perjantai 9. elokuuta 2019

minä, varhaiskasvatuksen opettaja


Pari julkaisua sitten mä kerroin, että sain vihdoin ja viimein kanditutkintoni kasaan kolmen vuoden opiskelemisen jälkeen. Silloin kerroin myös laittavani työhakemukset menemään ja kuinka jännittävältä koko homma tuntui, koska mä en tuossa vaiheessa ollut ikinä varsinaisesti hakenut töitä. Kun mä aloitin lukion jälkeen ryhmiksessä about kymmenisen vuotta sitten, mua oli pyydetty sinne sijaiseksi - ja sille tielle tosiaan jäin. En ole ikinä hakenut töitä, käynyt haastattelussa tai edes kirjoittanut ansioluetteloa. Joten joo, kyllä mua jännitti ihan pirusti, kun tuossa alkukesästä kävin parissa työhaastattelussa. Jouduin heti välittömästi tosi ison valinnan eteen: vastaanottaisinko vuoden sijaisuuden vai odottaisinko kesän loppuun toisen haun tuloksia? Sain pari päivää aikaa miettiä asiaa eli käytännössä mun piti päättää kuuntelisinko päätä vai sydäntä, niin sanotusti. Järki sanoi, että ota nyt hyvänen aika se sijaisuus, ettehän te muuten pärjää taloudellisesti, mutta kanssaeläjän lisäksi tunne sanoi, että sä kyllä voit odottaa, ei maailma kaadu siihen vaikket sitä paikkaa saisikaan - ja eihän sitä voi tietää. Tunne sanoi myös, että kyllä sä saat sen, usko pois, mutta vastavalmistuneena en kuitenkaan uskaltanut toivoa liikoja.


Mä tein päätöksen oikeastaan vasta puhelimessa -- ja puhelimen suljettuani purskahdin välittömästi itkuun.  Olin juuri ilmoittanut erään päiväkodin johtajalle, etten ottaisi sijaisuutta vastaan ja se itku oli helpotuksen itku - musta tuntui, että tein oikean ratkaisun. Hetkeä myöhemmin olin purskahtaa uudestaan itkuun, kun toisesta päiväkodista (johon en ollut edes hakenut) soitettiin ja tarjottiin vuoden sijaisuutta, josta kieltäydyin, mutta lupasin palata asiaan myöhemmin, jos en saisi tätä hakemaani paikkaa. Koko kesän mulla on ollut sellainen tunne, että mä saan sen työpaikan. Oon aina aloittanut lauseen "sit kun mun työt alkaa" korjatakseni sen sitten muotoon "niiiiin siis jos saan sen työpaikan". Oon niin kiitollinen niistä kommenteista ja viesteistä, joita asian tiimoilta sain muun muassa entisiltä opiskelutovereilta, koska ne oikeasti auttoivat mua tässä valinnassa. Kaikista eniten mun päätöksen vaikutti kuitenkin toi mun kanssaeläjä. Se hetki, kun toinen sanoi, että sä saat tehdä sen päätöksen mikä susta tuntuu oikealta -- ja kun pystyi luottamaan niihin sanoihin ja siihen, ettei jälkikäteen sitten tule mitään syytöksiä tai jossittelua, jos en sitä paikkaa saa. Tiesin, että saisin selville lopputuloksen vasta heinäkuun lopussa ja että työt alkaisi elokuun puolessa välissä. Hetkittäin koin kyllä katumusta ja epäilyksen tunteita, vaikka tavallaan uskoin koko ajan aloittavani työt elokuun puolessa välissä.


