sunnuntai 20. joulukuuta 2015

viikon arkiruoat testissä | #2


listalta löytyvä VUOHENJUUSTO-BROILERISALAATTI muuttui meidän käsittelyssämme muotoon
HALLOUMI-BROILERISALAATTI

kauppalistalta löytyi:
200g vuohenjuustoa halloumijuustoa
450g broilerinfileesuikaleita kanaa muodossa missä hyvänsä
kurkku
kirsikkatomaatteja
salaattia
persimoni
oliiveja
cashew-pähkinöitä
pinjansiemeniä
viinirypäleitä 

Huom! Alkuperäinen "kauppalista" ja teko-ohje TÄÄLLÄ!!

Kauan siinä nähtävästi kesti, mutta nyt päätettiin taas jatkaa tätä arkiruokakokeilua - vihdoinkin!!! Monesti on mielessä käynyt ja Henkan kanssa asiasta puhuttu, mutta aina tullut muka jotain. Tosiasiassa ei vaan olla saatu aikaiseksi, veikkaisin. Eikun, itseasiassa; vuohenjuusto-broilerisalaatti tehtiin kyllä jo kerran aikoja sitten, mutta kanssaeläjä jätti tuomatta kaupasta mm. pähkinät allergiani takia, persimoneja ei löytynyt ja onnistuttiin sulattamaan vuohenjuuston täysin. Kaiken lisäksi minä totesin, taas kerran, etten ihan aikuisten oikeasti voi sietää tuota kyseistä juustoa, vaikka sitä monet hehkuttavat. Hyi yöks, kiitos ja anteeksi.

Jotenka, tällä kertaa tehtiin suosiolla toisin! :) Pähkinöitä laitettiin tosi ministi allergiani takia ja omaan annokseeni heitin päälle pinjansiemeniä. Sitä paitsi, kuten viimeksi sanoin, tässä kokeilussa on meikäläisen mielestä parasta juurikin se, että pienellä modifoinnilla saa muokattua toisen reseptin itselleen sopivaksi ja kuitenkin samalla pääsee tutustumaan uusin juttuihin; enpä ollut ennen kuullutkaan persimoneista o.O Nyt ne on ihan mun suosikkeja ja niitä on kannettu kotiin kaupasta joka kerta - ihana törmätä johonkin uuteen ja herkulliseen ja todeta, että jumankekka, mä en ole näille allerginen! Meillä tämä versio siis toimi ja mikä tärkeintä, tykättiin kumpikin aikaansaannoksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti