cambridge - vko 6 | ke-pe

Hola! Nyt viimeistään on päivänselvää, että blogi on saanut Cambridgen myötä ihan uuden suunnan, ainakin hetkeksi. Ei tää aiheesta jauhaminen ikuista ole, mutta elämäntaparemontti sen sijaan on - tai siihen tässä ainakin pyritään. Päivitin sen takia tunnisteitani eli ensisijaisesti Camppailuun liittyvät postaukset löytyvät nykyään ainoastaan tuon oman avainsanansa alta. Täten skippaat ne helposti tsekkaamalla uusimmat postaukset aina airwaves -tunnisteen kautta. Niin ja hei, bloglovinissa tuo ns. valikoiva lukeminen onnistuu myös tosi näppärästi!

KESKIVIIKKO

 
KOTONA: (1) 1 pss + 100g mansikoita (2) kasvissosekeittoa + raejuustoa
TÖISSÄ: (3) 1 pss (4) vähän porkkanaa ja kukkakaalia
KOTONA: viimeinen pirtelö klo 22.30 + 100g mustikkaa ja 45g vadelmaa

Keskiviikko ei meinannut toimia, ei sitten millään. En edes jaksa selittää koko tarinaa, mutta lyhyesti; itsestäni riippumattomista syistä, homma ei mennyt ihan niin kuin olin ajatellut. Lenkki jäi suunniteltua lyhyemmäksi, aterioiden sopiva rytmittäminen oli työn ja tuskan takana, kasviksia söin liikaa, proteiinia liian vähän, ja mikä ärsyttävintä POP pilates jäi pakon sanelemana pelkäksi haaveeksi, huoh. Okei, no ei pakon, mutta halusin istua sen 20 minuuttia ja juoda kahvin, ihan vaan hetken olla ja hengittää. Yritin harmaasta fiiliksestä huolimatta pysyä positiivisena ja keskittyä olennaiseen, eli tekemään parempia valintoja - otin tosiaan töihin mukaan kukkakaalia ja porkkanaa, vaikka päivän kasvismäärä olikin jo periaatteessa syöty, mutta näin säästyin repsahduksilta, joten koin sen olevan ihan fiksu valinta kiireisenä päivänä. Olin alunperin ajatellut juovani viimeisen pirtelön töissä, mutta tahdoin rauhallisen hetken (yksin, kotona) ennen nukkumaanmenoa, ja niinpä herkuttelin mustikkavadelmakeylimepiepirtelöllä.
 

TORSTAI

KOTONA: (1) 1 pss + 100g mansikoita, 50g puolukoita, 46g mustikoita ja 80g raejuustoa (2) kasvissosekeittoa + raejuustoa
TÖISSÄ: (3) 1 paprika ja vähän porkkanaraastetta (4) 1 pss
KOTONA: viimeinen pirtelö klo 22.45

Miten noi oikeasti herkulliset pirtelösmoothiesoseet voi oikeasti olla noin ällöttävän näkösiä, haha!? No joka tapauksessa, hyvää oli. En tahtoisi jatkuvasti valittaa ja nalkuttaa, mutta... tänään taas huokaisin syvään ja yritin löytää sen sisäisen zen-tilani. Joskus mua nimittäin hippasen kiristää, kun kotiin ilmestyy mystisesti ruokatarvikkeita, joita itse en ole laittanut kauppalistaan, ja joita kaupasta tuojakaan ei sitten syystä tai toisesta tarvitse/käytä - vaikkapa sen takia, ettei ole muutamaan päivään edes kotona, joka on kyllä ollut tiedossa kaupassa käydessä. Kuten oon sanonut, mua ahdistaa heittää varsinkin koskemattomia safkoja biojätteisiin ja senpä takia torstaina töihin lähti evääksi yksi kaappiin ilmestyneistä paprikoista. Jotenkin mulla oli nimittin sellainen fiilis, että jos mä en sitä/niitä syö, niin ne joku päivä kävelevät mua vastaan, huoh. Tämän takia mun mielestä olisi ihan oleellista kauppalistaa tehdessä oikeasti miettiä, et milloin aikoo syödä mitäkin ja näin tavarat ostettaisiin tarpeen mukaan. Joskus vähemmän on enemmän, kröhöm, eli kaikkea ei varmaan tarvitsisi aina ottaa "varuilta" kahta tai kolmea yhden sijaan. Tämä on ollut yksi meidän ongelmista alusta lähtien, otetaan aina vähän enemmän varmuuden vuoksi, ja siihen ollaankin yhdessä yritetty nyt tehdä muutosta. Ja vielä kun jokainen parhaansa mukaan yrittäisi sitten myös pysyä siinä suunnitelmassa, voisi säästyä muutama eurokin jopa! Noooo, siinä meille viikonlopuksi small-talk aihe kertaukseen :D 

PERJANTAI

KOTONA: (1) 1 pss (2) 120g mansikoita (3) kasvissosekeittoa ja raejuustoa
TÖISSÄ: ---
KOTONA: (4) 1 pss + 70g puolukoita (5) viimeinen pirtelö klo 22.00

Mulla piti olla iltavuoro, mutta ei sitten ollutkaan, joten päivän suunnitelmat menivät taas uusiksi - töissä pyörähdin jopa kolmen tunnin verran, haha. Onneksi se kasvissosekeitto oli valmiina jääkaapissa, ihan pelastus, sillä töihin meninkin sitten justiinsa sen kolme tuntia ajateltua aikaisemmin. Tässä taas yksi syy miksi tykkäisin aina tehdä ruokaa muutamalle päivälle ja vähän vielä pakastimeenkin, varmuuden vuoksi. Toi keylimepiepirtelö on varmaan muuten yksi syy, miksi tällä kertaa on Camppailu sujunut paremmin - en ole kyllästynyt eikä mun vatsa reagoi siihen (vieläkään?) ollenkaan, vaikka nyt jo viikkotolkulla sitä juonut. Toisin alkoi nääs olemaan suklaaminttupirtelön laita - keylimepie on lisäksi tosi kätsy siinäkin suhteessa, että se sopii mun mielestä ihan kaikkien marjojen kanssa paljon paremmin kuin esim vanilja, mikä oli mulle aika järkytys. Mä oikeastaan odotan innolla tasoa 3 - mua on alkanut himottaa ajatus erilaisista smoothieista ♥.♥

tämä saa minut voimaan paremmin (haaste)

Koska nähtävästi mun blogia luetaan ainoastaan noiden urpojen siskojeni (blogini luetuin postaus, really!) takia niin ajattelin, et vissiin olisi aika tehdä uusi siskoihin/siskoon liittyvä juttu. 

No ei vaan! Homman nimi on yksinkertaisuudessaan se, että tuo vanhempi noista kahdesta urposta ihanuudesta, on ollut lähiaikoina vähän alakuloinen ja tahdoin tehdä asialle jotain - rakkaita ne ovat siis edelleen molemmat, vaikka seuraava teksti keskittyykin vain toiseen. Ehkäpä joskus yllätän nuorimmaisen ja omistan hänellekin postauksen, eihän sitä koskaan tiedä ;)

Anyway, mun on tosiaan ollut alusta asti tarkoitus purkaa vanhan blogin parhaimmat antimet tänne blogiin, mutta jotenkin se projekti vaan jäi... no, nyt se on taas ajankohtaista, sillä mun mielestä tämä julkaisu kuuluu ehdottomasti just tuohon edellisen mestan PARASTA ANTIA -kategoriaan! Luulen, että pari muutakin immeistä saattaa olla samaa mieltä.

Tämä kyseinen sisko jäi vanhempiemme erossa äidille, minä taasen iskälle. Sen takia on välillä suorastaan huvittavaa miten paljon samankaltaisuuksia siskosta ja iskästä sekä vastaavasti minusta ja äidistä löytyy... voisi kuvitella asian olevan toisinpäin, mutta ehei.

Sisko ei aina tunnu ymmärtävän, miten ihana ja kaunis ja mahtava ihminen on, joten jonkun täytyy häntä selkeästi asiasta muistutella. Osaa se kyllä joskus olla tosi ärsyttävä, itsepäinen ja apinamainen junttikin, mut pysyypähän asiat balanssissa, eiku.

Ensinnäkin siukku on aina ollut jeesinä ja apuna, jos jeesiä olen tarvinnut. Oli kyse sitten krapularuuan mulle kantamisesta (silloin kun neiti vielä asui samalla paikkakunnalla), paskan päivän pelastamisesta esim. paasauspuhelulla, Rymyn lenkittämisestä, Hugon iltatsekkaamisesta tai ihan mistä muusta tahansa. Koska minä olen meistä kahdesta se hippasen itsekeskeisempi ja teininä pienempääni vähän ovelampikin, tottakai, olen aivan varmasti joskus käyttänyt siskon hyväsydämmisyyttä ja huutavaa omaatuntoa hyväkseni. En ehkä tietoisesti, mutta silti. Nyt siskon pitäisi vihdoinkin opetella sanomaan ystävällisesti ei (muille, mut ei tietenkään mulle) ja olla potematta huonoa omaatuntoa näin tehdessään.

