maanantai 3. kesäkuuta 2019

bujo | lokakuu 2018


Lokakuussa muistin listata mantrat, pisteet siitä mulle! Mä aika systemaattisesti jätän aloitusaukeamille tilaa jonkin verran mantroilleni, mutta usein mä sit kuitenkin unohdan merkata ne ylös. Yleensä noi mantrat on sellaisia parisuhteeseen liittyviä tai omaan hyvinvointiin liittyviä hajatelmia kuten vaikka uskalla tai kuuntele tai jotain vastaavaa. En siis edelleenkään listaa mitään konkreettisia tavoitteita, vaikka oon kyllä miettinyt antavani niillekin mahdollisuuden. Opintojen ohella tuntui ylivoimaiselta asettaa itselleen mitään muita tavoitteita kuin tee tehtävät ja selviydy...


Lokakuussa kuukausiaukeama oli samanlainen kuin yleensäkin, eli simppeli kalenteri. Tämä siksi, että lokakuussa oli vielä demoja ja luentoja ennen syventävää harkkaa, jotka tykkään merkata kalenteriin juuri tuolla tietyllä tavalla.


Lokakuussa olin ihan älyttömän huono ylläpitämään mielialaseurantaa (täytin sitä usein muutaman päivän viiveellä) ja samoin muiden seurantojen täyttäminen jäi todella vähälle. En ole siltikään luopunut seurannoista, sillä mun kohdallani ne auttavat lähinnä nimensä mukaisesti asioiden seuraamisessa, enkä mä periaatteessa yritä niiden avulla muuttaa tapojani. Oon muutenkin oppinut hyväksymään sen, ettei niitä seurantoja aina tule täytettyä ja se on ihan ok. Lokakuussa päätin käyttää mielialaseurannassa mildlinereitä kuvaamaan erilaisia tunnetiloja ja niitä käytän itse asiassa edelleen.


Lokakuussa mulla oli taas juoksevat listat käytössä, koska mä vaan tykkään niiden ulkonäöstä. Viikkoseurantoja tuli myös täytettyä siivouslistaa ja Rymyn seurantoja ahkerammin. Se nyt vaan on fakta, että viikkoseurannat toimivat mulla kaikista parhaiten.


Lokakuussa käytin tapani mukaan Tombow ABT Dual Brush -kyniä ja ainakin omaa silmää tämä kolmen värin yhdistelmä miellytti. Käytössä oli siis ruskea (969), vihreä (346) ja vaaleanpunainen (723).


Lokakuussa mulla oli taas vaihteeksi samanlaiset kuukausiaukeamat, koska minä. En oo aikoihin hirveästi uskaltanut piirrellä tai koristella sivuja sen enempää, koska mä haluan, että ne itse asiat ja tehtävät ynnä muut mahtuu varmasti tohon aukeamalle. Tosiasiassa tyhjää jää aina, että saas nähdä miten tämän asian ratkaisen nyt kun opinnot ovat ohi, hmm. Toisaalta mä tykkään omasta tyylistäni ja siitä, ettei niiden sivujen aina tarvitse olla täynnä jotain superhienoja kuvituskuvia tai taideteoksia. Tältä näyttää sellaisen ihmisen bujo, joka ei koe osaavansa piirtää, mutta joka kuitenkin nauttii väreistä ja esteettisesti (omaa silmää) miellyttävistä jutuista. Tärkeintähän on se, että ne sivut näyttävät käyttäjästään hyvältä - muiden mielipiteillä ei oikeasti tässä kohtaa ole mitään väliä.


Että semmoinen lokakuu, seuraavaksi sitten marraskuun ja joulukuun kuvat - ne kun ovat tosi ajankohtaiset tälleen kesäkuussa, hahaHei, tähän loppuun vielä: ootteko muuten huomanneet, että tein bujojutuille ihan oman instan? Rymyn ja mun yhteinen insta kantaa edelleen nimeä liquoricecaramels, mutta kaikki tavalla tai toisella bullet journaliin liittyvät jutut löytyvät jatkossa charmingsyraista, joten toivottavasti nähdään siellä!

tiistai 28. toukokuuta 2019

bujo | syyskuu 2018


Edellisessä B U L L E T  J O U R N A L postauksessa esittelin hieman tapaani siirtyä vanhasta bujosta uuteen ja parin kuukauden päästä on itse asiassa aika korkata seuraava ihanuus, jee!  (^_^) Oletan ja toivon, ettei mun tarvitse kauaa olla työttömänä, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että mun bujoni tulee varmaankin käymään läpi jonkinlaisen muutoksen töiden myötä. Tämä siis siksi, etten muun muassa tietosuojasyistä saa jatkossa tuoda töistä mitään oleellisia infoja tai tietoja kotiin, joten mulla tulee todennäköisesti töissä olemaan käytössä pelkästään työjutuille varattu kalenteri. En ole vielä ihan täysin varma mitä uudelta bujolta jatkossa haluan, vaikken siitä missään nimessä aio luopua; bujo on mulle kuitenkin paljon muutakin kuin kalenteri. Tässä postauksessa ajattelin nyt kuitenkin esitellä syyskuun (2018) aukeamat. Mulla meni hermo kuvia ottaessa ja sen näkee taas kerran laadusta, haha. Mulla on tähän asti ollut ihan ok kevät mitä allergiaoireisiin tulee, mutta nyt oon joko vilustunut tai mokomat teki jonkun yllärihyökkäyksen, koska nenä vuotaa ja hermoja kiristää, eikä mikään onnistu... argh. Lisäksi Rymyllä on vatsa sekaisin, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että ollaan käyty ulkona about tunnin välein, huoh.


Syyskuussa päätin olla ihan tolkuttoman villi... Ensinnäkin päätin lopullisesti, että jatkossa käyttäisin bujon täyttämiseen vain ja ainoastaan yhtä kynää ja tästä syystä oli ihan ok valita useampi teemaväri. Käytin syyskuun teemassa Tombow ABT Dual Brush -kyniä ja syksyn kuniaksi valitsin väreiksi oranssin (933), vihreän (158) ja vaalean ruskean (992).


Tykkään älyttömästi yhden parhaimman ystäväni tyylistä täyttää omaa bujoaan, ja esimerkiksi hänen käyttämänsä hashtagit jaksavat aina kerta toisensa jälkeen naurattaa mua. Koska mulla on kuitenkin käytännössä hyvin erilainen tapa täyttää - ja käyttää - omaa bujoani, mun piti hieman modifoida hänen systeemiään. Syyskuussa kirjasin päivittäin ylös päivää ja/tai yleistä fiilistä kuvaavia hashtageja, joita on tälleen jälkikäteen todella hauskaa lukea. Mielialaseurannan (jossa tässä vaiheessa käytin sekä Tombow ABT Dual Brush -kyniä sekä Mildlinereita) kopioin häneltä häpeilemättä, ja se on mulla käytössä edelleen.


Syyskuun viikkonäkymistä mulla ei ole hirveästi sanottavaa, mutta halusin ne tänne kuitenkin taltioida. Päivälokit toimivat mulla edelleen kaikista parhaiten, koska ne ikään kuin pakottavat sut joka päivä bujon äärelle jos mielii pitää bujon ajan tasalla. Siitäkin huolimatta mä silti suosin juoksevia listoja, koska niiden avulla tekemisten suunnittelu etukäteen on helpompaa.



Viikolla 37 mulla olikin käytössä nimenomaan tuollainen suuresti fanittamani juokseva lista. Ongelma on edelleen se, että oon tosi hyvä aikatauluttamaan tekemisiäni paperilla näiden listojen avulla, mutta asioiden tekeminen on kokonaan toinen tarina... juoksevien listojen kanssa bujon ajan tasalla pitäminen ei ole niin justiinsa, mutta omalla kohdallani se usein tarkoittaa nurinkurisesti sitä, että hommat jää tekemättä nimenomaan siksi, kun sinne bujoon ei ole niin pakko kurkata. En tiedä olenko ainoa, jolla on tämä ongelma, mutta minkäs teet? Ongelma on tiedostettu ja työn alla. (-__-)


Viikolla 38 kokeilin vielä juoksevaa listaa. Ja ai niin, mulla kulki koko kuukauden matkassa laadullisten tutkimusmenetelmien lukulista. En tiedä olenko vähän erilainen nuori, mutta mä toivoin jo ekana vuonna, että saataisiin aina ennen luentoja jonkinlainen lukulista, jotta tietäisi mitä kurssikirjallisuutta kannattaisi lukea mitäkin luentoa tai demoa varten. Näitä ei saatu kuin ihan muutamalla kurssilla, harmikseni. Huomasin, että kurssikirjallisuutta tuli oikeasti luettua kurssin aikana, kun se oli merkattu selkeästi bujoon. Aika monen muun kurssin kohdalla kurssikirjallisuus tuli luettua juuri ennen tenttiä tai puolihuolimattomasti oppimistehtävää tehdessä, hups...


Syyskuun vikalla viikolla kokeilin taas päivälokeja. Syyskuun bujoilusta mulle on jäänyt päällimmäisenä mieleen se ei-oo-niin-justiinsa -fiilis, mikä ehkä näissäkin sivuissa näkyy. Koen, että oon toisaalta löytänyt sen oman tyylini ja juttuni, mutta toisaalta myös hyväksynyt sen, että se tyyli saa vaihdella fiiliksen mukaan. Mieli ja fiilis saa muuttua, ja se saa näkyä. Suurin juttu on ollut se epätäydellisyyksien hyväksyminen ja ylipäätään luopuminen siitä ajatuksesta, että kaiken pitää olla just eikä melkein.

lauantai 25. toukokuuta 2019

uusi tutkinto & uusi koti


I H A N  K Ä S I T T Ä M Ä T Ö N T Ä !!!! Nyt ollaan nimittäin siinä pisteessä, että ne uhkaavasti roikkumaan jääneet tehtävät ovat kaikki historiaa ja kasvatustieteen kandidaatin tutkinto on vihdoin ja viimein kasassa. Sain eilen tietää, että viimeinenkin tehtävä oli arvioitu ja samaan syssyyn tutkintohakemukseni hyväksytty, joten nyt sitten odottelen virallisia papereita. Työhakemukset laitan joka tapauksessa matkaan tulevina viikkoina ja jännittää muuten edelleen ihan älyttömän paljon koko prosessi. Kävin jokunen aika sitten heittämässä heipat Jyväskylän yliopistolle... tämä siis siksi, etten päässyt Mikkelistä käsin kirjautumaan syystä tai toisesta omaan kotihakemistooni VPN-yhteydestä huolimatta, joten kävin sitten Ruusupuistossa deletoimassa kaikki kandidaatintutkielmaan liittyvät aineistot ynnä muut tiedostot. Tuntui jotenkin haikealta poistella kaikki vanhat ja tarpeettomat kurssimatskut u-asemalta... tai ehkä se tuntui pikemminkin jotenkin yllättävän lopulliselta. En ole tällä erää jatkamassa maisteriksi asti, joten näillä näkymin en tule enää vierailemaan kampuksella. Se taas on sinänsä haikeaa, koska mä todellakin rakastan tuota kampusaluetta niin paljon.


No mutta, tänään mun oli - ja on - itse asiassa tarkoitus jakaa parit kuvat meidän uudesta kodista. Kuten todistusaineistosta voi päätellä (ja kuten olen ennenkin sanonut kerran tai kaksi), ei musta mitään sisustusbloggaaja saa tekemälläkään, mutta ei se mitään. Mä vaan haluan näyttää teille miltä täällä nyt näyttää. Sitä paitsi musta on aina jälkikäteen ihana palata vanhoihin "sisustuskuviin" ja vertailla niitä toisiinsa. On aina hauska nähdä miten oma maku muuttuu ja kehittyy... tai toisaalta miten se nähtävästi ei sen paremmin muutu kuin kehitykään, haha.

Näpyttelen tätä postausta tällä hetkellä meidän suht valmiissa työhuoneessa, jee! Jyväskylän kämpässähän meidän työpöydät olivat pakon sanelemina eri huoneissa - toisin kuin sitä edeltävässä kämpässä. Mulle oli äärimmäisen tärkeää, että tässä uudessa kämpässä olisi työhuone, jotta saataisiin työpöytäkompleksi taas kasaan. Myös vieraiden majoitus tulee olemaan jatkossa helpompaa, sillä tänne mahtuu työpöydän viereen mainiosti ilmapatja ja ovenkin saa tarvittaessa kiinni, ettei Rymy kömmi yöllä vieraiden viereen. 


