uskoni (haaste)

Mä uskon uskomiseen. Mä uskon siihen, että selviytyäkseen tässä ja tästä elämässä, jokaisella on pakko olla jotain mihin uskoo, puhtaasti. Oli se sitten Jumala, tiede, biologia tai psykologia - joku korkeampi voima, kohtalo tai oma itsensä. Kunhan on jotain mihin voi luottaa. Mä uskon, että loppupeleissä kaikki uskonnot uskovat siihen yhteen ja samaan; jokaisella ihmisellä ja kulttuurilla vaan sattuu olemaan se oma versionsa siitä asiasta. Ja mä haluan uskoa, ettei se uskon kohde erottele oikean ja väärän uskomisen välillä -- tärkeintä kun on kuitenkin se puhdas uskominen.

Siihen mä uskon. 

haaste || picture credit: one two three

mieleisin muistoni (haaste)

Olemme päiväkodin pihalla; me lapset leikimme ja riehumme, keinumme ja nauramme. Ilta alkaa hämärtyä, kello lähenee viittä ja huomaan, kuinka taas kerran kaverit vähenee yksin toisensa jälkeen. Taas kerran. Alkuaikoina se aina harmitti, mutta ei enää. Ei niin paljoa. Koska meillä on ihan ikioma salaisuus! Kun kaikki muut lapset ovat lähteneet ja jäljelle jään pelkästään minä, haemme sisältä kirjoja ja luemme niitä ulkona. Ja mikä parasta, aina silloin tällöin, riippuen hoitotädistä ja/tai tädin mielialasta, minä saan vielä yhden ylinmääräisen jäätelön tai keksin tai jonkun muun herkun, jos välipalalta on jotain jäänyt. Tai me teemme jotain muuta kivaa, jotain mitä päivällä ei ole saanut tai voinut tehdä!

Näin jälkeenpäin ajateltuna, tuo muisto on säilynyt niin syvänä ja puhtaana mielessäni (ja saa vieläkin hymyilemään ihan niin kuin silloin) että itse käytän samaa taktiikkaa töissä. Muistan todella selvästi kuinka ikävältä tuntui olla aina viimeinen ja miten paljon mieltä piristi se pieni erikoiskohtelu --- joten aina silloin tällöin, varsinkin jos jään yksin yhden tai kahden lapsen kanssa monena iltana peräkkäin, pengomme kaapista vielä yhdet keksit tai jätskit - välillä käymme kaupassa hakemassa jotain pientä, jos ei aikuisten kaapissa ole mitään. Tai sitten muuten vaan teemme jotain sellaista, mikä ei ison lapsilauman kanssa onnistu; paloautoihin rauhassa tutustuminen, kirjojen lukeminen ulkona, saippuakuplien puhaltelu, puistossa käynti, vesileikit. Eräänkin kerran kannoimme yhden lapsen kanssa lunta täynnä olevan pulkan eteiseen ja istuimme lämpimällä laattalattialla hanskat käsissä ja rakensimme pulkan äärellä minilumiukkoja ynnä muita.

Parasta näissä hetkissä on se toisen puhdas ilo, riemu ja naurun kiljahdukset --- ja se kuinka lyhyeltä pitkä ilta molemmista tuntuu, kun itselläkin on kivaa! Takaraivosta löytyy monta mieluisaa muistoa hetkistä, jotka olen viettänyt töissä iltalasten kanssa juuri tästä syystä, enkä oikeastaan voi muuta kuin kiittää omia hoitotätejäni. Jännä huomata, miten suuri vaikutus jollakin niin kaukaisella asialla voi loppupeleissä olla; miten paljon niin mitättömän pieniltä tuntuvat asiat voi todellisuudessa lapselle - tai kenelle tahansa - merkitä.

haaste || picture credit: onetwothree

makuuhuone ennen ja nyt

Pahoittelen kuvien laatua, kamera on päättänyt lopettaa toimintansa ja kännykällä laatu ei ole mikään ihan mahtavin, argh. Anyway, tässä kipeänä ollessa meikäläisellä on ollut aikaa vähän tutkia ja tuumailla, ja niinpä päätin aloittaa vanhan blogin "purkamisen" rempparapsalla: ylhäällä olevissa kuvissa on siis meidän nykyinen makkari niin vanhassa kuin uudessakin muodossaan. Kämppähän on äitini, ja kyseinen huone oli ennen tänne muuttoamme siskoni huone - ennen remonttia lattialla oli ruma muovimatto, seinillä aika julmetun hirveä tapetti, kaappien ovet äklöt puunväriset ja katto ihanaa rakolautaa... no, rakolautaa katto on edelleen, joskin kattopaneelit ovat kyllä jo valmiina odottamassa asennusta, eikä kaappien ovia olla vieläkään saatu maalattua, mutta noin muutoin meidän makkari on nykyään miljoona kertaa parempi edelliseen verrattuna. Tykkään!

Lisätty kuvia ja bongaus vanhasta blogista! Ärsytti noissa ylemmissä valoissa tuo värimaailma, kun illalla keinovalossa otin, joten ajattelin vielä näyttää pari päivänvalossa otettua kuvaa. Näissä näkyy mm. tuo hirveä rakolautakatto sekä ei-vielä-maalatut kaappien ovet. Päiväpeitto on ryppyinen kuin mikä, hups, mutta ehkei sen väliä. Tämä uusin versio meidän makkarista on kyllä mieleeni - vanhan pitäisi näkyä täällä. 

VANHASTA BLOGISTA BONGATTUA:

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Tässä yhtenä päivänä käytiin Rautiassa kiivas keskustelu tulevan makkarin laminaatista. Minä olisin halunnut sellaista nättiä, ihan vaalean harmaata. Sitä olisi ensinnäkin pitänyt tilata ja olihan se sitten valikoiman kalleintakin, hups, vaikka sitä en tietenkään heti tiennyt - en ole oikeastaan ikinä tehnyt ostoksia hintoja katsoen, ei ole koskaan ollut tarvetta. En tosiaan vieläkään tiedä mitä esim. maito tai voi kaupassa maksaa, koska en kiinnitä tällaisiin asioihin huomiota. Ostan sen mitä tarvitsen tai haluan, mutta senkin teen suhteellisen harvoin.

       No, H:n isukki yritti sitten esitellä meille toisenlaista laminaattia, hitusen halvempaa väittäen sitä harmaaksi vaikka minun silmääni se kyllä näytti ruskehtavansinertävänkukertavalta, ja ihmetteli muutenkin hieman ärsyyntyneen oloisena, ja kovaan ääneen, kallista makuani - joka tietenkin sapetti meikäläistä aikalailla. No, anteeksi vaan jos satun tietämään mistä tykkään, kerrankin. No joo, en mä oikeasti suuttunut, mutta kyllä se vähän harmitti, kun en muutenkaan meinannut osata päättää minkälaisen tapetin halusin, laminaatti kun oli tarkoitus mätsätä siihen. Lopulta tosiaan jätettiin laminaatti tilaamatta; tultiin siihen tulokseen, että mietitään vielä hetki. Aloin sitten miettimään, että no joo, en minä kyllä mitään urallista laminaattia tahdo, kun sinnehän menee kaikki paska.

      Päädyimme kompromissiin jo kotimatkalla. Istuskelin autossa kaupan pihassa H:n hoitaessa pois alta pikaostokset ja hänen tulessa autoon, läväytin ehdotukseni: "okei, otetaan se ihan tyhmä ruskee laminaatti jos mä saan sitten sen koivutapetin jota katseltiin" ja niin se oli päätetty. Samapa tuo jos se koivutapetti ei nyt ihan musta-valkoinen ole, vaan enemmänkin harmaan eri sävyjä. Eikä se laminaatin mahdollinen ruskeuskaan enää haitannut, koska olin jo mielessäni kehittänyt meidän makkariin luonto-teeman: lattia kuin maa, puut seinällä, vihreät verhot ja ikkunasta ihana maisema, ah!

       H kun tässä yhtenä päivänä lähti sitä tapettia tilaamaan, taas isukkinsa kommentoi meikäläisen kallista makua ja H poistuikin kaupasta tekemättä tilausta, asenteella "pidä saatana tapettis!" Hah. Miehet!
       No, lopulta se tapetti kuitenkin tilattiin ja laminaatti haettiin tiistaina, sitä kun oli runsainmäärin varastossa. Nyt se on laitettu. Kokonaan! Ja voi että, on se vaan nätti, sittenkin.