tiistai 29. joulukuuta 2015

joulu 2015

Joulu oli ja meni - taas, ihan niinkuin joka vuosi.

Joillakin on tosi selkeät jouluperinteet ja joulu vietetään aina saman kaavan mukaan ja yleensä samassa paikassa, mutta meillä edelleenkin reiluuden nimissä vuorotellaan tämän asian suhteen. Viime joulu vietettiin Henkan perheen parissa lapsilauman sekä sen tuoman hulinan ja vilinän keskellä, siispä tänä vuonna suunnattiin meikäläisen isovanhempien luokse etelämpään, jossa aattoa vietettiin vähän pienemmällä porukalla hippasen rauhallisemmin. Vaikka musta oli aivan ihana nähdä taas mummia ja pappaa, kummeja ja kahta serkkua (kyllä, äidin puolelta näitä löytyy vain ja ainoastaan kaksi, isän puolelta varmaan lähemmäs 40) sekä siskoa, tämä oli valehtelematta ensimmäinen joulu kun ihan oikeasti jollain tapaa kaipasin myös Henkan puolen sukua, sijaisvanhempia ja sisaruksia lapsineen - ja kaikkea sitä fiilistä, mitä se tohina ja lahjojen odotus tuo mukanaan.

Tottahan toki näihin ihmisiin on tässä viiden vuoden aikana ehtinyt kiintyä, Henkan kummipoika mm. taipuu usein huomaamatta muotoon meidän vaikken edes kuulu kirkkoon, mutta luonnollisesti mulle mun suvun jouluperinteet ovat aina olleet asteen verran rakkaampia; jouluun kuuluu mummila ja ne tietyt joulukoristeet, glögi ja lahjojen odottelu ja höpöttely juuri noiden ihmisten kanssa, joten oli oikeastaan aika jännää huomata, kuinka tuon toisenkin suvun jouluperinteet ovat kaivautuneet meikäläisen sydämeen - hitaasti, mutta varmasti. Kyse ei ollut pelkästään siis niistä ihmisistä, vaan ihan oikeasti kaipasin niitä perinteitä ja kappas kepposta, kaikkea sitä menoa ja meininkiä.

No mutta, ensi vuonna sitten! Tänä vuonna keskityin lasten vahtimisen sijasta koirien ihasteluun, of course. Joka vuosi homma toimii mallikkaammin ja mallikkaammin, olen niiiiin iloinen ja ylpeä ja ennen kaikkea helpottunut; se meidän eka yhteinen joulu oli nääs aika tavalla erilainen... Rymy käyttäytyi tosi hyvin, jos ei lasketa satunnaista remmirähjäämistä naapurin koiralle, joka pääsi tällä kertaa yllättämään meidän poitsun. Ensimmäisen yön Rymppä valvotti meikäläistä, ei millään tahtonut ymmärtää miksi oven täytyy olla kiinni, miksi sänkyyn ei saa tulla tai miksi hemskutissa ei saanut mennä kummitätsyn viereen nukkumaan!?! O.o

Kummit (eli siis äitini sisko miehensä kera) tulivat meidän perinteitä kunnioittaen joulupäivänäkin syömään - samaten iskä ja pikkusisko kävivät kylässä. Oli tosi kiva olla ja istuskella ja höpötellä hetki, varsinkin kun kumminikaan eivät olleet ehtineet lähteä. Olen todella iloinen siitä, että vaikka mun vanhempani ovatkin eronneet, iskä ja nuorin siskoni ovat aina enemmän kuin tervetulleita äitini vanhempien luokse. Kertaakaan en mummilasta ole päässyt lähtemään ilman etteikö heidänkin kuulumisiaan olisi kyselty.

Tässä tälleen tiivistettynä meidän joulu, mun aattonihan saapui vasta sunnuntaina, ainakin mitä odottamiseen ja jännittämiseen tulee - heräsin aamulla ja kysyin ensimmäisenä, että joko kohta lähdetään?! Eli tosiaan, Henkka vei mut elämäni ekaa kertaa Ikeaan! Voitte vaan arvata mistä aiheesta postailen seuraavaksi, haha :D 

Ps. Pahoittelen, pukki ei tuonut uutta puhelinta - ainakaan vielä, joten nyt on tyydyttävä Henkan kännykän laatuun. Nim. Sydän Itkee Verta.

maanantai 21. joulukuuta 2015

kaaos työhuoneessa

Haaveilen tällä hetkellä lähinnä kahdesta asiasta; uudesta, mielellään toimivasta puhelimesta sekä työhuoneesta, jossa vallitsisi edes jonkinlainen järjestys ja harmonia jatkuvan sekasorron sijaan. Yhdellä kuvalla voin täydellisesti todistaa sekä miksi tarvitsen uuden puhelimen varustettuna paremmalla kameralla että miksi nykyinen työhuoneemme ei vaan toimi.


No, ymmärtänette yskän, olettaisin. Omat haasteensa kyseisen huoneen uudelleen järjestelyyn asettaa ei pelkästään a) huone itse, mutta myös b) liukuovi, c) kaapit sekä tietenkin kaapinovet, joita ei edelleenkään olla kaikkia saatu aikaiseksi maalata ja/tai kiinnittää paikoilleen, d) huonekalut, joiden tulevaisuudesta en oikein tiedä, koska tunnearvo ja henkilökohtainen suosikkini e) eli kaiken tämän lisäksi, huoneeseen olisi hyvä jäädä tila myös ilmapatjaa varten, sillä kovin usein meillä on vieraita yhtäaikaa sekä vierashuoneessa että työhuoneessa.

Herää pakollakin kysymys: mistähän pirusta sitä tämän projektin oikein aloittaisi? No, pitkän - ja kun sanon pitkän, todellakin tarkoitan sitä - mietinnän jälkeen olen vihdoin tullut siihen tulokseen, että jostain on luovuttava ja pieniä kompromisseja tehtävä.

Tällä hetkellä meillä on käytössä kaksi pöytää; minun ihanan ilmava ja tilava pöytäni, jota suorastaan rakastan, sekä Henkan pieni ja ahdas, joka on itse asiassa oikeasti meikkipöytä ja pitää sisällään tavaraa, jota meistä kumpikaan ei todennäköisesti ole nähnyt vuoteen, öö. Minä tykkään omasta tilastani ja siitä, ettei pöydälläni ole muuta kuin minun tavarani suht siistissä järjestyksessä, mutta ehkäpä tässä olisi kompromissin paikka, kröhöm. Jospa tuo kanssaeläjänkin pöytä pysyisi siistimpänä jos kun olisi paremmat säilytysmahdollisuudet ihan siinä käden ulottuvilla?

Tuo meidän kirjahyllymme tuntuu olevan pohjaton musta aukko, joka vetää sisälleen mitä tahansa, ekan luokan kokeista lähtien, joten siinä olisi varmaankin toisen kompromissin paikka... ehkä-mahdollisesti nimenomaan meikäläisen olisi hyvä käydä omat varastonsa läpi ja pohtia onko kaiken säilyttämisessä mitään järkeä vain koska hei, tunnearvo! Niin ja mikä ihaninta, tulostimellekin pitäisi löytää oma paikka, taas. Se kun otettiin käyttöön yllättäen heti välittömästi sen jälkeen, kun olin tunkenut sen kaappiin käyttämättömyyden takia - kuinkas muutenkaan? Siispä, voisiko tässä olla ratkaisu?
Toki joutuisimme jakamaan pöytätilan, mikä on neuroottiselle kontrollifriikille (eli minulle, selvennyksen vuoksi) melkoinen pala purtavaksi, mutta vastapainona; molemmille saataisiin omat säilytystilat, joka voisi itsessään olla todella toimiva juttu. Toki tämän kanssa ilmapatjan kohtalo jäisi vähän kysymysmerkiksi, mutta ehkä kaikkea ei voi saada...

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

viikon arkiruoat testissä | #2


listalta löytyvä VUOHENJUUSTO-BROILERISALAATTI muuttui meidän käsittelyssämme muotoon
HALLOUMI-BROILERISALAATTI

kauppalistalta löytyi:
200g vuohenjuustoa halloumijuustoa
450g broilerinfileesuikaleita kanaa muodossa missä hyvänsä
kurkku
kirsikkatomaatteja
salaattia
persimoni
oliiveja
cashew-pähkinöitä
pinjansiemeniä
viinirypäleitä 

Huom! Alkuperäinen "kauppalista" ja teko-ohje TÄÄLLÄ!!

Kauan siinä nähtävästi kesti, mutta nyt päätettiin taas jatkaa tätä arkiruokakokeilua - vihdoinkin!!! Monesti on mielessä käynyt ja Henkan kanssa asiasta puhuttu, mutta aina tullut muka jotain. Tosiasiassa ei vaan olla saatu aikaiseksi, veikkaisin. Eikun, itseasiassa; vuohenjuusto-broilerisalaatti tehtiin kyllä jo kerran aikoja sitten, mutta kanssaeläjä jätti tuomatta kaupasta mm. pähkinät allergiani takia, persimoneja ei löytynyt ja onnistuttiin sulattamaan vuohenjuuston täysin. Kaiken lisäksi minä totesin, taas kerran, etten ihan aikuisten oikeasti voi sietää tuota kyseistä juustoa, vaikka sitä monet hehkuttavat. Hyi yöks, kiitos ja anteeksi.

Jotenka, tällä kertaa tehtiin suosiolla toisin! :) Pähkinöitä laitettiin tosi ministi allergiani takia ja omaan annokseeni heitin päälle pinjansiemeniä. Sitä paitsi, kuten viimeksi sanoin, tässä kokeilussa on meikäläisen mielestä parasta juurikin se, että pienellä modifoinnilla saa muokattua toisen reseptin itselleen sopivaksi ja kuitenkin samalla pääsee tutustumaan uusin juttuihin; enpä ollut ennen kuullutkaan persimoneista o.O Nyt ne on ihan mun suosikkeja ja niitä on kannettu kotiin kaupasta joka kerta - ihana törmätä johonkin uuteen ja herkulliseen ja todeta, että jumankekka, mä en ole näille allerginen! Meillä tämä versio siis toimi ja mikä tärkeintä, tykättiin kumpikin aikaansaannoksesta.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

projektina ten stitch blanket

Siis ette usko, mä olen innostunut neulomaan. Kyllä; neulomaan! Uskomatonta se on lähinnä siksi, että mähän en saanut aikoinaan kässän tunneilla edes yhtä sukkaparia tehtyä, koska mä en vaan tajunnut! Mä itse asiassa vasta vähän aikaa sitten opin nostamaan pudonneen silmukan... mummi, joka tehtailee kaikenmaailman sukkia ja juttuja tyyliin liukuhihnatahtia, nauroi kuollakseen tämän kuullessaan. "Siis anteeks," mummi nauroi nauramistaan, "mut miten sä et ole voinut osata kun se on niiiiin helppoa!!" No niiii-i, niinhän se on - NYT - mutta ei siinä silloin ala-asteen kässän tunneilla ollut mitään järkeä tai logiikkaa! 

Tähän astihan olen osannut pelkästään virkata, jotenkuten, mutta tässä  jokunen aika sitten piti opetella ihan neulomaan, sillä tehtiin porukalla tilkkutäkki eläkkeelle jäävälle pomolle. Se oli suht mukavaa puuhaa sitten kun sen tajusi, joten päätin ykskaks yllättäen opetella Ten Stitch Blanket -kuvion --- ihan muuten vaan. Jälki on edelleen aikalailla aloittelijan, ja huomaan tekeväni virheitä virheiden perään, mutta väliäkö tuolla! Tekemällähän sitä oppii - ja aika monta kertaa sain tämänkin projektin aloittaa alusta, ennen kuin tajusin yhtään mitä olen tekemässä (kyllä, mä olen todella säälittävä, hahah). Nyt sujuu jo paljon paremmin! Ja ottaen huomioon, että tätä ennen en tosiaan ole tehnyt kuin muutamat hassut tilkut, niin kai tää on jo ihan hyvä suoritus :D

... Jännä nähdä saanko tätä ikinä valmiiksi; ei sillä, että mulla olisi mitenkään taipumusta haalia itselleni projekteja, jotka sitten jäävät unholaan seuraavan projektin/innostuksen iskiessä...

tiistai 29. syyskuuta 2015

kiire ei yhtään minkään takia

Böö! On taas ollut pitkän aikaa muka niiiiin kiire ei yhtään minkään takia, etten ole saanut aikaiseksi päivittää blogiakaan. Tämä nyt tuskin yllätti ketään, ahem. Meikäläiseen on iskenyt jonkunlainen kaamoslaiskuus, myönnän sen ihan auliisti, mutta onneksi on olemassa tuo toinen puolisko, joka on hoitanut mm. koiran kunnollisen lenkityksen. Toiseksi, kun ei ole mitään selkeää suunnitelmaa, en osaa ikinä aloittaa yhtään mitään, vaikka takaraivossa olisi miljoona pientä idean poikasta - oli kyse sitten blogipostauksista tai siivoamisesta.

No, jostain se on kuitenkin taas lähdettävä liikkeelle, joten tässäpä olisi Henkan ottamia lenkkikuvia. Henkka käy Rympylän kanssa useasti joko pururadan vieressä olevalla vanhalla kentällä tai sitten vähän kauempana kuopalla, kuten me olemme vakkarilenkkipaikkame nimenneet. Nämä kuvat ovat kaikki kuopalta tai sen lähettyviltä, kuten myös NÄMÄ. Kuvista on varmaankin suht helppo päätellä miksi tykkäämme liikkua tuolla, eiks jea? Mahtavat maisemat, erilaista maastoa, mustikoita.



Ollaan me onneksi tässä kesällä/syksyllä nähty vähän Serpulaa&Myytiskääkin sekä Elsa the ranskanbulldoggia, ettei olla sentään ihan eristyksissä oltu. Olin tänään suunnitelmista poiketen muutaman tunnin töissä ja tulin kotiin aikomuksenani lähteä Rymyn kanssa lenkille. No, en lähtenyt, sillä kämppä oli tyhjä; eihän siinä mitään, normitilanteessahan asia olisi ollut täysin fine, mutta me kun satumme olemaan Rymyn kanssa kahdestaan keskiviikko-iltaan asti enkä tietääkseni ottanut koiraa mukaani töihin. Joten, interesting...

No, onneksi ei ehtinyt iskeä paniikki, vaan tulin heti ajatelleeksi, että Rymy on varmaan ottanut ja lähtenyt ystäviensä luokse ja niinhän siinä sitten oli käynyt, heh... okei, oikeastihan ystäväni oli yrittänyt soittaa minulle ja kysyä missä menen, mutta koska en ollut vastannut puhelimeen, tämä oli käynyt nappaamassa Rymyn oven raosta ja vienyt heille. Oli se mokoma vielä metässä rämpivälle Henkallekin ilmoittanut, että voi leikkiä tyhmää jos kysyn koiran perään, haha. Yritti vissiin sydänkohtausta aiheuttaa, että olisi saanut Rymyn itselleen omaksi, eiku :D


 Jaaaaaaaaa, sitten vielä parit randomit räpsyt;


Vika kuva on muuten viime viikolta, kun Rympylä istui pitkän aikaa sänkymme vieressä ja tuijotti mua kaiken kertova katse naamallaan. "Siis ihan oikeastiko sä vielä ysin jälkeen lojut täällä sängyssä ja kuvittelet, että se on Ok? Ei käy. Ruokaa. Nyt. Heti." Näin. Jospa vaikka ensi kerralla saisin aikaan jonkun ihan oikean postauksen...

Ps. Kyllä, Rymy saunoo meidän kanssa - meillä ei enää edes voida puhua saunasta, vaan "lämpimästä huoneesta", koska Rymy tietää mitä sana tarkoittaa. Rymy myöskin useasti infoaa meitä kylppärin ovella, tyyliin, "Määäääää tiedän että se on ollut jo 30min päällä, alkaa olemaan vähän lämpimämpi, voitas mennä jo. Mennään, meeennäään, meeeennääääään!" Yleensä se viihtyy meidän kanssa saunassa sen 5-10 minuuttia, jonka aikana löylyä ei joko heitetä tai heitetään hyvin minimaalisesti ja kun poitsu on valmis, se nousee seisomaan ja hänen ylhäisyytensä nostetaan alas (en anna enää hypätä itse kumpaankaan suuntaan).

torstai 13. elokuuta 2015

♥ rymy 4 wee ♥


Kahtokaa nyt tota mun pienokaisen edelleen harmaantuvaa nassua, eeeen kestä! 
Se on kohta ihan valkoinen.