Myönnän, että tässä kämpässä muun muassa keittiö vaatisi pienen pintaremontin ja ehkä vähän muitakin apuja, mutta annan tämän anteeksi ihan vain siksi, ettei kahdessa edellisessä kämpässä ruokapöytä ole mahtunut keittiöön. Nyt mahtuu, wuhuu! Kaikista käytännöllisin tai kaunein tuo nykyinen keittiö ei ole, mutta ei se oikeastaan haittaa, koska tämäkään kämppä ei ole se meidän ns. loppuelämän koti. Sitä aletaan etsimään siinä vaiheessa jos ja kun mä saan vakinaisen työpaikan. En edelleenkään aja autoa, tai halua ajaa autoa, joten meillä on toiveena, että se loppuelämän koti löytyy sitten joko läheltä mun työpaikkaa tai vähintään paikallisliikenneyhteyksien varrelta.


Meidän makuuhuone on melko spartalainen, mutta itse tykkään sen askeettisuudesta kovasti. Oon muutenkin pyrkinyt vähentämään kaikkea turhaa sälää ihan jo siksi, että siivoaminen on miljoonasti helpompaa ilman pölyäkerääviä turhakkeita. Asiaan liittyen... oon itse asiassa pitkään kriiseillyt päiväpeiton kanssa. Toisten blogeissa vilahtelee vähän väliä aivan ihania makkareita muhkeine peittoineen ja tyynyineen ja nättine päiväpeittoineen ja mäkin halusin sellaset. Toisaalta mä myös ajattelin, että siis tottakai pitää olla päiväpeitto, jotta sänkyyn ei mene kaikkea roskaa! Mut sitten iski ahaa-elämys ja tajusin, että enhän mä tuolla makkarissa pystyisi yöllä sitä peittoa kuitenkaan säilyttämään ja sitten sitä pitäisi roudata sinne ja tänne joka ilta. Eli todennäköisesti se vaan keräisi pölyä jossain nurkassa, koska kumpikaan meistä ei koskaan saisi aikaiseksi pedata sänkyä... päätin siis, että seuraavaksi hankin meille jotkut omaa silmää miellyttävät pussilakanat ja that's that. Anyways, sängyn oikealla puolella on liukuovellinen kaapisto, josta löytyy petivaatteita, mun henkaria vaativat vaatteet sekä kaikki Henkan vaatteet. Koska makkari on pieni, vaatteet vaihdetaan usein kylppärissä tai kylppärin edessä ja vaikka se saattaa kuulostaa vähän hassulta, tää on ollut tosi hyvä ratkaisu. Mä en - ainakaan vielä - herää aamuisin tukkoisen nenän kanssa ja väitän, että osasyy on se, kun makkarissa ei enää pöllytetä vaatteita samalla tavalla kuin edellisessä kämpässä. Edellisessä kämpässä Rympän peti oli makkarissa ja lisäksi pyykkiteline oli usein ihan makkarin oven edessä, joten ei sinänsä ihme, että se veti pölyä sisäänsä kuin mikäkin musta aukko...


Multa on nyt monesti kysytty, että joko uusi koti tuntuu kodilta. Vastaus on "joo ja ei", sillä etenkin olohuone vaatii ehdottomasti jotain... ehkä maton ja jonkun kivan sohvapöydän? Ongelma on siis se, että mä en oikein tiedä minkälaisen maton tai sohvapöydän haluan, mutta mä luotan siihen, että mä törmään niihin vielä. En myöskään ihan hirveästi pidä siitä, että telkkari on taas kerran ikkunan edessä, mutta Henkka osti meille sen verran ison sohvan, etten nyt ainakaan äkkiseltään keksi mitään fiksumpaa järjestystä. Eikä muuten haittaa, sillä me mahdutaan vihdoinkin ottamaan päikkärit ilman, että tarvitsee taistella paremmasta lepopaikasta. Luksusta! Tiedän kokemuksesta, että heti kun olen tyytyväinen olohuoneeseen, kämppä alkaa tuntumaan entistä enemmän kodilta.


Niin ja siis, onhan tässä olohuoneessa hyviäkin puolia, jos ei huomioida tuota rumaa muovimattoa tai katossa roikkuvaa kattokruunua, jonka sattuneesta syystä rajasin tällä erää kuvan ulkopuolelle, kröhöm. Hyvää on esimerkiksi se, että tää on iso! Joka muuton yhteydessä mä ensin kiroan noita kirjoja, tai lähinnä niiden määrää - ja Henkkahan kiroaa luonnollisesti kahta kauheammin, varsinkin siinä vaiheessa, kun on aika kantaa noita laatikoita paikasta toiseen... Mutta kyllä se vaan niin on, että mun kohdalla kämppä tuntuu heti enemmän kodilta kun kirjahyllyt ovat paikoillaan ja kirjat järjestetty. Jostain syystä mulle on tärkeää, että kirjahyllyt ovat nimenomaan olkkarissa työhuoneen sijaan, enkä oikein tiedä miksi. Täytyy ehkä kokeilla joskus siirtää ne työhuoneeseen, hmm. Mutta anyways, kyllä tää alun hankaluuksien jälkeen alkaa pikkuhiljaa kodilta näyttämään ja tuntumaan, ♥.

perjantai 5. huhtikuuta 2019

haaveena lastentarhanopettaja vol 3


HAAVEENA LASTENTARHANOPETTAJA on sekä otsikkona että tunnisteena taas kerran ajankohtainen, sillä vaikka kyseinen haave on tutkinnon kannalta täyttymässä tuossa toukokuussa (ai mitkä roikkumaan jääneet kurssisuoritukset, täh?), puuttuu meikäläiseltä tällä hetkellä se työpaikka, jossa kyseisestä haavetta pääsisi oikeasti toteuttamaan. Tosin enäähän ei puhuta lastentarhanopettajista vaan olen valmistumassa Jyväskylän yliopistosta varhaiskasvatuksen opettajaksi, mutta ehkä mä en nyt just tällä hetkellä anna tuon vanhentuneen tunnisteen haitata itseäni... ehkä. Mä itse koen tän muutoksen tosi hienona ja suurena juttuna ja voin lyhyesti kertoa miksi; kun nimittäin sain kuulla tästä muutoksesta, pistin isälleni innoissani viestiä, jossa kerroin ettei musta tulekaan lastentarhanopettajaa vaan varhaiskasvatuksen opettaja ja iskän vastaus oli wau, sehän kuulostaa vakavasti otettavalta. Se kiteytti täydellisesti juuri sen, miksi tätä muutosta tarvittiin. Työnkuvien selkiyttäminen on musta loistava juttu, mutta tärkeämmäksi mä koen sen, että ollaan puhekielessä siirtymässä pois "lastentarhoista". Mua ei haittaa ollenkaan olla päiväkodin opettaja tai ryhmiksen opettaja, mutta en mä kyllä halua minkään tarhan opettaja olla. Päiväkodin tätikin vielä menee, jos pakko on, mutta tarhan täti ei vaan yhtään nappaa... Ja ei, mulla ei ole mitään pätevää selitystä siihen miksi Rymppä valikoitui tän postauksen kuvituskuviin. Paitsi ehkä se, että mun kännykän kamera on täynnä Rymyn kuvia, joten tää tuntui loogiselta tavalta saada ne tänne blogiin talteen, haha.


Joka tapauksessa, seuraava askel onkin sitten työpaikan metsästys. Irtisanouduin vanhasta tarhasta aikalailla vuosi sitten, koska kahden vuoden opintovapaa oli tullut tiensä päätökseen, enkä mitenkään olisi pystynyt autottomana (ja ajamattomana) käymään töissä toisella paikkakunnalla ja samalla keskittymään opintoihini. Lisäksi oli otettava Rymy huomioon, sillä käytännön syistä Henkka viettää päivävuorojensa välissä viikottain aina yhden yön siskoni luona, jonka jälkeen hänellä on vuorostaan kaksi 12h yövuoroa putkeen. Siihen kun vielä lisää ennakoimattomat työvuorojen venymiset, automatkat ja nukkumiset, ei Henkalla usein jää paljoa aikaa kotona käytettäväksi. Esimerkiksi viime sunnuntaina Henkka saapui kahden päivävuoron jälkeen kotiin iltakymmenen maissa ja lähti maanantaina jo klo 14.00 ajelemaan kohti Mikkeliä kun työvuoro alkoikin poikkeuksellisesti klo 16.00 eikä iltakahdeksalta kuten normaalisti. Toki tällä kertaa Henkka ei lähtenyt heti perään toiseen yövuoroon ja tästä johtuen seuraava työvuoro on vasta sunnuntaina. Silti, jos mä vielä olisin käynyt opintojen ohella töissä toisella paikkakunnalla, olisi Rymy saanut käytännössä pyörittää useasti yksinään taloutta ja Rymystä suunnitelma oli sanalla sanottuna pasketta - oli tehtävä päätös ja me päätettiin, että silloin oli aika jättää lopulliset hyvästit vanhalle kotipaikkakunnalle. 


Olo on tällä hetkellä aikalailla sama kuin kolme vuotta sitten kesäkuussa. Taas kerran me päätettiin jättää hyvästit ja kääntää nokka kohti jotain vielä uudempaa ja tuntemattomampaa. Ensimmäinen päivä toukokuuta meidän miniperhe nimittäin heräilee Jyväskylän sijaan Mikkelissä, iiks! Itsellä on tosi kaksijakoiset fiilikset asian suhteen, sillä mä ihan oikeasti pidän Jyväskylästä valtavasti ja näen itseni opiskelemassa maisteriksi ja muutenkin asumassa täällä. Toisaalta me ollaan viimeiset melkein 10 vuotta eletty sillä sitten kun -asenteella ja nyt vihdoinkin oltaisiin siinä kun-vaiheessa. Meillä saattaisi vihdoinkin olla mahdollisuus hankkia oma asunto ja rakentaa yhteistä elämää ilman sitä ikuista jossittelua. Ja vaikka tää vaihtoehto kiinnostaa itseänikin tällä hetkellä enemmän kuin mahdollinen jatko-opiskelu, olo on silti tosi haikea. Varsinkin kun Mikkeli on itselleni paikkana täysin vieras. Jyväskylään muutosta haaveilin salaa jo lukiossa ja elättelin toiveita, että joskus pääsisin tänne opiskelemaan eli vaikka tänne muuttaminen jännitti, se oli tavallaan silti toiveiden täyttymys. Vähän yllättäen mua lohduttaa se, että näillä näkymin tähän meidän kämppään olisi muuttamassa meille tuttu ja tärkeä ihminen, joten tullaan varmaan vierailemaan täällä enemmän kuin mitä toveri ehkä toivoisi, heh.



Ehkä se suurin haikeuden aiheuttaja on tällä hetkellä ystävät. Tiedän maailmasta löytyvän ihmisiä, jotka muuttavat paikkakunnalta toiselle paljon ahkerammin kuin mä, mutta silti... Mun ystäväpiiri on aina ollut tosi pieni. Yläasteen loppuminen sai aikaan sen, että tuttu kaveriporukka hajaantui. Ehdin käymään kotikaupungissani lukiota vain vuoden, kunnes taas olin muuton edessä ja tuolloin tuli ajankohtaiseksi hankkia kokonaan uusi verkosto ympärille. Siihen verkkoon ei tarttunut kuin pari kalaa, mutta lähinnä siksi, etten tietyllä tapaa sulkeutuneena tyyppinä ole koskaan ollut hyvä antamaan ihmisille mahdollisuuksia. Siirtyminen lukiosta työelämään aiheutti taas saman; ne vähäiset läheiset ystävät, jotka olin saanut, lähtivät kukin omille teilleen. Työelämästä tarttui mukaan onneksi uusia ystäviä työkokemuksen ohella, mutta muutto Jyväskylään tarkoitti vuorostaan sitä, että työporukka jäi taakse. Toki ne parhaimmat toverit kulkee matkassa mukana vaikka kilometrejä olisi välissä vaikka ja kuinka, mutta Jyväskylässä totuin vähän yllättäen siihen, että oon nykyään paljon harvemmin kotona oikeasti yksin. Nyt ollaan TAAS KERRAN siinä pisteessä, että joudun sanomaan heipat. Toki edelleen väitän, ettei ne läheisimmät mihinkään katoa, mutta kyllä se silti tuntuu jotenkin haikealta ja vähän vaikealtakin aloittaa "taas" alusta. Lisäks mä en ole ikinä-koskaan-milloinkaan joutunut oikeasti hakemaan töitä, joten se jo itsessään jännittää todella paljon. Toisaalta odotan innolla sitä, kun pääsen taas jatkamaan the sims 4-videoiden kuvaamista (^__^) ja nauttimaan lenkkeilystä Rymyn kanssa ilman, että takaraivossa koko ajan jyskyttää joku tekemätön oppimistehtävä. Eli tiivistettynä jännän ääressä ollaan ja elellään taas vaihteeksi, huhheijaa. Saas nähdä mitä tulevaisuus tällä kertaa tuo tullessaan.

maanantai 1. huhtikuuta 2019

rymppä & rasvapattien poisto


Yksi ympyrä sulkeutui, kun tuossa jokunen aika sitten vierailtiin Keski-Suomen Eläinklinikalla - se oli todennäköisesti Rympän viimeinen ell-reissu täällä Jyväskylässä, toisin sanoen. Kuten olen sanonutkin, kyseinen pulju on ehtinyt vaihtaa nimeään miljoonasti tässä matkan varrella, mutta Keski-Suomen Eläinklinikan titteliä se kantoi muistaakseni silloin, kun Hugen kanssa käytiin ekoja kertoja lekurissa. Hauskaa on ollut huomata myös se, että vaikka paikan nimi on vaihdellut, niin henkilökunta on tuntunut pysyvän jossain määrin samana. Erityisen mukavaksi visiitin teki tällä kertaa se, että tiskin takana istuvalla ihmisellä oli itselläänkin wipukoita useampi kappale ♥ 


Tajusin tässä vanhoja postauksia selatessani, että mä en koskaan muistanut sen tarkemmin kirjoitella yhdestä meidän ell-reissusta, joka siis tapahtui elokuussa 2017. Ohimennen mainitsin asiasta kyllä, mutta olin niin järkyttynyt meidän koiran ylipainosta, että unohdin vissiin kertoa miksi me alunperin sinne lekuriin lähdettiin. Rymyllehän ilmaantui muutama vuosi sitten patteja sekä rintakehään että tuonne vatsan alueelle. Ne näyttivät ja tuntuivat olevan rasvapatteja, joten seurailtiin pitkään tilannetta. 2017 sitten käytiin näyttämässä näitä patteja ja lekuri totesi niiden tosiaan olevan näytteiden perusteella rasvapatteja ja epäili syyksi muun muassa Rymyn painoa. Oli puhe pattien poistamisesta tulevaisuudessa, varsinkin jos ne siitä kasvaisivat tai häiritsisivät koiraa. Siinä vaiheessa kun saatiin tietää Rympän veljien sydänvioista, me päätettiin, ettei pidetä kiirettä operaation kanssa - käytiin ensin sydänultrassa ja varmistettiin, että Rymyn voi jatkossakin nukuttaa jne.  Tiedusteltiin asiaa lekurista ja olimme yhtä mieltä siitä, ettei kuitenkaan kannata kesäksi mitään aikoja varailla vaan odotettiin suosiolla ilmojen viilentymistä. Tästä johtuen putsautimme syksyllä Rympän hampaat ja helmikuussa oli sitten pattien poiston vuoro. Lekurikäynti itsessään sujui hyvin, no problem, mutta kyllähän Rymy aika piestyltä ja kaikkensa antaneelta tuon operaation jälkeen näytti... 


En tiedä muista koirista - kun ei kokemusta ole - mutta Rymy ainakin koomailee jokaisen nukutuksen jälkeen yleensä vähintään sen pari päivää. Alkuviikosta pyrittiin pitämään Rymy lattiatasolla ja se onnistuikin ihan vain poistamalla fleecet sohvalta, mutta loppuviikosta Rymppä alkoi olemaan jo vahvasti sitä mieltä, että hovin olisi suotuisaa lopettaa mokomat pelleilyt ja palata normitapoihinsa. Sen verran annoin periksi, että sallin sohvalle hyppäämisen, mutta sohvan selkänojan yli loikkiminen oli pitkään kieltolistalla. Ekana päivänä pidettiin kauluria, mutta Rymyhän ei kykene moisen systeemin kanssa toimimaan mitenkäänpäin (kävely keittiöönkin oli liian pelottavaa, ahahahah), joten otettiin suosiolla paita käyttöön. Oltiin tietoisesti valittu operaation ajankohta niin, ettei Rymyn tarvinnut pariin viikkoon olla kotona yksin oikeastaan ollenkaan.


Haavat sulavine tikkeineen näyttivät alkuun mun silmään aivan hirveiltä ja koira vähintään tappoyrityksen kohteeksi joutuneelta, joten haavojen tarkistelun jätin suosiolla Henkan vastuulle.  Alla oleva kuva on itse asiassa otettu vasta pari päivää operaation jälkeen. Aika hyvin nuo kuitenkin paranivatkin, ei tarvinnut haavoja sen enempää rasvailla tai putsailla. Käytiin se ensimmäinen viikko vain ja ainoastaan pissatuksilla, mutta toisen viikon loppupuolella pidennettiin lenkkejä, koska seinät alkoivat selkeästi kaatuilemaan Rymyn niskaan.


Jossain vaiheessa maaliskuuta Rymppä onnistui nuolemaan yhtä arpea sen verran ahkerasti, että tällä hetkellä se hieman punoittaa ja tästä syystä siihen on laiteltu päivittäin vetramiliä, mutta muutoin haavat ovat onneksi parantuneet oikein hyvin (alla oleva kuva on toisin sanoen ainakin muutaman viikon vanha). Hetken aikaa mä kyllä pohdin, että pitkääkö sinne lekuriin soittaa ja kysellä, kun ne itsestäänsulavat tikit näyttivät törröttävän pystyssä sulamisen sijaan, mutta kyllähän ne lopulta sitten irtosivat.


