rymppä & rasvapattien poisto

Yksi ympyrä sulkeutui, kun tuossa jokunen aika sitten vierailtiin Keski-Suomen Eläinklinikalla - se oli todennäköisesti Rympän viimeinen ell-reissu täällä Jyväskylässä, toisin sanoen. Kuten olen sanonutkin, kyseinen pulju on ehtinyt vaihtaa nimeään miljoonasti tässä matkan varrella, mutta Keski-Suomen Eläinklinikan titteliä se kantoi muistaakseni silloin, kun Hugen kanssa käytiin ekoja kertoja lekurissa. Hauskaa on ollut huomata myös se, että vaikka paikan nimi on vaihdellut, niin henkilökunta on tuntunut pysyvän jossain määrin samana. Erityisen mukavaksi visiitin teki tällä kertaa se, että tiskin takana istuvalla ihmisellä oli itselläänkin wipukoita useampi kappale ♥ 

Tajusin tässä vanhoja postauksia selatessani, että mä en koskaan muistanut sen tarkemmin kirjoitella yhdestä meidän ell-reissusta, joka siis tapahtui elokuussa 2017. Ohimennen mainitsin asiasta kyllä, mutta olin niin järkyttynyt meidän koiran ylipainosta, että unohdin vissiin kertoa miksi me alunperin sinne lekuriin lähdettiin. Rymyllehän ilmaantui muutama vuosi sitten patteja sekä rintakehään että tuonne vatsan alueelle. Ne näyttivät ja tuntuivat olevan rasvapatteja, joten seurailtiin pitkään tilannetta. 2017 sitten käytiin näyttämässä näitä patteja ja lekuri totesi niiden tosiaan olevan näytteiden perusteella rasvapatteja ja epäili syyksi muun muassa Rymyn painoa. Oli puhe pattien poistamisesta tulevaisuudessa, varsinkin jos ne siitä kasvaisivat tai häiritsisivät koiraa. Siinä vaiheessa kun saatiin tietää Rympän veljien sydänvioista, me päätettiin, ettei pidetä kiirettä operaation kanssa - käytiin ensin sydänultrassa ja varmistettiin, että Rymyn voi jatkossakin nukuttaa jne.  Tiedusteltiin asiaa lekurista ja olimme yhtä mieltä siitä, ettei kuitenkaan kannata kesäksi mitään aikoja varailla vaan odotettiin suosiolla ilmojen viilentymistä. Tästä johtuen putsautimme syksyllä Rympän hampaat ja helmikuussa oli sitten pattien poiston vuoro. Lekurikäynti itsessään sujui hyvin, no problem, mutta kyllähän Rymy aika piestyltä ja kaikkensa antaneelta tuon operaation jälkeen näytti... 

En tiedä muista koirista - kun ei kokemusta ole - mutta Rymy ainakin koomailee jokaisen nukutuksen jälkeen yleensä vähintään sen pari päivää. Alkuviikosta pyrittiin pitämään Rymy lattiatasolla ja se onnistuikin ihan vain poistamalla fleecet sohvalta, mutta loppuviikosta Rymppä alkoi olemaan jo vahvasti sitä mieltä, että hovin olisi suotuisaa lopettaa mokomat pelleilyt ja palata normitapoihinsa. Sen verran annoin periksi, että sallin sohvalle hyppäämisen, mutta sohvan selkänojan yli loikkiminen oli pitkään kieltolistalla. Ekana päivänä pidettiin kauluria, mutta Rymyhän ei kykene moisen systeemin kanssa toimimaan mitenkäänpäin (kävely keittiöönkin oli liian pelottavaa, ahahahah), joten otettiin suosiolla paita käyttöön. Oltiin tietoisesti valittu operaation ajankohta niin, ettei Rymyn tarvinnut pariin viikkoon olla kotona yksin oikeastaan ollenkaan.

Haavat sulavine tikkeineen näyttivät alkuun mun silmään aivan hirveiltä ja koira vähintään tappoyrityksen kohteeksi joutuneelta, joten haavojen tarkistelun jätin suosiolla Henkan vastuulle.  Alla oleva kuva on itse asiassa otettu vasta pari päivää operaation jälkeen. Aika hyvin nuo kuitenkin paranivatkin, ei tarvinnut haavoja sen enempää rasvailla tai putsailla. Käytiin se ensimmäinen viikko vain ja ainoastaan pissatuksilla, mutta toisen viikon loppupuolella pidennettiin lenkkejä, koska seinät alkoivat selkeästi kaatuilemaan Rymyn niskaan.

Jossain vaiheessa maaliskuuta Rymppä onnistui nuolemaan yhtä arpea sen verran ahkerasti, että tällä hetkellä se hieman punoittaa ja tästä syystä siihen on laiteltu päivittäin vetramiliä, mutta muutoin haavat ovat onneksi parantuneet oikein hyvin (alla oleva kuva on toisin sanoen ainakin muutaman viikon vanha). Hetken aikaa mä kyllä pohdin, että pitkääkö sinne lekuriin soittaa ja kysellä, kun ne itsestäänsulavat tikit näyttivät törröttävän pystyssä sulamisen sijaan, mutta kyllähän ne lopulta sitten irtosivat.

Harmi, etten tähän hätään löytänyt mitään kunnollisia kuvia noista pateista; se rinnassa oleva suurentui nimittäin ykskaks yllättäen. Tässä kuvassa se on ehkä vähän näkyvissä tuossa kainalon lähettyvillä? Sydänultraan liittyvässä postauksessa vilahtaa tuo vatsan alueella oleva patti, jonka vieressä oli toinen paljon huomaamattomampi, mutta rintakehän/kainalon patti jää usein kuvissa esim. valjaiden alle piiloon. Rympän oman olon lisäksi valjaiden käyttö olikin yksi syy, miksi halusimme patit poistattaa. Toki itseä huolestutti patin sijainti muutenkin, itse en ainakaan moista haluaisi kantaa rintakehäni tai kainaloni lähettyvillä... lukuunottamatta noita naisten omia rasvapatteja, öö. Siinäpä ne Rymyn elämän kuumimmat uutiset tällä hetkellä - ensi kuussa Rymyn kuumimpiin uutisiin kuuluukin sitten uudet lenkkimaiset, yaiks!

sijauspatjan uusi elämä ja unikuulumisia

Vanhat toverit ja tuttavuudet muistanevat, että meillä nukkuminen on aina ollut vaikeaa. En ole koskaan osannut pitää itsestäni tässä suhteessa huolta ja vaikka koiran hankinta toki muutti jossain määrin rutiinejani, olen edelleen se sama herkkähermoinen stressipeikko, joka ei osaa nukkumisen salaista taitoa - paitsi aamuisin. Elämää ei helpota se, että Rymykin on ollut tosi huono nukkuja pennusta asti. Tää on yksi niistä jutuista, jonka takia Rympän sydänvika ei loppujen lopuksi tullut mulle yllätyksenä. Oltiin tässä pari viikkoa sitten uusimassa poitsun rokotukset ja varattiin aika rasvapattien poistoon ja lääkäri tiedustelikin, että onko tullut mitään sydänvikaan liittyviä "näkyviä" oireita kuten öistä levottomuutta. Siinä sitten yhteistuumin Henkan kansa todettiin, että vaikea sanoa, ainahan tuo on ollut öisin levoton... Mä aina tuuminkin, että vauvankin kanssa ois varmaan helpompaa, kun semmoinen käärö todennäköisesti jossain vaiheessa alkaa nukkumaan yöt, tai ei ainakaan herätä viittä kertaa putkeen vielä 7-vuotiaana. Korjatkaa jos olen väärässä. O__O

Rymy ei myöskään ole koskaan oppinut ns. petaamaan itselleen nukkumispaikkaa, eikä osaa kaivautua peiton alle kylmän iskiessä - huoh. Muistatteko sen hienon ja kalliin luolapedin, joka Rymylle ostettiin? Sinne osaa kaivautua ainoastaan Viima, eikä villakoiraa estä muuten mitkään pedin päälle levittämäni rievut. Rymylle peti pitää avata ja sisäänmeno on siltikin hankalaa, sillä pedin sisällä pitäisi pystyä hetki pyörimään ja etsimään asentoa, mihin kangas ei helpolla taivu. Rymppä on pienestä asti herättänyt meidät yöllä, jos on pitänyt päästä takapihalle pissalle tai juomaan tai jos on ollut kylmä. Olen saanut niiiiiin monesta suunnasta kommenttia, että "pitäisi vaan olla johdonmukainen ja olla päästämättä/peittelemättä/auttamatta/jne" ja kyllä, tiedän. Mutta oikeesti, siinä vaiheessa kun koira keskellä yötä huutaa kolmatta tuntia takaovella/pedin luona ja sulla soi kello parin tunnin päästä, niin kyllä se vaan on ollut helpompaa antaa periksi... Tää on saanut mut paremmin ymmärtämään niitä vanhempia, jotka eivät aina vaan jaksa vääntää lastensa kanssa. Puolustuksekseni sanottakoon, että käsittääkseni lapsi sentään oppii kasvaessaan ymmärtämään puhetta sekä, you know, puhumaan... tulevana varhaiskasvatuksen opettajana koen, ettei homma toimi samalla tavalla koiran kanssa, kröhöm. Ja no, ei Rymy joka yö herätä viittä kertaa, mut välillä on kyllä ollut sellaisia jaksoja, ettei meillä tunnuttu nukkuvan ollenkaan ja se väsymys heijastui aika selkeästi niin opintoihin kuin parisuhteeseen.

