niin-hyviä uutisia - siitäkin huolimatta, että niitä osaisi odottaa. Siinä vaiheessa kun meikäläinen putosi pelistä, kutsuttiin vastaanotosta Henkalle toverin apuun, koska yksin Rymyn pitäminen kyljellään oli ihan mahdotonta. Operaation jälkeen käytiin vielä pieni rauhoittumislenkki, jotta lekuri pystyisi kuuntelemaan Rymyn sydämen ---- yksikään lääkäri ei siinä ole aikaisemmin onnistunut, koska Rymyhän tärisee niin hemmetisti ja tärinä alkaa sillä sekunnilla, kun päästään eläinlääkäriaseman ovista sisään. Meinasi se nytkin olla hieman haastavaa tauosta huolimatta, mutta onneksi odotushuoneeseen tuli toinen koira, joten kun Rymy jäi kuuntelemaan ja katselemaan toveria, tärinäkin hellitti hetkeksi. 

Viimeksi kun käytiin about vuosi sitten Palokan Evidensiassa niiden rasvapattien takia, mä itse asiassa mainitsin lääkärille, että Rymyn veljeltä on löytynyt sivuääni ja se lekurihan siinä yritti vähän sydäntä kuunnella. Sanoi, ettei ainakaan näin kuulu mitään ja että tokihan Rymyn tärinä vaikuttaa asiaan - ja siis olin kyllä jo tuolloin tietoinen, ettei tuommoinen pieni ohimennen tehty kuuntelu mitään kerro ja että ultra on edessä joka tapauksessa. Nyt lekuri kuitenkin sanoi, että ihan selvästi se sieltä kuului. Lausuntoon kirjasi, että pulssin rauhoituttua gradus1/6 sivuääni mitraalialueelta. Eli tuomioksi muodostui mitraaliendokardoosi, vasemman eteiskammioläpän vuoto. Oikealta puolelta kuvattaessa lekuri kyllä heti sanoikin, että jotain röpelöä siellä sydämessä kyllä näyttää olevan ja lopputulema oli tosiaan se, että vasemman eteiskammion läppä on selkeästi paksuuntunut. 

Mä tykkäsin Eläinklinikka Tähdestä kyllä tosi paljon, musta siellä oli ihanan rento, mutta asiansa osaava meininki - tosin niin on Evidensiassakin aina ollut, mutta Tähti sattuu sijaitsemaan tuossa ihan muutaman kilsan päässä meistä. Evidensia löytyi ennen suhteellisen läheltä, mutta nyt pitää lähteä Keljonkankaalle tai Vaajakoskelle, joten voi olla, että jatkossa käydään useammin Tähdessä. Kertoo ehkä sekin jotain, että siinä vaiheessa, kun mut laitettiin maahan makaamaan, mua ei yhtään hävettänyt - ja kun nousin sieltä ylös, niin mulle vielä kiikutettiin mehua. Muutenkin palvelu oli tosi hyvää ja jäi hyvä fiilis vierailusta kaikesta huolimatta. Seuraavaksi ois sitten tarkoitus varata Rymylle hammashoitoon aika; on meinaan pesuista huolimatta hampaat taas ihan hirveän näköiset. Jos sitä sotaoperaatiota nyt pesemiseksi voi edes kutsua... kynsien leikkaaminen onnistuu nykyään ilman mitään ongelmaa, kun aikoinaan otin sen asenteen, että hommahan tehdään, mutta hampaiden suhteen tuo asenne ei kyllä ole auttanut pätkääkään. Raakaruuallahan yritin saada hampaita parempaan kuntoon, mutta sitä syödessään Rymy joko huutaa nälkäänsä tai vastaavasti lihoo eli toisin sanoen oikean annoskoon löytäminen tuntuu olevan rakettitiedettä. Nappulalla sen sijaan ollaan saatu pidettyä paino aika hyvin kurissa - ja nappulahan ei tietenkään samalla tavalla putsaa hampaita, koska sehän olisi liian helppoa, eh. Sivutietona kerrottakoon, että kotivaaka näytti viimeksi 13,8kg, lääkärin 14,4kg. Mutta painohan oli edellisellä lääkärikerralla yli 17kg, että mun mielestä ollaan kyllä onnistuttu ihan hyvin tässä projektissa :)

Anyways. Vaikka loma periaatteessa alkoi, eikä luentoja tai demoja enää ole ennen syyskuuta, oppimistehtäviä on luonnollisesti muutama listalla, huoh... Viime kesänä sain kouluhommista huolimatta aika hyvin postauksia ulos ja toivon, että tänä kesänä on sama homma. Varsinkin bujoiluun liittyvät postaukset haluaisin nimittäin saada "ajan tasalle" - varsinkin kun kohta olisi aika korkata uusi bujo, jee! Joten palaillaan astialle :)

rymyn kesäterkut

Oon varmaan viikkoja miettinyt taas vaihteeksi, että miten tän blogihiljaisuuden rikkoisin - miettinyt miten mä parhaiten selittäisin minne hävisin ja miksi, mutta tulin siihen tulokseen, ettei mun varmaankaan tarvitse... ei tää taida olla ensimmäinen kerta, kröhöm. Tällä erää riittänee kun kerron, että viime kuukaudet ovat olleet henkisesti raskaita, eikä vähiten meille läheisen ihmisen sairastumisen ja poisnukkumisen takia. Henkan kesäloma on ohi ja meikäläinen palaa opinahjoon huomenna... käsittämätöntä! Kieltämättä tuntuu vähän siltä, ettei tänä kesänä (sikälimikäli tätä harmauden ja sateen multihuipentumaa voi oikeasti edes kutsua kesäksi) oikein ehtinyt kaiken huolen ja surun keskellä kunnolla edes lataamaan akkuja, mutta jospa se tästä... Mä en just nyt kuitenkaan halua omasta tilanteestani sen enempää höpötellä - Rymyn elämässä puhaltaa uudet tuulet, nääs! Ensiksi kuitenkin muutamat kuvat meidän "kesältä":

Käytiin heinäkuun alussa moikkaamassa Serppaa ja Myytiskää yhden viikonlopun verran ja tuo pieni irtiotto arjesta tuli niin tarpeeseen! Rymy nautti silminnähden auringosta, valtavasta pihasta ja varsinkin nurmikosta ♥ Samalla reissulla otin muuten Myytistä ja mun äidistäni jotenkin tosi mainion kuvan ja sen ehdinkin silloin heti postaamaan instaan :D

Bongaa vauhtiwhippet :D

Bestikset ♥___♥

Kiitos iskän kyydityksen, me päästiin Rympän kanssa viikoksi mummilaan pappan passattavaksi ja pyörähdettiin siinä sivussa myös kummieni mökillä (oli muuten tod näk tämän "kesän" eka ja vika kerta kun meikäläinen ui, surullista). Rymy tulee ihan älyttömän hyvin toimeen kummieni westien kanssa, eikä lähde mökin pihapiiristä nenänsä perässä mitenkään hälyttävän pihalle, mikä on tosi huojentavaa. Rymy seisoi itse asiassa pitkälti saunan oven takana vinkumassa sen aikaa, kun kehtasin sinne ilman hänen majesteettiaan mennä, haha.

Myös melkoisen rohkea jänönen kävi mökillä kylässä meidän siellä ollessa! Onneksi kumpikaan koirista ei otusta huomannut... vaikka toisaalta, olisihan se ollut ihan kiva nähdä Rympän reaktio tälleen sateella; olisikohan mahtanut lähteä katoksen suojasta mihinkään? :D 

Sateesta "nautittiin" myös seuraavana päivänä... ystäväni ajoi Nummelaan omien koiruuksiensa kanssa ja me ei-sokerista-tehdyt reippailimme kaatosateessa höpöttäen ja mm. mustikoita syöden. Oli kyllä niin terapeuttinen lenkki, eikä tuo sadekaan oikeastaan haitannut mitenkään - ainakaan meitä ihmisiä :D

Niiiiiin ja tosiaan, treffattiin ekaa kertaa ikinä ystäväni perheen uusin jäsen eli kuvassa näkyvä kaunokainen ♥ Aivan ihana neiti, en voi muuta sanoa.

Onneksi me saatiin mummin ja papan luona nauttia myös auringosta! Meikäläisestä pihalla parasta oli marjojen syönti - Rymystä parasta oli sen sijaan pihan kokonaisvaltainen vahtiminen, vaikka malttoi tuo onneksi välillä ottaa tehotirsojakin... ja syödä mm. karviaisia mun kanssani :)

Käytiin syömässä kummieni luona ja myös siellä Rymy muisti oleellisen... kerjäämisen ja vahtimisen, kuinkas muutenkaan.

Ja sitten niitä vähän uudempia kuulumisia - long story short: Käytiin lekurissa elokuussa ja mä koin elämäni shokin... vaaka näytti Rymyn painoksi 17,2 kiloa. Kyllä, oikeasti. Okei, no ei se ihan täysin yllärinä tullut, koska pari ihmistä ehti mulle meidän reissulla kohteliaasti huomauttaa Rymyn painosta, mut silti... ei sitä vaan ite jotenkin näe. Mä päätin, että asialle tehdään samantien jotain ja otettiinkin Henkan kanssa itteämme niskasta kiinni välittömästi!

Tästä johtuen uskaltauduttiin vihdoinkin sekä etsimään lähin koirapuisto että käymään siellä. Ollaankin tän parin viikon ajan koirapuistoiltu lähestulkoon päivittäin joko kävellen tai autolla. Alkuun Rymy lähinnä kyyhötti sylissä tai puiston penkillä - tässä yhtenä päivänä se meni ja loikkasi ensitöikseen penkillä istuvan naisen syliin (ai että mua muuten hävetti), mutta onneksi naista vain nauratti koko juttu.

Joka kerta Rymy kuitenkin uskaltautuu rohkeammin muiden koirien luokse sekä kauemmas ja kauemmas meistä, joten keräillään sitä rohkeutta ja itseluottamusta tälleen pikkuhiljaa. Tästä syystä en myöskään kieltänyt ekoilla kerroilla Rymyä tulemasta syliin tai seisomasta/istumasta puiston penkeillä, joskin pistän alas heti jos sieltä alkaa muita komentamaan. Nyt en ota enää edes syliin, mutta penkille saa edelleen tulla jos on hiljaa. Tänään Rymy jopa ihan kunnolla juoksi parin muun koiran kanssa ympäri puistoa - olin haljeta ilosta! SE LIIKKUU, OU MAI GAAAD.

Kaikesta huolimatta Rymyllä tuntuu aina olevan kovasti muille asiaa ja useasti muiden innostuessa leikkimään, Rymy vähintään käväisee paikalla vähän leukojaan louskuttamassa... en oikein tiedä mitä mieltä olen asiasta. Toisaalta on rasittavaa, että mun koira on vähän väliä äänessä, mutta toisaalta on mukavaa, että se välillä uskaltautuu ottamaan osaa leikkiin vaikkakin sitten äänekkäästi. On myös suhteellisen huvittavaa, miten koirien juoksuleikit ja painit katkeavat aina välittömästi uuden kaverin lähestyessä puistoa, jolloin koko lauma kerääntyy aidalle tervetuliaskonsertoimaan.

Alkuun Rymy ei antanut oikeastaan kenenkään tulla lähelle tai oikeammin sanottuna, Rymy pyrki aina karkuun jos joku tuli liian lähelle. Nyt ollaan onneksi siinä pisteessä, että talonkin kokoinen koira saa jo vähän nuuskuttaa eli Rymy ei enää keskity pelkästään oman persuksensa suojelemiseen, haha.

Niin, ja ollaan tosiaan palattu raakaruuan - tai oikeastaan sekaruuan - ihmeellisen maailmaan eli aamulla meillä tarjoillaan nappuloita ja illalla sitten jotain ihan muuta. Meidän on ensinnäkin ihan pakko saada Rymyn painoa alemmas (tällä hetkellä ollaan about 16 kilon kohdalla, jes!), mutta vielä tärkeämpänä koen hammashuollon... Rymyn hampaiden peseminen on täyttä tuskaa ja lääkäri huomautti alkavasta ientulehduksesta. Tämä ei sinänsä ollut mikään uutinen; viime vuoden marraskuussa käytiin putsaamassa hampaat ja jo tuolloin todettiin, että muutamassa yläetuhampaassa on lievästi syventyneitä ientaskuja ja että hampaiden hoitoa pitäisi tehostaa. Meitä ohjeistettiin muun muassa harjaamaan Rymyn hampaita, mutta eihän siitä oikein tullut mitään ja kaiken huolen ja surun ja mukakiireen keskellä koko homma vain yksinkertaisesti unohtui. Kuten sanoin, viimeinen vuosi on ollut todella raskas... tää taisi olla eka vuosi, kun en jaksanut blogin puolella (tai ylipäätään missään) noteerata edes Rymyn 6-vuotissynttäreitä. Nyt on kuitenkin sellainen olo, että on aika siirtyä eteenpäin. Nyt on aika keskittyä taas vähän enemmän meihin, omaan itseensä ja tuohon meidän karvaiseen lapseen. Alku on ainakin lupaava, eikö?!