Harmi, etten tähän hätään löytänyt mitään kunnollisia kuvia noista pateista; se rinnassa oleva suurentui nimittäin ykskaks yllättäen. Tässä kuvassa se on ehkä vähän näkyvissä tuossa kainalon lähettyvillä? Sydänultraan liittyvässä postauksessa vilahtaa tuo vatsan alueella oleva patti, jonka vieressä oli toinen paljon huomaamattomampi, mutta rintakehän/kainalon patti jää usein kuvissa esim. valjaiden alle piiloon. Rympän oman olon lisäksi valjaiden käyttö olikin yksi syy, miksi halusimme patit poistattaa. Toki itseä huolestutti patin sijainti muutenkin, itse en ainakaan moista haluaisi kantaa rintakehäni tai kainaloni lähettyvillä... lukuunottamatta noita naisten omia rasvapatteja, öö. Siinäpä ne Rymyn elämän kuumimmat uutiset tällä hetkellä - ensi kuussa Rymyn kuumimpiin uutisiin kuuluukin sitten uudet lenkkimaiset, yaiks!

maanantai 28. tammikuuta 2019

sijauspatjan uusi elämä ja unikuulumisia


Vanhat toverit ja tuttavuudet muistanevat, että meillä nukkuminen on aina ollut vaikeaa. En ole koskaan osannut pitää itsestäni tässä suhteessa huolta ja vaikka koiran hankinta toki muutti jossain määrin rutiinejani, olen edelleen se sama herkkähermoinen stressipeikko, joka ei osaa nukkumisen salaista taitoa - paitsi aamuisin. Elämää ei helpota se, että Rymykin on ollut tosi huono nukkuja pennusta asti. Tää on yksi niistä jutuista, jonka takia Rympän sydänvika ei loppujen lopuksi tullut mulle yllätyksenä. Oltiin tässä pari viikkoa sitten uusimassa poitsun rokotukset ja varattiin aika rasvapattien poistoon ja lääkäri tiedustelikin, että onko tullut mitään sydänvikaan liittyviä "näkyviä" oireita kuten öistä levottomuutta. Siinä sitten yhteistuumin Henkan kansa todettiin, että vaikea sanoa, ainahan tuo on ollut öisin levoton... Mä aina tuuminkin, että vauvankin kanssa ois varmaan helpompaa, kun semmoinen käärö todennäköisesti jossain vaiheessa alkaa nukkumaan yöt, tai ei ainakaan herätä viittä kertaa putkeen vielä 7-vuotiaana. Korjatkaa jos olen väärässä. O__O


Rymy ei myöskään ole koskaan oppinut ns. petaamaan itselleen nukkumispaikkaa, eikä osaa kaivautua peiton alle kylmän iskiessä - huoh. Muistatteko sen hienon ja kalliin luolapedin, joka Rymylle ostettiin? Sinne osaa kaivautua ainoastaan Viima, eikä villakoiraa estä muuten mitkään pedin päälle levittämäni rievut. Rymylle peti pitää avata ja sisäänmeno on siltikin hankalaa, sillä pedin sisällä pitäisi pystyä hetki pyörimään ja etsimään asentoa, mihin kangas ei helpolla taivu. Rymppä on pienestä asti herättänyt meidät yöllä, jos on pitänyt päästä takapihalle pissalle tai juomaan tai jos on ollut kylmä. Olen saanut niiiiiin monesta suunnasta kommenttia, että "pitäisi vaan olla johdonmukainen ja olla päästämättä/peittelemättä/auttamatta/jne" ja kyllä, tiedän. Mutta oikeesti, siinä vaiheessa kun koira keskellä yötä huutaa kolmatta tuntia takaovella/pedin luona ja sulla soi kello parin tunnin päästä, niin kyllä se vaan on ollut helpompaa antaa periksi... Tää on saanut mut paremmin ymmärtämään niitä vanhempia, jotka eivät aina vaan jaksa vääntää lastensa kanssa. Puolustuksekseni sanottakoon, että käsittääkseni lapsi sentään oppii kasvaessaan ymmärtämään puhetta sekä, you know, puhumaan... tulevana varhaiskasvatuksen opettajana koen, ettei homma toimi samalla tavalla koiran kanssa, kröhöm. Ja no, ei Rymy joka yö herätä viittä kertaa, mut välillä on kyllä ollut sellaisia jaksoja, ettei meillä tunnuttu nukkuvan ollenkaan ja se väsymys heijastui aika selkeästi niin opintoihin kuin parisuhteeseen.


Rymy on tässä kämpässä nukkunut yönsä lähinnä sohvalla fleece-peittojen keskellä. Sohvalta nuo fleeceperkeleet aina putoilevat ja niistä saa muutenkin ihan järkyttäviä sähköiskuja. Luolapetiä pidettiin olkkarissa patterin vieressä, mutta Rymy harvoin nukkui siinä öitä. Samoin peti oli heti alusta asti suhteellisen littana, joten eihän tuommoinen herkkäperseinen whippet semmoisesta tykkää. Mä aloin suoraan sanottuna olemaan jo aika epätoivoinen. Neuloin Rymylle pari peittoa, koska en itsekään enää kestänyt niitä sähköiskuja ja Rymy tuntuikin heti tykästyvän kyseisiin tekeleisiin. Siirrettiin peti kokeilumielessä olkkarista makkariin, jossa Rymy alkoikin viihtymään entistä enemmän - siellä se nytkin on. Päättelimme fiksuina tyyppeinä, että patterista huolimatta ikkunan alla oli yksinkertaisesti ollut liian kylmää ja vetoisaa. Kyllähän me tämä oikeastaan tiedettiin, mutta kun ei täällä kämpässä vaan tuntunut olevan tilaa isolle pedille. Tämän lisäksi omakin sänky tuntui huonolta - valiteltiin Henkan kanssa molemmat vähän väliä selkäkipuja ja minä sitten vielä tukkoista nenää, joten päätettiin ostaa meille uusi sänky ja samalla uusittiin kaikki patjat. No, siitähän se ajatus sitten lähti... Yhtenä iltana leikattiin meidän vanha sijauspatja osiin ja tungettiin vanhan pussilakanan sisään ja kappas, nyt on Rymyllä uusi mukava nukkumispaikka ^_^ Makkariprojektin yhteydessä me muutenkin vaihdeltiin makkarissa säilytettävien tavaroiden paikkaa eli esim. mä siirsin omat vaatteeni vaatekaapista sängyn vieressä olevaan lipastoon, joten nyt Rymyn peti ei ole niin pahasti tiellä kuin mitä se aikaisemmin oli. Rymyn peti on siis meidän vaatekaapin edesssä, vaikka sitä ei ehkä näistä kuvista hirveän hyvin huomaa.



Kuten kuvasta näkee, päiväpeittoa ei olla vielä ehditty hankkimaan, mutta ehkä joku päivä... Tällä hetkellä tilanne on siis se, että Rymppä nukkuu pääasiassa yönsä makkarissa meidän sängyn päädyssä, eikä vaeltele kämpässä samalla tavoin kuin ennen. Useimmiten Rymy herättää mut about 5-5.30, jolloin se jo yleensä istuu olkkarin lattialla tuijottamassa mua. Aamupala tarjoillaan tasan klo 6, mutta Rymy on tästä asiasta vielä vähän eri mieltä. Aamuvinkuminen on kuitenkin myöhäistynyt ja iltavinkuminen vähenemään päin, joten jes! Ja niinä aamuina, kun mä olen herännyt ennen otusta, se on lähestulkoon joka kerta maannut onnellisena omassa sängyssään. Ei sillä, että tässä pelkästään uudesta pedistä olisi kyse; ollaan me fiksattu myös Rympän ruokavalio kuntoon safkan merkistä tarkkoihin kellonaikoihin asti, mutta silti. Mä nykyään iltaisin pyydän Rymyn omaan petiinsä, johon olen asettanut peitot vastakkaisille puolille; Rymy pyörii hetken, menee maate ja minä peittelen vapaalla peitolla. Yöllä Rymy ei välttämättä herätä mua ollenkaan vaan saatan itse vessassa käydessäni peitellä koiran - ja usein samalla miehenkin, haha. Ja sitten me nukutaan! OIKEESTI. ♥

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

bujo | uuteen bujoon siirtyminen

Tiedätte varmaan sen herkullisen tunteen, kun mikään ei mene niin kuin olet suunnitellut? Meidän huushollissa se tunne on vallinnut about joulukuusta asti... Mä päätin pistää meidän makkarin ja oman vaatesäilytykseni uusiksi kerta heitolla (voisin siitä postailla enemmän toisella kertaa) ja sen piti tapahtua ennen jouluaattoa, jotta saataisiin nauttia jouluna kauniista kodista... mutta koska tilatut huonekaluthan ei tietenkään koskaan-ikinä-milloinkaan voi saapua silloin kun niiden lupausten mukaan pitäisi saapua ja koska Henkalla veti niskat todella pahasti jumiin juurikin samoihin aikoihin, kun ne sitten tulivat, niin mehän ollaan eletty kaatopaikkamaisen sekasorron keskellä aina tammikuun tokalle viikolle asti... Henkalla ei siis pää kääntynyt lähemmäs pariin viikkoon ja heti kun tilanne alkoi näyttää paremmalta, itse sairastuin siihen surullisen kuuluisaan keuhkoja repivään köhään, johon ei liity mitään flunssan oireita, mutta joka pakottaa sut lähinnä vaan löhöämään - ja mieluiten hiljaa. Mutta no, ainakin mä osaan nyt kasata Ikean lipaston ihan itse. Sängyn kasaus aloitettiin vasta kun Henkka pystyi jonkin verran auttamaan, en mitenkään olisi sitä yksin saanut kasaan. Eilen Henkka sai vihdoin loputkin vaatteistaan järjestettyä takaisin vaatekaappiinsa ja nyt kämppä alkaa näyttämään ja tuntumaan siltä, että täällä vois ehkä jopa saada jotain aikaankin. Mä en vaan kykene toimimaan sekasorron keskellä, mikä on sinänsä tosi outoa, koska lapsuudesta asti mun huone on aina ollut täynnä kaikkea mahdollista. Tai ehkä just siks mulle on nykyään niin tärkeää pitää paikat järjestyksessä. ANYWAY, asiasta kukkaruukkuun; tänään mä ajattelin hieman avata omaa tapaani siirtyä uuteen bujoon... tällä hetkellä käytössä on Vihkokaupasta tilattu limen vihreä LEUCHTTURM1917 ♥ 


Alunperin bujoilussa mua kiinnosti nimenomaan ajatus siitä, että sä tarvitset vain yhden vihkon. Mulla on penskasta asti ollut vihkoja miljoonia. Löytyy päiväkirjoja, randomvihkoja, kirjoitusvihkoja (koska jokaisella tarinalle pitää olla oma), piirustusvihkoja jne... Siinä vaiheessa kun tajusin, että kaiken voi sisällysluettelon avulla laittaa samaan vihkoon, mua alkoi samaan aikaan ahdistamaan asioiden lokerointi. Kun on aina tottunut siihen, että jokainen juttu on omassa vihkossaan, oli jossain määrin pelottavaa ajatella, että nyt kaikki olisi... sekaisin. Eli toisin sanoen olin sekä innoissani että vähän kauhuissani. Aluksi mua ajoi ajatus siitä, että kaikkien kokoelmien pitää olla vihkon alussa ja se teki bujon aloittamisesta oikeastaan aika hankalaa. Nykyään koen oman systeemini toimivaksi; kokoelmien ei tarvitse olla bujon alussa vaan sijoitan ne tekohetkellä juuri sinne minne ne sillä hetkellä sattuvat asettumaan. 


Pointti on siinä, että kun siirryn uuteen bujoon, käyn läpi kaikki vanhassa bujossa olevat kokoelmat yksitellen. Kirjoitan yksittäiselle post-it -lapulle jokaisen kokoelman, jonka haluan uuteen bujoon siirtää ja lätkäisen post-it -lapun uuteen bujoon. Kirjoitan usein lapulle myös sen, kuinka monta sivua millekin kokoelmalle haluan kokemuksen perusteella varata ja sijoitan post-it lapun juuri sille sivulle, johon kokelmaa olen kaavaillut. Tällä tavalla pystyn joustavasti lisäilemään uusia kokoelmia ja/tai vaihtamaan niiden paikkaa suunnitteluvaiheessa. Itse muuten tykkään oikeasti puhua enemmän moduuleista ja systeemin luoja, Ryder Carroll, kuvaileekin bujoa modulaariseksi kokonaisuudeksi. 


Itselläni sisällysluetton jälkeiseltä sivulta löytyy tällä hetkellä ylläoleva kuva. Mitään sen ihmeellisempää syytä tähän ratkaisuun ei ole, halusin vain aloittaa bujoni omaa silmää miellyttävällä tavalla. Voi olla, että seuraavan bujon kohdalla päädyn erilaiseen ratkaisuun, who knows? Koen jollain tavalla jokaisen uuden bujon "puhtaana alkuna" ja tästä syystä vision board -tyyppinen aloitus tuntuu omalta. Monethan aloittavat uuden bujon aina vuoden vaihtuessa, mutta itselleni on edelleen luontevinta aloittaa uusi bujo syksyllä. Yliopistossa opinnot ovat alkaneet aina syyskuussa, mutta päiväkodeissa toimintakausi alkaa elokuussa, joten epäilen vahvasti, että seuraavaan bujoon tulen siirtymään tämän vuoden elokuussa - riippuen tietenkin työtilanteesta, iiks! Joka tapauksessa, uuteen bujoon siirtyessä mietin aina mitä kokoelmia haluan säilyttää itsenäisinä kokoelmina ja mitkä kokoelmat taas toimisivat paremmin "osiin purettuina". Esittelin viime postauksessa uudistetun siivouslistani, joka oli alunperin itsenäinen kokoelma bujoni alussa. Uudessa bujossa olen kuitenkin integroinut kyseisen siivouslistan jokaisen kuukauden alle eli olen niin sanotusti purkanut sen osiin ja vaikka visuaalisesti tykkäsin hirveästi yhdestä isosta kokoelmasta, uusi tapa on kuitenkin ollut toimivampi. Siitäkin huolimatta, että joskus menee viikkoja, etten päivitä kyseistä listaa ollenkaan - mutta tämä on vaan yksi niistä jutuista, jotka olen oppinut bujoilun myötä hyväksymään. Joskus sitä ei vaan jaksa päivitellä seurantoja ja that's fine.


Vuosinäkymä | Mä en pääsääntöisesti revi sivuja bujosta, jos joku juttu menee pieleen, eli korjaan mieluummin muulla tavalla -- paitsi bujon alussa, jostain syystä. En nyt muista mitä tein väärin, mutta jotain tein, sillä olen nähtävästi repinyt muutaman sivun irti. Mun oli lisäksi tarkoitus aloittaa tää vuosinäkymä syyskuun kalenterilla ja lopettaa elokuun kalenterilla, mutta joku aivopieru iski, joten elokuu on nyt kyseisen näkymän ensimmäinen kuukausi ja heinäkuu vika. Tää ketuttaa edelleen hieman, mut koska oon huomannut, etten kesällä käytä bujoa samalla tavalla muutenkaan, niin pystyn ehkä elämään tämän asian kanssa :D


Tulevaisuusloki | Edellisessä bujossa mulla oli käytössä sekä Eddy Hopen calendex että Alastair-metodi mutta tällä kertaa halusin kokeilla hyvin yksinkertaista versiota. Itselläni on useasti muutama kuukausi tehtynä, joten periaatteessa en ihan hirveästi hyödynnä tulevaisuuslokia. Tykkään kuitenkin merkitä sinne kaikki mielenkiintoiset ja/tai työhöni liittyvät pyhät sekä varsinkin Henkan alustavat menot ynnä muut retkisuunnitelmat. Kun menot vihdoin ja viimein varmistuvat, siirrän ne kuukausinäkymiin ja/tai viikkonäkymiin.

Koulucalendex | Tulevaisuuslokin jälkeen bujosta löytyy edelleen koulucalendex. Tämä toimii ihan perinteisen calendexin tapaan, joten eipä siitä sen enempää. Itse suosin tätä tapaa merkitä tenttipäivät ja tehtävien palautukset, sillä tämän avulla näkee yhdellä vilkaisulla kaikki deadlinet. Periaatteessa tätähän voisi hyödyntää myös aikatauluttamisen näkökulmasta - calendexiin voisi merkitä milloin aikoo mitäkin projektia työstää, mutta itselleni on riittänyt yleisnäkymä vuoden hommista. Mä olen muutenkin äärimmäisen hyvä aikatauluttamaan asioita viikkonäkymissäni -- aikautauluissa pysyminen onkin sitten täysin toinen tarina... Tämän kuvan valitsin muuten tähän näytille myös siksi, että siitä näkee selvästi, että suosin aina aloittamisvaiheessa lyijykynää! Nykyään teen usein kuukausinäkymiä ja viikkonäkymiä ilman lyijäriä, koska niiden ei välttämättä tarvitse olla "niin justiinsa", mutta mulle on tärkeää, että bujon ensimmäiset ns. pysyvät kokoelmat miellyttävät mua esteettisesti, koska niitä joutuu katsomaan pidempään. Koulucalendexin jälkeen muutama aukeama on omistettu koulujutuille. Nämä sivut olen siis vain jakanut puoliksi, joten jokaisella aukeamalla on neljä laatikkoa ja jokainen laatikko vastaa yhtä kurssia. Noihin laatikoihin olen vain äkkiä kirjoittanut luennoilla/demoilla mainittuja päivämääriä tai muita oleellisia tietoja kuten kurssikoodin tai opettajan nimen, eikä näiden sivujen ollut oikeastaan tarkoituskaan olla nättejä vaan varastoida tietoa ja tältä osin ne täyttivät tehtävänsä täydellisesti.


Kokonaan uutena juttuna lisäsin tällä kertaa bujon alkuun niin sanotun master listan - tähän listaan kerään siis kaikenlaisia muistettavia tai tehtäviä asioita ja siirtelen niitä sitten tästä listasta kuukausinäkymiin tai viikkonäkymiin haluamallani tavalla. Seuraavalla aukeamalla on samanlainen lista, mutta sen otsikkona on #JYU master list, johon kerään luonnollisesti opintoihin liittyviä juttuja. Tämän jälkeen muutama aukeama on omistettu syventävälle harjoittelulle sekä tulevalle kandidaatintutkielmalle ja sitten ollaankin jo syyskuun kuukausinäkymässä. Sen ja lokakuun näkymät taidankin esitellä omassa postauksessaan :)