perjantai 5. huhtikuuta 2019

haaveena lastentarhanopettaja vol 3


HAAVEENA LASTENTARHANOPETTAJA on sekä otsikkona että tunnisteena taas kerran ajankohtainen, sillä vaikka kyseinen haave on tutkinnon kannalta täyttymässä tuossa toukokuussa (ai mitkä roikkumaan jääneet kurssisuoritukset, täh?), puuttuu meikäläiseltä tällä hetkellä se työpaikka, jossa kyseisestä haavetta pääsisi oikeasti toteuttamaan. Tosin enäähän ei puhuta lastentarhanopettajista vaan olen valmistumassa Jyväskylän yliopistosta varhaiskasvatuksen opettajaksi, mutta ehkä mä en nyt just tällä hetkellä anna tuon vanhentuneen tunnisteen haitata itseäni... ehkä. Mä itse koen tän muutoksen tosi hienona ja suurena juttuna ja voin lyhyesti kertoa miksi; kun nimittäin sain kuulla tästä muutoksesta, pistin isälleni innoissani viestiä, jossa kerroin ettei musta tulekaan lastentarhanopettajaa vaan varhaiskasvatuksen opettaja ja iskän vastaus oli wau, sehän kuulostaa vakavasti otettavalta. Se kiteytti täydellisesti juuri sen, miksi tätä muutosta tarvittiin. Työnkuvien selkiyttäminen on musta loistava juttu, mutta tärkeämmäksi mä koen sen, että ollaan puhekielessä siirtymässä pois "lastentarhoista". Mua ei haittaa ollenkaan olla päiväkodin opettaja tai ryhmiksen opettaja, mutta en mä kyllä halua minkään tarhan opettaja olla. Päiväkodin tätikin vielä menee, jos pakko on, mutta tarhan täti ei vaan yhtään nappaa... Ja ei, mulla ei ole mitään pätevää selitystä siihen miksi Rymppä valikoitui tän postauksen kuvituskuviin. Paitsi ehkä se, että mun kännykän kamera on täynnä Rymyn kuvia, joten tää tuntui loogiselta tavalta saada ne tänne blogiin talteen, haha.


Joka tapauksessa, seuraava askel onkin sitten työpaikan metsästys. Irtisanouduin vanhasta tarhasta aikalailla vuosi sitten, koska kahden vuoden opintovapaa oli tullut tiensä päätökseen, enkä mitenkään olisi pystynyt autottomana (ja ajamattomana) käymään töissä toisella paikkakunnalla ja samalla keskittymään opintoihini. Lisäksi oli otettava Rymy huomioon, sillä käytännön syistä Henkka viettää päivävuorojensa välissä viikottain aina yhden yön siskoni luona, jonka jälkeen hänellä on vuorostaan kaksi 12h yövuoroa putkeen. Siihen kun vielä lisää ennakoimattomat työvuorojen venymiset, automatkat ja nukkumiset, ei Henkalla usein jää paljoa aikaa kotona käytettäväksi. Esimerkiksi viime sunnuntaina Henkka saapui kahden päivävuoron jälkeen kotiin iltakymmenen maissa ja lähti maanantaina jo klo 14.00 ajelemaan kohti Mikkeliä kun työvuoro alkoikin poikkeuksellisesti klo 16.00 eikä iltakahdeksalta kuten normaalisti. Toki tällä kertaa Henkka ei lähtenyt heti perään toiseen yövuoroon ja tästä johtuen seuraava työvuoro on vasta sunnuntaina. Silti, jos mä vielä olisin käynyt opintojen ohella töissä toisella paikkakunnalla, olisi Rymy saanut käytännössä pyörittää useasti yksinään taloutta ja Rymystä suunnitelma oli sanalla sanottuna pasketta - oli tehtävä päätös ja me päätettiin, että silloin oli aika jättää lopulliset hyvästit vanhalle kotipaikkakunnalle. 


Olo on tällä hetkellä aikalailla sama kuin kolme vuotta sitten kesäkuussa. Taas kerran me päätettiin jättää hyvästit ja kääntää nokka kohti jotain vielä uudempaa ja tuntemattomampaa. Ensimmäinen päivä toukokuuta meidän miniperhe nimittäin heräilee Jyväskylän sijaan Mikkelissä, iiks! Itsellä on tosi kaksijakoiset fiilikset asian suhteen, sillä mä ihan oikeasti pidän Jyväskylästä valtavasti ja näen itseni opiskelemassa maisteriksi ja muutenkin asumassa täällä. Toisaalta me ollaan viimeiset melkein 10 vuotta eletty sillä sitten kun -asenteella ja nyt vihdoinkin oltaisiin siinä kun-vaiheessa. Meillä saattaisi vihdoinkin olla mahdollisuus hankkia oma asunto ja rakentaa yhteistä elämää ilman sitä ikuista jossittelua. Ja vaikka tää vaihtoehto kiinnostaa itseänikin tällä hetkellä enemmän kuin mahdollinen jatko-opiskelu, olo on silti tosi haikea. Varsinkin kun Mikkeli on itselleni paikkana täysin vieras. Jyväskylään muutosta haaveilin salaa jo lukiossa ja elättelin toiveita, että joskus pääsisin tänne opiskelemaan eli vaikka tänne muuttaminen jännitti, se oli tavallaan silti toiveiden täyttymys. Vähän yllättäen mua lohduttaa se, että näillä näkymin tähän meidän kämppään olisi muuttamassa meille tuttu ja tärkeä ihminen, joten tullaan varmaan vierailemaan täällä enemmän kuin mitä toveri ehkä toivoisi, heh.



Ehkä se suurin haikeuden aiheuttaja on tällä hetkellä ystävät. Tiedän maailmasta löytyvän ihmisiä, jotka muuttavat paikkakunnalta toiselle paljon ahkerammin kuin mä, mutta silti... Mun ystäväpiiri on aina ollut tosi pieni. Yläasteen loppuminen sai aikaan sen, että tuttu kaveriporukka hajaantui. Ehdin käymään kotikaupungissani lukiota vain vuoden, kunnes taas olin muuton edessä ja tuolloin tuli ajankohtaiseksi hankkia kokonaan uusi verkosto ympärille. Siihen verkkoon ei tarttunut kuin pari kalaa, mutta lähinnä siksi, etten tietyllä tapaa sulkeutuneena tyyppinä ole koskaan ollut hyvä antamaan ihmisille mahdollisuuksia. Siirtyminen lukiosta työelämään aiheutti taas saman; ne vähäiset läheiset ystävät, jotka olin saanut, lähtivät kukin omille teilleen. Työelämästä tarttui mukaan onneksi uusia ystäviä työkokemuksen ohella, mutta muutto Jyväskylään tarkoitti vuorostaan sitä, että työporukka jäi taakse. Toki ne parhaimmat toverit kulkee matkassa mukana vaikka kilometrejä olisi välissä vaikka ja kuinka, mutta Jyväskylässä totuin vähän yllättäen siihen, että oon nykyään paljon harvemmin kotona oikeasti yksin. Nyt ollaan TAAS KERRAN siinä pisteessä, että joudun sanomaan heipat. Toki edelleen väitän, ettei ne läheisimmät mihinkään katoa, mutta kyllä se silti tuntuu jotenkin haikealta ja vähän vaikealtakin aloittaa "taas" alusta. Lisäks mä en ole ikinä-koskaan-milloinkaan joutunut oikeasti hakemaan töitä, joten se jo itsessään jännittää todella paljon. Toisaalta odotan innolla sitä, kun pääsen taas jatkamaan the sims 4-videoiden kuvaamista (^__^) ja nauttimaan lenkkeilystä Rymyn kanssa ilman, että takaraivossa koko ajan jyskyttää joku tekemätön oppimistehtävä. Eli tiivistettynä jännän ääressä ollaan ja elellään taas vaihteeksi, huhheijaa. Saas nähdä mitä tulevaisuus tällä kertaa tuo tullessaan.

maanantai 1. huhtikuuta 2019

rymppä & rasvapattien poisto


Yksi ympyrä sulkeutui, kun tuossa jokunen aika sitten vierailtiin Keski-Suomen Eläinklinikalla - se oli todennäköisesti Rympän viimeinen ell-reissu täällä Jyväskylässä, toisin sanoen. Kuten olen sanonutkin, kyseinen pulju on ehtinyt vaihtaa nimeään miljoonasti tässä matkan varrella, mutta Keski-Suomen Eläinklinikan titteliä se kantoi muistaakseni silloin, kun Hugen kanssa käytiin ekoja kertoja lekurissa. Hauskaa on ollut huomata myös se, että vaikka paikan nimi on vaihdellut, niin henkilökunta on tuntunut pysyvän jossain määrin samana. Erityisen mukavaksi visiitin teki tällä kertaa se, että tiskin takana istuvalla ihmisellä oli itselläänkin wipukoita useampi kappale ♥ 


Tajusin tässä vanhoja postauksia selatessani, että mä en koskaan muistanut sen tarkemmin kirjoitella yhdestä meidän ell-reissusta, joka siis tapahtui elokuussa 2017. Ohimennen mainitsin asiasta kyllä, mutta olin niin järkyttynyt meidän koiran ylipainosta, että unohdin vissiin kertoa miksi me alunperin sinne lekuriin lähdettiin. Rymyllehän ilmaantui muutama vuosi sitten patteja sekä rintakehään että tuonne vatsan alueelle. Ne näyttivät ja tuntuivat olevan rasvapatteja, joten seurailtiin pitkään tilannetta. 2017 sitten käytiin näyttämässä näitä patteja ja lekuri totesi niiden tosiaan olevan näytteiden perusteella rasvapatteja ja epäili syyksi muun muassa Rymyn painoa. Oli puhe pattien poistamisesta tulevaisuudessa, varsinkin jos ne siitä kasvaisivat tai häiritsisivät koiraa. Siinä vaiheessa kun saatiin tietää Rympän veljien sydänvioista, me päätettiin, ettei pidetä kiirettä operaation kanssa - käytiin ensin sydänultrassa ja varmistettiin, että Rymyn voi jatkossakin nukuttaa jne.  Tiedusteltiin asiaa lekurista ja olimme yhtä mieltä siitä, ettei kuitenkaan kannata kesäksi mitään aikoja varailla vaan odotettiin suosiolla ilmojen viilentymistä. Tästä johtuen putsautimme syksyllä Rympän hampaat ja helmikuussa oli sitten pattien poiston vuoro. Lekurikäynti itsessään sujui hyvin, no problem, mutta kyllähän Rymy aika piestyltä ja kaikkensa antaneelta tuon operaation jälkeen näytti... 


En tiedä muista koirista - kun ei kokemusta ole - mutta Rymy ainakin koomailee jokaisen nukutuksen jälkeen yleensä vähintään sen pari päivää. Alkuviikosta pyrittiin pitämään Rymy lattiatasolla ja se onnistuikin ihan vain poistamalla fleecet sohvalta, mutta loppuviikosta Rymppä alkoi olemaan jo vahvasti sitä mieltä, että hovin olisi suotuisaa lopettaa mokomat pelleilyt ja palata normitapoihinsa. Sen verran annoin periksi, että sallin sohvalle hyppäämisen, mutta sohvan selkänojan yli loikkiminen oli pitkään kieltolistalla. Ekana päivänä pidettiin kauluria, mutta Rymyhän ei kykene moisen systeemin kanssa toimimaan mitenkäänpäin (kävely keittiöönkin oli liian pelottavaa, ahahahah), joten otettiin suosiolla paita käyttöön. Oltiin tietoisesti valittu operaation ajankohta niin, ettei Rymyn tarvinnut pariin viikkoon olla kotona yksin oikeastaan ollenkaan.


Haavat sulavine tikkeineen näyttivät alkuun mun silmään aivan hirveiltä ja koira vähintään tappoyrityksen kohteeksi joutuneelta, joten haavojen tarkistelun jätin suosiolla Henkan vastuulle.  Alla oleva kuva on itse asiassa otettu vasta pari päivää operaation jälkeen. Aika hyvin nuo kuitenkin paranivatkin, ei tarvinnut haavoja sen enempää rasvailla tai putsailla. Käytiin se ensimmäinen viikko vain ja ainoastaan pissatuksilla, mutta toisen viikon loppupuolella pidennettiin lenkkejä, koska seinät alkoivat selkeästi kaatuilemaan Rymyn niskaan.


Jossain vaiheessa maaliskuuta Rymppä onnistui nuolemaan yhtä arpea sen verran ahkerasti, että tällä hetkellä se hieman punoittaa ja tästä syystä siihen on laiteltu päivittäin vetramiliä, mutta muutoin haavat ovat onneksi parantuneet oikein hyvin (alla oleva kuva on toisin sanoen ainakin muutaman viikon vanha). Hetken aikaa mä kyllä pohdin, että pitkääkö sinne lekuriin soittaa ja kysellä, kun ne itsestäänsulavat tikit näyttivät törröttävän pystyssä sulamisen sijaan, mutta kyllähän ne lopulta sitten irtosivat.


Harmi, etten tähän hätään löytänyt mitään kunnollisia kuvia noista pateista; se rinnassa oleva suurentui nimittäin ykskaks yllättäen. Tässä kuvassa se on ehkä vähän näkyvissä tuossa kainalon lähettyvillä? Sydänultraan liittyvässä postauksessa vilahtaa tuo vatsan alueella oleva patti, jonka vieressä oli toinen paljon huomaamattomampi, mutta rintakehän/kainalon patti jää usein kuvissa esim. valjaiden alle piiloon. Rympän oman olon lisäksi valjaiden käyttö olikin yksi syy, miksi halusimme patit poistattaa. Toki itseä huolestutti patin sijainti muutenkin, itse en ainakaan moista haluaisi kantaa rintakehäni tai kainaloni lähettyvillä... lukuunottamatta noita naisten omia rasvapatteja, öö. Siinäpä ne Rymyn elämän kuumimmat uutiset tällä hetkellä - ensi kuussa Rymyn kuumimpiin uutisiin kuuluukin sitten uudet lenkkimaiset, yaiks!

maanantai 28. tammikuuta 2019

sijauspatjan uusi elämä ja unikuulumisia


Vanhat toverit ja tuttavuudet muistanevat, että meillä nukkuminen on aina ollut vaikeaa. En ole koskaan osannut pitää itsestäni tässä suhteessa huolta ja vaikka koiran hankinta toki muutti jossain määrin rutiinejani, olen edelleen se sama herkkähermoinen stressipeikko, joka ei osaa nukkumisen salaista taitoa - paitsi aamuisin. Elämää ei helpota se, että Rymykin on ollut tosi huono nukkuja pennusta asti. Tää on yksi niistä jutuista, jonka takia Rympän sydänvika ei loppujen lopuksi tullut mulle yllätyksenä. Oltiin tässä pari viikkoa sitten uusimassa poitsun rokotukset ja varattiin aika rasvapattien poistoon ja lääkäri tiedustelikin, että onko tullut mitään sydänvikaan liittyviä "näkyviä" oireita kuten öistä levottomuutta. Siinä sitten yhteistuumin Henkan kansa todettiin, että vaikea sanoa, ainahan tuo on ollut öisin levoton... Mä aina tuuminkin, että vauvankin kanssa ois varmaan helpompaa, kun semmoinen käärö todennäköisesti jossain vaiheessa alkaa nukkumaan yöt, tai ei ainakaan herätä viittä kertaa putkeen vielä 7-vuotiaana. Korjatkaa jos olen väärässä. O__O


Rymy ei myöskään ole koskaan oppinut ns. petaamaan itselleen nukkumispaikkaa, eikä osaa kaivautua peiton alle kylmän iskiessä - huoh. Muistatteko sen hienon ja kalliin luolapedin, joka Rymylle ostettiin? Sinne osaa kaivautua ainoastaan Viima, eikä villakoiraa estä muuten mitkään pedin päälle levittämäni rievut. Rymylle peti pitää avata ja sisäänmeno on siltikin hankalaa, sillä pedin sisällä pitäisi pystyä hetki pyörimään ja etsimään asentoa, mihin kangas ei helpolla taivu. Rymppä on pienestä asti herättänyt meidät yöllä, jos on pitänyt päästä takapihalle pissalle tai juomaan tai jos on ollut kylmä. Olen saanut niiiiiin monesta suunnasta kommenttia, että "pitäisi vaan olla johdonmukainen ja olla päästämättä/peittelemättä/auttamatta/jne" ja kyllä, tiedän. Mutta oikeesti, siinä vaiheessa kun koira keskellä yötä huutaa kolmatta tuntia takaovella/pedin luona ja sulla soi kello parin tunnin päästä, niin kyllä se vaan on ollut helpompaa antaa periksi... Tää on saanut mut paremmin ymmärtämään niitä vanhempia, jotka eivät aina vaan jaksa vääntää lastensa kanssa. Puolustuksekseni sanottakoon, että käsittääkseni lapsi sentään oppii kasvaessaan ymmärtämään puhetta sekä, you know, puhumaan... tulevana varhaiskasvatuksen opettajana koen, ettei homma toimi samalla tavalla koiran kanssa, kröhöm. Ja no, ei Rymy joka yö herätä viittä kertaa, mut välillä on kyllä ollut sellaisia jaksoja, ettei meillä tunnuttu nukkuvan ollenkaan ja se väsymys heijastui aika selkeästi niin opintoihin kuin parisuhteeseen.


Rymy on tässä kämpässä nukkunut yönsä lähinnä sohvalla fleece-peittojen keskellä. Sohvalta nuo fleeceperkeleet aina putoilevat ja niistä saa muutenkin ihan järkyttäviä sähköiskuja. Luolapetiä pidettiin olkkarissa patterin vieressä, mutta Rymy harvoin nukkui siinä öitä. Samoin peti oli heti alusta asti suhteellisen littana, joten eihän tuommoinen herkkäperseinen whippet semmoisesta tykkää. Mä aloin suoraan sanottuna olemaan jo aika epätoivoinen. Neuloin Rymylle pari peittoa, koska en itsekään enää kestänyt niitä sähköiskuja ja Rymy tuntuikin heti tykästyvän kyseisiin tekeleisiin. Siirrettiin peti kokeilumielessä olkkarista makkariin, jossa Rymy alkoikin viihtymään entistä enemmän - siellä se nytkin on. Päättelimme fiksuina tyyppeinä, että patterista huolimatta ikkunan alla oli yksinkertaisesti ollut liian kylmää ja vetoisaa. Kyllähän me tämä oikeastaan tiedettiin, mutta kun ei täällä kämpässä vaan tuntunut olevan tilaa isolle pedille. Tämän lisäksi omakin sänky tuntui huonolta - valiteltiin Henkan kanssa molemmat vähän väliä selkäkipuja ja minä sitten vielä tukkoista nenää, joten päätettiin ostaa meille uusi sänky ja samalla uusittiin kaikki patjat. No, siitähän se ajatus sitten lähti... Yhtenä iltana leikattiin meidän vanha sijauspatja osiin ja tungettiin vanhan pussilakanan sisään ja kappas, nyt on Rymyllä uusi mukava nukkumispaikka ^_^ Makkariprojektin yhteydessä me muutenkin vaihdeltiin makkarissa säilytettävien tavaroiden paikkaa eli esim. mä siirsin omat vaatteeni vaatekaapista sängyn vieressä olevaan lipastoon, joten nyt Rymyn peti ei ole niin pahasti tiellä kuin mitä se aikaisemmin oli. Rymyn peti on siis meidän vaatekaapin edesssä, vaikka sitä ei ehkä näistä kuvista hirveän hyvin huomaa.



Kuten kuvasta näkee, päiväpeittoa ei olla vielä ehditty hankkimaan, mutta ehkä joku päivä... Tällä hetkellä tilanne on siis se, että Rymppä nukkuu pääasiassa yönsä makkarissa meidän sängyn päädyssä, eikä vaeltele kämpässä samalla tavoin kuin ennen. Useimmiten Rymy herättää mut about 5-5.30, jolloin se jo yleensä istuu olkkarin lattialla tuijottamassa mua. Aamupala tarjoillaan tasan klo 6, mutta Rymy on tästä asiasta vielä vähän eri mieltä. Aamuvinkuminen on kuitenkin myöhäistynyt ja iltavinkuminen vähenemään päin, joten jes! Ja niinä aamuina, kun mä olen herännyt ennen otusta, se on lähestulkoon joka kerta maannut onnellisena omassa sängyssään. Ei sillä, että tässä pelkästään uudesta pedistä olisi kyse; ollaan me fiksattu myös Rympän ruokavalio kuntoon safkan merkistä tarkkoihin kellonaikoihin asti, mutta silti. Mä nykyään iltaisin pyydän Rymyn omaan petiinsä, johon olen asettanut peitot vastakkaisille puolille; Rymy pyörii hetken, menee maate ja minä peittelen vapaalla peitolla. Yöllä Rymy ei välttämättä herätä mua ollenkaan vaan saatan itse vessassa käydessäni peitellä koiran - ja usein samalla miehenkin, haha. Ja sitten me nukutaan! OIKEESTI. ♥