Ihan käsittämätöntä, miten muutamassa vuodessa  Rymy on käynyt läpi tällaisen muodonmuutoksen,
eikä pelkästään fyysisesti
 - aika on todellakin tehnyt tehtävänsä, eikö vain?!
Koiruuden luonnekin on joissain kohdin muuttunut tässä matkalla todella paljon ja
jotkut asiat ollaan vihdoin opittu, kun taas toisia harjoitellaan yhä.
Luulen tosin, että monissa kohdin vika on edelleen enemmänkin
hihnan toisessa päässä...

Niin tai näin, harmaantunut nassu muistuttaa mua kerta toisensa jälkeen siitä,
ettei mun laps ole enää laps ollenkaan, aikamieshän tuo komistus jo on.
Hui että.

  ♥ ♥ ♥



Ei muuta kuin isoooon isoooooot onnittelut  myös
Jymylle, Totolle, Vilille, Kasulle & Amylle!

ONNEA 1 WEE RAITAPAITULIT!ONNEA 2 WEE RAITAPAITULIT! | RYMY 3 WEE!

(Kuvista kiitän jälleen kerran Sannaa, tuli varmaan aikamoisena yllätyksenä ;D)

perjantai 31. heinäkuuta 2015

vähiin kävi ennen kuin loppui

EDELLISEEN POSTAUKSEEN vielä hieman jatkoa: toisin sanoen, kämäiset kännykuvat kertokoot mitä puuhailtiin viikolla ennen Toto-boyn kotiinlähtöä; onneksi sää suosi meitä aina silloin tällöin! Me palautimme otuksen emännälleen viime viikon torstaina, vaikka itsehän olisin mieluusti pitänyt kyseisen koiran meillä pidempään, niinkus vaikka seuraavat 5 vuotta... helpoin hoitokoira ikinä, en voi muuta sanoa. Yhdenkään toisen hoidokin kanssa ei yhteiselo ole heti alkuunsa toiminut noin järkyttävän saumattomasti. Tiedä sitten minkälaisia ylläreitä olisi paljastunut, jos hoitopätkällä olisi ollut enemmän pituutta... :D

No mutta, se ainakin selvisi, että Toto ei tykkää kynsisaksista, mutta vesimelonista ja mustikoista kyllä - ihan niinkuin veljensäkin ♡ On Totossa vähän velipoika-Jymyäkin, btw. Yksikään kämpässä surrannut kärpänen ei säästynyt, niitä metsästettiin vaikka ja kuinka kauan elleivät ehtineet karata pihalle. Rymyhän harrastaa joskus samaa, mutta kyllästyy hyvin pian, jos ei ekoilla yrittämillä saa häirikköä kiinni. Samaten Jymy ja Toto molemmat erehtyvät vähän väliä luulemaan kämmenessäni olevaa luomea kärpäseksi ja suorittavat erikoisia yllätyshyökkäyksiä, jotka päättyvät sitten aina erheen tunnistamiseen ja käteni kirputtamiseen. Hassuja otuksia, *puspus*

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

velipoika kylässä


2012, MARRASKUUSSA:

Lueskelin tuossa yksi päivä huvikseni Toton hoitorapsaa vuodelta 2012 (linkit tuossa ylhäällä). Totesin, että kylläpähän nuo ovat molemmat hirmuisesti muuttuneet, vaikka perusluonne onkin aina perusluonne. Huomatkaa mm. Toton naama, kylläpähän sekin on mun mielestä harmaantunut aika paljon, ihan kuten Rymynkin nassu! Voihan velipojat

Pentumainen häröily ja jatkuva pölhöily on jäänyt unholaan kummaltakin eikä kumpikaan tunne tarvetta roikkua koko ajan toisen niskavilloissa/pyllyssä - meno on ollut oikeastaan järkyttävän seesteistä verrattuna edelliseen hoitopätkään. Toto on edelleen hirveän arka ja säikky, mutta reipastuu toki päivä päivältä. Rymy yritti alkuunsa leikittää/ojentaa Totoa enemmänkin, mutta koska se ärisee ja puhisee ja komentaa, Totoa ei hirveästi innosta moinen -- ja sitä paitsi, aina kun Rymy saa Toton houkuteltua leikkiin/juoksuun tai kun Toto millään muotoa innostuu leikkimään Rympän leluilla, osat vaihtuvat ja Rymy the Dramaqueen ei tietenkään ymmärrä mitä tapahtuu vaan eksyy meikäläisen jalkoihin itkemään kun tuo sanoi pahasti ja nyt se koskee mun leluun, äiti nyyyyyyh! Se on oikeastaan äärimmäisen huvittavaa. 

Ekana yönä Toto oli luonnollisesti hieman levoton ja vaelteli vähän itkuttaen, yritti vierashuoneeseen äidin seuraksi (eikä vaan yrittänyt, sillä Totohan osaa avata ovet), jonka takia pistettiin portti/aita makkarin oven eteen - Toto sai nukkua makkarissa oman fleecensä kanssa Rymyn pehmeässä pedissä ja Rymy oli omassa pedissään toisella puolella sänkyä, ja hyvin meni. Rymyllähän on siis tapana tunkea aina "vieraspetiin" nukkumaan, oli se peti sitten minkälainen tahansa - ja varsinkin jos vieraspeti on vieraan oma - mutta mä olen nyt ollut joka kerta tosi johdonmukainen ja käskyttänyt kerta toisensa jälkeen siihen petiin, missä yleensäkin makkarissa nukkuu, ja nyt on selkeästi alkanut menemään oppi perille. Ekan yön jälkeen ollaan nukuttu yöt yllättävän rauhallisesti. Sisäsiisteys on Totolla niiiiiin hallussa, yhden yhtäkään vahinkoa ei ole sattunut - en todellakaan valita! 

Käytiin perjantaina juoksemassa hiekkakuopilla, mutta lähdettiin kuvitelmistani huolimatta kuitenkin liian aikaisin liikkeelle - oli edelleen iiiiiihan liian kuuma, joten eipä nuo kauaa jaksaneet lelujen perässä juosta. Toistensa kanssa eivät tosiaan oikein osaa tosiaan leikkiä, hassuja kun ovat. Näen pojissa paljon samaa, enkä pelkästään naamoissa; molemmat ovat vähän sellaisia tossukoita (kaikella rakkaudella); toinen kun vähän leikillään ärähtää, se on suurinpiirtein maailmanloppu, mutta itse voi leikkiä ja komentaa toista vaikka kuinka äänekkäästi. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä miten näiden kahden suhde etenisi jos hoitopätkän pituus olisikin se 6 kuukautta kuten Cocon kanssa.

Sunnuntaina, eli siis tänään, lähdettiin heti aamulla uudestaan kuopille vähän juoksemaan ja kävelemään, sekä tietenkin syömään mustikoita. Lelujen kanssa nuo innostuivat leikkimään kyllä, mutta varovat toisiaan edelleen eli mitään yhteisrallia ei vedetty. Jos esim. Toto tahtoo lelun, mutta Rymy ehtii sen luo ensin, that's fine ja sama toisinpäin. Toisaalta, ei haittaa yhtään - molemmat saivat juosta niin paljon kuin tahtoivat ja eipähän tarvitse meikäläisen sydän kurkussa katsoa ja pelätä, että koska kolahtaa. Nauratti ihan kun yhdessä vaiheessa juoksivat kenttää vuorotellen ympäri, ensin Toto possulelun kanssa ja kun Rymy sai samaisen lelun itselleen, oli tietenkin Rymyn vuoro vetää pari kunnaria.

Ollaan toki lenkkeilty, mutta ollaan myös otettu niin rennosti kuin vaan immeiset ja kaks koiraa voi, ainakin tälleen sadesäällä. Selväksi on tullut ainakin se, kuten kuvat kertovat, että Toto on veljensä veroinen mestari mitä chillailuun tulee...