Toisin kuitenkin kävi. Mä aloitin maanantaina. Mä en oikein osaa kuvailla tätä tunnetta just nyt. Mä oon samaan aikaan niiiin helpottunut ja onnellinen sekä niiiin shokissa ja kauhuissani, että huhheijaa. Toki mulla on kuuden kuukauden koeaika, eikä kukaan voi tietää mitä minä tai työpaikka ollaan tuon koeajan jälkeen mieltä, mutta tällä hetkellä on kaikesta huolimatta tosi positiivinen olo. Joo, kyllä, oon ollut päiväkodissa töissä vuosikausia, mutta aivan erilaisessa roolissa. Joo, kyllä, oon tehnyt iltoja ja ollut vastuussa pienistä ihmisistä, mutta mulla ei kuitenkaan ole samalla tavalla ollut sitä pedagogista vastuuta tai osaamista. Kaiken mitä töissä opin, mä opin katsomalla muita, koska eihän kukaan varsinaisesti tullut mulle ikinä sanomaan, että hei, tää ja tuo tilanne kannattaisi hoitaa näin ja noin. Mikä on sinänsä harmi, lasten kannalta, mutta onneksi mä koen aina olleeni ihan suht hyvä työssäni. Tai no, kerran kun en antanut lapsen laittaa mun rakentamaan valkoiseen legotorniin erivärisiä legoja niin hetken epäilin itseäni. Mutta, toisaalta, lapsella oli oma torninsa, joten kai tuokin tilanne voidaan nähdä pedagogisena oppimistilanteena, eiku. Kaikista suurin juttu on ollut tietenkin kaikki ne jutut joita ei yliopistossa opetettu -- ja niitä on paljon! 


Ei nimittäin löydy varhaiskasvatuksen käsikirjasta yksityiskohtaista infoa siitä miten vuosisuunnitelma tulee oikeasti täyttää ja mihin mennessä se pitää palauttaa ja mihin, miten ruokatilaukset tehdään, mitä kaikkea aloituskeskustelussa tulee konkreettisesti käydä läpi tai mistä mikäkin lomake sitten loppujen lopuksi löytyy. Kaikki noi käytännön jutut otetaan toivottavasti haltuun tässä lähiviikkoina kun saan oman tiimin tuekseni, sillä hemskuukkeli sentään, mä olen nyt varhaiskasvatuksen opettaja! Ihan oikeasti, virallisesti. Mulla on oma ryhmä ja oma tiimi. Tänään istuin koulutuksessa, johon merkkasin oman nimeni ja yksikköni jälkeen kirjaimet LTO ja tuntuihan se aika pirun hyvältä. Muutama vuosi siinä meni, mutta ---- #ididit.

maanantai 3. kesäkuuta 2019

bujo | lokakuu 2018


Lokakuussa muistin listata mantrat, pisteet siitä mulle! Mä aika systemaattisesti jätän aloitusaukeamille tilaa jonkin verran mantroilleni, mutta usein mä sit kuitenkin unohdan merkata ne ylös. Yleensä noi mantrat on sellaisia parisuhteeseen liittyviä tai omaan hyvinvointiin liittyviä hajatelmia kuten vaikka uskalla tai kuuntele tai jotain vastaavaa. En siis edelleenkään listaa mitään konkreettisia tavoitteita, vaikka oon kyllä miettinyt antavani niillekin mahdollisuuden. Opintojen ohella tuntui ylivoimaiselta asettaa itselleen mitään muita tavoitteita kuin tee tehtävät ja selviydy...


Lokakuussa kuukausiaukeama oli samanlainen kuin yleensäkin, eli simppeli kalenteri. Tämä siksi, että lokakuussa oli vielä demoja ja luentoja ennen syventävää harkkaa, jotka tykkään merkata kalenteriin juuri tuolla tietyllä tavalla.


Lokakuussa olin ihan älyttömän huono ylläpitämään mielialaseurantaa (täytin sitä usein muutaman päivän viiveellä) ja samoin muiden seurantojen täyttäminen jäi todella vähälle. En ole siltikään luopunut seurannoista, sillä mun kohdallani ne auttavat lähinnä nimensä mukaisesti asioiden seuraamisessa, enkä mä periaatteessa yritä niiden avulla muuttaa tapojani. Oon muutenkin oppinut hyväksymään sen, ettei niitä seurantoja aina tule täytettyä ja se on ihan ok. Lokakuussa päätin käyttää mielialaseurannassa mildlinereitä kuvaamaan erilaisia tunnetiloja ja niitä käytän itse asiassa edelleen.


Lokakuussa mulla oli taas juoksevat listat käytössä, koska mä vaan tykkään niiden ulkonäöstä. Viikkoseurantoja tuli myös täytettyä siivouslistaa ja Rymyn seurantoja ahkerammin. Se nyt vaan on fakta, että viikkoseurannat toimivat mulla kaikista parhaiten.


Lokakuussa käytin tapani mukaan Tombow ABT Dual Brush -kyniä ja ainakin omaa silmää tämä kolmen värin yhdistelmä miellytti. Käytössä oli siis ruskea (969), vihreä (346) ja vaaleanpunainen (723).


Lokakuussa mulla oli taas vaihteeksi samanlaiset kuukausiaukeamat, koska minä. En oo aikoihin hirveästi uskaltanut piirrellä tai koristella sivuja sen enempää, koska mä haluan, että ne itse asiat ja tehtävät ynnä muut mahtuu varmasti tohon aukeamalle. Tosiasiassa tyhjää jää aina, että saas nähdä miten tämän asian ratkaisen nyt kun opinnot ovat ohi, hmm. Toisaalta mä tykkään omasta tyylistäni ja siitä, ettei niiden sivujen aina tarvitse olla täynnä jotain superhienoja kuvituskuvia tai taideteoksia. Tältä näyttää sellaisen ihmisen bujo, joka ei koe osaavansa piirtää, mutta joka kuitenkin nauttii väreistä ja esteettisesti (omaa silmää) miellyttävistä jutuista. Tärkeintähän on se, että ne sivut näyttävät käyttäjästään hyvältä - muiden mielipiteillä ei oikeasti tässä kohtaa ole mitään väliä.


Että semmoinen lokakuu, seuraavaksi sitten marraskuun ja joulukuun kuvat - ne kun ovat tosi ajankohtaiset tälleen kesäkuussa, hahaHei, tähän loppuun vielä: ootteko muuten huomanneet, että tein bujojutuille ihan oman instan? Rymyn ja mun yhteinen insta kantaa edelleen nimeä liquoricecaramels, mutta kaikki tavalla tai toisella bullet journaliin liittyvät jutut löytyvät jatkossa charmingsyraista, joten toivottavasti nähdään siellä!

tiistai 28. toukokuuta 2019

bujo | syyskuu 2018


Edellisessä B U L L E T  J O U R N A L postauksessa esittelin hieman tapaani siirtyä vanhasta bujosta uuteen ja parin kuukauden päästä on itse asiassa aika korkata seuraava ihanuus, jee!  (^_^) Oletan ja toivon, ettei mun tarvitse kauaa olla työttömänä, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että mun bujoni tulee varmaankin käymään läpi jonkinlaisen muutoksen töiden myötä. Tämä siis siksi, etten muun muassa tietosuojasyistä saa jatkossa tuoda töistä mitään oleellisia infoja tai tietoja kotiin, joten mulla tulee todennäköisesti töissä olemaan käytössä pelkästään työjutuille varattu kalenteri. En ole vielä ihan täysin varma mitä uudelta bujolta jatkossa haluan, vaikken siitä missään nimessä aio luopua; bujo on mulle kuitenkin paljon muutakin kuin kalenteri. Tässä postauksessa ajattelin nyt kuitenkin esitellä syyskuun (2018) aukeamat. Mulla meni hermo kuvia ottaessa ja sen näkee taas kerran laadusta, haha. Mulla on tähän asti ollut ihan ok kevät mitä allergiaoireisiin tulee, mutta nyt oon joko vilustunut tai mokomat teki jonkun yllärihyökkäyksen, koska nenä vuotaa ja hermoja kiristää, eikä mikään onnistu... argh. Lisäksi Rymyllä on vatsa sekaisin, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että ollaan käyty ulkona about tunnin välein, huoh.


Syyskuussa päätin olla ihan tolkuttoman villi... Ensinnäkin päätin lopullisesti, että jatkossa käyttäisin bujon täyttämiseen vain ja ainoastaan yhtä kynää ja tästä syystä oli ihan ok valita useampi teemaväri. Käytin syyskuun teemassa Tombow ABT Dual Brush -kyniä ja syksyn kuniaksi valitsin väreiksi oranssin (933), vihreän (158) ja vaalean ruskean (992).


Tykkään älyttömästi yhden parhaimman ystäväni tyylistä täyttää omaa bujoaan, ja esimerkiksi hänen käyttämänsä hashtagit jaksavat aina kerta toisensa jälkeen naurattaa mua. Koska mulla on kuitenkin käytännössä hyvin erilainen tapa täyttää - ja käyttää - omaa bujoani, mun piti hieman modifoida hänen systeemiään. Syyskuussa kirjasin päivittäin ylös päivää ja/tai yleistä fiilistä kuvaavia hashtageja, joita on tälleen jälkikäteen todella hauskaa lukea. Mielialaseurannan (jossa tässä vaiheessa käytin sekä Tombow ABT Dual Brush -kyniä sekä Mildlinereita) kopioin häneltä häpeilemättä, ja se on mulla käytössä edelleen.


Syyskuun viikkonäkymistä mulla ei ole hirveästi sanottavaa, mutta halusin ne tänne kuitenkin taltioida. Päivälokit toimivat mulla edelleen kaikista parhaiten, koska ne ikään kuin pakottavat sut joka päivä bujon äärelle jos mielii pitää bujon ajan tasalla. Siitäkin huolimatta mä silti suosin juoksevia listoja, koska niiden avulla tekemisten suunnittelu etukäteen on helpompaa.



Viikolla 37 mulla olikin käytössä nimenomaan tuollainen suuresti fanittamani juokseva lista. Ongelma on edelleen se, että oon tosi hyvä aikatauluttamaan tekemisiäni paperilla näiden listojen avulla, mutta asioiden tekeminen on kokonaan toinen tarina... juoksevien listojen kanssa bujon ajan tasalla pitäminen ei ole niin justiinsa, mutta omalla kohdallani se usein tarkoittaa nurinkurisesti sitä, että hommat jää tekemättä nimenomaan siksi, kun sinne bujoon ei ole niin pakko kurkata. En tiedä olenko ainoa, jolla on tämä ongelma, mutta minkäs teet? Ongelma on tiedostettu ja työn alla. (-__-)


Viikolla 38 kokeilin vielä juoksevaa listaa. Ja ai niin, mulla kulki koko kuukauden matkassa laadullisten tutkimusmenetelmien lukulista. En tiedä olenko vähän erilainen nuori, mutta mä toivoin jo ekana vuonna, että saataisiin aina ennen luentoja jonkinlainen lukulista, jotta tietäisi mitä kurssikirjallisuutta kannattaisi lukea mitäkin luentoa tai demoa varten. Näitä ei saatu kuin ihan muutamalla kurssilla, harmikseni. Huomasin, että kurssikirjallisuutta tuli oikeasti luettua kurssin aikana, kun se oli merkattu selkeästi bujoon. Aika monen muun kurssin kohdalla kurssikirjallisuus tuli luettua juuri ennen tenttiä tai puolihuolimattomasti oppimistehtävää tehdessä, hups...


Syyskuun vikalla viikolla kokeilin taas päivälokeja. Syyskuun bujoilusta mulle on jäänyt päällimmäisenä mieleen se ei-oo-niin-justiinsa -fiilis, mikä ehkä näissäkin sivuissa näkyy. Koen, että oon toisaalta löytänyt sen oman tyylini ja juttuni, mutta toisaalta myös hyväksynyt sen, että se tyyli saa vaihdella fiiliksen mukaan. Mieli ja fiilis saa muuttua, ja se saa näkyä. Suurin juttu on ollut se epätäydellisyyksien hyväksyminen ja ylipäätään luopuminen siitä ajatuksesta, että kaiken pitää olla just eikä melkein.