sunnuntai 24. tammikuuta 2016

cambridge - viikko 2

PÄIVÄT 1& 2 & 3: maanantai & tiistai & keskiviikko 
Jostain syystä alkuviikko meni multa ihan plörinäksi - se ketutti ja harmitti. Olin, ja olen edelleen, todella pettynyt itseeni. Kotona en repsahdellut oikeastaan paljoakaan (jos ylimääräisiä porkkanoita ei lasketa), mutta töissä homman nimi oli ihan toinen. Päivävuorot ovat miljoonasti helpompia, kun ei tarvitse olla yksin, mutta iltavuoroissa repsahtelen jatkuvasti - ehkäpä nimenomaan sen yksinäisyyden takia.

Melkovarmasti syy on/oli hermoissa ja ahdistuneisuudessa; kaikista mieltä painavista asioista en luonnollisesti voi vaitiolovelvollisuuden takia avautua, mutta olen mm. tässä alkuviikon pohtinut kovasti tulevaisuutta, sitä kuinka olisi taas tarkoitus hakea kouluun ja mitä kaikkea muutos toisi tullessaan? Samaan aikaan pelottaa se toinen vaihtoehto; mitä jos en taaskaan pääse? Mitä hemmettiä mä sitten teen?! Tämä taas heijastuu selkeästi syömiseeni, tai lähinnä niihin mielitekoihin. Vältyin tosin övereiltä, eli repsahdukset olivat pieniä, lusikallinen jotain siellä-täällä, mutta silti ne harmittivat. Missä on itsekuri, missä on itsehillintä?!  Miksi mä viimeksi pystyin tähän? Miten?!?!

Onneksi ei tarvitse taistella tuulimyllyjä vastaan yksin, vaan tiukan paikan tullen voi vaikka itkuvinkua  Angelle. Koen todella tärkeäksi sen, että on joku (muu/kin kuin valmentaja), jolle voi ihan rehellisesti kertoa jos on repsahtanut tai muuten vaan ei-hyvä fiilis, ja joka voi tsempata eteenpäin. Ange totesi yhdessä postauksessaan melko ytimekkäästi, että oman painonsa kanssa taistelua voi tietyllä tapaa verrata alkoholismiin; "Ja koitappa sanoa alkoholistille että senku lopetat juomisen. Niin helppoa se on." Tää sai mut miettimään, että laihduttajakin tarvitsee ehdottomasti oman sponsorin, oli se sitten oma valmentaja tai joku muu! 

Hiipii mieleen ajatus... Siis, tällä hetkellä en voisi olla ylpeämpi mun isästä - jostain pirusta se löysi voimavarat sekä lopettaa alkoholin kanssa sähläämisen että pudottaa reippaasti yli 50 kiloa painostaan Cambridgen avulla (koska mä sitä suosittelin, kröhöm!)... missä ovat mun voimavarat, peekele?! Ei ainakaan geeneissä. 
 
PÄIVÄT 4 & 5: torstai & perjantai
Menin töihin torstaina vasta viiteen; aamupäivä sujui kotona ongelmitta. Hetken kurni vatsa (omaa syytä, olin varmaankin vaan onnistuneesti tuhonnut juuri saavutetun ketoosin), mutta päädyin mutustamaan vähän tonnikalaa, porkkanaa ja tomaattia. Kanaakin olisi jääkaapissa ollut, mutta se olisi vaatinut ensin valmistamisen ja nyt on pakko myöntää jonkun laiskuuskohtauksen iskeneen. Sen päätin selättää perjantaina.

No, kanan selättikin perjantaina Henkka, joten pääsin lähestulkoon suoraan syömään kun töistä kotiuduin. Ei repsahduksia tuonakaan iltana, jes! Nyt kun syö pirtelöiden lisäksi sen 200kcal, joutuu taas punnitsemaan ruokansa. Mä inhoan sitä ihan yli kaiken, lähinnä koska mä en osaa laskea... Oonkin nyt yrittänyt kiinnittää tosi paljon huomiota jo pelkästään annoskokoihini, silmämääräisesti siis - koska mä en todellakaan aio tulevaisuudessa olla koko aikaa laskemassa kaloreitani, eikä tämä ohjelma siihen edes pyri. Mutta joo, mä melkein kehtaan väittää tän painon tulleen takaisin pelkästään annoskokojen suurenemisen myötä... Jossain vaiheessa ne valmentajan opit yksinkertaisesti unohtui, enkä enää kiinnittänyt tiettyihin juttuihin huomiota - palasin takaisin entisiin rutiineihin, vaikka ihan oikeasti tiesin paremmin.

Tässä yhtenä päivänä tulin töissä vinkuneeksi, että on nälkä - ja työkaverini reagoi totta kai heti... Kuvittelevat vissiin kaikki, että joudutaan Angen kanssa koko ajan kärsimään nälästä. Näinhän ei ole. Enemmänkin kyse on siitä, että tahtoisi syödä, ei niinkään siitä, että olisi ihan oikeasti nälkä. Ja toiseksi, jos on nälkä, niin sehän johtuu lähinnä siitä, että on itse mennyt tuhoamaan ketoosinsa ja näin ollen tuntee sen nälän vahvana. Olenkohan vähän tahtomattani mennyt nyt antamaan tästä ohjelmasta väärän kuvan, argh?! Vaikka toisaalta, ollaan me kyllä mun mielestä Angen kanssa aika pirun hyvin töissä myöskin selitetty miksi tätä kannattaisi kokeilla ennen kuin tyrmää koko jutun, peekele.

PÄIVÄT 6 & 7: lauantai & sunnuntai
Lauantaina aamun fiilis ei ollut mikään paras (itse asiassa koko viikonloppu meni aika harmaissa ja henkisesti väsyneissä tunnelmista), enkä sen takia lähtenyt edes Rympän ja Henkan kanssa lenkille aamupäivällä. Tahdoin vaan olla ihan yksin. Istuin hetken koneella ja juttelin sitten parin kaverin kanssa mieltä vaivaasta asiasta. Olo helpotti, hieman. Sen jälkeen keskityin luonnostelemaan blogipostauksia ja julkaisemaan yhden luonnoksissa lojuneen. Olen edelleen sitä mieltä, että bloggailu pitää tehokkaasti meikäläisen poissa jääkaapilta. Lauantaina jännitin totta kai sunnuntaita --- tai lähinnä natsipuntarin kohtaamista, iiks! Menin aikaisin nukkumaan, jo kahdeksan jälkeen, mutta uni tuli vasta kolmen jälkeen yöllä - hetkittäin tuntui nälkä, mutta periksi en antanut!

Sunnuntaina koitti tuo pelätty kohtaaminen, mutta natsipuntari oli yllättävän ystävällisen, näytti nimittäin 4,6 kiloa vähemmän kuin kaksi viikkoa sitten. Tokihan lukema olisi minun mielestä saanut olla vähintään -10, mutta realistina tiedän, ettei tuo ollut ollenkaan huono suoritus. Jännä nähdä mikä on tilanne kahden viikon päästä...

2 kommenttia:

  1. Huikee tulos se on! Kuitenki kilo enempi ku mulla! MUR ;) :D

    VastaaPoista