perjantai 1. tammikuuta 2016

työhuoneen makeover

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE! Toivottavasti teidän vuosi alkaa/alkoi pikkasen paremmin kuin omani, itsehän tulin eilen illalla kipeäksi ja nosti se sitten yöllä lämpöäkin. No, sainpahan syyn viimeistellä tämän kyseisen postauksen, jonka julkaisemista olen innolla odottanut, eli:

Mä en ole koskaan käynyt IKEA:ssa - tai siis, ennen viime sunnuntaita, mä en ollut koskaan käynyt siellä. Kyllä, oikeasti, ja ikää tulee kuitenkin tässä kuussa se 29 vuotta... tämä seikka on kummastuttanut monia, ja ehkä vähän itseänikin. Henkka kävi koulua 1,5 vuotta Kuopiossa joten ne muutamat IKEA:sta hankitut tavarat joita meillä on, me valitsimme yhdessä netistä ja toinen kävi pikaisesti hakemassa. Enää ei homma toiminut ihan noin yksinkertaisesti, opisto kun on ollutta ja mennyttä.

Katsokaas kun tässä reilu viikko sitten toin tosiaan esille sen, ettei meidän työhuone vaan yksinkertaisesti toimi ja ette kuule usko --- kanssaeläjä oli samaa mieltä, kerrankin! Meillä on yleensä tapana tehdä suuria suunnitelmia, joita ei sitten koskaan saada aikaiseksi toteuttaa syystä tai toisesta; raha, aika, laiskuus, take your pick. Aina löytyy joku muka hyvä syy miksei saatu jotain tiettyä juttua aikaseksi ja jos se olisi olympialaji, niin me oltaisiin ihan ykkösiä. Nyt kuitenkin kävi niin, että tästä suunnitelmasta tuli kaikkien yllätykseksi totta! Eli Kuopion IKEA:an lähdettiin 27.12 kera alustavan ostoslistan, johon olin kätevänä emäntänä kuulkaas ihan varastopaikat lokeroineen ja hyllyineen merkinnyt ylös urakkaa helpottaakseni. Tältä se lista näytti, noin kutakuinkin:


 ENNEN

 JÄLKEEN


Kuten ylin kuva todistaa, meillä oli onneksi suhteellisen selkeä suunnitelma siitä, mitä lähdetään hakemaan, joten selvisimme kierroksesta ennätyksellisessä puolessatoista tunnista. Toki tämä tarkoittaa sitä, että joidenkin osastojen kohdalla kävelin ns. laput silmillä kera mantran ei siellä ei ollut mitään kivaa vihreää, en nähnyt mitään kivaa vihreää, ei sitten niin mitään vihreää näkynyt, ehei! Kyllä, olen aika ylpeä - meistä kummastakin. Yhtä pientä varastolla sattunutta turhaantumista lukuunottamatta mistään ei väännetty, eikä tapeltu tai oltu varsinaisesti eri mieltä, eikä mitään täysin turhaa tarttunut mukaan, jos ei lasketa sitä yhtä euron peltistä purnukkaa, jonka silmäkulmani havaitsi, koska ihanan vihreä, pakko saada! Mutta sillekin löytyi heti käyttötarkoitus kylppärin kaapista; se pitää kasassa ne harvat kasvojenhoitotuotteeni, jotka jopa omistan. Tästä aiheesta lisää myöhemmin, btw.

En tiedä teistä, mutta omasta mielestäni huone on todella paljon parempi. Sinne menee mielellään, ja koneen ääressä on vihdoinkin mukava hetken aikaa istua ja olla. Maalaamattomat ja/tai puuttuvat kaapinovetkaan eivät tunnu häiritsevän ihan niin hirveästi, kun huone muutoin on harmonisempi... toki tuotakin projektia pitäisi kyllä pian jatkaa, ahem. Ollaan tässä sunnuntaista asti yritetty laittaa tavaroita oikeille paikoilleen ja nyt tuntuu siltä, että ollaan ellei tavoitteessa niin ainakin suht lähellä! Sovittiin, että tarvittaessa pöytälevyt otetaan irti, koska ei ole mikään suuri homma, ja näin saadaan tila sille ilmapatjallekin. Ostosreissuun saatiin sponsaus sekä Henkan porukoilta että minun isältäni (suuren suuri kiitos molemmille tahoille!♡), sekä myymällä yksi tv-taso, joten meille jäi maksettavaksi about 150e. Joten kaikinpuolin ihan win-win, etten sanoisi. Vai onko joku kenties toista mieltä?! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti