... mä olen yrittänyt pohtia ja keksiä vastauksen siihen, miksi ihmiset lähettävät näille ulkomaalaisille aina testiin niin paljon salmiakkia ja lakritsia? Ymmärrän toki miksi niitä lähetetään, joo, mutta mitä enemmän näitä videoita on katsellut, sitä enemmän tulee sellainen olo, että ulkomaalaiset varmaan luulevat ettei meillä syödä muuta kuin pahoja karkkeja O.o Mun mielestä pitäisi noiden klassikkojen lisäksi laittaa myös kasa niitä mahtavia hedelmäkarkkeja ynnä muita herkkuja, mitä meiltä löytyy. Jos ei muutoin niin ihan niinku tasapuolisuuden nimissä! Tosin en mä sitäkään ymmärrä, miten nää tyypit reagoi niin vahvasti salmiakkiin ja lakritsiin? No, ei lakritsi aina ole mustakaan herkkua, sen pitää olla just tietynlaista (oon muutenkin aika tarkka karkkien suhteen, mikä tahansa ei todellakaan kelpaa...), mutta perussalmiakkiin tulee kyllä aika ajoin himo. Mut siis miten se voi niiden mielestä olla aina niin pahaa?! Ihme tyyppejä.
JA KYLLÄ. Tätä mä tein tiistaista torstaiseen, enkä mä siis missään määrin ymmärrä miksi koin viihdyttäväksi katsoa tällasia videoita tunnin tai kaksi putkeen, vaikka itse "sinnittelin" edelleen tasolla 1+. Nyt viimeistään voidaan todeta, ettei mun pääkopassa taida olla kaikki johdot oikein asennettuina.
Päätin tosiaan hellentää otetta viime perjantaista tulevaan lauantaiseen, eli tarkalleen ottaen Sannan ja koiruuksien vierailun ajan. Yksi syy on luonnollisesti se, etten yksinkertaisesti halua stressata syömisiäni yhtään sinä aikana kun mulla on täällä joku kylässä, koska se ei ole kivaa kenellekään. Mun on kuitenkin tarkoitus ammentaa voimaa ja energiaa seuraavasta viikosta, koska tätä kyseistä ystävää kun tulee nähtyä sen verran harvoin välimatkan takia. Toiseksi, kyllä mä ehkä vähän tahdon testatakin itseäni. Onko iskostunut mitään tuonne takaraivoon, osaanko tai haluanko yhtään hallita syömisiäni seurassa ja se tärkein, muistanko kohtuuden? Jos viikko menee mielestäni suht hyvin, niin luultavasti palaan suoraan tasolle 1+ ilman kokopaastoa.
Päätin tosiaan hellentää otetta viime perjantaista tulevaan lauantaiseen, eli tarkalleen ottaen Sannan ja koiruuksien vierailun ajan. Yksi syy on luonnollisesti se, etten yksinkertaisesti halua stressata syömisiäni yhtään sinä aikana kun mulla on täällä joku kylässä, koska se ei ole kivaa kenellekään. Mun on kuitenkin tarkoitus ammentaa voimaa ja energiaa seuraavasta viikosta, koska tätä kyseistä ystävää kun tulee nähtyä sen verran harvoin välimatkan takia. Toiseksi, kyllä mä ehkä vähän tahdon testatakin itseäni. Onko iskostunut mitään tuonne takaraivoon, osaanko tai haluanko yhtään hallita syömisiäni seurassa ja se tärkein, muistanko kohtuuden? Jos viikko menee mielestäni suht hyvin, niin luultavasti palaan suoraan tasolle 1+ ilman kokopaastoa.
Just tosta mä tykkään Cambridge Ohjelmassa - sen joustavuudesta. Periaatteessahan sä voit ihan itse päättää mitä tasoa haluat toteuttaa, eikä kuka tahansa edes voi lähteä liikkeelle ykkösestä. Tää tuntuu myöskin olevan se, mitä muut ihmiset eivät ymmärrä; ei mua kukaan pakota olemaan paastotasolla viikkoja. Olen melko varma, että jos olisin valmentajalle jo heti ekalla kerralla kahden viikon paaston jälkeen ilmoittanut, että nyt tahdon siirtyä eteenpäin koska tuntuu oikealta, näin olisi tehty.
Mä olen muutenkin koko ajan tehnyt tätä porukassa eli en ole istunut puolta tuntia valmentajan kanssa kahdestaan miettimässä miten mun olisi tarkoitus tätä ohjelmaa edetä. Joku muu hyötyisi ehkä tarkemmasta suunnitelmasta, mutta mulle tää sopii just näin. Olen sanonut sen ennenkin ja sanon taas; ekallakin kerralla olisi ihan varmaan pudonnut enemmän kiloja, jos olisin jaksanut pysyä motivoituneena, mutta mulle vaan tapahtui jotain, mitä en osaa selittää. Muistan kyllä valmentajan kertoneen, kuinka useasti käy niin, että laihduttajan päästessä lähelle tavoitettaan, sitä jotenkin kummasti alkaa repsahtelemaan ja ikään kuin kadottaa sen päämäärän. Tavallaan tyytyy muka iloisena vähempään sen loppuun pyrkimisen sijaan. Ehkä mulle kävi niin, ehkä mä koin olevani tarpeeksi lähellä - tavoitehan oli enää muutaman kilon päässä. Sen jälkeen mä vaan unohdin, että sana "painonhallinta" todellakin tarkoittaa just nimenomaan sen hallintaa, ei pelkästään pudottamista. Lähestulkoon kaikki pudotetut kilot tulivat takaisin, koska mä en tehnyt mitään hallitakseni painoani, mutta tällä kertaa en ajatellut astua samaan ansaan. Sen takia onkin jännä nähdä miten ensi viikko sujuu.
Perjantaina alotin pussipuurolla ja marjoilla ja lauantaina saatiin ruuaksi Sannan tekemää palli-- eiku siskonmakkarasoppaa. Mä leivoin juustokakun ja mutakakun, jotka molemmat epäonnistui hieman, koska ei oltu koskaan ennen tehty just noita versioita ja sovellettiin vähän. Keksipohjassa käytettiin voin sijaan mangososetta (yritettiin siis tehdä vähän kevyempi versio, pisteet meille?!), mutta ei osattu sit kuitenkaan arvioida keksien määrää oikein - maku oli ihan ok, vaikka kakku näyttikin pohjasta enemmän koirankakalta kuin keksiltä :D Mutakakku oli uunissa liian kauan, vaikka ohjeiden mukaan tehtiin, mutta kai meidän uuni on sitten vaan niiiiin paljon tehokkaampi. Luulen, että olisi kyllä ollut tosi hyvä kakku muutoin, joten sitä reseptiä kokeillaan varmaan uudestaan joskus tulevaisuudessa. Iskänkin piti tulla kylään maistelemaan noita aikaansaannoksia, mutta tyrä iski taas kerran kesken matkan, eikä iskän auttanut muu kuin kääntyä takaisin kotiin ja lähteä lekuriin.
Lauantaina oli tosiaan mun synttärit, joten silloin sain siis luvan kanssa herkutella ja käytiin ihan paikallisessa nauttimassa vähän nesteitä ja tanssaamassa. Herkuttelu alkoi kylläkin jo perjantaina ja jatkui tämän päivän puolelle, mut tänään mulle iski sellainen ei helvetti -olo, ei enää! Joko se vanhuus iski kertaheitolla, tai sitten mä olen oppinut edes hieman kuuntelemaan kehoani. Taidanpa siis suosiolla palata maanantaina Cambridgen pariin, jos en täysin, niin ainakin osittain. Eron huomaa heti. Tai ei, ei sitä huomaa, mutta sen todellakin tuntee. Ei ole enää kevyt ja puhdas olo vaan rasvainen ja painava, hyi yöks. Karkkia, jäätelöä, alkoholia, pikaruokaa... onko siis ihme, ettei ole mikään paras olo?!
Ensi sunnuntaina ajattelin taasen raportoida miten viikko sujui, noin niinku syömisten kannalta - samana päivänä taitaa muuten olla myös treffit valmentajan natsipuntarin kanssa, o-ou. En usko, että näiden kahden viikon aikana on paljoa tippunut, mutta ne viimiset kilothan ne vaikeimmat aina onkin, joten yritän pysyä positiivisena. Palaillaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti