Helmikuun tavoin maaliskuukin on nähtävästi alkanut tenttikirjallisuuden parissa, yay. Mitä tentteihin tulee, yliopisto ei oo vastannut mun odotuksiani niinkus yhtään. Siis ensinnäkin tämä kyseinen tentti oli neljän hengen ryhmätentti ja tossa viime viikolla mulla oli erityispedagogiikan paritentti. Oon tän ekan vuoden aikana tehnyt tasan kaksi tenttiä yksin, joista ainoastaan toinen oli sellainen pidempi yleinen tentti ja toinen parin tunnin rutistus, jonka feilasin jännityksestä johtuen ihan täysin. Mut ei se mitään, live and learn! Oppimistehtäviä ja ryhmätöitä onkin sitten saanut tehdä enemmän kuin tarpeeksi...
Maaliskuussa törmäsin Viiman emännän luona aivan ihanaan lastenkirjaan, jossa seikkailee ihan selvä vinttis! ♥ Harmikseni en kyllä enää muista kirjan nimeä, joten se täytynee kysyä kaverilta uudestaan, koska tää on ihan selkeästi yksi mun must have in the future -kirjoistani. Sen lisäksi, että vinttikoira, tän kirjan kuvituksessa vaan oli sitä jotain... mut niin, voihan se olla kyl olla ihan vaan se vinttiskin, haha :D
Tässä kuussa tuli ahmittua kuvataidekasvatuksen kirjoja ja vietettyä muutama päivä tiiviisti koneen ääressä. Fiksuna tyttönä olin tottakai jättänyt kuvataidekasvatuksen portfolion tekemisen ihan viime tippaan, koska jostain kumman syystä oletin, ettei se olisi ihan "niin työläs". No, eihän se ehkä olisikaan ollut, ellen olisi viettänyt ikuisuutta valiten ja editoiden kuvia, joita päädyin sitten laittamaan esseenkin sekaan. Aluksihan mua ei oikeastaan pahemmin koko kurssi edes kiinnostanut, mut heti ekan demon jälkeen muuttui mieli... loppujen lopuksi tää oli vuoden paras kurssi. Opin ihan hirveästi uusia juttuja sekä kuvataidekasvatuksesta että itsestäni ja lisäksi löysin sen kadonneen kipinän luoda jotain - ehkä tää kurssi myös salakavalasti vahvisti mun bujoinnostustani. Mut joo, mä sitten innostuin ihan tosissani sen portfolion tekemisen kanssa ja ottaen huomioon, että väkersin koko paketin kolmessa päivässä, olen enemmän kuin tyytyväinen saamaani neloseen.
Kuviksen portfoliota varten piti tehdä myös pedagoginen valokuvaustehtävä, jonka senkin jätin tyhmänä viimetippaan - osittain kylläkin sen takia, että mun oli tarkoitus käyttää Henkan porukoiden varastossa olevia lelujani, mutta unohdin koko jutun. Sitten pari päivää ennen deadlineä (ja Henkan ollessa tyyliin parin päivän metsäseikkailulla opistoaikaisen kaverinsa kanssa) mä tajusin, että piruvie, enhän mä niitä leluja tähän hätään mitenkään saa; oli pakko keksiä jotain. Jostain syystä olin kaivanut muuton yhteydessä lelulaatikosta noi mun ja Tiian Pokemon-valot ja jättänyt ne olohuonetta piristämään, ja niiden avullahan saikin sitten ihan makean tarinan aikaan :D Omassani Pikachu etsii ystäväänsä eri värisistä paikoista ja kaveri löytyy lopulta juurikin sieltä, mistä Pikachu lähti ystäväänsä etsimään :D
Totta kai Rymykin osallistui valokuvaustehtävään toimimalla rekvisiittana... alkuun koiraparka ei millään meinannut ymmärtää miksi mamma istuu lattialla ja/tai leikkii hänen leluillaan, mutta aikansa kuvaamista häirittyään, se lopulta päätyi sohvalle ottamaan rennosti. Kuten aina.
Samoihin aikoihin keittö näytti aikalailla tältä, koska mun oli aivan pakko saada se portfolio tehtyä, eikä Henkkaa näkynyt kotona juuri ollenkaan töiden takia (niin ja oli se sen muutaman päivän siellä mehtässä kaverinsa kanssa, hulluja kun ovat... siellä se on nytkin, itse asiassa, ja vieläpä yksin... mut sentään nyt on jo vähän lämpimämmät kelit kuin maaliskuussa, hyr). No, yhden päivän myöhässähän sen tehtävän sitten palautin, mutta jessus, yritys oli kyllä kova ja kämppä itki verta sen takia! Palautettuani tehtävän taisin pitää siivouspäivän... siitä on tullut itse asiassa jo tapa. Tentin tai tehtävän palauttamisen jälkeen on aina siivouspäivä! Ihan parasta.
Viima tuli yhtenä iltana hoitoon pariksi tunniksi ja käänsi veistä haavassa... tottahan toki ystäväni koira on niin fiksu, että se osaa mennä tuonne Rymyn sadan euron petiin - mihin Rymy ei itse osaa mennä, argh! ;D No, okei, edelleenkin: Rymy on sen verran iso ja tuo suuaukon reuna ottaa vissiin ikävästi selkään, joten epäilen, että siksi Rympylä ei tuonne osaa mennä ilman apua. Senhän täytyy aina päästä kierimään hetken aikaa ennen kuin voi asettua paikoilleen. Jos toi suuaukko olisi vaan ihan pikkasen löysempi, huoh.
Meidän autopaikan vieressä on tyhjä kohta. Tai siinä pitäisi olla tyhjä kohta, koska siinä ei ole autopaikkaa, mutta lähestulkoon joka päivä siihen kuitenkin joku auto ilmestyy - naapureiden vieraat käyttävät sitä vieraspaikkana. Meidän autopaikka on vissiin ollut tyhjillään pidempään, sillä monet käyttivät alkuunsa meidänkin paikkaa... jolloin Henkka jätti eräänkin kerran oman autonsa toisen auton perään poikittain ja jätti peräänsä lapun, jossa pyysi soittamaan kun voi tulla siirtämään autoa :D Saattoi olla mun ideani, ahahaha. Anyway. Tossa talvella meidän viereisen paikan vakkarivieras koki yhtenä aamuna mukavan yllätyksen, kun auto olikin valunut eteenpäin - kuvasta se on vähän vaikea nähdä, mutta tuo vasen takarengas on siis kokonaan ilmassa. Onneksi auto oli pysähtynyt tohon puuhun eikä ollut valahtanut alapuolella olevalle parkkipaikalle... Voi olla, että tää juttu hieman huvitti mua, koska TOSSA EI OLE AUTOPAIKKAA GODDAMMIT JA TÄSSÄ SAATTAA OLLA YKSI SYY SIIHEN MIKSI EI. Hetkeen ei auto enää tuohon meidän viereen ilmestynyt - tai siis ei ennen kuin jäät suli... mutta no, niin kauan kuin noi tyypit jättävät autonsa muualle kuin meidän paikalle, niin ehkä mä voin elää tän asian kanssa. Henkan mukaan voisi kuvitella, että meillä on kaksi autopaikkaa... pöh.
Siinäpä maaliskuun sisältö tälleen tiivistettynä. En voi kuin nauraa sille, miten tasapaksua ja tylsää meidän arki on, haha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti