sunnuntai 10. tammikuuta 2016

vierashuoneen makeover

 
 

Huoh. Jotkut asiat eivät vaan muutu... kuten esimerkiksi se, että aina kuvia postatessa huomaa ne ärsyttävääkin ärsyttävämmät pikkujutut, joihin olisi voinut puuttua ennen kuvan ottamista, jos vaan olisi hetken viitsinyt miettiä. Tässä tapauksessa olisin voinut vaikka sulkea kaikki meikkipöydän laatikot, ettei sitten tässä vaiheessa tarvitse todeta et hei jumpe, on muuten tyhmän näköistä kun tuo yksi laatikko erottuu selvästi joukosta. Sängynkin olisi toki voinut pedata fiksummin, mutta ei voi mitään, näillä mennään! Työhuoneen makeoverin takiahan myös vierashuone joutui pienimuotoiseen käsittelyyn; meikkipöydälle oli etsittävä uusi paikka, kun en luopuakaan halunnut. Myös Henkan vanhoille akkareille löytyi vihdoinkin paikka, jossa ne eivät häiritse mua, wuhuu \o/ Eihän siinä kestänyt kuin, öö, melkein kuusi vuotta?

Joku varmasti ihmettelee miksi jaksan jakaa näitä ns sisustuskuvia, meidän kämpästä kun ei sisustusbloggaajan pyhättöä saada tekemälläkään eikä noiden kuvien laatukaan ole ollut kauhean ihmeellinen, kröhöm... Vastaus on loppupeleissä aika yksinkertainen; musta on ollut yllättävän kivaa selata blogia taaksepäin, nähdä konkreettisesti miten meillä tavarat ovat vaihdelleet paikkaa ja minne mikäkin on lopulta päätynyt. Mistä ollaan luovuttu, mikä kulkee mukana matkassa? Tykkään samanlaisista postauksista myös muiden blogeissa, kiva nähdä miten sama esine/huonekalu taipuu moneen.

Meikkipöydälläkin on nykyään selkä virka - ja vieläpä kunnioitettava sellainen! Nyt se pitää nimittäin sisällään kaikki omistamamme paperiset valokuvat, albumit sekä kehykset ynnä muut aiheeseen liittyvät jutut. Niitä ei tarvitse enää metsästää ympäri kämppää tai miettiä minneköhän just sen yhden vanhan kuvan mahtoi hätäpäissään laittaa, ai että. ^_^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti