Kesällä 2014 minä ja muutama muu ystäväni aloitimme painonpudottamisen apunamme Cambridge Ohjelma, josta mä en siis ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan, nevöhööd. Ystävä otti ohjelman puheeksi ja homma eteni siitä eteenpäin lähestulkoon valon nopeudella; parin päivän sisään kasassa olikin viiden naisen porukka, jokainen valmiina löytämään sen oman ihannepainonsa, sekä valmentaja (joka on hyvin oleellinen osa tätä kyseistä ohjelmaa).
Alkuunsa mua vähän epäilytti koko touhu. Mä en ensinnäkään kaikkia naisia kovin hyvin tuntenut, mikä totta kai jännitti, ja ajatus valmentajasta tuntui aika hurjalta sekin ottaen huomioon, etten koskaan ollut aikuisiällä käynyt esim. kuntosalilla - enkä muuten ole vieläkään! Kolmanneksi, jos jotain olen tässä vuosien aika oppinut niin ainakin sen, että laihduttaminen "poppakonstein" harvoin tarjoaa haluttua lopputulosta pysyvästi... ja totta puhuen, epäilin vahvasti kykyäni ja tahtoani vastustaa kiusauksia/hillitä mielihaluja, mulla kun on jo pitkään ollut tosi epäterveellinen suhde ruokaan. Syön suruun, syön iloon, aina löytyy joku syy... Huono päivä, jäätelö auttaa. Hyvä päivä, jäätelöä palkkioksi!
Mä kuitenkin päätin jättää kaikki epäilyt ja epävarmuudet taakseni, ja lähdin mukaan oikeasti optimistisena ja motivoituneena -- ja se todellakin kannatti. Tätä ennen olin onnistunut muutaman kilon pudottamaan yksinäni, mutta valmentajan avulla opin ymmärtämään mikä on tärkeää ja mihin tulisi kiinnittää huomiota, ja painoa lähtikin about puolessa vuodessa melkein 11 kiloa, ainakin mun laskupääni mukaan. Olisi toki pudonnut varmasti enemmänkin, jos en olisi alkanut loppuvaiheessa lipsuilemaan. Kokonaisuudessaan kiloja putosi siis se 17. Pitkän aikaa paino pysyikin alhaalla omin voimin, ei se vaatinut kuin hippasen itsekuria ja maalaisjärkeä, mutta muutama kuukausi sitten tapahtui jonkinlainen romahdus ja nyt paino onkin hiljalleen lähtenyt nousuun. Minun tapauksessani homman juju on annoskoossa ja kohtuudessa, mikä ei tule kenellekään minut tuntevalle yllätyksenä. Mä voin ihan surutta vetää yksinäni litran paketin jäätelöä putkeen, ja vaikka toisenkin. Ja mahdollisesti kolmannenkin. Oikeasti.
Mä en edelleenkään suostuisi pudottamaan painoa minkään muun ohjelman pussiruuilla tai pirtelöillä, koska en usko saavani niistä sitä, mitä mun keho tarvitsee. Mutta tähän mä uskon! Isäni, joka on ollut ylipainoinen niin pitkään kuin muistan, otti hänkin itseään niskasta kiinni ja nyt kiloja on karissut Cambridgen sekä raitustumisen myötä reippaasti yli 50, mikä on vaikuttanut todella paljon iskän terveydentilaan ja mielialaan - positiivisesti, tietenkin.
Cambridgessa parasta on meikäläisen mielestä se kuinka siinä opetellaan syömään oikein ja tekemään fiksuja valintoja. Päätepysäkkinä ei ole päivittäiset hirmutreenit salilla tai totaalinen kieltäytyminen kaikesta kaloripitoisesta vaan juuri päinvastoin, kaikkea voi syödä kunhan muistaa juurikin sen kohtuuden. Ja tietenkin, mitä enemmän liikkuu, sen parempi.
Kaikillehan tämä kuusi tasoinen ohjelma ei sovi (1-tyypin diabetes, sydäninfarkti kolmen viimeisen kuukauden aikana, sydämen rytmihäiriöt, heikentynyt munuaisten tai maksan toiminta, geneettinen sairaus, anemia, iso avoleikkaus kolmen viimeisen kuukauden aikana, vakava masennus, syömishäiriöt, maitoproteiiniallergia, vakava laktoosi-intoleranssi, raskaus tai imetys), mutta ainakin mulle se oli juuri oikea valinta mitä painonhallintaan tulee. Niin ja hei, keittoja ja pirtelöitä löytyy myös laktoosittomina.
Tosi monesti multa on kysytty ohjelman hinnoista ja eihän tuo homma ilmaista ole, mutta kukin tyylillään; kylläpähän ainakin minä tarvitsin, ja tarvitsen edelleen
sitä tukea ja valmennusta. Aika paljon tuli opittua uusia juttuja
noiden meidän miitinkien aikana ja ainakin mua auttoi noi selkeät ohjeet
ja kalorilaskelmat. Mä olen todellakin valmis maksamaan siitä, että
joku auttaa mua noissa asioissa, vääntää juttuja rautalangasta, potkii
mua perseelle ja jopa vähän syyllistääkin silloin tällöin, kaikkea
sopivassa suhteessa. Se, että mä tiedän ruuan ja fiksun syömisen olevan
avainasemassa mitä painonpudottamiseen ja sen hallintaan tulee, ei
todellakaan tarkoita sitä, että osaisin automaattisesti hyödyntää tätä
teoriaa käytännössä, hei niinku. Katin kontit! Ehkäpä just sen takia
paras taso mun mielestä oli ykkönen, silloin kun ei tarvinnut mitään
miettiä itse; kaikki oli valmiina pusseissa.
Ensimmäisellä tasolla paino putosi nopeasti, mikä totta kai antoi motivaatiota jatkaa hommaa. Vaikeaksihan tuo muuttuu lähinnä siinä pisteessä, kun paino ei enää putoakaan niin huimaa tahtia ja pitäisi itse alkaa tekemään niitä fiksuja valintoja ja olla kärsivällinen. Helpommin sanottu kuin tehty, voin kertoa. Muiden onnistumistarinat todistavat sen olleen täysin meikäläisen oma moka, ettei paino pysynyt poissa. Tein huonoja valintoja monessakin eri suhteessa, sysäsin pahimpaan aikaan lenkkeilyt täysin kanssaeläjän harteille, koska toinen opiston jälkeen vihdoinkin oli siinä, paikalla, ja mikä pahinta, en ottanut itseäni tarpeeksi ajoissa niskasta kiinni, vaikka tiedostin sen kyllä tulleen ajankohtaiseksi. No, vielähän ei ole liian myöhäistä.
Kuntosalille mua ei ole saanut vielä kukaan, mutta veikkaisin sinnekin menon helpottuvan itsetunnon kasvun myötä - joskaan paloaseman kuntosalille jätkien kanssa mua ei toi kanssaeläjä varmaan saa ikinä, kröhöm. Vaikka eihän mun elämääni tarvitse kuulua minkäänlaista salilla käyntiä ellen itse niin tahdo, jokaisella meistä kun on oikeus harrastaa liikuntaa just siinä itselleen sopivimmassa muodossa. Mun kohdallani se meinaa tällä hetkellä ensisijaisesti koiran kanssa lenkkeilyä ja ns kotipilatesta, joka muuten on tuonut tosi paljon helpotusta kipuilevaan selkään.
Kuten ihonhoitorutiinipostauksessa sanoin, olen tosiaan päättänyt tänä vuonna voida paremmin, ihan joka suhteessa, ja ajattelin sen takia palata valmentajan läksytettäväksi. Painonpudottamisella pyrin totta kai terveellisempään elämään, mutta samaten se on askel kohti parempaa itsetuntoa. Tällä hetkellä mä en katso peiliin tyytyväisenä tai hymyilevänä, lähinnä se peilikuva ahdistaa ja surettaa, enkä sitä mielelläni edes näe. Kyse ei ole siitä, että pitäisi pienentyä mallinmittoihin, mä tahdon vaan niihin omiin mittoihini, niihin missä itsestä tuntuu hyvältä. Mun päällimmäinen toive ei ole niinkään laihtua vaan oppia voimaan paremmin ja kertaushan on opintojen äiti...
kuvat cambridge ohjelman kuvapankista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti