rymppä & rasvapattien poisto

Yksi ympyrä sulkeutui, kun tuossa jokunen aika sitten vierailtiin Keski-Suomen Eläinklinikalla - se oli todennäköisesti Rympän viimeinen ell-reissu täällä Jyväskylässä, toisin sanoen. Kuten olen sanonutkin, kyseinen pulju on ehtinyt vaihtaa nimeään miljoonasti tässä matkan varrella, mutta Keski-Suomen Eläinklinikan titteliä se kantoi muistaakseni silloin, kun Hugen kanssa käytiin ekoja kertoja lekurissa. Hauskaa on ollut huomata myös se, että vaikka paikan nimi on vaihdellut, niin henkilökunta on tuntunut pysyvän jossain määrin samana. Erityisen mukavaksi visiitin teki tällä kertaa se, että tiskin takana istuvalla ihmisellä oli itselläänkin wipukoita useampi kappale ♥ 

Tajusin tässä vanhoja postauksia selatessani, että mä en koskaan muistanut sen tarkemmin kirjoitella yhdestä meidän ell-reissusta, joka siis tapahtui elokuussa 2017. Ohimennen mainitsin asiasta kyllä, mutta olin niin järkyttynyt meidän koiran ylipainosta, että unohdin vissiin kertoa miksi me alunperin sinne lekuriin lähdettiin. Rymyllehän ilmaantui muutama vuosi sitten patteja sekä rintakehään että tuonne vatsan alueelle. Ne näyttivät ja tuntuivat olevan rasvapatteja, joten seurailtiin pitkään tilannetta. 2017 sitten käytiin näyttämässä näitä patteja ja lekuri totesi niiden tosiaan olevan näytteiden perusteella rasvapatteja ja epäili syyksi muun muassa Rymyn painoa. Oli puhe pattien poistamisesta tulevaisuudessa, varsinkin jos ne siitä kasvaisivat tai häiritsisivät koiraa. Siinä vaiheessa kun saatiin tietää Rympän veljien sydänvioista, me päätettiin, ettei pidetä kiirettä operaation kanssa - käytiin ensin sydänultrassa ja varmistettiin, että Rymyn voi jatkossakin nukuttaa jne.  Tiedusteltiin asiaa lekurista ja olimme yhtä mieltä siitä, ettei kuitenkaan kannata kesäksi mitään aikoja varailla vaan odotettiin suosiolla ilmojen viilentymistä. Tästä johtuen putsautimme syksyllä Rympän hampaat ja helmikuussa oli sitten pattien poiston vuoro. Lekurikäynti itsessään sujui hyvin, no problem, mutta kyllähän Rymy aika piestyltä ja kaikkensa antaneelta tuon operaation jälkeen näytti... 

En tiedä muista koirista - kun ei kokemusta ole - mutta Rymy ainakin koomailee jokaisen nukutuksen jälkeen yleensä vähintään sen pari päivää. Alkuviikosta pyrittiin pitämään Rymy lattiatasolla ja se onnistuikin ihan vain poistamalla fleecet sohvalta, mutta loppuviikosta Rymppä alkoi olemaan jo vahvasti sitä mieltä, että hovin olisi suotuisaa lopettaa mokomat pelleilyt ja palata normitapoihinsa. Sen verran annoin periksi, että sallin sohvalle hyppäämisen, mutta sohvan selkänojan yli loikkiminen oli pitkään kieltolistalla. Ekana päivänä pidettiin kauluria, mutta Rymyhän ei kykene moisen systeemin kanssa toimimaan mitenkäänpäin (kävely keittiöönkin oli liian pelottavaa, ahahahah), joten otettiin suosiolla paita käyttöön. Oltiin tietoisesti valittu operaation ajankohta niin, ettei Rymyn tarvinnut pariin viikkoon olla kotona yksin oikeastaan ollenkaan.

Haavat sulavine tikkeineen näyttivät alkuun mun silmään aivan hirveiltä ja koira vähintään tappoyrityksen kohteeksi joutuneelta, joten haavojen tarkistelun jätin suosiolla Henkan vastuulle.  Alla oleva kuva on itse asiassa otettu vasta pari päivää operaation jälkeen. Aika hyvin nuo kuitenkin paranivatkin, ei tarvinnut haavoja sen enempää rasvailla tai putsailla. Käytiin se ensimmäinen viikko vain ja ainoastaan pissatuksilla, mutta toisen viikon loppupuolella pidennettiin lenkkejä, koska seinät alkoivat selkeästi kaatuilemaan Rymyn niskaan.

Jossain vaiheessa maaliskuuta Rymppä onnistui nuolemaan yhtä arpea sen verran ahkerasti, että tällä hetkellä se hieman punoittaa ja tästä syystä siihen on laiteltu päivittäin vetramiliä, mutta muutoin haavat ovat onneksi parantuneet oikein hyvin (alla oleva kuva on toisin sanoen ainakin muutaman viikon vanha). Hetken aikaa mä kyllä pohdin, että pitkääkö sinne lekuriin soittaa ja kysellä, kun ne itsestäänsulavat tikit näyttivät törröttävän pystyssä sulamisen sijaan, mutta kyllähän ne lopulta sitten irtosivat.

Harmi, etten tähän hätään löytänyt mitään kunnollisia kuvia noista pateista; se rinnassa oleva suurentui nimittäin ykskaks yllättäen. Tässä kuvassa se on ehkä vähän näkyvissä tuossa kainalon lähettyvillä? Sydänultraan liittyvässä postauksessa vilahtaa tuo vatsan alueella oleva patti, jonka vieressä oli toinen paljon huomaamattomampi, mutta rintakehän/kainalon patti jää usein kuvissa esim. valjaiden alle piiloon. Rympän oman olon lisäksi valjaiden käyttö olikin yksi syy, miksi halusimme patit poistattaa. Toki itseä huolestutti patin sijainti muutenkin, itse en ainakaan moista haluaisi kantaa rintakehäni tai kainaloni lähettyvillä... lukuunottamatta noita naisten omia rasvapatteja, öö. Siinäpä ne Rymyn elämän kuumimmat uutiset tällä hetkellä - ensi kuussa Rymyn kuumimpiin uutisiin kuuluukin sitten uudet lenkkimaiset, yaiks!

virallinen sydänultra

Hui saakeli. Tässähän on vierähtänyt taas ihan mukavasti aikaa viime postailusta, hupsista - ja oikeastaan aikalailla vahingossa! Mun oli tarkoitus postailla enemmänkin, varsinkin bujoilusta, mutta ei-niin-yllättäen ei siitä mitään tullut... mut jospa tässä tämän kesän aikana saisi aikaiseksi puskea ulos noi luonnoksiin jääneet postaukset, haha. Olihan se ensimmäinenkin opiskeluvuosi melko kiireinen, mutta kyllä tuon toisen lukuvuoden aikana on jostain syystä stressilevelit olleet välillä niin huipussaan, että toimintakyky on hetkittäin ollut ihan nollissa. Eikä se talven pimeys, harmaus ja kylmyys todellakaan auttaneet asiaa. Onneksi nyt on kelit olleet aivan ihanat ja mä olen vihdoin ja viimein saanut allergiaoireet oikeilla lääkkeillä kuriin, joten oon pystynyt nauttimaan kesän alusta ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Ollaan mm. puistoiltu Rymyn kanssa ahkerasti ja muutenkin lenkkeilty paljon enemmän --- remmiräyhääminen on nimittäin helpottanut todella paljon! Toki huonojakin päiviä sattuu kohdalle silloin tällöin, niin koiralle kuin omistajalle, mutta pääsääntöisesti mulla itselläni on nykyään paljon rennompi ja luottavaisempi olo, kun ollaan Rympylän kanssa kahdestaan liikkeellä. Ja siis valehtelematta se, ettei tarvii koko ajan kärsiä hirveistä allergiaoireista, on vaikuttanut asiaan ihan älyttömästi. Mä oon jopa jossain määrin alkanut nauttimaan lenkkeilystä Rympän kanssa. Mutta joo, en nyt kuitenkaan tänään ajatellut pelkästään hehkuttaa näitä kesäisiä kelejä vaan vähän synkemmillä asioilla oon liikenteessä... 

Me nimittäin käytiin lauantaina Rymyn kanssa Eläinklinikka Tähdessä ihan virallisessa sydänultrassa ja kuten vähän uumoiltiin, vikaahan sieltä löytyi. Rymyn veljistä ainakin kahdella on todettu myös häikkää sydämessä, joten tulos ei todellakaan yllättänyt - senhän takia sinne itse asiassa mentiinkin. Rymyn sydänvika on kuitenkin mun käsittääkseni tässä vaiheessa veljiinsä verrattuna paljon lievempi; on oireeton eikä esim. vaadi mitään lääkitystä. Toisin sanoen meillä jatkuu lääkärin käskystä normaali elämä, helteillä pitkien lenkkien välttäminen. Seurailkaa, ettei tule vajaatoimintaoireita (lepohengitystiheys nousee yli 30 krt/min, yskä, suorituskyky huono, pyörtyily, hengitysvaikeudet)... Nukuttaa saa hammaskivenpoistoa varten. Kontrollia suositellaan 1 vuoden kuluttua. 

Lääkärireissu sujui normaaliin tapaan, mitä nyt meitsi laitettiin hetkeksi makaamaan lääkärin lattialle jalat kohti kattoa, kun meinasi taju lähteä. Onneksi ymmärsin siinä sanoa, että nyt on muuten pakko päästä istumaan... Sydän ultrataan koiran ollessa hereillä, joten voitte vaan kuvitella mitä Rymy oli asiasta mieltä. Pöytä, jossa koiraa pidettiin kyljellään, oli just sen verran korkea että mä sain olla koko ajan varpaillani ja muutenkin oli aika työlästä hommaa tuon meidän jäbän paikallaan pitäminen. Ja kuten lekuri siinä sanoi, että onhan se myös emotionaalisesti rankkaa, kun saa kuulla ei-niin-hyviä uutisia - siitäkin huolimatta, että niitä osaisi odottaa. Siinä vaiheessa kun meikäläinen putosi pelistä, kutsuttiin vastaanotosta Henkalle toverin apuun, koska yksin Rymyn pitäminen kyljellään oli ihan mahdotonta. Operaation jälkeen käytiin vielä pieni rauhoittumislenkki, jotta lekuri pystyisi kuuntelemaan Rymyn sydämen ---- yksikään lääkäri ei siinä ole aikaisemmin onnistunut, koska Rymyhän tärisee niin hemmetisti ja tärinä alkaa sillä sekunnilla, kun päästään eläinlääkäriaseman ovista sisään. Meinasi se nytkin olla hieman haastavaa tauosta huolimatta, mutta onneksi odotushuoneeseen tuli toinen koira, joten kun Rymy jäi kuuntelemaan ja katselemaan toveria, tärinäkin hellitti hetkeksi. 

Viimeksi kun käytiin about vuosi sitten Palokan Evidensiassa niiden rasvapattien takia, mä itse asiassa mainitsin lääkärille, että Rymyn veljeltä on löytynyt sivuääni ja se lekurihan siinä yritti vähän sydäntä kuunnella. Sanoi, ettei ainakaan näin kuulu mitään ja että tokihan Rymyn tärinä vaikuttaa asiaan - ja siis olin kyllä jo tuolloin tietoinen, ettei tuommoinen pieni ohimennen tehty kuuntelu mitään kerro ja että ultra on edessä joka tapauksessa. Nyt lekuri kuitenkin sanoi, että ihan selvästi se sieltä kuului. Lausuntoon kirjasi, että pulssin rauhoituttua gradus1/6 sivuääni mitraalialueelta. Eli tuomioksi muodostui mitraaliendokardoosi, vasemman eteiskammioläpän vuoto. Oikealta puolelta kuvattaessa lekuri kyllä heti sanoikin, että jotain röpelöä siellä sydämessä kyllä näyttää olevan ja lopputulema oli tosiaan se, että vasemman eteiskammion läppä on selkeästi paksuuntunut. 

Mä tykkäsin Eläinklinikka Tähdestä kyllä tosi paljon, musta siellä oli ihanan rento, mutta asiansa osaava meininki - tosin niin on Evidensiassakin aina ollut, mutta Tähti sattuu sijaitsemaan tuossa ihan muutaman kilsan päässä meistä. Evidensia löytyi ennen suhteellisen läheltä, mutta nyt pitää lähteä Keljonkankaalle tai Vaajakoskelle, joten voi olla, että jatkossa käydään useammin Tähdessä. Kertoo ehkä sekin jotain, että siinä vaiheessa, kun mut laitettiin maahan makaamaan, mua ei yhtään hävettänyt - ja kun nousin sieltä ylös, niin mulle vielä kiikutettiin mehua. Muutenkin palvelu oli tosi hyvää ja jäi hyvä fiilis vierailusta kaikesta huolimatta. Seuraavaksi ois sitten tarkoitus varata Rymylle hammashoitoon aika; on meinaan pesuista huolimatta hampaat taas ihan hirveän näköiset. Jos sitä sotaoperaatiota nyt pesemiseksi voi edes kutsua... kynsien leikkaaminen onnistuu nykyään ilman mitään ongelmaa, kun aikoinaan otin sen asenteen, että hommahan tehdään, mutta hampaiden suhteen tuo asenne ei kyllä ole auttanut pätkääkään. Raakaruuallahan yritin saada hampaita parempaan kuntoon, mutta sitä syödessään Rymy joko huutaa nälkäänsä tai vastaavasti lihoo eli toisin sanoen oikean annoskoon löytäminen tuntuu olevan rakettitiedettä. Nappulalla sen sijaan ollaan saatu pidettyä paino aika hyvin kurissa - ja nappulahan ei tietenkään samalla tavalla putsaa hampaita, koska sehän olisi liian helppoa, eh. Sivutietona kerrottakoon, että kotivaaka näytti viimeksi 13,8kg, lääkärin 14,4kg. Mutta painohan oli edellisellä lääkärikerralla yli 17kg, että mun mielestä ollaan kyllä onnistuttu ihan hyvin tässä projektissa :)

Anyways. Vaikka loma periaatteessa alkoi, eikä luentoja tai demoja enää ole ennen syyskuuta, oppimistehtäviä on luonnollisesti muutama listalla, huoh... Viime kesänä sain kouluhommista huolimatta aika hyvin postauksia ulos ja toivon, että tänä kesänä on sama homma. Varsinkin bujoiluun liittyvät postaukset haluaisin nimittäin saada "ajan tasalle" - varsinkin kun kohta olisi aika korkata uusi bujo, jee! Joten palaillaan astialle :)

rymyn kesäterkut

Oon varmaan viikkoja miettinyt taas vaihteeksi, että miten tän blogihiljaisuuden rikkoisin - miettinyt miten mä parhaiten selittäisin minne hävisin ja miksi, mutta tulin siihen tulokseen, ettei mun varmaankaan tarvitse... ei tää taida olla ensimmäinen kerta, kröhöm. Tällä erää riittänee kun kerron, että viime kuukaudet ovat olleet henkisesti raskaita, eikä vähiten meille läheisen ihmisen sairastumisen ja poisnukkumisen takia. Henkan kesäloma on ohi ja meikäläinen palaa opinahjoon huomenna... käsittämätöntä! Kieltämättä tuntuu vähän siltä, ettei tänä kesänä (sikälimikäli tätä harmauden ja sateen multihuipentumaa voi oikeasti edes kutsua kesäksi) oikein ehtinyt kaiken huolen ja surun keskellä kunnolla edes lataamaan akkuja, mutta jospa se tästä... Mä en just nyt kuitenkaan halua omasta tilanteestani sen enempää höpötellä - Rymyn elämässä puhaltaa uudet tuulet, nääs! Ensiksi kuitenkin muutamat kuvat meidän "kesältä":

Käytiin heinäkuun alussa moikkaamassa Serppaa ja Myytiskää yhden viikonlopun verran ja tuo pieni irtiotto arjesta tuli niin tarpeeseen! Rymy nautti silminnähden auringosta, valtavasta pihasta ja varsinkin nurmikosta ♥ Samalla reissulla otin muuten Myytistä ja mun äidistäni jotenkin tosi mainion kuvan ja sen ehdinkin silloin heti postaamaan instaan :D

Bongaa vauhtiwhippet :D

Bestikset ♥___♥

Kiitos iskän kyydityksen, me päästiin Rympän kanssa viikoksi mummilaan pappan passattavaksi ja pyörähdettiin siinä sivussa myös kummieni mökillä (oli muuten tod näk tämän "kesän" eka ja vika kerta kun meikäläinen ui, surullista). Rymy tulee ihan älyttömän hyvin toimeen kummieni westien kanssa, eikä lähde mökin pihapiiristä nenänsä perässä mitenkään hälyttävän pihalle, mikä on tosi huojentavaa. Rymy seisoi itse asiassa pitkälti saunan oven takana vinkumassa sen aikaa, kun kehtasin sinne ilman hänen majesteettiaan mennä, haha.

Myös melkoisen rohkea jänönen kävi mökillä kylässä meidän siellä ollessa! Onneksi kumpikaan koirista ei otusta huomannut... vaikka toisaalta, olisihan se ollut ihan kiva nähdä Rympän reaktio tälleen sateella; olisikohan mahtanut lähteä katoksen suojasta mihinkään? :D 

Sateesta "nautittiin" myös seuraavana päivänä... ystäväni ajoi Nummelaan omien koiruuksiensa kanssa ja me ei-sokerista-tehdyt reippailimme kaatosateessa höpöttäen ja mm. mustikoita syöden. Oli kyllä niin terapeuttinen lenkki, eikä tuo sadekaan oikeastaan haitannut mitenkään - ainakaan meitä ihmisiä :D

Niiiiiin ja tosiaan, treffattiin ekaa kertaa ikinä ystäväni perheen uusin jäsen eli kuvassa näkyvä kaunokainen ♥ Aivan ihana neiti, en voi muuta sanoa.

Onneksi me saatiin mummin ja papan luona nauttia myös auringosta! Meikäläisestä pihalla parasta oli marjojen syönti - Rymystä parasta oli sen sijaan pihan kokonaisvaltainen vahtiminen, vaikka malttoi tuo onneksi välillä ottaa tehotirsojakin... ja syödä mm. karviaisia mun kanssani :)

Käytiin syömässä kummieni luona ja myös siellä Rymy muisti oleellisen... kerjäämisen ja vahtimisen, kuinkas muutenkaan.

Ja sitten niitä vähän uudempia kuulumisia - long story short: Käytiin lekurissa elokuussa ja mä koin elämäni shokin... vaaka näytti Rymyn painoksi 17,2 kiloa. Kyllä, oikeasti. Okei, no ei se ihan täysin yllärinä tullut, koska pari ihmistä ehti mulle meidän reissulla kohteliaasti huomauttaa Rymyn painosta, mut silti... ei sitä vaan ite jotenkin näe. Mä päätin, että asialle tehdään samantien jotain ja otettiinkin Henkan kanssa itteämme niskasta kiinni välittömästi!

Tästä johtuen uskaltauduttiin vihdoinkin sekä etsimään lähin koirapuisto että käymään siellä. Ollaankin tän parin viikon ajan koirapuistoiltu lähestulkoon päivittäin joko kävellen tai autolla. Alkuun Rymy lähinnä kyyhötti sylissä tai puiston penkillä - tässä yhtenä päivänä se meni ja loikkasi ensitöikseen penkillä istuvan naisen syliin (ai että mua muuten hävetti), mutta onneksi naista vain nauratti koko juttu.

Joka kerta Rymy kuitenkin uskaltautuu rohkeammin muiden koirien luokse sekä kauemmas ja kauemmas meistä, joten keräillään sitä rohkeutta ja itseluottamusta tälleen pikkuhiljaa. Tästä syystä en myöskään kieltänyt ekoilla kerroilla Rymyä tulemasta syliin tai seisomasta/istumasta puiston penkeillä, joskin pistän alas heti jos sieltä alkaa muita komentamaan. Nyt en ota enää edes syliin, mutta penkille saa edelleen tulla jos on hiljaa. Tänään Rymy jopa ihan kunnolla juoksi parin muun koiran kanssa ympäri puistoa - olin haljeta ilosta! SE LIIKKUU, OU MAI GAAAD.

Kaikesta huolimatta Rymyllä tuntuu aina olevan kovasti muille asiaa ja useasti muiden innostuessa leikkimään, Rymy vähintään käväisee paikalla vähän leukojaan louskuttamassa... en oikein tiedä mitä mieltä olen asiasta. Toisaalta on rasittavaa, että mun koira on vähän väliä äänessä, mutta toisaalta on mukavaa, että se välillä uskaltautuu ottamaan osaa leikkiin vaikkakin sitten äänekkäästi. On myös suhteellisen huvittavaa, miten koirien juoksuleikit ja painit katkeavat aina välittömästi uuden kaverin lähestyessä puistoa, jolloin koko lauma kerääntyy aidalle tervetuliaskonsertoimaan.

Alkuun Rymy ei antanut oikeastaan kenenkään tulla lähelle tai oikeammin sanottuna, Rymy pyrki aina karkuun jos joku tuli liian lähelle. Nyt ollaan onneksi siinä pisteessä, että talonkin kokoinen koira saa jo vähän nuuskuttaa eli Rymy ei enää keskity pelkästään oman persuksensa suojelemiseen, haha.

Niin, ja ollaan tosiaan palattu raakaruuan - tai oikeastaan sekaruuan - ihmeellisen maailmaan eli aamulla meillä tarjoillaan nappuloita ja illalla sitten jotain ihan muuta. Meidän on ensinnäkin ihan pakko saada Rymyn painoa alemmas (tällä hetkellä ollaan about 16 kilon kohdalla, jes!), mutta vielä tärkeämpänä koen hammashuollon... Rymyn hampaiden peseminen on täyttä tuskaa ja lääkäri huomautti alkavasta ientulehduksesta. Tämä ei sinänsä ollut mikään uutinen; viime vuoden marraskuussa käytiin putsaamassa hampaat ja jo tuolloin todettiin, että muutamassa yläetuhampaassa on lievästi syventyneitä ientaskuja ja että hampaiden hoitoa pitäisi tehostaa. Meitä ohjeistettiin muun muassa harjaamaan Rymyn hampaita, mutta eihän siitä oikein tullut mitään ja kaiken huolen ja surun ja mukakiireen keskellä koko homma vain yksinkertaisesti unohtui. Kuten sanoin, viimeinen vuosi on ollut todella raskas... tää taisi olla eka vuosi, kun en jaksanut blogin puolella (tai ylipäätään missään) noteerata edes Rymyn 6-vuotissynttäreitä. Nyt on kuitenkin sellainen olo, että on aika siirtyä eteenpäin. Nyt on aika keskittyä taas vähän enemmän meihin, omaan itseensä ja tuohon meidän karvaiseen lapseen. Alku on ainakin lupaava, eikö?!

eläinlääkärissä: hammaskaluston huoltoa

Moi! Toivottavasti sielläkin suunnalla talvi on (taas) tekemässä tuloaan, nimittäin täällä ainakin onneksi tuntuu olevan. Ei sillä, että edelleenkään pitäisin hirveästi talvesta, mutta se lumen tuoma valoisuus on kyllä iso plussa... Perjantain kunniaksi piipahdimme tänään aamulla Jyväskylän Evidensiassa putsauttamassa Rympän hampaat ja operaation jälkimainingeissa poitsu on koomaillut koko päivän, mikä ei ole haitannut meikäläistä yhtään. Sainpahan tarkistettua ja palautettua pari esseetä, joiden palautuspäivä oli, kappas kepposta, juurikin tänään. Miksi tehdä tänään jotain, jonka voit jättää huomennakin tekemättä, eiku? No mutta joo, olen kyllä äärimmäisen onnellinen, että saimme pitkän pohdinnan jälkeen vihdoinkin aikaiseksi tilata Rympälle tuon lekuriajan. Ei tuo toki meidän ensimmäinen vierailu hammasklinikalla ollut, mutta edellisestä käynnistä on ehtinyt vierähtää jo muutama vuosi. Ongelmaahan ei olisi, jos Rymy söisi enemmän luita, muttamutta. Nyt on kieltämättä jäänyt luut tilaamatta, kun ei ole enää isoa pakastinta mihin ne mahtuisi, enkä vielä (broiskua lukuunottamatta) ole onnistunut löytämään luita joista Rymy pitäisi ja jotka tehokkaasti puhdistaisivat otuksen hampaita. Pakko varmaan jatkaa etsintöjä... ja ostaa hammasharja.

Eläinlääkärissä oli ihan yhtä jännää kuin aina ennenkin: Rymy tärräsi, läähätti ja näytti taas kerran maailman masentuneimmalta ja laiminlyödyimmältä otukselta ikinä. Voin vaan kuvitella miltä se näyttää, kun 14 kiloa painava koira hyppää emäntänsä syliin itkemään.  Mistä tulikin mieleeni... Oon sanonut tämän varmaan miljoona kertaa ennenkin, mut pakko se on sanoa taas; mä olen niin täydellisen tyytyväinen tämän putiikin henkilökuntaan, ettei ole tosikaan. Musta on ihan älyttömän hienoa miten mun herkkikseeni suhtaudutaan tuolla - ei vähätellä eikä katsota vinoon, vaan oikeasti meidät otetaan aina vastaan lämmöllä ja ymmärryksellä. Aina mennään koiran ehdoilla, ja meidät omistajatkin otetaan joka kerta huomioon. Tällä kertaa en tahtonut lähteä ennen kuin olin aivan 100% varma, ettei Rymy enää ole tässä maailmassa ja se oli heistä aivan fine. Viime kerralla teimme sen virheen, että lähdimme juuri kun Rymyä oltiin nostamassa pöydälle (olimme siis siinä uskossa, että koiruus on jo unessa) ja sen verranhan se mokomo tuolloin havahtui, että jäi vinkumaan peräämme. Kerroin hoitajalla ja lääkärille kyseisestä kerrasta ja niinpä Rymylle annettiin pieni annos hieman nopeammin vaikuttavaa ainetta. Niiiiin ja sitten vielä sekin, että viimeisimmillä visiiteillä meitä on joka kerta tullut tervehtimään hoitaja, jolla on itselläänkin whippettejä ♥ 

Viimeksi operaation suoritti Aino-Maija Laitinen, tällä kertaa Katja Rajalin. Nimi kuulosti niin hirveän tutulta, että odotushuoneessa kurkistin kännykällä nopeasti Hugon viimeisimmän epikriisin ja kas vain, sama lääkärihän se oli kyseessä. Ei mikään ylläri sinänsä, samassa paikassahan me ollaan käyty jo vuosia, nimi vaan on vaihtunut matkan varrella muutamaan otteeseen; alun perin kävimme Keski-Suomen eläinklinikalla, sitten Animagi Jyväskylässä ja nyt tosiaan Evidensiassa. Henkilökunta on kuitenkin tuntunut pysyvän suurelta osin samana, mikä on ollut se paras juttu. Rymyn sydän kuunneltiin pikaisesti - tärrääminen oli niin käsittämätöntä, etten mä kyllä uskonut niiden mitään ääniä kuulevan, sivuäänistä puhumattakaan. Sen verran lääkäri vissiinkin sanoi, että jos sivuääniä olisi, ne oltaisiin kyllä tärinästä huolimatta kuultu? Meni multa vähän ohi siinä Rymyn nujutessa sylissä. Epikriisin luettuani mä olen kyllä entistä varmempi siitä, että jossain vaiheessa me käydään se sydänultra ottamassa, ihan mun mielenrauhani takia. Ja ehkä vähän Sannankin, kröhöm. Epikriisi kertoi mulle myös sen, että ollaan oltu hieman huonoja koiranomistajia mitä hampaiden hoitoon tulee, yaiks. Nyt on aika tehdä muutos. Onneksi Musti ja Mirri sijaitsee tuossa linkkimatkan päässä entisen tunnin automatkan sijaan eli voidaan pienellä vaivalla käydä ostamassa elukalle hammasharja ja jotain superherkullista hammastahnaa. Ei muuten edelleenkään kaduta tää Jyväskylään muutto, ei sitten pätkän vertaa.

En tiedä johtuuko tosta kokonaisvaltaisesta stressistä ja jännäämisestä, mutta Rymyhän ottaa nää nukutukset aina ihan tosissaan... sen verran oli jalkojen toiminta hakuhetkellä huteraa, että taas kerran se kannettiin autoon ja autosta kotiin sohvalle. Ei kelvannut edes ruoka, mikä on aina yhtä järkyttävää. Ennen nukutustahan pitää paastota se about 8 tuntia, eikä Rymy millään ymmärtänyt aamulla, miksei aamupalaa tarjoilla normaaliin tapaan... Oltiin onneksi sen verran fiksuja, että otettiin heti kahdeksalta lekuriaika, jottei jouduta pitämään toista nälässä - tai kuuntelemaan sitä valitusta. Operaation jälkeen Rymy torkkui aikalailla kahteen, jolloin huomattiin, että otus on kirjaimellisesti pissaamaisillaan alleen... Tässä vaiheessa pakotimme Rymyn tietenkin jaloilleen ja ulos. Pikapissatuksen jälkeen ruokakin maistui :)

Ilta on sujunut melko levollisesti. Vähän jännittää miten meidän yö mahtaa mennä, kun päivä on kulutettu tehokkaasti nukkuen, mutta eipähän tuota oikein pakollakaan voinut hereillä pitää. Huomenna saadaan muuten näillä näkymin kylään Rympylän hurmaava velipoika, Toto, joka on vilahdellut vanhassa blogissa enemmänkin. Odotan treffejä innolla, sillä vaikka ollaan asuttu täällä jo parisen kuukautta, ei olla vielä ehditty Toton seurasta nauttimaan. Nyt meikäläinen kipaisee sohvan nurkkaan peiton alle, Rymppä kainaloon ja Netflix pyörimään. Gilmore Girls ja uudet jaksot, here I come!

lääkärireissu lyhyesti + epikriisi

Mä oon tullut taas kerran siihen tulokseen, että Rymystä on täysin mahdotonta saada minkäänlaisia onnistuneita kuvia - ellei se tyyliin nuku... eikä kyllä aina silloinkaan. Kuten yhdessä edeltävässä postauksessa mainitsin, meidän onnistumisprosentti valokuvattaessa on aikuisten oikeasti hävettävän pieni. Siinä myös syy ajoittaiseen blogihiljaisuuteen, laiskuudellahan ei ole mitään tekemistä asian kanssa, eiku...

Heinäkuussa kirjoittelin Rymyn vatsavaivoista ja kerroin, että ollaan menossa eläinlääkäriin. Henkka ja Rymy kävivät Vaajakosken Evidensiassa - yhtään ei kyllä tultu sen viisaammiksi, 200e köyhemmiksi vain, mutta sainpahan ainakin jonkunlaisen mielenrauhan. En muistanut heti kuvata epikriisiä testituloksineen jaa niinpä tässä muuttohärdellin keskellä paperit joutuivat paikkaan nimeltä hukka. Onneksi törmäsin niihin järjestellessäni parit satunnaiset paperikasat ja muistuipa siinä samalla mieleen tämä postaus...

Lekurissa sujui kuten ennenkin; Rymy jännitti ja tärräsi, mutta tämä nyt oli täysin arvattavissa. Mitään akuuttia ei testeistä selvinnyt, eikä mitään syytä vatsavaivoihin osattu antaa. Jatkettiin siis samalla linjalla, eli Rymy söi ensin kanaa ja riisiä, jonka jälkeen siirryttiin lääkärin suosittelemaan i/d-ruokaan (kiitokset siskolle, joka kyseisen safkan meille metsästi, metsästipä vielä tietämättään juuri tuon epikriisissä mainitun merkin). Vatsavaivat hellittivät ja nyt ollaan vaihdettu safka takaisin Rymyn omaan ruokaan, eli nyt menee taas nappulaa ja raakaruokaa. Sitten vaan seuraillaan tilannetta ja that's that.

elämää ja eläinlääkäriä

Moiks ja iiiiiiiiiiiks! Perjantaina iloksemme saapuu normisti viikon visiitille kolme wipukkaa omistajansa kera aka Nipsut, enkä mä malttais millään odottaa. Kokonainen viikko, jonka aikana Rymy ei joudu olemaan ollenkaan yksin, vaikka mä olen töissä ja kokonainen viikko, jonka aikana mä en joudu olemaan ollenkaan yksin, vaikka Henkka onkin se pari päivää päivystämässä Jämsässä, jeeee! Ja hei, jospa ensi viikolla saataisiin vähän aktiivisempia kuviakin tänne blogin puolelle?! Tai voihan se toki olla, että parempien kelien puutteessa koko lauma vetää vierashuoneessa hirsiä, who knows? Pikkusiskoistani vanhempi tulee pariksi yöksi ja isäkin on luvannut tulla synttäreideni kunniaksi pyörähtämään lauantaina, joten ohjelmaa riittää ja hyvä niin.

Lenkillä ollaan onneksi päästy käymään ahkerammin... se on todella mukavaa ja rentouttavaa homma silloin, kun Rympylä lähtee innokkaana mukaan, eikä muuta mieltään about sadan metrin jälkeen. Sitäkin nimittäin tapahtu, huoh, jonka jälkeen lenkki muuttuu kaikkea muuta kuin rentouttavaksi, voin kertoa. Meidän kämpän hyviin puoliin lukeutuu toki tuo takapiha, jossa Rympylä voi käydä pikaisesti tarpeillaan, mutta ei se kyllä lenkkeilyä pidemmälle päälle korvaa - eikä todellakaan estä seiniä kaatumasta meidän molempien niskaan! Ja siis voihan siellä vaikka ihan vaan käydä syömässä lunta, jos jano iskee o.O Ja kyllä, kuten kuvasta voi huomata, mä auraan koiralleni polut, ettei pissalle meno olisi niin hirveän kamalan ällöttävän yököttävän hankalaa ja hepulin iskiessä rallaaminenkin on helpompaa, kun ei tarvitse sukeltaa lumeen - ja tuoda kaikkea sitä vettä mukanaan sisään.

Taisin muuten edellisessäkin whiptailed-postauksessa mainita Rympylän läheisyyden kaipuun... se nyt ei sinänsä ole mitään uutta, tuollainen sylikoirahan se on tietyllä tapaa alusta asti ollut, mutta jotenkin näiden kylmien kelien myötä tämä piirre on korostunut... äänekkäästi. Mitä lähemmäs pääsee, sen parempi, ja jos ei tosiaan syliin pääse niin sitten pitäisi vähintään saada pehmeä alusta kylppärin lattialle. Mittarin näyttäessä nollaa, Rymy voi jo makoilla sohvalla katselemassa lintuja, jotka nekin ovat palanneet ruokailemaan törkypakkasten jälkeen.

KÄYTIIN TIISTAINA ELÄINLÄÄKÄRISSÄ. Aikalailla saman kaavan mukaan mentiin kuin yksivuotisrokotuksia haettaessa; ainut vain, että paikka oli eri ja tällä kertaa lääkäri (joka muuten oli sama kuin hampaiden putsaus operaatiossa), oli tosi mukava ja ymmärtäväinen. Mentiin täysin koiran ehdoilla. Ihan samalla tavalla istuttiin odotushuoneessa kuin viimeksikin eli Rymy läähätti lattialle pienen järven täristessään sylissäni/jalkojeni välissä ja kaikki muut koirat, olivat ne sitten kaksi kertaa pienempiä tai isompia, olivat tosi jännittäviä - onneksi ei kuitenkaan haukuttu kertaakaan! Ehkäpä Rympylä muisti miten viimeksi kävi, kröhöm. Yksi hoitajista tuli juttelemaan meille ja kertoi kotonaan olevan kolme hippetiä. En kehdannut kysyä onko yhden nimi Iina, muistan nimittäin joskus lukeneeni kyseisen paikan sivuilta niin :D Lääkärin luona Rymy hyppäsi ensin mun syliin ja sitten lopulta Henkan, ja kaksi piikkiä tuikattiin kankkuun peräkanaa ilman mitään sen suurempia ongelmia. Lääkärin tarjoamia herkkuja Rymy vähän nuoleskeli, mutta jätti syömättä... Kuvassa ollaan juuri selvitty tästä kidutuksesta ja kotiinpäin lähdössä, vieläkin tärisyttää ja läähätyttää. Nenäpunkki-lääkkeen annoin sitten kotona kädestä ja herra veteli sen kuin parhaimmankin namin, hahah. Joissain asioissa toi mun koiruuteni on vaan niin ihanan helppo. Kohta myö lähetään pienelle lenkille ja illalla on sitten vielä tiedossa lenkkitreffit kaverin kanssa, älä pliis sada!