Rymy on tässä kämpässä nukkunut yönsä lähinnä sohvalla fleece-peittojen keskellä. Sohvalta nuo fleeceperkeleet aina putoilevat ja niistä saa muutenkin ihan järkyttäviä sähköiskuja. Luolapetiä pidettiin olkkarissa patterin vieressä, mutta Rymy harvoin nukkui siinä öitä. Samoin peti oli heti alusta asti suhteellisen littana, joten eihän tuommoinen herkkäperseinen whippet semmoisesta tykkää. Mä aloin suoraan sanottuna olemaan jo aika epätoivoinen. Neuloin Rymylle pari peittoa, koska en itsekään enää kestänyt niitä sähköiskuja ja Rymy tuntuikin heti tykästyvän kyseisiin tekeleisiin. Siirrettiin peti kokeilumielessä olkkarista makkariin, jossa Rymy alkoikin viihtymään entistä enemmän - siellä se nytkin on. Päättelimme fiksuina tyyppeinä, että patterista huolimatta ikkunan alla oli yksinkertaisesti ollut liian kylmää ja vetoisaa. Kyllähän me tämä oikeastaan tiedettiin, mutta kun ei täällä kämpässä vaan tuntunut olevan tilaa isolle pedille. Tämän lisäksi omakin sänky tuntui huonolta - valiteltiin Henkan kanssa molemmat vähän väliä selkäkipuja ja minä sitten vielä tukkoista nenää, joten päätettiin ostaa meille uusi sänky ja samalla uusittiin kaikki patjat. No, siitähän se ajatus sitten lähti... Yhtenä iltana leikattiin meidän vanha sijauspatja osiin ja tungettiin vanhan pussilakanan sisään ja kappas, nyt on Rymyllä uusi mukava nukkumispaikka ^_^ Makkariprojektin yhteydessä me muutenkin vaihdeltiin makkarissa säilytettävien tavaroiden paikkaa eli esim. mä siirsin omat vaatteeni vaatekaapista sängyn vieressä olevaan lipastoon, joten nyt Rymyn peti ei ole niin pahasti tiellä kuin mitä se aikaisemmin oli. Rymyn peti on siis meidän vaatekaapin edesssä, vaikka sitä ei ehkä näistä kuvista hirveän hyvin huomaa.

Kuten kuvasta näkee, päiväpeittoa ei olla vielä ehditty hankkimaan, mutta ehkä joku päivä... Tällä hetkellä tilanne on siis se, että Rymppä nukkuu pääasiassa yönsä makkarissa meidän sängyn päädyssä, eikä vaeltele kämpässä samalla tavoin kuin ennen. Useimmiten Rymy herättää mut about 5-5.30, jolloin se jo yleensä istuu olkkarin lattialla tuijottamassa mua. Aamupala tarjoillaan tasan klo 6, mutta Rymy on tästä asiasta vielä vähän eri mieltä. Aamuvinkuminen on kuitenkin myöhäistynyt ja iltavinkuminen vähenemään päin, joten jes! Ja niinä aamuina, kun mä olen herännyt ennen otusta, se on lähestulkoon joka kerta maannut onnellisena omassa sängyssään. Ei sillä, että tässä pelkästään uudesta pedistä olisi kyse; ollaan me fiksattu myös Rympän ruokavalio kuntoon safkan merkistä tarkkoihin kellonaikoihin asti, mutta silti. Mä nykyään iltaisin pyydän Rymyn omaan petiinsä, johon olen asettanut peitot vastakkaisille puolille; Rymy pyörii hetken, menee maate ja minä peittelen vapaalla peitolla. Yöllä Rymy ei välttämättä herätä mua ollenkaan vaan saatan itse vessassa käydessäni peitellä koiran - ja usein samalla miehenkin, haha. Ja sitten me nukutaan! OIKEESTI. ♥

virallinen sydänultra

Hui saakeli. Tässähän on vierähtänyt taas ihan mukavasti aikaa viime postailusta, hupsista - ja oikeastaan aikalailla vahingossa! Mun oli tarkoitus postailla enemmänkin, varsinkin bujoilusta, mutta ei-niin-yllättäen ei siitä mitään tullut... mut jospa tässä tämän kesän aikana saisi aikaiseksi puskea ulos noi luonnoksiin jääneet postaukset, haha. Olihan se ensimmäinenkin opiskeluvuosi melko kiireinen, mutta kyllä tuon toisen lukuvuoden aikana on jostain syystä stressilevelit olleet välillä niin huipussaan, että toimintakyky on hetkittäin ollut ihan nollissa. Eikä se talven pimeys, harmaus ja kylmyys todellakaan auttaneet asiaa. Onneksi nyt on kelit olleet aivan ihanat ja mä olen vihdoin ja viimein saanut allergiaoireet oikeilla lääkkeillä kuriin, joten oon pystynyt nauttimaan kesän alusta ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Ollaan mm. puistoiltu Rymyn kanssa ahkerasti ja muutenkin lenkkeilty paljon enemmän --- remmiräyhääminen on nimittäin helpottanut todella paljon! Toki huonojakin päiviä sattuu kohdalle silloin tällöin, niin koiralle kuin omistajalle, mutta pääsääntöisesti mulla itselläni on nykyään paljon rennompi ja luottavaisempi olo, kun ollaan Rympylän kanssa kahdestaan liikkeellä. Ja siis valehtelematta se, ettei tarvii koko ajan kärsiä hirveistä allergiaoireista, on vaikuttanut asiaan ihan älyttömästi. Mä oon jopa jossain määrin alkanut nauttimaan lenkkeilystä Rympän kanssa. Mutta joo, en nyt kuitenkaan tänään ajatellut pelkästään hehkuttaa näitä kesäisiä kelejä vaan vähän synkemmillä asioilla oon liikenteessä... 

Me nimittäin käytiin lauantaina Rymyn kanssa Eläinklinikka Tähdessä ihan virallisessa sydänultrassa ja kuten vähän uumoiltiin, vikaahan sieltä löytyi. Rymyn veljistä ainakin kahdella on todettu myös häikkää sydämessä, joten tulos ei todellakaan yllättänyt - senhän takia sinne itse asiassa mentiinkin. Rymyn sydänvika on kuitenkin mun käsittääkseni tässä vaiheessa veljiinsä verrattuna paljon lievempi; on oireeton eikä esim. vaadi mitään lääkitystä. Toisin sanoen meillä jatkuu lääkärin käskystä normaali elämä, helteillä pitkien lenkkien välttäminen. Seurailkaa, ettei tule vajaatoimintaoireita (lepohengitystiheys nousee yli 30 krt/min, yskä, suorituskyky huono, pyörtyily, hengitysvaikeudet)... Nukuttaa saa hammaskivenpoistoa varten. Kontrollia suositellaan 1 vuoden kuluttua. 

Lääkärireissu sujui normaaliin tapaan, mitä nyt meitsi laitettiin hetkeksi makaamaan lääkärin lattialle jalat kohti kattoa, kun meinasi taju lähteä. Onneksi ymmärsin siinä sanoa, että nyt on muuten pakko päästä istumaan... Sydän ultrataan koiran ollessa hereillä, joten voitte vaan kuvitella mitä Rymy oli asiasta mieltä. Pöytä, jossa koiraa pidettiin kyljellään, oli just sen verran korkea että mä sain olla koko ajan varpaillani ja muutenkin oli aika työlästä hommaa tuon meidän jäbän paikallaan pitäminen. Ja kuten lekuri siinä sanoi, että onhan se myös emotionaalisesti rankkaa, kun saa kuulla ei-niin-hyviä uutisia - siitäkin huolimatta, että niitä osaisi odottaa. Siinä vaiheessa kun meikäläinen putosi pelistä, kutsuttiin vastaanotosta Henkalle toverin apuun, koska yksin Rymyn pitäminen kyljellään oli ihan mahdotonta. Operaation jälkeen käytiin vielä pieni rauhoittumislenkki, jotta lekuri pystyisi kuuntelemaan Rymyn sydämen ---- yksikään lääkäri ei siinä ole aikaisemmin onnistunut, koska Rymyhän tärisee niin hemmetisti ja tärinä alkaa sillä sekunnilla, kun päästään eläinlääkäriaseman ovista sisään. Meinasi se nytkin olla hieman haastavaa tauosta huolimatta, mutta onneksi odotushuoneeseen tuli toinen koira, joten kun Rymy jäi kuuntelemaan ja katselemaan toveria, tärinäkin hellitti hetkeksi. 

Viimeksi kun käytiin about vuosi sitten Palokan Evidensiassa niiden rasvapattien takia, mä itse asiassa mainitsin lääkärille, että Rymyn veljeltä on löytynyt sivuääni ja se lekurihan siinä yritti vähän sydäntä kuunnella. Sanoi, ettei ainakaan näin kuulu mitään ja että tokihan Rymyn tärinä vaikuttaa asiaan - ja siis olin kyllä jo tuolloin tietoinen, ettei tuommoinen pieni ohimennen tehty kuuntelu mitään kerro ja että ultra on edessä joka tapauksessa. Nyt lekuri kuitenkin sanoi, että ihan selvästi se sieltä kuului. Lausuntoon kirjasi, että pulssin rauhoituttua gradus1/6 sivuääni mitraalialueelta. Eli tuomioksi muodostui mitraaliendokardoosi, vasemman eteiskammioläpän vuoto. Oikealta puolelta kuvattaessa lekuri kyllä heti sanoikin, että jotain röpelöä siellä sydämessä kyllä näyttää olevan ja lopputulema oli tosiaan se, että vasemman eteiskammion läppä on selkeästi paksuuntunut. 

Mä tykkäsin Eläinklinikka Tähdestä kyllä tosi paljon, musta siellä oli ihanan rento, mutta asiansa osaava meininki - tosin niin on Evidensiassakin aina ollut, mutta Tähti sattuu sijaitsemaan tuossa ihan muutaman kilsan päässä meistä. Evidensia löytyi ennen suhteellisen läheltä, mutta nyt pitää lähteä Keljonkankaalle tai Vaajakoskelle, joten voi olla, että jatkossa käydään useammin Tähdessä. Kertoo ehkä sekin jotain, että siinä vaiheessa, kun mut laitettiin maahan makaamaan, mua ei yhtään hävettänyt - ja kun nousin sieltä ylös, niin mulle vielä kiikutettiin mehua. Muutenkin palvelu oli tosi hyvää ja jäi hyvä fiilis vierailusta kaikesta huolimatta. Seuraavaksi ois sitten tarkoitus varata Rymylle hammashoitoon aika; on meinaan pesuista huolimatta hampaat taas ihan hirveän näköiset. Jos sitä sotaoperaatiota nyt pesemiseksi voi edes kutsua... kynsien leikkaaminen onnistuu nykyään ilman mitään ongelmaa, kun aikoinaan otin sen asenteen, että hommahan tehdään, mutta hampaiden suhteen tuo asenne ei kyllä ole auttanut pätkääkään. Raakaruuallahan yritin saada hampaita parempaan kuntoon, mutta sitä syödessään Rymy joko huutaa nälkäänsä tai vastaavasti lihoo eli toisin sanoen oikean annoskoon löytäminen tuntuu olevan rakettitiedettä. Nappulalla sen sijaan ollaan saatu pidettyä paino aika hyvin kurissa - ja nappulahan ei tietenkään samalla tavalla putsaa hampaita, koska sehän olisi liian helppoa, eh. Sivutietona kerrottakoon, että kotivaaka näytti viimeksi 13,8kg, lääkärin 14,4kg. Mutta painohan oli edellisellä lääkärikerralla yli 17kg, että mun mielestä ollaan kyllä onnistuttu ihan hyvin tässä projektissa :)

Anyways. Vaikka loma periaatteessa alkoi, eikä luentoja tai demoja enää ole ennen syyskuuta, oppimistehtäviä on luonnollisesti muutama listalla, huoh... Viime kesänä sain kouluhommista huolimatta aika hyvin postauksia ulos ja toivon, että tänä kesänä on sama homma. Varsinkin bujoiluun liittyvät postaukset haluaisin nimittäin saada "ajan tasalle" - varsinkin kun kohta olisi aika korkata uusi bujo, jee! Joten palaillaan astialle :)

rymyn kesäterkut

Oon varmaan viikkoja miettinyt taas vaihteeksi, että miten tän blogihiljaisuuden rikkoisin - miettinyt miten mä parhaiten selittäisin minne hävisin ja miksi, mutta tulin siihen tulokseen, ettei mun varmaankaan tarvitse... ei tää taida olla ensimmäinen kerta, kröhöm. Tällä erää riittänee kun kerron, että viime kuukaudet ovat olleet henkisesti raskaita, eikä vähiten meille läheisen ihmisen sairastumisen ja poisnukkumisen takia. Henkan kesäloma on ohi ja meikäläinen palaa opinahjoon huomenna... käsittämätöntä! Kieltämättä tuntuu vähän siltä, ettei tänä kesänä (sikälimikäli tätä harmauden ja sateen multihuipentumaa voi oikeasti edes kutsua kesäksi) oikein ehtinyt kaiken huolen ja surun keskellä kunnolla edes lataamaan akkuja, mutta jospa se tästä... Mä en just nyt kuitenkaan halua omasta tilanteestani sen enempää höpötellä - Rymyn elämässä puhaltaa uudet tuulet, nääs! Ensiksi kuitenkin muutamat kuvat meidän "kesältä":

Käytiin heinäkuun alussa moikkaamassa Serppaa ja Myytiskää yhden viikonlopun verran ja tuo pieni irtiotto arjesta tuli niin tarpeeseen! Rymy nautti silminnähden auringosta, valtavasta pihasta ja varsinkin nurmikosta ♥ Samalla reissulla otin muuten Myytistä ja mun äidistäni jotenkin tosi mainion kuvan ja sen ehdinkin silloin heti postaamaan instaan :D

Bongaa vauhtiwhippet :D

Bestikset ♥___♥

Kiitos iskän kyydityksen, me päästiin Rympän kanssa viikoksi mummilaan pappan passattavaksi ja pyörähdettiin siinä sivussa myös kummieni mökillä (oli muuten tod näk tämän "kesän" eka ja vika kerta kun meikäläinen ui, surullista). Rymy tulee ihan älyttömän hyvin toimeen kummieni westien kanssa, eikä lähde mökin pihapiiristä nenänsä perässä mitenkään hälyttävän pihalle, mikä on tosi huojentavaa. Rymy seisoi itse asiassa pitkälti saunan oven takana vinkumassa sen aikaa, kun kehtasin sinne ilman hänen majesteettiaan mennä, haha.

Myös melkoisen rohkea jänönen kävi mökillä kylässä meidän siellä ollessa! Onneksi kumpikaan koirista ei otusta huomannut... vaikka toisaalta, olisihan se ollut ihan kiva nähdä Rympän reaktio tälleen sateella; olisikohan mahtanut lähteä katoksen suojasta mihinkään? :D 

Sateesta "nautittiin" myös seuraavana päivänä... ystäväni ajoi Nummelaan omien koiruuksiensa kanssa ja me ei-sokerista-tehdyt reippailimme kaatosateessa höpöttäen ja mm. mustikoita syöden. Oli kyllä niin terapeuttinen lenkki, eikä tuo sadekaan oikeastaan haitannut mitenkään - ainakaan meitä ihmisiä :D

Niiiiiin ja tosiaan, treffattiin ekaa kertaa ikinä ystäväni perheen uusin jäsen eli kuvassa näkyvä kaunokainen ♥ Aivan ihana neiti, en voi muuta sanoa.

Onneksi me saatiin mummin ja papan luona nauttia myös auringosta! Meikäläisestä pihalla parasta oli marjojen syönti - Rymystä parasta oli sen sijaan pihan kokonaisvaltainen vahtiminen, vaikka malttoi tuo onneksi välillä ottaa tehotirsojakin... ja syödä mm. karviaisia mun kanssani :)

Käytiin syömässä kummieni luona ja myös siellä Rymy muisti oleellisen... kerjäämisen ja vahtimisen, kuinkas muutenkaan.

Ja sitten niitä vähän uudempia kuulumisia - long story short: Käytiin lekurissa elokuussa ja mä koin elämäni shokin... vaaka näytti Rymyn painoksi 17,2 kiloa. Kyllä, oikeasti. Okei, no ei se ihan täysin yllärinä tullut, koska pari ihmistä ehti mulle meidän reissulla kohteliaasti huomauttaa Rymyn painosta, mut silti... ei sitä vaan ite jotenkin näe. Mä päätin, että asialle tehdään samantien jotain ja otettiinkin Henkan kanssa itteämme niskasta kiinni välittömästi!

Tästä johtuen uskaltauduttiin vihdoinkin sekä etsimään lähin koirapuisto että käymään siellä. Ollaankin tän parin viikon ajan koirapuistoiltu lähestulkoon päivittäin joko kävellen tai autolla. Alkuun Rymy lähinnä kyyhötti sylissä tai puiston penkillä - tässä yhtenä päivänä se meni ja loikkasi ensitöikseen penkillä istuvan naisen syliin (ai että mua muuten hävetti), mutta onneksi naista vain nauratti koko juttu.

Joka kerta Rymy kuitenkin uskaltautuu rohkeammin muiden koirien luokse sekä kauemmas ja kauemmas meistä, joten keräillään sitä rohkeutta ja itseluottamusta tälleen pikkuhiljaa. Tästä syystä en myöskään kieltänyt ekoilla kerroilla Rymyä tulemasta syliin tai seisomasta/istumasta puiston penkeillä, joskin pistän alas heti jos sieltä alkaa muita komentamaan. Nyt en ota enää edes syliin, mutta penkille saa edelleen tulla jos on hiljaa. Tänään Rymy jopa ihan kunnolla juoksi parin muun koiran kanssa ympäri puistoa - olin haljeta ilosta! SE LIIKKUU, OU MAI GAAAD.

Kaikesta huolimatta Rymyllä tuntuu aina olevan kovasti muille asiaa ja useasti muiden innostuessa leikkimään, Rymy vähintään käväisee paikalla vähän leukojaan louskuttamassa... en oikein tiedä mitä mieltä olen asiasta. Toisaalta on rasittavaa, että mun koira on vähän väliä äänessä, mutta toisaalta on mukavaa, että se välillä uskaltautuu ottamaan osaa leikkiin vaikkakin sitten äänekkäästi. On myös suhteellisen huvittavaa, miten koirien juoksuleikit ja painit katkeavat aina välittömästi uuden kaverin lähestyessä puistoa, jolloin koko lauma kerääntyy aidalle tervetuliaskonsertoimaan.

Alkuun Rymy ei antanut oikeastaan kenenkään tulla lähelle tai oikeammin sanottuna, Rymy pyrki aina karkuun jos joku tuli liian lähelle. Nyt ollaan onneksi siinä pisteessä, että talonkin kokoinen koira saa jo vähän nuuskuttaa eli Rymy ei enää keskity pelkästään oman persuksensa suojelemiseen, haha.

Niin, ja ollaan tosiaan palattu raakaruuan - tai oikeastaan sekaruuan - ihmeellisen maailmaan eli aamulla meillä tarjoillaan nappuloita ja illalla sitten jotain ihan muuta. Meidän on ensinnäkin ihan pakko saada Rymyn painoa alemmas (tällä hetkellä ollaan about 16 kilon kohdalla, jes!), mutta vielä tärkeämpänä koen hammashuollon... Rymyn hampaiden peseminen on täyttä tuskaa ja lääkäri huomautti alkavasta ientulehduksesta. Tämä ei sinänsä ollut mikään uutinen; viime vuoden marraskuussa käytiin putsaamassa hampaat ja jo tuolloin todettiin, että muutamassa yläetuhampaassa on lievästi syventyneitä ientaskuja ja että hampaiden hoitoa pitäisi tehostaa. Meitä ohjeistettiin muun muassa harjaamaan Rymyn hampaita, mutta eihän siitä oikein tullut mitään ja kaiken huolen ja surun ja mukakiireen keskellä koko homma vain yksinkertaisesti unohtui. Kuten sanoin, viimeinen vuosi on ollut todella raskas... tää taisi olla eka vuosi, kun en jaksanut blogin puolella (tai ylipäätään missään) noteerata edes Rymyn 6-vuotissynttäreitä. Nyt on kuitenkin sellainen olo, että on aika siirtyä eteenpäin. Nyt on aika keskittyä taas vähän enemmän meihin, omaan itseensä ja tuohon meidän karvaiseen lapseen. Alku on ainakin lupaava, eikö?!

helmikuun helmet

Helmikuussa mä luin muun muassa lastenkirjallisuuden tenttiin. Käytiin Rympän kanssa Viiman luona, mikä on Rympästä tosi kivaa, koska siellä tyyppi saa olla sängyssä. Viima tuli meille hoitoon yhtenä iltana ja rauhoittui niin lutuisena Rymyn viekkuun nukkumaan, että mun sydän meinasi pakahtua. Käytiin myös moikkaamassa Seraa ja Myytiä, nyt on tosin taas jo ihan kauhea ikävä koko tota poppoota ♥ Helmikuu oli siitä extrakiva (not!) kuukausi, että se jo kesällä alkanut remppa huipentui sitten sisällä talossa tehtäviin jutskiin. Meillä oli hävyttömän monta kertaa ns. avoimet ovet, kun eivät remppamiehet osanneet tarkistaa lähtiessään, että saivatko oven lukkoon - ei edes sen jälkeen, kun asiasta heille mainitsin. Kahdesti. Lopulta Henkka soitti työnjohtajalle/valvojalle/mikälie ja seuraavana päivänä olikin muuten kiva tulla kotiin, kun vessapytty oli liimattu, eikä sitä saanut käyttää... no, onneksi alakerrasta tosiaan löytyy sellainen kämäinen paperiton-saippuaton-pyyhkeetön pieni koppero, yh. Samoihin aikoihin kämpässä oli myös hetkittäin hippasen kylmä, koska remppaajat ottivat noista tuuletusaukoista suojat pois ja jättivät sitten ties miten pitkäksi aikaa nuo tuolleen ammolleen... huoh. Lopulta sitten kysäisin, että mitähän noille meinaavat tehdä ja asia korjaantui, mutta kyllä mä siinä jonkun aikaa mietin, että mitähän tässä tuleman pitää... Tehtiin yhtenä päivänä ihan töööööörkeän hyvää kasvispitsaa, mutta en yhtään enää muista mistä ohjeen nappasin, argh! Onneksi nyt on tuo bujo, mihin saa kaiken niin kätevästi kirjattua ylös, ettei tällasia vahinkoja juurikaan enää käy. Liikuntakasvatuksen tunneilla oli yllättävän kivaa; varsinkin tuon teltan kanssa leikkiminen oli aika jees, haha. Kuvista päätellen meiän helmikuu oli suhteellisen tylsä, mutta sellastahan se meiän elämä muutoinkin on, joten mitä sitä turhaan valehtelemaan :D Täytyy yrittää saada noi seuraavat "osat" pikkasen reippaammin ulos, ei vaan oikein meinaa kännykkä ja tietokone nyt jostain syystä tehdä yhteistyötä... Anyways, ei muuta kuin hyvää sunnuntaita itse kullekin säädylle! :)

tammikuu tiivistettynä

TAMMIKUUSSA meidän taloudessa muun muassa löhöttiin, luettiin pariin tenttiin (joista toista en sitten tehnytkään, koska päädyin paria päivää ennen palautuspäivää kyhäämään kasaan tentin sijasta oppimistehtävän) ja vietettiin ikäkriisiä... täytin loppukuusta nimittäin 30 vuotta, ai kauhee. Kuvataidekasvatuksen kurssi alkoi ja päätyi kaikista ennakkoluuloistani huolimatta olemaan yksi parhaimmista kursseista tähän asti, I don't know what happened. Viima vieraili meillä ahkerasti - ja me käytiin Viiman luona! Kesällä alkanut putkiremppa alkoi oikeasti ärsyttämään, koska jostain syystä nää remppamiehet eivät osanneet lukita ulko-ovea perässään - pyynnöistä huolimatta. Jännitti joka päivä tulla kotiin, vaikka olinkin aidannut Rympän olkkariin... Varkaitahan moinen aita ei olisi estänyt. Mun kerran käytetyissä haalareissani on tällä hetkellä tasan kaksi merkkiä; jo yliopistoon tullessa mulla oli tiedossa merkit, jotka ehdottomasti tahdon eli siis ainejärjestöni merkki (jonka taisin ostaa ekalla viikolla?) ja tietenkin prätkähiiriin liittyvä - jälkimmäisen näistä ystäväni bongasi ja osti mulle, olen niiiiiin onnellinen ♥ Käytiin yhtenä aivan ihanana talvipäivänänä kiertämässä Laajavuoren luontopolku, joka tosiaan sijaitsee tuossa ihan meidän naapurissa ja oli kyllä huippukivaa. Nautittiin muutenkin ihanista talvipäivistä ja Henkan pyynnöstä etsittiin lähettyviltä eräs luola, jota ei oltu koskaan ennen huomattu, mutta jonka ohi oltiin menty useasti!! Siinäpä ne kuvaamisen arvoiset jutskat sitten olivatkin, seuraavaksi tiedossa helmikuun helmet :D