villa mylläri, eiku

Ollaan asusteltu uudessa kodissa about parisen viikkoa ja kyllähän täällä alkaa jo kodilta näyttämään ja tuntumaan. Pakko myöntää, ettei mulle tullut missään vaiheessa kauhean voimakkaana sitä "tässä se nyt on" -tunnetta, mutta voi ehkä johtua siitä, että pessimisti ei pety. En ehkä halunnut ajatella, että tässä se meidän koti nyt vihdoin ja viimein on, sillä ihan yhtä hyvin meidän ostotarjous oltaisiin voitu hylätä. Nyt on kuitenkin sellainen olo, että meidän ei tarvitse enää etsiä; koti on vihdoin löytynyt. Ja näin on hyvä. Sisustusbloggaajaa musta ei saa edelleenkään, eikä kännykän kameran asetukset kohtaa tämmöisen harmaan ja sateisen (väärä hälytys!) päivän kanssa, mutta väliäkö tuolla. Ei ole moinen ikinä ennenkään estänyt mua jakamasta kuvia :D

Hyppääminen omakotitaloelämään on ollut meidän haave ihan alusta asti. Silti tuo hyppy pelotti ja pelottaa vähän edelleen, etenkin kun kohta meitä on yksi enemmän. Ollaan tottakai pohdittu ja mietitty ja tehty laskelmia, mutta eihän meillä oikeasti ole vielä totuudenmukaista kuvaa siitä, mitä lapsiperheen arki tämmöisessä talossa kustantaa. Me ei voida kuin katsoa ja ihmetellä ja tehdä valintoja matkan varrella. Voi olla, että päädytään joskus muuttamaan tästä kämpästä pois, ikinä ei voi tietää, mutta kyllä mä näen meidät täällä vielä kymmenen vuoden päästä. 

Tavarat (ja etenkin noi meikäläisen huonekasvit) hakevat edelleen paikkaa, tuleva lastenhuone on täynnä tavaraa ja takkahuoneessakaan ei ole tv-tasoa lukuunottamatta muuta kuin eksynyttä roinaa. Siitä on tarkoitus tulla vierashuoneen ja Henkan perhoharrastuksen tyyssijan yhdistelmä. Myös retrohenkiset konsolit päätyvät sinne jos ja kun saadaan hankittua toinen telkkari, olohuoneeseen pääsi vain mun PS3 ja PS4 sekä Henkan Nintendo Switch. Ruokailutilaan mahtui meidän iso ruokapöytä ja tuohon päähän todennäköisesti mahtuu vielä syöttötuolikin ihan hyvin, jee. Keittiöstä saatte kuvia sitten, kun mä vihdoin ja viimein saan siellä kaikki turhat purkit ja purnukat paikoilleen. Lisäksi aurinkoinen päivä olisi jees, sillä meidän keittiö on selkeästi muita huoneita pimeämpi tila.

Todennäköisesti tullaan välillä vuorottelemaan niin, että toinen nukkuu vauvan kanssa ja toinen vierashuoneessa, mutta silti on ihan parasta, että nyt me kaikki kuitenkin mahdutaan makkariin! Koiran peti ei enää tuki kulkuväylää ja mun vaatelipastokin mahtui, vaikka pääsääntöisesti vaihdankin vaatteet kodinhoitohuoneessa. Tulevaisuudessa varmaan vaihdan tuon korkean lipaston matalampaan ja leveämpään, mutta olemassaoleva ratkaisu saa nyt kelvata. Täällä on miljoona muuta pientä asiaa, jotka pitää fiksata ensin. Keittiön seinä suorastaan huutaa tauluja, nurkat kuiskivat lisää viherkasveja, kirjahyllyt eivät vielä ole päättäneet haluavatko he vaihtaa seinää, Henkalla on miehisiä visioita autotallin suhteen ja niin edelleen... mutta onneksi meillä on, ainakin teoriassa, aikaa. Eikä meidän tarvitse kysyä keneltäkään lupaa! Sitä mä odotin ehkä eniten - ettei tarvitse miettiä kuinka monta reikää voi olkkarin seinään tehdä tai kuinka monta naulakkoa saa laittaa eteiseen roikkumaan. Täytyy postailla paremmat kuvat jos ja kun saadaan kaikki tavarat paikoilleen. Rympänkin kuulumisia voisi taas joku päivä postailla, kun vain saisi aikaiseksi. Noh, anyways, ihanaa viikonloppua kaikille! Vaikka meidän vauva ei vielä olekaan syntynyt, niin itse koen, että pääsen jollain tavalla viettämään elämäni ensimmäistä äitienpäivää. Käsittämätöntä.

uusi tutkinto & uusi koti

I H A N  K Ä S I T T Ä M Ä T Ö N T Ä !!!! Nyt ollaan nimittäin siinä pisteessä, että ne uhkaavasti roikkumaan jääneet tehtävät ovat kaikki historiaa ja kasvatustieteen kandidaatin tutkinto on vihdoin ja viimein kasassa. Sain eilen tietää, että viimeinenkin tehtävä oli arvioitu ja samaan syssyyn tutkintohakemukseni hyväksytty, joten nyt sitten odottelen virallisia papereita. Työhakemukset laitan joka tapauksessa matkaan tulevina viikkoina ja jännittää muuten edelleen ihan älyttömän paljon koko prosessi. Kävin jokunen aika sitten heittämässä heipat Jyväskylän yliopistolle... tämä siis siksi, etten päässyt Mikkelistä käsin kirjautumaan syystä tai toisesta omaan kotihakemistooni VPN-yhteydestä huolimatta, joten kävin sitten Ruusupuistossa deletoimassa kaikki kandidaatintutkielmaan liittyvät aineistot ynnä muut tiedostot. Tuntui jotenkin haikealta poistella kaikki vanhat ja tarpeettomat kurssimatskut u-asemalta... tai ehkä se tuntui pikemminkin jotenkin yllättävän lopulliselta. En ole tällä erää jatkamassa maisteriksi asti, joten näillä näkymin en tule enää vierailemaan kampuksella. Se taas on sinänsä haikeaa, koska mä todellakin rakastan tuota kampusaluetta niin paljon.

No mutta, tänään mun oli - ja on - itse asiassa tarkoitus jakaa parit kuvat meidän uudesta kodista. Kuten todistusaineistosta voi päätellä (ja kuten olen ennenkin sanonut kerran tai kaksi), ei musta mitään sisustusbloggaaja saa tekemälläkään, mutta ei se mitään. Mä vaan haluan näyttää teille miltä täällä nyt näyttää. Sitä paitsi musta on aina jälkikäteen ihana palata vanhoihin "sisustuskuviin" ja vertailla niitä toisiinsa. On aina hauska nähdä miten oma maku muuttuu ja kehittyy... tai toisaalta miten se nähtävästi ei sen paremmin muutu kuin kehitykään, haha.

Näpyttelen tätä postausta tällä hetkellä meidän suht valmiissa työhuoneessa, jee! Jyväskylän kämpässähän meidän työpöydät olivat pakon sanelemina eri huoneissa - toisin kuin sitä edeltävässä kämpässä. Mulle oli äärimmäisen tärkeää, että tässä uudessa kämpässä olisi työhuone, jotta saataisiin työpöytäkompleksi taas kasaan. Myös vieraiden majoitus tulee olemaan jatkossa helpompaa, sillä tänne mahtuu työpöydän viereen mainiosti ilmapatja ja ovenkin saa tarvittaessa kiinni, ettei Rymy kömmi yöllä vieraiden viereen. 

Myönnän, että tässä kämpässä muun muassa keittiö vaatisi pienen pintaremontin ja ehkä vähän muitakin apuja, mutta annan tämän anteeksi ihan vain siksi, ettei kahdessa edellisessä kämpässä ruokapöytä ole mahtunut keittiöön. Nyt mahtuu, wuhuu! Kaikista käytännöllisin tai kaunein tuo nykyinen keittiö ei ole, mutta ei se oikeastaan haittaa, koska tämäkään kämppä ei ole se meidän ns. loppuelämän koti. Sitä aletaan etsimään siinä vaiheessa jos ja kun mä saan vakinaisen työpaikan. En edelleenkään aja autoa, tai halua ajaa autoa, joten meillä on toiveena, että se loppuelämän koti löytyy sitten joko läheltä mun työpaikkaa tai vähintään paikallisliikenneyhteyksien varrelta.

Meidän makuuhuone on melko spartalainen, mutta itse tykkään sen askeettisuudesta kovasti. Oon muutenkin pyrkinyt vähentämään kaikkea turhaa sälää ihan jo siksi, että siivoaminen on miljoonasti helpompaa ilman pölyäkerääviä turhakkeita. Asiaan liittyen... oon itse asiassa pitkään kriiseillyt päiväpeiton kanssa. Toisten blogeissa vilahtelee vähän väliä aivan ihania makkareita muhkeine peittoineen ja tyynyineen ja nättine päiväpeittoineen ja mäkin halusin sellaset. Toisaalta mä myös ajattelin, että siis tottakai pitää olla päiväpeitto, jotta sänkyyn ei mene kaikkea roskaa! Mut sitten iski ahaa-elämys ja tajusin, että enhän mä tuolla makkarissa pystyisi yöllä sitä peittoa kuitenkaan säilyttämään ja sitten sitä pitäisi roudata sinne ja tänne joka ilta. Eli todennäköisesti se vaan keräisi pölyä jossain nurkassa, koska kumpikaan meistä ei koskaan saisi aikaiseksi pedata sänkyä... päätin siis, että seuraavaksi hankin meille jotkut omaa silmää miellyttävät pussilakanat ja that's that. Anyways, sängyn oikealla puolella on liukuovellinen kaapisto, josta löytyy petivaatteita, mun henkaria vaativat vaatteet sekä kaikki Henkan vaatteet. Koska makkari on pieni, vaatteet vaihdetaan usein kylppärissä tai kylppärin edessä ja vaikka se saattaa kuulostaa vähän hassulta, tää on ollut tosi hyvä ratkaisu. Mä en - ainakaan vielä - herää aamuisin tukkoisen nenän kanssa ja väitän, että osasyy on se, kun makkarissa ei enää pöllytetä vaatteita samalla tavalla kuin edellisessä kämpässä. Edellisessä kämpässä Rympän peti oli makkarissa ja lisäksi pyykkiteline oli usein ihan makkarin oven edessä, joten ei sinänsä ihme, että se veti pölyä sisäänsä kuin mikäkin musta aukko...

Multa on nyt monesti kysytty, että joko uusi koti tuntuu kodilta. Vastaus on "joo ja ei", sillä etenkin olohuone vaatii ehdottomasti jotain... ehkä maton ja jonkun kivan sohvapöydän? Ongelma on siis se, että mä en oikein tiedä minkälaisen maton tai sohvapöydän haluan, mutta mä luotan siihen, että mä törmään niihin vielä. En myöskään ihan hirveästi pidä siitä, että telkkari on taas kerran ikkunan edessä, mutta Henkka osti meille sen verran ison sohvan, etten nyt ainakaan äkkiseltään keksi mitään fiksumpaa järjestystä. Eikä muuten haittaa, sillä me mahdutaan vihdoinkin ottamaan päikkärit ilman, että tarvitsee taistella paremmasta lepopaikasta. Luksusta! Tiedän kokemuksesta, että heti kun olen tyytyväinen olohuoneeseen, kämppä alkaa tuntumaan entistä enemmän kodilta.

Niin ja siis, onhan tässä olohuoneessa hyviäkin puolia, jos ei huomioida tuota rumaa muovimattoa tai katossa roikkuvaa kattokruunua, jonka sattuneesta syystä rajasin tällä erää kuvan ulkopuolelle, kröhöm. Hyvää on esimerkiksi se, että tää on iso! Joka muuton yhteydessä mä ensin kiroan noita kirjoja, tai lähinnä niiden määrää - ja Henkkahan kiroaa luonnollisesti kahta kauheammin, varsinkin siinä vaiheessa, kun on aika kantaa noita laatikoita paikasta toiseen... Mutta kyllä se vaan niin on, että mun kohdalla kämppä tuntuu heti enemmän kodilta kun kirjahyllyt ovat paikoillaan ja kirjat järjestetty. Jostain syystä mulle on tärkeää, että kirjahyllyt ovat nimenomaan olkkarissa työhuoneen sijaan, enkä oikein tiedä miksi. Täytyy ehkä kokeilla joskus siirtää ne työhuoneeseen, hmm. Mutta anyways, kyllä tää alun hankaluuksien jälkeen alkaa pikkuhiljaa kodilta näyttämään ja tuntumaan, ♥.

home sweet home - again

No hei mutta! Tajusin just, että vaikka meiän kämppä on kyllä vilahdellut kuvissa, taisin silloin muuton jälkeen kokonaan unohtaa esitellä kodin lopullisen lookin, hups. Mullahan siis oli vakaa aikomus postata muutamat kuvat esittelykelpoisesta kämpästä, mutta toisin kuitenkin kävi. Tästä voidaan ehkä päätellä se, ettei meiän kämppä oikein ikinä päässyt siihen pisteeseen, että olisin kokenut sen olevan esittelykelpoinen. En tiedä onko se vieläkään, mut minkäs teet. Yritäpä itse muuttaa yli 100:n neliön kämpästä 58:n neliön kämppään, NOT THE EASIEST THING TO DO. Makkarista huomaa ettei kaikille tavaroille ole vieläkään löytynyt paikkaa, mut ehkäpä pienellä konmarituksella sekin ongelma ratkaistaan (better late than never?). Ajattelin kuitenkin jättää kyseisen projektin elokuulle, kun Henkalla on kerrankin muutama viikko putkeen lomaa, joten voidaan sitten yhdessä käydä vähän tiettyjä tavaroita läpi. Anyways, tässäpä se ois, meidän kämppä - tai ainakin keittiö ja olohuone sekä mun oma naisnurkka....... miesnurkka sijaitsee makkarissa, joten esittelen sen sitten toisella erää :D

pienestä se on kiinni

Mäpäs sainkin naistenpäivän kunniaksi kerrankin kukkia, ja vielä pyytämättä, ai että! Jaoin kimppuni onnellisena kahteen maljakkoon -  miettin samalla, kuinka pienestä se voikin joskus ihmisen ilo ja hyvä mieli olla kiinni. Mietin mä vähän sitäkin, että missähän hemmetin vaiheessa musta tuli se nainen, joka moisesta ilahtuu, hmm? Muistan elävästi teininä kerran kertoneeni ystävälle aikomuksestani hujauttaa moista roikaletta, joka kehtaa tuoda mulle jotain heiniä... 100 kertaa mieluummin sanoin ottavani vastaan vaikka uuden pleikkaripelin because I'm that kind of girl, goddammit!

Mä en ole itse asiassa hirveästi meidän parisuhteen aikana saanut kukkia, mutta sille on ihan selkeä syy; mä toden totta tein heti alussa hyvin selväksi, että mä en vaan ole sellainen tyttö. Enkä mä ollutkaan - mutta ehkä mä sit kuitenkin olen sellainen nainen, hupsistasaatana. Allergioiden takia koin kukat aina jotenkin riesoina ja olen muutenkin aika tarkka niiden suhteen. En vieläkään pidä kuin juuri tietynlaisista kukista; niiden pitää olla simppeleitä, mieluiten valkoisia tai keltaisia, EIKÄ MISSÄÄN NIMESSÄ SAA OLLA PUNAISIA, ellei ne sitten ole ruusuja mummin pihasta. En myöskään pahemmin välitä sekakimpuista - joko yhtä lajia tai vähintään yhtä väriä, pliiiiz. On sillä kanssaeläjällä sittenkin korvat, kun se on kaiken tämän sisäistänyt (taitaa vaan olla useimmiten asetuksena ns. valikoiva kuulo) ♥
 

Toisen maljakon laitoin keittiönpöydälle, toisen tv-tason päälle. Valkoiset kukat vihreässä maljakossa ja mustalla alustalla - se hivelee mun silmiäni aina, ai että. Ensi kerralla taidan kuulkaas korottaa panoksia ja haluta kimpun ihan oikeasta kukkakaupasta, mwuahahah! Tai vaihtoehtoisesti pleikkaripelin... Saattaa itse asiassa olla, että tahtoisin mieluummin pelin; mun Assassin's Creed -kokoelmani on kaikkea muuta kuin täydellinen, vink vink ;)

siivousprojekti | konmari-menetelmä

Viime viikonloppuna päädyin räjäyttämään siivoamaan meidän keittiön. Yhtäkkiä mua ahdisti melkein fyysisesti kaikki ne vanhat tavarat, joita tiesin etten koskaan käyttäisi, ja joita tiesin ettei siskokaan haluaisi. Ne tavarat, joilla ei oikeastaan ole oma paikkaa saati käyttöä; jotka seilaavat paikasta toiseen ikäänkuin olisivat pahastikin eksyksissä. Mun ymmärykseen ei vaan enää mennyt se, miksi ihmeessä me säilötään jo elämänsä eläneitä juttuja sekä muuta tavaraa, jota ei tarvita eikä tahdota, varsinkin jos sen voisi joku muu haluta? Tämän valaistumisen johdosta päädyin tilaamaan Marie Kondon KonMari - siivouksen elämänmullistava taika -kirjan. Kirjan luin kahdessa päivässä ja vaikken kaikkia kohtia ehkä allekirjoittaisi, opuksen perusidean kanssa olen ihan samoilla linjoilla. Opettele luopumaan vanhasta -- ja etsi kaikille tavaroillesi konkreettisesti oma paikka.

(Parissa ensimmäisessä kuvassa on eka yksiöni - olen juuri muuttamassa ja jostain syystä koin tarpeelliseksi pakata ihan kaiken mukaan - monta kuvassa näkyvää juttua lähti tänään viimein ja vihdoin jatkamaan eloaan muualle, LUOJAN KIITOS.)

"TAKERTUMINEN MENNEISYYTEEN JA TULEVAISUUDENPELKO."

Mä olen pennusta asti ollut oikea hamstraaja - oon säilyttänyt tiettyjä juttuja päiväkodista ja/tai ekasta luokasta lähtien, koska yhdistän niihin jonkun muiston tai tunteen, jota en mukamas halua unohtaa. Samaten mut on tietenkin opetettu elämään niin, ettei mitään käyttökelpoista, mitä saattaa vielä tarvita, kannata heittää pois. Silti mä oon aina kokenut sen tavaramäärän jotenkin ahdistavana, mut en ole osannut tehdä asialle mitään. En voinut hyvin, mutta enpä kyllä koskaan tullut ajatelleeksi, että tavaroiden karsiminen voisi auttaa mua henkisesti, että se voisi auttaa mua jaksamaan ja voimaan paremmin. Sen mä tajusin oikeastaan ihan itse ja vähän niinkuin vahingossa. Mä aloin pari vuotta sitten pikkuhiljaa heittää turhaa tavaraa roskiin tylymmin kuin koskaan ennen ja jostain itselleni käsittämättömästä syystä, mä koin sen vapauttavana. Mitä enemmän vanhoja muistoja lähti roskiin, sitä enemmän avautui tilaa uusille. Kondon mukaan pohjimmiltaan kyse on siitä, että kun järjestät kotisi, järjestät samalla omat asiasi ja menneisyytesi. Tää on se juttu, se joka iski ja upposi. Mä olen ihan liian pitkään roikkunut menneessä, antanut sen määritellä itseni, ja kun mä aloin karsimaan niitä muistoesineitä elämästäni, mä tavallaan kerta toisensa jälkeen opettelin luopumaan menneistä asioista. Ja mitä enemmän mä niin teen, sitä paremmin mä tunnun voivan. Mä voin säästää vanhoja tekstejäni, koska niiden pariin palaan ajoittain, ja koska ne tahtoisin ehkä sitten joskus näyttää omille lapsilleni, mut ihan jokaista vanhaa paperia, mä en TODELLAKAAN tarvitse... vanhoista pehmoleluistani säästin ne, joiden nimet vieläkin muistan, ja joiden näkeminen ihan oikeasti tuottaa mulle iloa, mikä onkin Kondon mielestä ainoa oikea syy tavaroiden säilyttämiselle.

"KUVITTELE LOPPUTULOS ENNENKUIN ALOITAT."

 Kun me muutettiin tähän äidin kämppään, mulla oli selkeä tavoite: mitään turhaa tavaraa ei säilytettäisi. Mielestäni aika rankalla kädellä me käytiinkin läpi sekä meidän oma omaisuus että siinä sivussa äidinkin; paljon lähti kirpparille ja toinen mokoma roskiin. Miksi? Mä oon useasti miettinyt mikä oli se syy --- mikä sai mut yhtäkkiä ymmärtämään, etten sittenkään viihdy sekasorron ja kaikkien niiden turhien tavaroiden keskellä? Kondon mielestä lopputulos tulisi kuvitella ennen aloittamista; että esim. valmiiksi sisustettujen malliasuntojen katseleminen voi auttaa sua hahmottamaan mikä sitä omaa silmää miellyttää ja mikä ei, mitä tahdot ja mitä et. Tälleen jälkikäteen ajateltuna, mä luulen, että löytäessäni blogimaailman ja kaikki sen sisältämät ihanat sisustusblogit, mulle alkoi muodostua selkeämpi kuva siitä, mistä tykkään. Aloin tavallaan huomaamattani visualisoimaan mielessäni miltä sekä se unelmieni kämppä että elämä näyttävät. Erilaiset blogit auttoivat mua löytämään sen ihanteen, mikä oikeastaan oli mussa jo, mutta mitä en osannut ilmaista. Se selittää tavallaan myös sen, miksi juuri mä (jonka ensimmäiset yksiöt muistuttivat lähinnä kaatopaikkaa) olen just se ärsyttävä tyyppi töissä, joka motkottaa jos tavaroita ei palauteta paikoilleen, ja jota ketuttaa turhan sälän säästäminen. Puhumattakaan siitä yleisestä epäsiisteydestä, voi huoh. Siellä se siisteysintoilija on koko ajan ollut mun sisälläni, jotenkin tukahdutettuna ja lukittuna. Nyt mä olen ajatellut vihdoinkin avata ne lukot; ehkä se auttaa mua avaamaan pari muutakin lukkoa.
 

"JOS OLET VIHAINEN PERHEELLESI, SYYNÄ VOI OLLA OMA HUONEESI."

Miten monta kertaa mä olenkaan Henkalle selittänyt, ymmärtämättä asiaa itsekään, että jos vaan kotona olisi siistiä tai jos toinen korjaisi jälkensä, niin mulla olisi mahdollisesti miljoona kertaa parempi mieli? Ennen tätä mä en oikeastaan ole ymmärtänyt sitä logiikkaa tai miksi näin on, mä olen vaan ymmärtänyt, että jostain käsittämättömästä syystä mä olen iloisempi kun on siistiä. Luettuani KonMari-menetelmästä, tajuan vihdoinkin mistä on kyse. Toki Kondo tarkoittaa tässä asiayhteydessä sitä, että ensimmäisenä ihmisen olisi syytä paneutua omaan huoneeseensa ja keskittyä niihin omiin tavaroihinsa - jos perheenjäsenten epäsiisteys ärsyttää, ekana on tarkistettava se oma huone, koska syy ketutukseen löytyy todennäköisesti sieltä. Tai jos ei syytä, ainakin säkillinen tavaraa, jonka voisi itse heittää menemään. "Halu huomauttaa toisten epäsiisteydestä on yleensä merkki siitä, ettei ole pitänyt riittävää huolta omasta tilastaan," hän kirjoittaa, ja olen pitkälti samaa mieltä. Mutta entäpä kun ei ole sitä omaa huonetta? No, on mulla silti ne omat laatikot ja kaapit, joten ehkäpä mun kannattaisi vaan tuijotella ja järjestellä niitä motkottamisen sijaan? Ja jos se yleinen epäsiisteys tympii, niin ei kai kukaan estä mua yksinäni siivoamasta. Miten tämän ajatustavan sisäistäminen voikin olla niiiiiin hankalaa?!

Hassuinta tässä jutussa on ehkäpä se, että mä olen tietämättäni yrittänyt elää Kondon oppien mukaan jo pidemmän aikaa - jo silloin kun tähän asuntoon muutettiin. Kun mä hirveällä vimmalla yritin heittää tavaraa menemään ja aina joku oli sanomassa mulle, että totahan voidaan vielä joskus tarvita, tai tonhan vois vaikka säästää sun tuleville lapsille... voi elämä!

Tässä jokunen aika sitten mä päädyin siivoamaan meidän makuuhuoneen; mä tyhjensin kaikki makkarin tavarat lattialle, järjestin ne käyttöä ajatellen, metsästin mm. lukuisat koruni (joita oli ripoteltu ympäri kämppää) ja laitoin ne säilytykseen samaan paikkaan. Heitin tylysti kaiken turhan menemään ja jokaiselle säilytettävälle tavaralle kehitin oman selkeän ja loogisen paikan. Makkari on pysynyt siistinä tähän päivään asti.

Saman projektin tein eräänä päivänä pikkuvessassa, eli roudasin sinne kaikki omat meikkini ynnä muut omat juttuni ja siirsin Henkan tavarat kylppäriin. Järjestin omat tavarani nimenomaan käyttötarkoitusta ajatellen, systemaattisesti - itselleni loogisimpaan järjestykseen. Miljoona vuotta vanhat tuotteet ja jutut, joita en koskaan ole käyttänyt tai edes muistanut, hävitin. Ja mikä parasta, pikkuvessa on edelleen järjestyksessä ja nyt mä tiedän miksi. No tietenkin koska kaikilla tavaroilla on oma paikkansa, ihan niinkuin makkarissakin.

(Kuvissa näkyvä hammasharja on oletettavasti siskon, hmmm?) Kaikissa näissä projekteissa noudatin KonMari-menetelmää, joskin tietämättäni. Tosin Kondon mukaan siivousta on turha tehdä yksi huone kerrallaan ja ymmärrän tämän kyllä täysin: minullakin oli vielä muutama kuukausi sitten vaatteita sekä makuuhuoneessa, vaatehuoneessa että työhuoneessa, ennen kuin päätin yhtenä päivänä yhdistää ne yhdeksi kokonaisuudeksi vaatehuoneeseen. Keräsin siis kaikki omistamani vaattet makkariin, kävin ne läpi yksitellen ja valitsin säilytettävät. Jos olisin siivonnut "vain" makuuhuoneen, en todellisuudessa olisi käynyt läpi kaikkia vaatteitani. Nyt on pukeutuminen todella paljon helpompaa, kun kaikki vaatteet ovat samassa paikassa, eikä niitä tarvitse metsästää ympäri taloa. Kun näet mitä kaikkea sinulla on, saman "lajin" edustajat on helpompi ryhmitellä lähelle toisiaan.

Tästä syystä, eilen ja tänään siivosimme kanssaeläjän kanssa melkeinpä koko kämpän, huhhuh. KonMari-menetelmän ideahan on todellisuudessa se, että koko huusholli siivotaan kerralla eikä osittain ja että tavarat käydään läpi ryhmittäin/lajeittain, jotta muodostuu kokonaiskuva kaikesta siitä, mitä omistat --- mutta koska olin juuri vähän aikaa sitten pari paikka raivannut ja koska meillä on koira (eli emme voi jättää pitkäksi aikaa tavaroita levälleen), piti vähän improvisoida.

Aika monta säkillistä lähti tavaraa kiertoon ja/tai roskiin ja samantyyppiset tavarat pyrittiin pistämään säilytykseen lähekkäin eli mm. joulukoristeet ja jouluvalot löysivät toisensa vihdoinkin, remppaan liittyvät välineet päätyivät muiden "kotijuttujen" kanssa samaan paikkaan, laatikoihin unohtuneet vanhat lehdet, jotka mun oli joskus aikoinaan tarkoitus lukea sitten joskus, mutta joita ei koskaan luettu, lähtivät suosiolla keräykseen ja vanhoja mukamas tärkeitä muistoesineitä (joiden olemassaoloa en edes muistanut) heitin roskiin, koska mitä ihmettä mä niillä oikeasti teen?! Joillain pienillä ja likaisilla posliiniesineillä, oikeasti?! Kirjahylly, joka on aina ollut mun suurin aarteeni, tyhjeni sekin hieman. Omia vanhoja kirjojani laitoin urakalla kirpparille, äidin vanhoja meni muutama kappale lähipiirille (sieltä saa käydä niitä lainaamassa jos siltä tuntuu) ja ne jäljelle jääneet äiti saa ensi kerralla käydä itse läpi. Ne mitkä hän tahtoo säästää, voidaan säilyttää siihen asti, kunnes äiti ne mukanaan vie, ja ne joita äitikään ei tahdo tulevaisuudessa lukea, lähtevät varmaankin kirpparille.

Ja järkyttävää kyllä, muutama ennen tavaroita tursunut laatikko/hylly jäi kokonaan TYHJÄKSI. Tää on jotain ihan ennen kuulumatonta meikäläisen taloudessa O.o

PS. Voin toki joku päivä kirjoitella tästä menetelmästä vähän konkreettisemmin tietoa, mutta nyt KonMarista löydät lisää täältä, täältä ja täältä.

keittiössä räjähti

Lauantaina mun oli tarkoitus viettää rento krapulapäivä Henkan lähtiessä sukeltamaan kaverinsa kanssa, mut en mä sit ollutkaan ihan niin heikossa hapessa kuin etukäteen oletin. Mun piti ihan vaan olla ja relata Rymsterin kanssa, tehdä ei yhtään mitään, mutta kuinkas kävikään? Jostain kumman syystä keittiössä räjähti mä päätin tehdä keittiössä täyden inventaarion ja siinä samalla vaihtaa kaikkien tavaroiden paikkoja, kröhöm. Ei mennyt kuin hetki ja keittiö näytti aikalailla tornadon uhrilta... pistin Henkalle varovasti viestiä, josko sittenkin toisi meille salaatit kotiin tullessaan (ei sillä, että keittiönpöydän ääressä olisi ollut tilaa syödä), kokkailu kun olisi ollut aika mahdoton tehtävä tuon sekasorron keskellä... ette edes halua tietää miltä lattia näytti O.o

Kaikki käyttämättömät astiat laitoin joko kiertoon tai käyttöön, yleiskoneen nostin esille (koska mitä hemmettiä me sitä jemmataan vuosi toisensa perään meidän kaapissa, jos ei koskaan edes opetella koko kapistusta käyttämään?! Henkkahan ei edes muistanut koko laitteen olemassaoloa...) ja vähänkään roskalta vaikuttavat jutut heitin suosiolla hemmettiin. Jäljelle jääneet tavarat yritin järjestää nimenomaan käyttötarkoitusta ajatellen - mitä käytetään usein, mitä ei? Kahvipaketti ja suodatinpussit olivat periaatteessa käytännölliset kahvinkeittimen päällä olevassa kaapissa, mutta käytännössä ei - joten siirsin ne suosiolla viereiseen kaappiin ja avot, jo helpottui kahvinkeittimen lataaminen, kun ei tarvitse ovien ja kansien kanssa pelleillä.
 

Meillä on ihan aina ollut astiat korkeassa kaapistossa ikkunan luona ja ruoka-aineet pienemmissä yläkaapeissa, ihan jo silloin kun äiti vielä asui täällä. Mä oon jo kuukausia haaveillut isoista vetolaatikoista, joissa kaikki astiat olisi helppo säilyttää, mutta koska meillä ei sellaisia ole kuin muutama, piti tehdä kompromissi. Siispä siirsin astiat yläkaappeihin!

Korkeaan kaappiin heitin sen sijaan kattilat ja pannut, muovikipot ynnä muut randomit jutut, sekä kuiva-aineet, jotka muuten mahtuivat sinne paljon paremmin kuin mitä noihin ahtaisiin kaappeihin. Nyt ei tarvitse kuin avata kaapin ovet ja samantien näkee mitä kaikkea on ja mitä tarvittaisiin lisää, ai että.

Koko juttu lähti oikeastaan liikkeelle siitä, että jostain syystä tahdoin siirtää tietyt kuiva-aineet lasipurkkeihin (saman tempun tein kylppärissä pyykinpesuaineille jo ikuisuus sitten - siitä se ajatus sitten varmaankin lähti, koska oon siitä asti haaveillut kohokirjoittimesta). Ange onneksi pelasti mun päivän lainaamalla mulle dymon - siitähän se riemu vasta repesikin, ai hitsi. Mun tekisi nyt sitten mieli nakuttaa noita lappuja ihan kaikkialle lavuaarista yöpöytään, haha. Keittiö tuntuu heti enemmän meidän keittöltä äidin keittiön sijaan ja oon muutenkin melko tyytyväinen uuteen järjestykseen. Pientä fiksausta saattaapi vielä vaatia, mutta kuten kanssaeläjän kanssa yhdessä todettiin, kokeilemalla se paras vaihtoehto selviää.

Tämän operaation innoittamana tilasin yhden asiaan liittyvän kirjan, jonka hankintaa olen miettinyt jo aikaisemmin... siitäpä lisää postipaketin saapuessa, en taaskaan malttaisi millään odottaa! Mä olen aina ollut niiiiin nyt-heti-välittömästi -tyyppiä, enkä vissiin muuksi muutu ikinä...

minä vs viherkasvit | 0-1

Mä ja viher--- ei hittolainen, taas toi meitin ängri böööördzi harrastaa photobombausta!!! WHAT IS HIS  PROBLEM? No, onneksi se sentään sopii täydellisesti tohon punaiseen yöpöytään, joka meillä on eteisessä. Olin siis sanomassa, että mä ja viherkasvit ei olla koskaan tultu kunnolla toimeen. Ikinä. Syy ei mun mielestä ole (enää) millään tavoin mun, vaan täysin niiden viherkasvien. Ehkä ne kantaa jonkinlaista kaunaa, en tiedä, mutta tuntuu ettei koskaan ole mikään hyvin - niille ei vaan kelpaa mikään, vaikka mä olen valehtelematta parhaani tehnyt ja kaikkeni antanut! Jos ei ole liian kylmä, on liian kuuma, jos ei ole kasteltu liikaa niin sitten liian vähän, jos ei ole liian valoisa paikka niin sitten liian varjoinen. Mä olen saanut vahingossa tapetuksi enemmän kasveja kuin mitä ihmisellä sormia ja varpaita yhteensä, mukaan lukien niin kaktuksen kuin rahapuun. Jälkimmäisen olen tappanut ainakin kahdesti, ja aina samalla tavalla, eli alan epäilemään ettei kertaus todellakaan ole opintojen äiti.

Yhtenä aamuna huomasin molempien viirivehkojeni nuupahtaneen. Tämä ei sinänsä ole mitenkään poikkeavaa, koska olen muutenkin ottanut tavakseni seurata tämän kasvin nähtävästi epämääräisiä signaaleja. Lehdet roikkuu, aika kastella. Ottaen huomioon, että olen saanut sen kerran ihan jopa kukkimaan, niin mä ihan aidosti luulin olevani oikeilla jäljillä, mutta ehei. Kastelin siis molemmat vehkat normisti nuupahduksen huomattuani ja seuraavana päivänä totesin toisen näyttävän huomattavasti paremmalta, kuten ylemmästä kuvasta nähdä voi (siitä voi nähdä muuten senkin, että ruukku kaipaisi vissiin lisää multaa tai kasvi ainakin jakamista pariin osaan, en kestä katsoa tollasta ahtautta!), mutta toinen... no, olin jo hautajaisjärjestelyjä hoitamassa, kun onneksi sain vinkin facessa ja kärsineempi vehka päätyikin välittömästi teho-osastolle (Jouduin koiran takia laittamaan vatiin, ei oltu ihan samaa mieltä siitä saako tähän koskea vai ei, jos on lattialla paperin päällä...) Ei ainakaan pääse kukaan sen vihreistä kavereista sanomaan, ettenkö olisi yrittänyt! Tänään aamulla vehka näytti tosin edelleen yhtä masentuneelta, joten ehkä elvytys aloitettiin tällä kertaa liian myöhään? ... Vaihtoehtoisesti, mitähän mä nyt tein väärin? XD

Miksi mä kerta toisensa jälkeen yritän, sitä en tiedä. Kai mä olen vähän pöljä tai sitten vaan optimisti, hahah. Mut kai nyt jossain vaiheessa luulis homman alkavan sujua?! Ja siis totuuden nimissä, on mulla pari sellaistakin kasvia joiden menetys kävisi oikeasti tunteisiin - niinkin on joskus käynyt, ahem. Ei nyt vaan edellisenä kesänä taisi kuolla äidiltä peritty kissus ja silloin tirautin pari kyyneltä. Sain tässä jokunen aika sitten ystävältäni pari pistokasta kasvista, jonka nimeä en todellakaan tiedä, enkä mä todellakaan kehtaa teille kertoa miten niille kävi. Sanotaanko vaikka niin, että onneksi ystävälläni on tuuheampi versio kyseisestä kasvista...

Sain ystävältäni aikoinaan kultaköynnös-vauvan (kerrottehan jos linkki ei toimi, mulla on vielä vähän systeemit hakusessa...), jonka olen onnistunut sekä pitämään hengissä että elvyttämään vähintään kerran - ellen kaksi! On se kertaalleen jaettu kahtiinkin, wuhuu! Mitä tuohon elvyttämiseen tulee, saatoin yhtenä kesänä unohtaa kaikki viherkasvini kolmeksi päiväksi ulos porottavaan aurinkoon, hups. Olenko muka ainoa, jolle on käynyt näin, täh?! Saattaa myös ehkä olla, että juuri tuosta kyseisestä unohduksesta johtuen se mainitsemani kissuskin kuoli, kuten muutama ystävänsäkin... se oli surullinen päivä se.

Mä en myöskään ymmärrä sitä, miten jotkut kerran kasvin nimen kuultuaan, muistavat sen aina - sama pätee kyseisen kasvin oikeaoppiseen hoitamiseen, joka mun on tarkistettava lähestulkoon kuukauden välein, koska MÄ EN VAAN MUISTA. Mä tiedän, että mulla on viirivehka ja tähänkin päädyin pitkän googlettamisen jälkeen, mutta mitään muuta oleellista en sitten enää muistakaan. Samoin tiedän ystävältä saadun kasvin olevan kultaköynnös, koska hän niin itse kertoi, öö. Myrkyllinenkin tiedän sen olevan ja kuulemma tykkää kasvaa ylöspäin, mutta enempää en taida kyllä muistaa O.o Jukkapalmun tiedän ja tunnistan, koska sellaista nimenomaan pyysin - ja sellaisen sain. Tosin tunnistan ainoastaan omani, eli vieraassa paikassa tilannehan olisi täysin toinen, haha. Mikä taasen tuo postauksen ekassa näkyvä kasvi tarkalleen ottaen on, ei hajuakaan, mutta yksi suosikeistani se on silti! Osittain, koska se on edelleen hengissä. Työhuoneen makeover -postauksessa yksi sen sisaruksista vilahtelikin useampaan otteeseen. Meillä on yhteys, jota edes mä en ole saanut tuhottua. Ihana kasvi.

Mä murehdin tätä postausta näpyttäessä josko olen maailman ainoa nainen, joka ei tajua näistä viheliäisistä otuksista mitään... Onneksi kävin samaisena iltana Henkan siskon kanssa lenkillä ja löysin samantien kohtalotoverin! On meitä sentään kaksi, ei tunnu enää niin pahalta. Vai löytyykö meitä kenties enemmänkin, hmm?

Ps. Jos joku tahtoo kertoa mulle miten näitä kuvissa näkyviä hirviöitä oikein hoidetaan oikeaoppisesti, niin arvostaisin kovasti... :D

vierashuoneen makeover

 

 

Huoh. Jotkut asiat eivät vaan muutu... kuten esimerkiksi se, että aina kuvia postatessa huomaa ne ärsyttävääkin ärsyttävämmät pikkujutut, joihin olisi voinut puuttua ennen kuvan ottamista, jos vaan olisi hetken viitsinyt miettiä. Tässä tapauksessa olisin voinut vaikka sulkea kaikki meikkipöydän laatikot, ettei sitten tässä vaiheessa tarvitse todeta et hei jumpe, on muuten tyhmän näköistä kun tuo yksi laatikko erottuu selvästi joukosta. Sängynkin olisi toki voinut pedata fiksummin, mutta ei voi mitään, näillä mennään! Työhuoneen makeoverin takiahan myös vierashuone joutui pienimuotoiseen käsittelyyn; meikkipöydälle oli etsittävä uusi paikka, kun en luopuakaan halunnut. Myös Henkan vanhoille akkareille löytyi vihdoinkin paikka, jossa ne eivät häiritse mua, wuhuu \o/ Eihän siinä kestänyt kuin, öö, melkein kuusi vuotta?

Joku varmasti ihmettelee miksi jaksan jakaa näitä ns sisustuskuvia, meidän kämpästä kun ei sisustusbloggaajan pyhättöä saada tekemälläkään eikä noiden kuvien laatukaan ole ollut kauhean ihmeellinen, kröhöm... Vastaus on loppupeleissä aika yksinkertainen; musta on ollut yllättävän kivaa selata blogia taaksepäin, nähdä konkreettisesti miten meillä tavarat ovat vaihdelleet paikkaa ja minne mikäkin on lopulta päätynyt. Mistä ollaan luovuttu, mikä kulkee mukana matkassa? Tykkään samanlaisista postauksista myös muiden blogeissa, kiva nähdä miten sama esine/huonekalu taipuu moneen.

Meikkipöydälläkin on nykyään selkä virka - ja vieläpä kunnioitettava sellainen! Nyt se pitää nimittäin sisällään kaikki omistamamme paperiset valokuvat, albumit sekä kehykset ynnä muut aiheeseen liittyvät jutut. Niitä ei tarvitse enää metsästää ympäri kämppää tai miettiä minneköhän just sen yhden vanhan kuvan mahtoi hätäpäissään laittaa, ai että. ^_^