virallinen sydänultra

Hui saakeli. Tässähän on vierähtänyt taas ihan mukavasti aikaa viime postailusta, hupsista - ja oikeastaan aikalailla vahingossa! Mun oli tarkoitus postailla enemmänkin, varsinkin bujoilusta, mutta ei-niin-yllättäen ei siitä mitään tullut... mut jospa tässä tämän kesän aikana saisi aikaiseksi puskea ulos noi luonnoksiin jääneet postaukset, haha. Olihan se ensimmäinenkin opiskeluvuosi melko kiireinen, mutta kyllä tuon toisen lukuvuoden aikana on jostain syystä stressilevelit olleet välillä niin huipussaan, että toimintakyky on hetkittäin ollut ihan nollissa. Eikä se talven pimeys, harmaus ja kylmyys todellakaan auttaneet asiaa. Onneksi nyt on kelit olleet aivan ihanat ja mä olen vihdoin ja viimein saanut allergiaoireet oikeilla lääkkeillä kuriin, joten oon pystynyt nauttimaan kesän alusta ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Ollaan mm. puistoiltu Rymyn kanssa ahkerasti ja muutenkin lenkkeilty paljon enemmän --- remmiräyhääminen on nimittäin helpottanut todella paljon! Toki huonojakin päiviä sattuu kohdalle silloin tällöin, niin koiralle kuin omistajalle, mutta pääsääntöisesti mulla itselläni on nykyään paljon rennompi ja luottavaisempi olo, kun ollaan Rympylän kanssa kahdestaan liikkeellä. Ja siis valehtelematta se, ettei tarvii koko ajan kärsiä hirveistä allergiaoireista, on vaikuttanut asiaan ihan älyttömästi. Mä oon jopa jossain määrin alkanut nauttimaan lenkkeilystä Rympän kanssa. Mutta joo, en nyt kuitenkaan tänään ajatellut pelkästään hehkuttaa näitä kesäisiä kelejä vaan vähän synkemmillä asioilla oon liikenteessä... 

Me nimittäin käytiin lauantaina Rymyn kanssa Eläinklinikka Tähdessä ihan virallisessa sydänultrassa ja kuten vähän uumoiltiin, vikaahan sieltä löytyi. Rymyn veljistä ainakin kahdella on todettu myös häikkää sydämessä, joten tulos ei todellakaan yllättänyt - senhän takia sinne itse asiassa mentiinkin. Rymyn sydänvika on kuitenkin mun käsittääkseni tässä vaiheessa veljiinsä verrattuna paljon lievempi; on oireeton eikä esim. vaadi mitään lääkitystä. Toisin sanoen meillä jatkuu lääkärin käskystä normaali elämä, helteillä pitkien lenkkien välttäminen. Seurailkaa, ettei tule vajaatoimintaoireita (lepohengitystiheys nousee yli 30 krt/min, yskä, suorituskyky huono, pyörtyily, hengitysvaikeudet)... Nukuttaa saa hammaskivenpoistoa varten. Kontrollia suositellaan 1 vuoden kuluttua. 

Lääkärireissu sujui normaaliin tapaan, mitä nyt meitsi laitettiin hetkeksi makaamaan lääkärin lattialle jalat kohti kattoa, kun meinasi taju lähteä. Onneksi ymmärsin siinä sanoa, että nyt on muuten pakko päästä istumaan... Sydän ultrataan koiran ollessa hereillä, joten voitte vaan kuvitella mitä Rymy oli asiasta mieltä. Pöytä, jossa koiraa pidettiin kyljellään, oli just sen verran korkea että mä sain olla koko ajan varpaillani ja muutenkin oli aika työlästä hommaa tuon meidän jäbän paikallaan pitäminen. Ja kuten lekuri siinä sanoi, että onhan se myös emotionaalisesti rankkaa, kun saa kuulla ei-niin-hyviä uutisia - siitäkin huolimatta, että niitä osaisi odottaa. Siinä vaiheessa kun meikäläinen putosi pelistä, kutsuttiin vastaanotosta Henkalle toverin apuun, koska yksin Rymyn pitäminen kyljellään oli ihan mahdotonta. Operaation jälkeen käytiin vielä pieni rauhoittumislenkki, jotta lekuri pystyisi kuuntelemaan Rymyn sydämen ---- yksikään lääkäri ei siinä ole aikaisemmin onnistunut, koska Rymyhän tärisee niin hemmetisti ja tärinä alkaa sillä sekunnilla, kun päästään eläinlääkäriaseman ovista sisään. Meinasi se nytkin olla hieman haastavaa tauosta huolimatta, mutta onneksi odotushuoneeseen tuli toinen koira, joten kun Rymy jäi kuuntelemaan ja katselemaan toveria, tärinäkin hellitti hetkeksi. 

Viimeksi kun käytiin about vuosi sitten Palokan Evidensiassa niiden rasvapattien takia, mä itse asiassa mainitsin lääkärille, että Rymyn veljeltä on löytynyt sivuääni ja se lekurihan siinä yritti vähän sydäntä kuunnella. Sanoi, ettei ainakaan näin kuulu mitään ja että tokihan Rymyn tärinä vaikuttaa asiaan - ja siis olin kyllä jo tuolloin tietoinen, ettei tuommoinen pieni ohimennen tehty kuuntelu mitään kerro ja että ultra on edessä joka tapauksessa. Nyt lekuri kuitenkin sanoi, että ihan selvästi se sieltä kuului. Lausuntoon kirjasi, että pulssin rauhoituttua gradus1/6 sivuääni mitraalialueelta. Eli tuomioksi muodostui mitraaliendokardoosi, vasemman eteiskammioläpän vuoto. Oikealta puolelta kuvattaessa lekuri kyllä heti sanoikin, että jotain röpelöä siellä sydämessä kyllä näyttää olevan ja lopputulema oli tosiaan se, että vasemman eteiskammion läppä on selkeästi paksuuntunut. 

Mä tykkäsin Eläinklinikka Tähdestä kyllä tosi paljon, musta siellä oli ihanan rento, mutta asiansa osaava meininki - tosin niin on Evidensiassakin aina ollut, mutta Tähti sattuu sijaitsemaan tuossa ihan muutaman kilsan päässä meistä. Evidensia löytyi ennen suhteellisen läheltä, mutta nyt pitää lähteä Keljonkankaalle tai Vaajakoskelle, joten voi olla, että jatkossa käydään useammin Tähdessä. Kertoo ehkä sekin jotain, että siinä vaiheessa, kun mut laitettiin maahan makaamaan, mua ei yhtään hävettänyt - ja kun nousin sieltä ylös, niin mulle vielä kiikutettiin mehua. Muutenkin palvelu oli tosi hyvää ja jäi hyvä fiilis vierailusta kaikesta huolimatta. Seuraavaksi ois sitten tarkoitus varata Rymylle hammashoitoon aika; on meinaan pesuista huolimatta hampaat taas ihan hirveän näköiset. Jos sitä sotaoperaatiota nyt pesemiseksi voi edes kutsua... kynsien leikkaaminen onnistuu nykyään ilman mitään ongelmaa, kun aikoinaan otin sen asenteen, että hommahan tehdään, mutta hampaiden suhteen tuo asenne ei kyllä ole auttanut pätkääkään. Raakaruuallahan yritin saada hampaita parempaan kuntoon, mutta sitä syödessään Rymy joko huutaa nälkäänsä tai vastaavasti lihoo eli toisin sanoen oikean annoskoon löytäminen tuntuu olevan rakettitiedettä. Nappulalla sen sijaan ollaan saatu pidettyä paino aika hyvin kurissa - ja nappulahan ei tietenkään samalla tavalla putsaa hampaita, koska sehän olisi liian helppoa, eh. Sivutietona kerrottakoon, että kotivaaka näytti viimeksi 13,8kg, lääkärin 14,4kg. Mutta painohan oli edellisellä lääkärikerralla yli 17kg, että mun mielestä ollaan kyllä onnistuttu ihan hyvin tässä projektissa :)

Anyways. Vaikka loma periaatteessa alkoi, eikä luentoja tai demoja enää ole ennen syyskuuta, oppimistehtäviä on luonnollisesti muutama listalla, huoh... Viime kesänä sain kouluhommista huolimatta aika hyvin postauksia ulos ja toivon, että tänä kesänä on sama homma. Varsinkin bujoiluun liittyvät postaukset haluaisin nimittäin saada "ajan tasalle" - varsinkin kun kohta olisi aika korkata uusi bujo, jee! Joten palaillaan astialle :)

maaliskuun maukkaimmat

Helmikuun tavoin maaliskuukin on nähtävästi alkanut tenttikirjallisuuden parissa, yay. Mitä tentteihin tulee, yliopisto ei oo vastannut mun odotuksiani niinkus yhtään. Siis ensinnäkin tämä kyseinen tentti oli neljän hengen ryhmätentti ja tossa viime viikolla mulla oli erityispedagogiikan paritentti. Oon tän ekan vuoden aikana tehnyt tasan kaksi tenttiä yksin, joista ainoastaan toinen oli sellainen pidempi yleinen tentti ja toinen parin tunnin rutistus, jonka feilasin jännityksestä johtuen ihan täysin. Mut ei se mitään, live and learn! Oppimistehtäviä ja ryhmätöitä onkin sitten saanut tehdä enemmän kuin tarpeeksi...

Maaliskuussa törmäsin Viiman emännän luona aivan ihanaan lastenkirjaan, jossa seikkailee ihan selvä vinttis! ♥ Harmikseni en kyllä enää muista kirjan nimeä, joten se täytynee kysyä kaverilta uudestaan, koska tää on ihan selkeästi yksi mun must have in the future -kirjoistani. Sen lisäksi, että vinttikoira, tän kirjan kuvituksessa vaan oli sitä jotain... mut niin, voihan se olla kyl olla ihan vaan se vinttiskin, haha :D

Tässä kuussa tuli ahmittua kuvataidekasvatuksen kirjoja ja vietettyä muutama päivä tiiviisti koneen ääressä. Fiksuna tyttönä olin tottakai jättänyt kuvataidekasvatuksen portfolion tekemisen ihan viime tippaan, koska jostain kumman syystä oletin, ettei se olisi ihan "niin työläs". No, eihän se ehkä olisikaan ollut, ellen olisi viettänyt ikuisuutta valiten ja editoiden kuvia, joita päädyin sitten laittamaan esseenkin sekaan. Aluksihan mua ei oikeastaan pahemmin koko kurssi edes kiinnostanut, mut heti ekan demon jälkeen muuttui mieli... loppujen lopuksi tää oli vuoden paras kurssi. Opin ihan hirveästi uusia juttuja sekä kuvataidekasvatuksesta että itsestäni ja lisäksi löysin sen kadonneen kipinän luoda jotain - ehkä tää kurssi myös salakavalasti vahvisti mun bujoinnostustani. Mut joo, mä sitten innostuin ihan tosissani sen portfolion tekemisen kanssa ja ottaen huomioon, että väkersin koko paketin kolmessa päivässä, olen enemmän kuin tyytyväinen saamaani neloseen.  

Kuviksen portfoliota varten piti tehdä myös pedagoginen valokuvaustehtävä, jonka senkin jätin tyhmänä viimetippaan - osittain kylläkin sen takia, että mun oli tarkoitus käyttää Henkan porukoiden varastossa olevia lelujani, mutta unohdin koko jutun. Sitten pari päivää ennen deadlineä (ja Henkan ollessa tyyliin parin päivän metsäseikkailulla opistoaikaisen kaverinsa kanssa) mä tajusin, että piruvie, enhän mä niitä leluja tähän hätään mitenkään saa; oli pakko keksiä jotain. Jostain syystä olin kaivanut muuton yhteydessä lelulaatikosta noi mun ja Tiian Pokemon-valot ja jättänyt ne olohuonetta piristämään, ja niiden avullahan saikin sitten ihan makean tarinan aikaan :D Omassani Pikachu etsii ystäväänsä eri värisistä paikoista ja kaveri löytyy lopulta juurikin sieltä, mistä Pikachu lähti ystäväänsä etsimään :D

Totta kai Rymykin osallistui valokuvaustehtävään toimimalla rekvisiittana... alkuun koiraparka ei millään meinannut ymmärtää miksi mamma istuu lattialla ja/tai leikkii hänen leluillaan, mutta aikansa kuvaamista häirittyään, se lopulta päätyi sohvalle ottamaan rennosti. Kuten aina.

Samoihin aikoihin keittö näytti aikalailla tältä, koska mun oli aivan pakko saada se portfolio tehtyä, eikä Henkkaa näkynyt kotona juuri ollenkaan töiden takia (niin ja oli se sen muutaman päivän siellä mehtässä kaverinsa kanssa, hulluja kun ovat... siellä se on nytkin, itse asiassa, ja vieläpä yksin... mut sentään nyt on jo vähän lämpimämmät kelit kuin maaliskuussa, hyr). No, yhden päivän myöhässähän sen tehtävän sitten palautin, mutta jessus, yritys oli kyllä kova ja kämppä itki verta sen takia! Palautettuani tehtävän taisin pitää siivouspäivän... siitä on tullut itse asiassa jo tapa. Tentin tai tehtävän palauttamisen jälkeen on aina siivouspäivä! Ihan parasta.

Viima tuli yhtenä iltana hoitoon pariksi tunniksi ja käänsi veistä haavassa... tottahan toki ystäväni koira on niin fiksu, että se osaa mennä tuonne Rymyn sadan euron petiin - mihin Rymy ei itse osaa mennä, argh! ;D No, okei, edelleenkin: Rymy on sen verran iso ja tuo suuaukon reuna ottaa vissiin ikävästi selkään, joten epäilen, että siksi Rympylä ei tuonne osaa mennä ilman apua. Senhän täytyy aina päästä kierimään hetken aikaa ennen kuin voi asettua paikoilleen. Jos toi suuaukko olisi vaan ihan pikkasen löysempi, huoh.

Meidän autopaikan vieressä on tyhjä kohta. Tai siinä pitäisi olla tyhjä kohta, koska siinä ei ole autopaikkaa, mutta lähestulkoon joka päivä siihen kuitenkin joku auto ilmestyy - naapureiden vieraat käyttävät sitä vieraspaikkana. Meidän autopaikka on vissiin ollut tyhjillään pidempään, sillä monet käyttivät alkuunsa meidänkin paikkaa... jolloin Henkka jätti eräänkin kerran oman autonsa toisen auton perään poikittain ja jätti peräänsä lapun, jossa pyysi soittamaan kun voi tulla siirtämään autoa :D Saattoi olla mun ideani, ahahaha. Anyway. Tossa talvella meidän viereisen paikan vakkarivieras koki yhtenä aamuna mukavan yllätyksen, kun auto olikin valunut eteenpäin - kuvasta se on vähän vaikea nähdä, mutta tuo vasen takarengas on siis kokonaan ilmassa. Onneksi auto oli pysähtynyt tohon puuhun eikä ollut valahtanut alapuolella olevalle parkkipaikalle... Voi olla, että tää juttu hieman huvitti mua, koska TOSSA EI OLE AUTOPAIKKAA GODDAMMIT JA TÄSSÄ SAATTAA OLLA YKSI SYY SIIHEN MIKSI EI. Hetkeen ei auto enää tuohon meidän viereen ilmestynyt - tai siis ei ennen kuin jäät suli... mutta no, niin kauan kuin noi tyypit jättävät autonsa muualle kuin meidän paikalle, niin ehkä mä voin elää tän asian kanssa. Henkan mukaan voisi kuvitella, että meillä on kaksi autopaikkaa... pöh. 

Siinäpä maaliskuun sisältö tälleen tiivistettynä. En voi kuin nauraa sille, miten tasapaksua ja tylsää meidän arki on, haha.

helmikuun helmet

Helmikuussa mä luin muun muassa lastenkirjallisuuden tenttiin. Käytiin Rympän kanssa Viiman luona, mikä on Rympästä tosi kivaa, koska siellä tyyppi saa olla sängyssä. Viima tuli meille hoitoon yhtenä iltana ja rauhoittui niin lutuisena Rymyn viekkuun nukkumaan, että mun sydän meinasi pakahtua. Käytiin myös moikkaamassa Seraa ja Myytiä, nyt on tosin taas jo ihan kauhea ikävä koko tota poppoota ♥ Helmikuu oli siitä extrakiva (not!) kuukausi, että se jo kesällä alkanut remppa huipentui sitten sisällä talossa tehtäviin jutskiin. Meillä oli hävyttömän monta kertaa ns. avoimet ovet, kun eivät remppamiehet osanneet tarkistaa lähtiessään, että saivatko oven lukkoon - ei edes sen jälkeen, kun asiasta heille mainitsin. Kahdesti. Lopulta Henkka soitti työnjohtajalle/valvojalle/mikälie ja seuraavana päivänä olikin muuten kiva tulla kotiin, kun vessapytty oli liimattu, eikä sitä saanut käyttää... no, onneksi alakerrasta tosiaan löytyy sellainen kämäinen paperiton-saippuaton-pyyhkeetön pieni koppero, yh. Samoihin aikoihin kämpässä oli myös hetkittäin hippasen kylmä, koska remppaajat ottivat noista tuuletusaukoista suojat pois ja jättivät sitten ties miten pitkäksi aikaa nuo tuolleen ammolleen... huoh. Lopulta sitten kysäisin, että mitähän noille meinaavat tehdä ja asia korjaantui, mutta kyllä mä siinä jonkun aikaa mietin, että mitähän tässä tuleman pitää... Tehtiin yhtenä päivänä ihan töööööörkeän hyvää kasvispitsaa, mutta en yhtään enää muista mistä ohjeen nappasin, argh! Onneksi nyt on tuo bujo, mihin saa kaiken niin kätevästi kirjattua ylös, ettei tällasia vahinkoja juurikaan enää käy. Liikuntakasvatuksen tunneilla oli yllättävän kivaa; varsinkin tuon teltan kanssa leikkiminen oli aika jees, haha. Kuvista päätellen meiän helmikuu oli suhteellisen tylsä, mutta sellastahan se meiän elämä muutoinkin on, joten mitä sitä turhaan valehtelemaan :D Täytyy yrittää saada noi seuraavat "osat" pikkasen reippaammin ulos, ei vaan oikein meinaa kännykkä ja tietokone nyt jostain syystä tehdä yhteistyötä... Anyways, ei muuta kuin hyvää sunnuntaita itse kullekin säädylle! :)

tammikuu tiivistettynä

TAMMIKUUSSA meidän taloudessa muun muassa löhöttiin, luettiin pariin tenttiin (joista toista en sitten tehnytkään, koska päädyin paria päivää ennen palautuspäivää kyhäämään kasaan tentin sijasta oppimistehtävän) ja vietettiin ikäkriisiä... täytin loppukuusta nimittäin 30 vuotta, ai kauhee. Kuvataidekasvatuksen kurssi alkoi ja päätyi kaikista ennakkoluuloistani huolimatta olemaan yksi parhaimmista kursseista tähän asti, I don't know what happened. Viima vieraili meillä ahkerasti - ja me käytiin Viiman luona! Kesällä alkanut putkiremppa alkoi oikeasti ärsyttämään, koska jostain syystä nää remppamiehet eivät osanneet lukita ulko-ovea perässään - pyynnöistä huolimatta. Jännitti joka päivä tulla kotiin, vaikka olinkin aidannut Rympän olkkariin... Varkaitahan moinen aita ei olisi estänyt. Mun kerran käytetyissä haalareissani on tällä hetkellä tasan kaksi merkkiä; jo yliopistoon tullessa mulla oli tiedossa merkit, jotka ehdottomasti tahdon eli siis ainejärjestöni merkki (jonka taisin ostaa ekalla viikolla?) ja tietenkin prätkähiiriin liittyvä - jälkimmäisen näistä ystäväni bongasi ja osti mulle, olen niiiiiin onnellinen ♥ Käytiin yhtenä aivan ihanana talvipäivänänä kiertämässä Laajavuoren luontopolku, joka tosiaan sijaitsee tuossa ihan meidän naapurissa ja oli kyllä huippukivaa. Nautittiin muutenkin ihanista talvipäivistä ja Henkan pyynnöstä etsittiin lähettyviltä eräs luola, jota ei oltu koskaan ennen huomattu, mutta jonka ohi oltiin menty useasti!! Siinäpä ne kuvaamisen arvoiset jutskat sitten olivatkin, seuraavaksi tiedossa helmikuun helmet :D

joulukuu lyhyesti

Voi kääks, edellisestä päivityksestä on nähtävästi vierähtänyt taas pieni ikuisuus... Voisin syyttää yliopistoa, mutta ei, olisi mulla kyllä oikeasti ollut aikaa päivittää blogia vaikka ja kuinka. Jostain syystä en vain ole saanut aikaiseksi. Kuvia on sen takia kertynyt kännykkään hirmuinen määrä ja oon tehnyt vaikka ja mitä uutta, mutta mä en ole yksinkertaisesti jaksanut alkaa purkamaan noita kuvia kännykästä -- ja sitten niitä äkkiä olikin niin hirveä kasa, etten enää tiennyt mistä aloittaisin. No, nyt on ehkä korkea aika tehdä asialle jotain... joten, aloitetaan joulukuusta.

JOULUKUUSSA

... oli aivan ihania talvipäiviä! 

... käytiin ahkerasti jäällä Viima the villiksen kanssa! Itselläni on tosi kova ikävä niin mun omia kavereitani kuin Rympänkin kavereita (Sera on edelleen mun sydänkäpynen), mutta onneksi täältäkin on löytynyt mulle kavereita ja Rymylle koirakaveri. Tosin niitäkin kaivattaisiin lisää; ajattelin tässä keväällä olla asian suhteen asteen verran aktiivisempi.

... luin jos jonkinlaista kurssikirjallisuutta eri oppimistehtäviä varten.

... me hankittiin vähän extempore joulukuusi ja muutenkin laitettiin kämppä jouluiseksi! En oo aikoihin kokenut olevani missään suhteessa "jouluihminen", mutta tänä vuonna iski semmoinen "let's give it a chance" -fiilis. Mä olin niin onnellinen, kun kukaan ei ollut rajoittamassa kuusen koristeiden määrää - tosin ne valitettavasti loppuivat kesken, eli ensi vuonna pitää selkeästi ostaa lisää. En tiedä miksi olen aina haaveillut sellaista täpötäyteen ahdetusta jenkkikuusesta, niissä vaan on sitä jotain. 

... Rymy päätti joulupäivänä mummilassa vähän herkutella suklaakonvehdeilla, joten lähdettiin sitten illalla joskus kympin jälkeen Karkkilaan (josta siis juuri olimme hetkeä aikaisemmin Henkan kanssa ajaneet takaisin Nummelaan, jossa Rymy hengaili mummin, papan ja siskoni kanssa) oksennuttamaan otusta - ihan varmuuden vuoksi. Sinne meni mukavasti kaikki joululahjaksi saadut rahat, huoh.

... mummi lyhensi meikäläisen hiuspehkoa suht reilusti! Ja sain muuten nuorimmalta siskolta joululahjaksi Karin Slaughterin Kahlittu-kirjan, jonka sitten ahmin lähestulkoon heti... Slaughter on itse asiassa tällä hetkellä suosikkini, mutta se voi johtua siitä, että yhdellä hänen hahmoistaan on kaksi vinttikoiraa :D Mummila on pistetty myyntiin, mikä saa mun oloni tosi haikeaksi, mutta eihän kaksi vanhempaa ihmistä oikeasti jaksa isoa omakotitaloa ja sen pihaa ikuisuutta hoitaa. Silti. Nyyh.

... (ja vähän vielä tammikuussakin) meillä meni parisuhteen osalta hetkittäin todella huonosti. Ilmapiiri kotona oli enemmän kuin ahdistava ja söi tietenkin molempien jaksamista. Käytiin läpi aika rankkojakin keskusteluja, itkettiin monet itkut, ja välillä olin aivan varma, että se oli siinä. Ei onneksi ollut. 

Seuraavaksi sitten tammikuun kuulumisia!

viimallinen viikonloppu

Hola! Olin kaukaa viisas (sekä luonteelleni uskollinen) ja loin meidän viikonlopun vieraalle ihan oman tunnisteensa eli tästä lähin Viimaan liittyvät postaukset löytyvät kätsysti FEAT VIIMA THE VILLI(S) -tunnisteen alta. Viima on vieraillut meillä muutamaan otteeseen tässä parin viikon sisään, mutta eihän tuosta termiitistä meinaa mitään kuvia saada. Tai no, kyllä saa, mutta ne ovat niinkus tätä luokkaa:

Tossa jokunen aika sitten Viiman emäntä kyseli olisiko meillä mahiksia ottaa riiviöpenska viikonlopuksi hoitoon. Mä suostuin aikalailla heti - sillä varauksella, että piti ensin tarkistaa Henkan työvuorot. En halunnut heti ensimmäisellä kerralla jäädä näiden kahden kanssa täysin yksikseni, enkä myöskään halunnut Henkan joutuvan valvomaan öitä, kun eipä tuolla muutenkaan ole hirveästi työvuorojen välissä aikaa lepäillä. Mä en ollut missään vaiheessa sinänsä huolissani, mutta kyllä mua vähän jännitti etukäteen ajatus pennun yökyläilystä... lähinnä siltä kannalta ajateltuna, jotta saadaankohan me nukkua niinkus ollenkaan. 

Ensinnäkin, Rymyllä on tapana vallata poikkeuksetta vieraspedit ja yleensä sen kiellän - noin kymmenen kertaa yössä, huoh. Toiseksi, hoitokoiruudet ovat aina pari ekaa yötä olleet todella levottomia, joten odotin kaikinpuolin rauhatonta yötä. Petipolitiikn suhteen tein Viiman kohdalla poikkeuksen; Viima nimittäin selkeästi hakeutui jatkuvasti pötkölleen Rymyn viereen, eikä Rymyä tämä tuntunut illaan mittaan haittaavan, joten niinpä raahasin Viiman pedin sänkymme viereen, enkä kieltänyt Rymyä asettumasta siihen. Rymyhän hiffasi pedin välittömästi ja varovasti minua vilkuillen, suoritti normaalin valtausliikkeensä. About sekunnin tai kahden jälkeen (okei, no hetken pentu vielä retuutti lelua, ennen kuin tajusi tilanteen ja malttoi itsekin rauhoittua) Viima ilmestyi Rympylän seuraksi. Siihen se Rymyn kylkeen pisti ittensä maate, sulki silmänsä ja nukkui. O_____O Voi sitä järkytyksen määrää, haha. Vannon, että meillä ei koskaan-ikinä-milloinkaan ole ollut näin helppoa koiraa yökylässä! Ehkä :D

Sitä en tiedä olisiko Viima nukkunut aamuun asti ilman heräämisiä, sillä Rymy-perkele päätti aamuyöllä aloittaa normaalin shownsa. Tosin, lohdullista kyllä, saimme kerrankin nukkua sentään sinne viiteen asti - Rymy kun on taas parisen viikkoa herätellyt meitä pitkin öitä kylmyyden takia. Kiersin kämpän läpi varmana siitä, että löydän vähintään kymmenet pissat ja viidet kakat, mutta ei, ei mitään. Menin takaisin sänkyyn ajatellen, että eipähän tässä varmaan enää nukuta, mutta hetken aikaa riehuttuaan, Viima asettui taas makuulle ja jatkoi unia. Aamulla Henkka oli muuten löytänyt pissat sohvalta fleecen päältä, mutta valitsen enemmin peiton pesun ja nahkasohvan pyyhinnän lattian siivomisen sijaan - meillä kun ei enää ole muovimattoa vaan laminaatti. 

Toisin sanoen meillä on sujunut tosi hyvin; ollaan käyty ahkerasti pissalla, välillä Rymyn kanssa ja välillä ilman. Joskus mulla on hihnassa nätisti kävelevä suloinen pentu, joskus pieni tumma tornado, haha. Viima on syönyt suht hyvin, joskin Rympän safka on miljoona kertaa herkullisempaa ja eilen illalla termiitti ehtikin osingolle kun selkäni käänsin. Eikä Rymyä tietenkään sekään haitannut, hölmö kun on. Kovasti nämä kaksi ähisevät ja örisevät, ja useimmiten tietenkin sohvalla. Välillä Viimaa on tottakai jouduttu pikkasen komentamaan, kun ei anna hetken rauhaa Rymylle, eikä Rymy hirveän helposti Viimalle ärähdä tosissaan. Toisaalta melkein toivoisin, että oppisi hieman "puolustamaan" tilaansa, mutta ehkä parempi --- ette usko! 

Juuri äskeistä kappaletta kirjoittaessani sohvalta kuului kamala rähinä ja tämän jälkeen hirveä vinkuminen - hyvä ettei meikäläisen sydän pysähtynyt, huhhuh. Rymy vissiinkin luki ajatukseni; se sai selvästi tarpeekseen naamassaan roikkuvasta pennusta ja kertoi sen Viimalle varsin äänekkäästi. Tämän jälkeen pentu vihdoin tajusi jättää Rymyn vähäksi aikaa rauhaan ja kävi itsekin pötkölleen sohvan toiseen päähän. Sohvan seinänpuoleinen pääty ollaan muutenkin nyt rauhoitettu Rymylle, eli siellä ei anneta Viiman läpsiä Rymyä yhtään. Ärähdyksen jälkeen Rymy siirtyikin "turvapaikkaansa" pötköttämään ja Viima jäi omalle suosikkipaikalleen sohvan toiseen päähän. Hetken päästä vilkaisin taakseni ja aaws, toinen oli hissukseen hivuttautunut pikkasen lähemmäs uinumaan. Kahtokaa nyt, melkein kuin nuo pitäisivät toisiaan tassusta ♥

Rymystä olen kyllä ollut todella ylpeä, sillä vaikka se välillä tosiaan ärähtää naamassaan roikkuvalle pennulle, se on ollut todella kärsivällinen ja osannut leikkiä normaalia rauhallisemmin. Suurimmaksi osaksi se on itse asiassa vaan ottanut chillisti ja katsellut riekkuvaa pentua, haha. Niin ja hei, nahkaluita Rymy on syönyt varmaan viikon edestä. Mikähän siinä on, että kaverin seurassa ne maistuvat, mutta yksin ollessaan niihin ei kiinnitetä juuri mitään huomiota?! Mistä tulikin mieleen, että me suunnataan ensi viikon perjantaina Evidensiaan hammashoitoon, koska Rympylän hammaskalusto on taas ihan hirveässä kunnossa... anyway. Taidan käyttää tämän hetken hiljaisuuden hyväksi ja palata eHOPSin pariin suunnittelemaan tulevia opintoja. Loppuun vielä kuva eiliseltä illalta, jossa Rympylä miettii, että mihinkähän sitä on taas jouduttu...