Siskolla on mainio huumorintaju, joka tosin joskus katoa sinne angstisen harmauden alle. Hän on ollut aina tosi nokkela suustaan ja tuntui pentunakin keksivän satamiljoona näpsäkkää vastausta meikäläisen heitoille, mikä kieltämättä tympi joskus melkoisesti. Viimeinen sana kuuluu mun mielestä kuitenkin aina isosiskolle, kröhöm. Mä olen aina pystynyt juttelemaan siskolle ihan kaikesta, ja ehkä eniten koko maailmassa toivon, että (molemmat) sisko/t tuntisivat samoin. Että vaikka en aina olekaan samaa mieltä kaikesta, ja joskus puhun ennen kuin mietin, niin mä silti tahtoisin olla tukena, ja että ei ole olemassa asiaa, minkä johdosta näkisin kummankaan siskoistani mitenkään huonompana tai alapuolellani, ja jos ikinä niin olen antanut ymmärtää, se on vaan ollut sitä iskältä perittyä kieroa huumoria, huoh. Se, että mä kysyn miksi ei tarkoita, että kyseenalaistan - se tarkoittaa sitä, että hain yliopistoon aikoinani lukemaan psykologiaa ihan syystä.

 

Sen lisäksi, että sisko on tosiaan hyväsydäminen ja kiltti, tämä on myös pohjimmiltaan tosi lämmin ihminen ja lojaali tärkeimmilleen - eikä edes tajua noita asioita olevansa, mikä on isosiskosta todella turhauttavaa. Pentuna ei varmaan ollut mitään mistä tämä neiti ei olisi itse selviytynyt, joko kysymällä tai ihan vaan tekemällä. Eikä haitannut jos ei ekalla yrittämällä onnistunut, sitten vaan kokeiltiin uudestaan. Mä olen ihan teinistä asti ihaillut siskossa juuri sitä iloisuutta ja rohkeutta, ja toivoin aina, ettei tuo asia koskaan muuttuisi. Kasvaessaan siukusta on kyllä tullut vähän kiukkuisempi ja pisteliäämpi, haha, mut sehän on ihan normaalia; harva meistä on enää aikuisena yhtä sinisilmäinen tai avoin, kuin mitä vaahtosammuttimena. Asioita tapahtuu ja suojamuureja rakentuu. Sisko on ollut mun idoli ihan natiaisesta asti (siitä yhdestä syödystä huulirasvasta huolimatta) ja sen takia hänen mielipiteillään on aina todella paljon painoa. Ehkä just sen takia mä välillä leimahdan yllättävän pahasti, jos ollaan eri mieltä.

Sisko saa mut toki voimaan paremmin helposti kuuntelemalla ja lohduttamalla, mutta paremmin voimiseen kuuluu mun mielestä muutakin kuin iloinen mieli.

Ihan teinistä asti siskolla on ollut taito pakottaa mut katsomaan peiliin. Ja tyyppihän tekee sen täysin tietämättään, eikä täten edes ymmärrä miten suuresti vaikuttaa ajoittain mun jokapäiväisiin valintoihini. Teininä tuo taito ei todellakaan saanut mua voimaan paremmin (lähinnä kiukutti törkeästi), mut tälleen aikuisena sitä on oppinut arvostamaan kyseistä piirrettä - niin paljon kuin se vieläkin välillä ketuttaa. Kritiikki on aina tietyllä tapaa kritiikkiä, vaikka olisikin kuinka rakentavaa, ja sen sulatteluun ja ymmärtämiseen menee aina tovi tai kaksi. Siskon sanomana asiat, jotka tiedän todeksi, mutta joita en ole halunnut myöntää itselleni, tuntuvat aina miljoona kertaa pahemmilta - mut samaten ne on just ne sanat, mitkä loppujen lopuksi auttavat eteenpäin, auttavat tekemään muutoksia.

Mä voin paremmin, koska aina silloin tällöin joku pakottaa mut pysähtymään ja miettimään ja analysoimaan itseäni ja tätä kautta näkemään selvemmin minkälainen olen - ja millainen haluaisin olla. Edes tuo kanssaeläjä ei tässä asiassa pysty vaikuttamaan muhun läheskään yhtä voimakkaasti, kuin mitä sisko.

Kaiken huipuksi sisko on ihan törkeän hyvä ottamaan kuvia, löysin kansiollisen vanhoja maisemakuvia yms, ja ne on vaan niiiiiin nättejä. Oon edelleen sitä mieltä, että sisko on väärällä alalla, siitä olisi pitänut tulla valokuvaaja, peeeekele :D

Parasta koko jutussa on muuten se, että mulla on näitä tällasia kuvia jemmassa ainakin kuuteen samankaltaiseen postaukseen, että siskon kannattaisi nyt vaan katsoa sinne peiliin ja nähdä se ihana ihminen (ja lopettaa se murjottaminen ja asioiden salailu, eiku) - muutoin kaivan jostain esiin sen vessaharjakuvan. Taas.

Ps. Tekstissä saattaa esiintyä hieman itseironiaa, sarkasmia, kyynisyyttä, naljailua ynnä muita meikäläiselle tyypillisiä piirteitä --- mut se on kyllä kirjoitettu kaikella rakkaudella ♥

lusmuilun ja lahnailun loppu

Moiks! Me ollaan valehtelematta Rymsterin kaa lusmuiltu, lahnailtu ja koomailtu koko tää kylmä ja sateinen talvi, tai siltä se ainakin on tuntunut. Ihan hävettää myöntää, miten vähän me ollaan tehty yhtään mitään. No, eipä tuota koiraakaan paljoa ole kiinnostanut ulkona olla...

En tiedä johtuuko pitenevästä päivästä ja lisääntyvästä auringonvalosta, mut iski se tunne, et nyt on pakko kunnostautua - niin Rymyn kuin emäntänsä! Ensinnäkin taas ollaan siinä pisteessä, ettei hirveästi ole koirakavereita, joiden kanssa energiaa purata, ja uusia kaivattaisiin kipeästi. Henkalla on muutama kaveri, joilla koiria olisi, mutta miehet. No, jospa huomenna vaikka vihjaisin taas kerran asiasta kanssaeläjälle...



Ajattelin yrittää opettaa Rymyn kierimään. Pyöriähän tuo jo osaa, mutta kierimistä en ole tainnut koskaan edes kokeilla poitsun kanssa, joten se löytyy nyt to-do -listalta. Samaiselta listalta löytyy muuten lekuriin soitto, Rympän hampat kaipaisivat putsausta, mutta just nyt ei ole varaa moiseen operatioon. Kyllä, luuthan putsaisivat tehokkaasti, mutta mä en oikein voi sille mitään, ettei Rymy niitä ole kauhean innoissaan ikinä syönyt - paitsi broiskun siipiä, niiden kanssa Rymppä on jaksanut ahkeroida. Voisihan niitä muitakin luita taas kokeilla kyllä. Tai jos Sanna vaikka ensi kerrailla ottaisi välineensä mukaan ja putsaisi meikäläisenkin koiran hampaat? XD

Lenkeillä olen päättänyt opettaa Rymyn kävelemään myös oikealla puolella, jospa se vaikka toisi helpotusta muiden koirien ohittamisiin... toki täältä löytyy niitä, jotka pyrkivät ottamaan vastaantulijan huomioon, mutta sitten löytyy myös näitä, joiden koira/t kulkevat missä sattuvat (esim. lenkkeilyttäjänsä edessä, eli eivät varsinaisesti kummallakaan puolella), eikä tietoakaan siitä, että he voisivat vaihtaa tien toiselle puolelle havaitessaan mun pitävän koiraani siellä mun vasemmalla puolellani. Siinä vaiheessa kun yritän sitten itse vaihtaa puolta, Rymy hämmentyy ihan täysin ja yrittää automaattisesti koko ajan vasemmalle puolelleni, koska jostain syystä en ole koskaan saanut sitä käsittämään, että oikeallakin saa kävellä. Yritin joskus, mutta multa meni yksinkertaisesti hermot, koska siihen aikaan Rymy veti älyttömän paljon muutenkin, ja jätin homman sikseen. Nyt ollaan pari päivä treenattu tätä ahkerasti ja tuntuu, että olen löytänyt sen oikean rauhallisuuden ja ne oikeat keinot, sillä kaikki kävelytieosuudet Rymy käveli suht nätisti oikealla puolellani. Toki aina välillä se hakeutui jalkojeni taakse ja siitä vasempaan, mutta palautin aina takaisin oikealle. 

Mutta eipä meillä sen kummempaa. Huomenna viimeistään olisi tarkoitus kokeilla kierimistä, saas nähdä miten tässä käy... Nyt myö lähdetään Rympän kanssa lenkille, siihuu!