Ekat kaksi viikkoa koin tarpeelliseksi kirjata fiiliksiä ylös tunnollisesti päivittäin, lähinnä juurikin niiden repsahduksien takia, mutta nyt ajattelin postailla joko muutamassa osassa (ettei tule ihan törkeitä romaaneja) tai vastaavasti sunnuntaisin hippasen yleispätevämmin menneen viikon tunnelmista. En tiedä löysinkö ne kadonneet voimavarani jostain, ehkäpä natsipuntari potki mua just sopivasti perseelle, mutta ainakin tällä hetkellä on sellainen #icandothis -olo.
Kolmas viikko menee siis tasolla 1+, eli edelleen kolme pirtelöä ja n. 200kcal ruokaa per päivä. Myönnän, etten joka päivä punnitse annoksia täydellisesti (esim. yllä olevassa kuvassa on 120g höyrytettyä porkkanaa ja parsakaalia, yksi tomaatti, pari lusikallista raejuustoa ja vähän pippurilla maustettua kanaa), mutta koska tässä ollaan opettelemassa sitä annoskokoa ja kohtuutta, niin ehkä saan anteeksi. Ja fine, on tuolla lautasella neljä oliiviakin, koska mä en vaan tällä hetkellä voi elää ilman niitä... On tarpeeksi paha asia, ettei kaupassa ole ollut päiväkausiin persimoneja, en mä voi kaiken lisäksi olla vielä täysin ilman oliivejakin. Tää on täysin Henkan syytä, mut mielessä pyörii ainoastaan lause... MISSÄ ON MEIDÄN MÖNKIJÄT? Peekele.
MAANANTAINA pohdiskelin kovasti tulevaisuutta, mitä tahdon ja vastaavasti mitä en. Faktahan on se, että painon kanssa taistellaan nyt pitkälti ruokailutottumuksieni takia - koska olen tottunut syömään mitä tahdon ja milloin tahdon, tai olla syömättä vaikka kaksi päivää, jos siltä on tuntunut tai ei ole vaan ehtinyt. En ole koskaan syönyt oikein, koska en ole osannut. Toki asiaan vaikuttaa paljon se, etten ole koskaan tykännyt mistään urheiluun liittyvästä. Mua ei vaan yksinkertaisesti ole kiinnostanut. Johtuuko sitten enemmän omista epävarmuuksista, itsetunnon täydellisestä puuttumisesta vai vaan yksinkertaisesti siitä, etten ole löytänyt sitä omaa juttua? En tiedä. Sen kuitenkin tiedän, ettei vieläkään kiinnosta ajatus salille menosta, ei sitten yhtään, mutta pieni kiinnostus kuntoilua kohtaan on kuitenkin herännyt. Ne omat ns. ongelmakohtani eivät tule muuttumaan täysin pelkästään koiran kanssa lenkkeilyn ja fiksun syömisen kautta, vaikka kuinka tahtoisin, möh.
Muistui mieleen, kuinka viimeksi tämän projektin yhteydessä aloin harrastamaan kotona ahkerammin pilatesta. Kerrottakoon heti ettei mua missään nimessä ole luotu millekään ryhmätunneille, eli se on täysin poissuljettu vaihtoehto tällä hetkellä jo pelkästään työvuorojeni takia, mutta myös siksi, että muistan hyvin elävästi koulussa vetäneeni hirveitä pultteja jokaisella vähänkään aerobicin kaltaisella tunnilla, koska mä en hahmottanut niitä liikkeitä enkä myöskään pysynyt rytmissä. Mä en osaa katsoa mitä toinen tekee ja tehdä perässä, oli kyse sitten menevästä liikkeestä tai ihan vaan venytyksestä, vaan mut pitäisi siis suurin piirtein tulla taittamaan oikeaan asentoon. Kehtaan väittää, että jos tätä asiaa olisi koulussa tutkittu yhtään enempää, jotain hahmottamiseen liittyviä ongelmia olisi kyllä todettu, hmm. Eikä se ainakaan helpottanut asiaa, että olen koko ikäni ollut liian kiinni muiden mielipiteissä - sen sijaan, että olisin keskittynyt omaan suoritukseeni ja pyytänyt vaikka apua, mä olen aina piiloutunut ja verrannut itseäni muihin. Mutta kotona homman nimi oli ihan toinen; sai tehdä rauhassa ja kelata taaksepäin miljoona kertaa jos siltä tuntui, eikä koiraakaan tarvinnut jättää pitkän päivän päätteeksi yksin. Alkuun ärsytti, kun ruutua piti koko ajan tuijottaa tiukasti ja koira makasi vähän väliä mun pilatesmatollani, kun ei se raukka ymmärtänyt mitä oikein tapahtuu... mutta loppuvaiheessa "tunti" meni jo ihan rutiinilla ja joinain päivinä huomasin jopa kiirehtineeni edelle, hups! Ja mikä parasta, seuraavana päivänä tasan tarkkaan tiesin tehneeni jotain. Niinpä ajattelin palailla pikimmiten pilateksen pariin, ei se ainakaan huonoa voi tehdä.
TIISTAINA tajusin, että mun pitää oikeasti ottaa haltuun aikatauluttaminen, tai muutoin tää mun minilomani menee ihan päin seiniä, ainakin noin ruokailujen osalta. Saatan kuuden aikaan illalla havahtua siihen, että päivä on menty puolikkaan pirtelön ja kevyen lounaan voimalla ja mulla on vielä 2 tai 2½ pussia pirtelöä syömättä, huoh. Siinä mulle missioni keskiviikolle! Iltasyömisestä olisi muutenkin päästävä eroon...
Tämän lisäksi nyt ollaan selkeästi taas siinä pisteessä, ettei taistella nälkää vaan mielihaluja vastaan. Oon yrittänyt tsempata itteäni kovasti ajattelemalla, etten oikeasti jää mistään paitsi - tää pelkistetty ruokavalio ei kestä ikuisesti. Kunhan vaan saan syömiseni hallintaan, kunhan vaan opin tekemään fiksuja valintoja ja sen fucking kohtuuden, niin mä saan syödä mitä tahansa (mut en kuinka paljon tahansa, kas siinä jutun juju!). Jostain ihan käsittämättömästä syystä uppouduin muutamaksi tunniksi katsomaan youtube-videoita, jotka liittyivät nimenomaan syömiseen... varsinkin karkin syömiseen. Whaaaat?! O_o Kuten sanottu, en ymmärrä. Ajattelin jakaa muutaman videon (näistä se ajatus sitten lähti) täälläkin, koska jostain syystä ne jaksoivat mua naurattaa, eikä tehnyt mieli kävellä jääkaapille. Haaveilin vaan kaikesta siitä, mitä joskus taas saan maistella, hahah.
Muistui mieleen, kuinka viimeksi tämän projektin yhteydessä aloin harrastamaan kotona ahkerammin pilatesta. Kerrottakoon heti ettei mua missään nimessä ole luotu millekään ryhmätunneille, eli se on täysin poissuljettu vaihtoehto tällä hetkellä jo pelkästään työvuorojeni takia, mutta myös siksi, että muistan hyvin elävästi koulussa vetäneeni hirveitä pultteja jokaisella vähänkään aerobicin kaltaisella tunnilla, koska mä en hahmottanut niitä liikkeitä enkä myöskään pysynyt rytmissä. Mä en osaa katsoa mitä toinen tekee ja tehdä perässä, oli kyse sitten menevästä liikkeestä tai ihan vaan venytyksestä, vaan mut pitäisi siis suurin piirtein tulla taittamaan oikeaan asentoon. Kehtaan väittää, että jos tätä asiaa olisi koulussa tutkittu yhtään enempää, jotain hahmottamiseen liittyviä ongelmia olisi kyllä todettu, hmm. Eikä se ainakaan helpottanut asiaa, että olen koko ikäni ollut liian kiinni muiden mielipiteissä - sen sijaan, että olisin keskittynyt omaan suoritukseeni ja pyytänyt vaikka apua, mä olen aina piiloutunut ja verrannut itseäni muihin. Mutta kotona homman nimi oli ihan toinen; sai tehdä rauhassa ja kelata taaksepäin miljoona kertaa jos siltä tuntui, eikä koiraakaan tarvinnut jättää pitkän päivän päätteeksi yksin. Alkuun ärsytti, kun ruutua piti koko ajan tuijottaa tiukasti ja koira makasi vähän väliä mun pilatesmatollani, kun ei se raukka ymmärtänyt mitä oikein tapahtuu... mutta loppuvaiheessa "tunti" meni jo ihan rutiinilla ja joinain päivinä huomasin jopa kiirehtineeni edelle, hups! Ja mikä parasta, seuraavana päivänä tasan tarkkaan tiesin tehneeni jotain. Niinpä ajattelin palailla pikimmiten pilateksen pariin, ei se ainakaan huonoa voi tehdä.
TIISTAINA tajusin, että mun pitää oikeasti ottaa haltuun aikatauluttaminen, tai muutoin tää mun minilomani menee ihan päin seiniä, ainakin noin ruokailujen osalta. Saatan kuuden aikaan illalla havahtua siihen, että päivä on menty puolikkaan pirtelön ja kevyen lounaan voimalla ja mulla on vielä 2 tai 2½ pussia pirtelöä syömättä, huoh. Siinä mulle missioni keskiviikolle! Iltasyömisestä olisi muutenkin päästävä eroon...
Tämän lisäksi nyt ollaan selkeästi taas siinä pisteessä, ettei taistella nälkää vaan mielihaluja vastaan. Oon yrittänyt tsempata itteäni kovasti ajattelemalla, etten oikeasti jää mistään paitsi - tää pelkistetty ruokavalio ei kestä ikuisesti. Kunhan vaan saan syömiseni hallintaan, kunhan vaan opin tekemään fiksuja valintoja ja sen fucking kohtuuden, niin mä saan syödä mitä tahansa (mut en kuinka paljon tahansa, kas siinä jutun juju!). Jostain ihan käsittämättömästä syystä uppouduin muutamaksi tunniksi katsomaan youtube-videoita, jotka liittyivät nimenomaan syömiseen... varsinkin karkin syömiseen. Whaaaat?! O_o Kuten sanottu, en ymmärrä. Ajattelin jakaa muutaman videon (näistä se ajatus sitten lähti) täälläkin, koska jostain syystä ne jaksoivat mua naurattaa, eikä tehnyt mieli kävellä jääkaapille. Haaveilin vaan kaikesta siitä, mitä joskus taas saan maistella, hahah.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti