Näytetään tekstit, joissa on tunniste FEAT KOIRAKAVERIT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste FEAT KOIRAKAVERIT. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

rymyn kesäterkut


Oon varmaan viikkoja miettinyt taas vaihteeksi, että miten tän blogihiljaisuuden rikkoisin - miettinyt miten mä parhaiten selittäisin minne hävisin ja miksi, mutta tulin siihen tulokseen, ettei mun varmaankaan tarvitse... ei tää taida olla ensimmäinen kerta, kröhöm. Tällä erää riittänee kun kerron, että viime kuukaudet ovat olleet henkisesti raskaita, eikä vähiten meille läheisen ihmisen sairastumisen ja poisnukkumisen takia. Henkan kesäloma on ohi ja meikäläinen palaa opinahjoon huomenna... käsittämätöntä! Kieltämättä tuntuu vähän siltä, ettei tänä kesänä (sikälimikäli tätä harmauden ja sateen multihuipentumaa voi oikeasti edes kutsua kesäksi) oikein ehtinyt kaiken huolen ja surun keskellä kunnolla edes lataamaan akkuja, mutta jospa se tästä... Mä en just nyt kuitenkaan halua omasta tilanteestani sen enempää höpötellä - Rymyn elämässä puhaltaa uudet tuulet, nääs! Ensiksi kuitenkin muutamat kuvat meidän "kesältä":


Käytiin heinäkuun alussa moikkaamassa Serppaa ja Myytiskää yhden viikonlopun verran ja tuo pieni irtiotto arjesta tuli niin tarpeeseen! Rymy nautti silminnähden auringosta, valtavasta pihasta ja varsinkin nurmikosta ♥ Samalla reissulla otin muuten Myytistä ja mun äidistäni jotenkin tosi mainion kuvan ja sen ehdinkin silloin heti postaamaan instaan :D


Bongaa vauhtiwhippet :D


Bestikset ♥___♥


Kiitos iskän kyydityksen, me päästiin Rympän kanssa viikoksi mummilaan pappan passattavaksi ja pyörähdettiin siinä sivussa myös kummieni mökillä (oli muuten tod näk tämän "kesän" eka ja vika kerta kun meikäläinen ui, surullista). Rymy tulee ihan älyttömän hyvin toimeen kummieni westien kanssa, eikä lähde mökin pihapiiristä nenänsä perässä mitenkään hälyttävän pihalle, mikä on tosi huojentavaa. Rymy seisoi itse asiassa pitkälti saunan oven takana vinkumassa sen aikaa, kun kehtasin sinne ilman hänen majesteettiaan mennä, haha.


Myös melkoisen rohkea jänönen kävi mökillä kylässä meidän siellä ollessa! Onneksi kumpikaan koirista ei otusta huomannut... vaikka toisaalta, olisihan se ollut ihan kiva nähdä Rympän reaktio tälleen sateella; olisikohan mahtanut lähteä katoksen suojasta mihinkään? :D 


Sateesta "nautittiin" myös seuraavana päivänä... ystäväni ajoi Nummelaan omien koiruuksiensa kanssa ja me ei-sokerista-tehdyt reippailimme kaatosateessa höpöttäen ja mm. mustikoita syöden. Oli kyllä niin terapeuttinen lenkki, eikä tuo sadekaan oikeastaan haitannut mitenkään - ainakaan meitä ihmisiä :D


Niiiiiin ja tosiaan, treffattiin ekaa kertaa ikinä ystäväni perheen uusin jäsen eli kuvassa näkyvä kaunokainen ♥ Aivan ihana neiti, en voi muuta sanoa.


Onneksi me saatiin mummin ja papan luona nauttia myös auringosta! Meikäläisestä pihalla parasta oli marjojen syönti - Rymystä parasta oli sen sijaan pihan kokonaisvaltainen vahtiminen, vaikka malttoi tuo onneksi välillä ottaa tehotirsojakin... ja syödä mm. karviaisia mun kanssani :)


Käytiin syömässä kummieni luona ja myös siellä Rymy muisti oleellisen... kerjäämisen ja vahtimisen, kuinkas muutenkaan.

Ja sitten niitä vähän uudempia kuulumisia - long story short: Käytiin lekurissa elokuussa ja mä koin elämäni shokin... vaaka näytti Rymyn painoksi 17,2 kiloa. Kyllä, oikeasti. Okei, no ei se ihan täysin yllärinä tullut, koska pari ihmistä ehti mulle meidän reissulla kohteliaasti huomauttaa Rymyn painosta, mut silti... ei sitä vaan ite jotenkin näe. Mä päätin, että asialle tehdään samantien jotain ja otettiinkin Henkan kanssa itteämme niskasta kiinni välittömästi!


Tästä johtuen uskaltauduttiin vihdoinkin sekä etsimään lähin koirapuisto että käymään siellä. Ollaankin tän parin viikon ajan koirapuistoiltu lähestulkoon päivittäin joko kävellen tai autolla. Alkuun Rymy lähinnä kyyhötti sylissä tai puiston penkillä - tässä yhtenä päivänä se meni ja loikkasi ensitöikseen penkillä istuvan naisen syliin (ai että mua muuten hävetti), mutta onneksi naista vain nauratti koko juttu.


Joka kerta Rymy kuitenkin uskaltautuu rohkeammin muiden koirien luokse sekä kauemmas ja kauemmas meistä, joten keräillään sitä rohkeutta ja itseluottamusta tälleen pikkuhiljaa. Tästä syystä en myöskään kieltänyt ekoilla kerroilla Rymyä tulemasta syliin tai seisomasta/istumasta puiston penkeillä, joskin pistän alas heti jos sieltä alkaa muita komentamaan. Nyt en ota enää edes syliin, mutta penkille saa edelleen tulla jos on hiljaa. Tänään Rymy jopa ihan kunnolla juoksi parin muun koiran kanssa ympäri puistoa - olin haljeta ilosta! SE LIIKKUU, OU MAI GAAAD.


Kaikesta huolimatta Rymyllä tuntuu aina olevan kovasti muille asiaa ja useasti muiden innostuessa leikkimään, Rymy vähintään käväisee paikalla vähän leukojaan louskuttamassa... en oikein tiedä mitä mieltä olen asiasta. Toisaalta on rasittavaa, että mun koira on vähän väliä äänessä, mutta toisaalta on mukavaa, että se välillä uskaltautuu ottamaan osaa leikkiin vaikkakin sitten äänekkäästi. On myös suhteellisen huvittavaa, miten koirien juoksuleikit ja painit katkeavat aina välittömästi uuden kaverin lähestyessä puistoa, jolloin koko lauma kerääntyy aidalle tervetuliaskonsertoimaan.


Alkuun Rymy ei antanut oikeastaan kenenkään tulla lähelle tai oikeammin sanottuna, Rymy pyrki aina karkuun jos joku tuli liian lähelle. Nyt ollaan onneksi siinä pisteessä, että talonkin kokoinen koira saa jo vähän nuuskuttaa eli Rymy ei enää keskity pelkästään oman persuksensa suojelemiseen, haha.


Niin, ja ollaan tosiaan palattu raakaruuan - tai oikeastaan sekaruuan - ihmeellisen maailmaan eli aamulla meillä tarjoillaan nappuloita ja illalla sitten jotain ihan muuta. Meidän on ensinnäkin ihan pakko saada Rymyn painoa alemmas (tällä hetkellä ollaan about 16 kilon kohdalla, jes!), mutta vielä tärkeämpänä koen hammashuollon... Rymyn hampaiden peseminen on täyttä tuskaa ja lääkäri huomautti alkavasta ientulehduksesta. Tämä ei sinänsä ollut mikään uutinen; viime vuoden marraskuussa käytiin putsaamassa hampaat ja jo tuolloin todettiin, että muutamassa yläetuhampaassa on lievästi syventyneitä ientaskuja ja että hampaiden hoitoa pitäisi tehostaa. Meitä ohjeistettiin muun muassa harjaamaan Rymyn hampaita, mutta eihän siitä oikein tullut mitään ja kaiken huolen ja surun ja mukakiireen keskellä koko homma vain yksinkertaisesti unohtui. Kuten sanoin, viimeinen vuosi on ollut todella raskas... tää taisi olla eka vuosi, kun en jaksanut blogin puolella (tai ylipäätään missään) noteerata edes Rymyn 6-vuotissynttäreitä. Nyt on kuitenkin sellainen olo, että on aika siirtyä eteenpäin. Nyt on aika keskittyä taas vähän enemmän meihin, omaan itseensä ja tuohon meidän karvaiseen lapseen. Alku on ainakin lupaava, eikö?!

maanantai 22. helmikuuta 2016

sunnuntain mehtäilyt

Jossain tuolla mehtässä nuo miehet Rymyn ja Maunon kanssa sunnuntaina kävivät taas tarpomassa, ja hyvä niin! Koska mulla ei tällä erää sen ihmeempää kerrottavaa ole, enkä just nyt itseäni jaksa toistaa (vaikka muulloin ehkä jaksankin), niin kuvat kertokoon kaiken oleellisen. Luonto on taas heittänyt talviturkin ylleen, vaikka hetken aikaa se yrittikin huijata meitä hippasen keväisemmällä säällä, huoh. Minä ja Rymppä ei oikein tiedetä miten tähän pitäisi suhtautua, me kun tosiaan sitä kesää ollaan odoteltu jo siitä lokakuusta lähtien...

---
Henkka and his friend took Rymy and Mauno to the forest on Sunday (just like they did the day before). Mauno is a rottweilerdobermanmix and a year and a half old. He's such a funny fellow, just adorable! Also, I love the fact Rymy has at least one bigger friend because it means I don't have to constantly worry for the other dog's safety... they get along great which makes me pretty happy, naturally :)

lauantai 20. helmikuuta 2016

maunona mehtässä


Rympällä on pari rälläysfrendiä ja yksi heistä on Mauno, Henkan ystävän ihana rottweilerdobermannimix. Poitsun ikää en just nyt tarkalleen muista, mutta pentuhan tuo hassu otus vielä periaatteessa on - ja sen kyllä huomaa, haha. Jostain syystä Mauno ei ole vielä blogiin asti päässyt ollenkaan, vaikka treffattu on kyllä monesti! Koska en tälläkään kertaa lähtenyt mukaan kolmanneksi pyöräksi (miehet jutelkoon miesten juttuja), kuvat ovat Henkan ottamia. Rymy on ollut pari päivää tosi turhautuneen oloinen; on haukkunut jopa ihmisille takapihalla, mitä ei ole siis koskaan ennen tehnyt, joten tuumittiin, että nyt on pakko ottaa kaikki tehokeinot käyttöön ja mm. juoksuttaa niin paljon kuin mahdollista. Tokihan aina on pyritty juoksuttamaan mahdollisimman paljon, mutta onhan metsälenkki koirakaverin kanssa ihan eri asia. Periaatteessa maanantaista lähtien Henkka on taas työttömänä (ellei oman kylän palokunnan päivystyksiä lasketa), mikä sinänsä ei ole yhtään kiva juttu, mutta toisaalta se kuitenkin mahdollistaa metsälenkit vähän kaueampanakin. Tällä hetkellä kaikki meidän vakiopaikat ovat joko suurten lumimassojen tai hiihtäjien valloittamia, kuten joka samperin talvi. Kesä, tule jo...


Kun Rymy tapasi Maunoa ekoja kertoja, mä en oikeasti tiennyt itkisinkö vai nauraisinko - meno oli ihan päätöntä, kummankin osalta, ja koska mä olen tällainen hermoheikko, pelkäsin joka hetki jotain tapahtuvan. Rymy ei tiennyt mitä olisi mieltä tuosta jättiläisen kokoisesta pennusta ja Maunokin tuntui miettivän, että mitenkähän ton rotan kanssa nyt oikein pitäisi leikkiä?! Jossain vaiheessa se yhteinen sävel ja kieli sitten kai löytyi, koska meno lenkeillä näyttää jo aika paljon hallitummalta.


Tai ainakin yleensä näyttää, haha. Mä olen niin iloinen, etten voi sanoin kuvailla - on jotenkin todellatodellatodella mahtavaa, että Rymyllä on näitä isompiakin leikikavereita, joiden kanssa mennä ja rymytä. Mun ei enää tarvitse koko ajan pelätä sydän sykkyrällä kummankaan puolesta, kun tiedän, ettei toinen ihan helpolla mene rikki jokaisesta osumasta tai näykkäisystä. Oon siis jopa harkinnut kuonokopan ostamista, koska jostain syystä Rymy on nyt vihdoinkin oppinut leikkimään vinttarin tavoin - eli käyttää älyttömän paljon hampaitaan siinä örinämörinänsä lomassa, mutta Maunon kanssa tuo ei ainakaan vielä ole ollut ongelma. Henkan mukaan molemmat osaavat myös yllättävän hyvin toisiaan väistellä ja varoa jos tilanne sitä vaatii, vauhtia kun tuppaa välillä olemaan molemmilla ihan kiitettävästi. 

 

Näitä kuvia katsellessa tuli kyllä sellainen fiilis, että olisi joskus kiva lähteä taas poikien mukaan treffaamaan Maunoa ihan livenä, viime kerrasta kun on vierähtänyt hirmuisesti aikaa! Ainakin viimeksi märkiä pusuja sateli kovin, haha. Niiiiiiin ja jos vaikka saataisiin siinä sivussa blogiin paremmat kuvatkin pojasta, mun kännykässä kun on selkeästi parempi kamera ;)

tiistai 29. syyskuuta 2015

kiire ei yhtään minkään takia

Böö! On taas ollut pitkän aikaa muka niiiiin kiire ei yhtään minkään takia, etten ole saanut aikaiseksi päivittää blogiakaan. Tämä nyt tuskin yllätti ketään, ahem. Meikäläiseen on iskenyt jonkunlainen kaamoslaiskuus, myönnän sen ihan auliisti, mutta onneksi on olemassa tuo toinen puolisko, joka on hoitanut mm. koiran kunnollisen lenkityksen. Toiseksi, kun ei ole mitään selkeää suunnitelmaa, en osaa ikinä aloittaa yhtään mitään, vaikka takaraivossa olisi miljoona pientä idean poikasta - oli kyse sitten blogipostauksista tai siivoamisesta.

No, jostain se on kuitenkin taas lähdettävä liikkeelle, joten tässäpä olisi Henkan ottamia lenkkikuvia. Henkka käy Rympylän kanssa useasti joko pururadan vieressä olevalla vanhalla kentällä tai sitten vähän kauempana kuopalla, kuten me olemme vakkarilenkkipaikkame nimenneet. Nämä kuvat ovat kaikki kuopalta tai sen lähettyviltä, kuten myös NÄMÄ. Kuvista on varmaankin suht helppo päätellä miksi tykkäämme liikkua tuolla, eiks jea? Mahtavat maisemat, erilaista maastoa, mustikoita.



Ollaan me onneksi tässä kesällä/syksyllä nähty vähän Serpulaa&Myytiskääkin sekä Elsa the ranskanbulldoggia, ettei olla sentään ihan eristyksissä oltu. Olin tänään suunnitelmista poiketen muutaman tunnin töissä ja tulin kotiin aikomuksenani lähteä Rymyn kanssa lenkille. No, en lähtenyt, sillä kämppä oli tyhjä; eihän siinä mitään, normitilanteessahan asia olisi ollut täysin fine, mutta me kun satumme olemaan Rymyn kanssa kahdestaan keskiviikko-iltaan asti enkä tietääkseni ottanut koiraa mukaani töihin. Joten, interesting...

No, onneksi ei ehtinyt iskeä paniikki, vaan tulin heti ajatelleeksi, että Rymy on varmaan ottanut ja lähtenyt ystäviensä luokse ja niinhän siinä sitten oli käynyt, heh... okei, oikeastihan ystäväni oli yrittänyt soittaa minulle ja kysyä missä menen, mutta koska en ollut vastannut puhelimeen, tämä oli käynyt nappaamassa Rymyn oven raosta ja vienyt heille. Oli se mokoma vielä metässä rämpivälle Henkallekin ilmoittanut, että voi leikkiä tyhmää jos kysyn koiran perään, haha. Yritti vissiin sydänkohtausta aiheuttaa, että olisi saanut Rymyn itselleen omaksi, eiku :D


 Jaaaaaaaaa, sitten vielä parit randomit räpsyt;


Vika kuva on muuten viime viikolta, kun Rympylä istui pitkän aikaa sänkymme vieressä ja tuijotti mua kaiken kertova katse naamallaan. "Siis ihan oikeastiko sä vielä ysin jälkeen lojut täällä sängyssä ja kuvittelet, että se on Ok? Ei käy. Ruokaa. Nyt. Heti." Näin. Jospa vaikka ensi kerralla saisin aikaan jonkun ihan oikean postauksen...

Ps. Kyllä, Rymy saunoo meidän kanssa - meillä ei enää edes voida puhua saunasta, vaan "lämpimästä huoneesta", koska Rymy tietää mitä sana tarkoittaa. Rymy myöskin useasti infoaa meitä kylppärin ovella, tyyliin, "Määäääää tiedän että se on ollut jo 30min päällä, alkaa olemaan vähän lämpimämpi, voitas mennä jo. Mennään, meeennäään, meeeennääääään!" Yleensä se viihtyy meidän kanssa saunassa sen 5-10 minuuttia, jonka aikana löylyä ei joko heitetä tai heitetään hyvin minimaalisesti ja kun poitsu on valmis, se nousee seisomaan ja hänen ylhäisyytensä nostetaan alas (en anna enää hypätä itse kumpaankaan suuntaan).

tiistai 31. maaliskuuta 2015

rymy feat endo

Täällä arki, ainakin noin Rymyn osalta, on ollut melko tasapaksua (paitsi tänään, siitä lisää postauksen lopussa) ja rutiininomaisempaa kuin mitä ennen. H on lenkkeillyt tosi paljon Rymyn kanssa aamuisin ja päivisin - mä olen ollut tästä hengähdystauosta aika kiitollinen. Nyt varsinkin, kun on kuukausi aikaa lukea yliopiston pääsykokeita varten, se oma hiljainen aika korostuu ihan erilailla - ja sen takia tätä blogia ei seuraavan neljän viikon aikana ehkä tule päivitettyä ihan niin ahkerasti kuin mitä tähän asti olen yrittänyt. Aion suosiolla keskittyä siihen mikä on tärkeintä, koska motivaatio on tällä hetkellä todella korkealla. Se ei tietenkään takaa kouluun pääsyä, mutta eipähän tässä etiäpäin päästä muuta kuin yrittämällä joten se siitä sitten.

Anyway. Rymyn silmin arki on näyttänyt kutakuinkin tältä:
 ---- On lenkkeilty iskän kanssa siellä täällä ja tutkailtu maailmaa

 ---- On myöskin ladattu akkuja iskän sylissä 
 ---- On vahdittu mammaa lähietäisyydeltä 
 ---- On koettu, ettei tässä taloudessa ruokapolitiikka pelaa ja kerrottu asiasta äänekkäästi - turhaan

 ---- On lenkkeilty ja riekuttu vanhalla urheilukentällä ja sen lähettyvillä aika paljon ja odoteltu hiihtokelien loppumista innolla
 

 ---- Ja mikä parasta, ollaan saatu uusi aivan ihana kaveri, Endomondo aka Endo

Herran söpöstä nassusta en valitettavasti saanut kunnolista kuvaa (instasta löytyy yks puolkunnollinen kylläkin), ahem, mutta siinä on mulle sitten mission ensi kerralle - tai en mä nyt tiedä, mun mielestä toi pyllykin on varsin hurmaava. Rymy oli totta kai vähän hämillään kun kerrankin oli kaveri häntä suurempi, menossa mukana, nopea ja vieläpä todella leikkisä! Oli niiiiiiiiin erilaista, kun ei koko aikaa tarvinnut olla vahtimassa rynniikö Rymy päälle, leikkiikö liian rajusti suullaan tai muutenkaan komentamassa, kun tällä kertaa se pienempi olikin minun koirani, wau. Minut tuo koiraotus hurmasi täysin, siis niin kaunis ja aivan ihana penneli. Olen jo pitkään ihastellut galgoja ja nyt tää rakkaudenkipinä taas nousi pintaan, voi iiks ♡ Oli kaikinpuolin todella mukavat treffit koiran ja omistajansa kera, olen ihan superiloinen ja niin fiiliksissä! Kaksi mun parhaimmista ihmisistäni mä olen tavannut ja/tai tutustunut paremmin Rymyn kautta/takia ja aina vaan uusia tuttavuuksia astuu kuvioon --- vain ja ainostaan siksi, että mulla on tuo otus. Melko mahtava juttu, ainakin minun mielestäni. Vaikka mummi silloin marmatti siitä, kuinka ei kannattaisi sitoa itseään eläimeen ja miten sitä tulee jäämään siitä ja tuosta paitsi, niin kyllä mä koen tuon koiran tuovan mun elämään enemmän kuin vievän. Kyllä tämän fiiliksen kera jaksaa viettää loppupäivän pääsykoemateriaalin kera, voin kertoa!

(Ps. Kyllä, sanoin laittavani kuvat the whip-tailed dogin puolelle ja niin minä kuulkas teinkin, woooo! Jos nyt nimittäin onnistuin tehtävässäni, näiden kuvien pitäisi olla pelkästään kyseisen blogin kuvakansiossa... Kylläpäs taas tuntuu fiksulta ja osaavalta, ahem. Minä ja tekniikka ei ihan aina tulla toimeen keskenämme, mutta yritys on kuitenkin kova, öö.)