Suurin osa meidän immeisistä ja lähipiiristä varmasti muistaa tämän neitokaisen ilman esittelyäkin, mutta tehdään se nyt silti, eli kyseessähän on siis Coco (Sopisco Elohopea), joka tosiaan vietti meillä kuutisen kuukautta vuonna 2013 omistajansa opiskellessa ulkomailla. Coco teki aika lähtemättömän vaikutuksen meidän lähipiiriin ja naureskelen vieläkin sille seikalle, että ihan varmana jos meidän tutut olisivat saaneet valita, he olisivat mieluummin "palauttaneet" Rymyn kuin tämän kaunokaisen... Varsinkin lapset tykästyivät Cocoon kovasti, koska "se on kiltti, se ei hypi eikä pussaile liikaa, sille voi heittää palloa vaikka kuinka monta kertaa eikä se kyllästy". Tiivistettynä Coco oli kaikkea sitä mitä Rymy siihen aikoihin ei ollut, haha.
Vaikka meidän viimenäkemisestä on vierähtänyt (ihan liian pitkä) tovi, ajattelen edelleen useasti Cocoa ja joskus ikävä on muuten tosi kova. Tietyllä tapaa tuo ikävä on selkeästi sidoksissa Rymyyn; silloin kun poitsu joutuu viettämään enemmän aikaa yksin kotona tai jää muuten vain jostain syystä vähemmälle huomiolle, ikävöin kaveria.
Mutta se ei tarkoita etteikö minulla olisi useasti ikävä ihan vaan Cocoa, ihan koko pakkausta hyvine ja huonoine piirteineen - kun pallo tai frisbee lentää aidan yli huomaan aina miettiväni mielessäni, että jos Coco olisi täällä, ei tarvitsisi avata kuin portti ja koira hakisi itse lelunsa, Cocoon pystyi aina luottamaan siinä suhteessa! Rymyyn en tietyltä osin luota vieläkään samalla tavalla kuin mitä Cocoon luotin, mikä on sinänsä aika hassua, kun kyse oli kuitenkin toisen koirasta - alkuunsa täysin vieraasta koirasta vieläpä. Myrskyn yllättäessä mieleen hiipii aina ajatus Cocosta ja siitä josko sielläkin suunnalla myrskyää ja mikä mahtaa neidin fiilis olla, onkohan sillä kaikki hyvin? Jokainen fawn whippet instagramissa - Coco. Joskus, oikeastaan ihan liian usein, tulee pohdittua minkälaista elämä olisi jos juuri Coco olisikin jäänyt meille. Kylläpähän tuo prinsessa sen verran suuren kolon meidän sydämiin itselleen nakersi.
Eilen ikävä oli jo niissä mitoissa, että oli ihan pakko kysellä neidin kuulumisia ja vastauksen saadessani oli kuin jokin mysteerinen paino olisi pudonnut harteilta; melkein huokaisin helpotuksesta, huhhuh. Cocolla on kaikki hyvin, miten aivan mainionihanaupea juttu! En minä varsinaisesti epäillyt että sen asiat olisivat mitenkään huonosti, mutta kun koskaan ei voi tietää mitä elämä eteen heittää. Neiti siis asustelee edelleen villaisen kaverinsa kanssa iloisen onnellisena ja on kuulemma rauhoittunut aikuistuessaan kovasti - ihan niin kuin Rymykin. Enpä minä oikeastaan tuon enempää infoa tarvinnutkaan, neidillä pyyhkii hyvin ja se riittää!
Aasinsilta - me ollaan vähän pohdittu H:n kanssa jos joskus lähdettäisiin tuonne etelän suuntaan ihan vaan kyläilykierrokselle. On nimittäin sukulaista, on kavereita joita en ole tavannut aikoihin ja on Coco. Aina kun käydään isovanhempien luona, tai isääni moikkaamassa, jotenkin ei muka ehdi tavata kaikkia joita haluaisi, ei edes tajua jotenkin ajatella sellaista vaihtoehtoa (en ymmärrä miksi), joten ehkäpä sen takia olisi tosiaan joskus mielekästä lähteä ihan vain kaveripiiriä moikkaamaan.
Mutta nyt myö lähdetään kauppaan tuonne lumimyräkän uhreiksi (puhumattakaan niistä maailmanlopun mummoihmisistä, jotka hamstraavat tavaraa jo tänään noin niinku vapun kunniaksi ettei sitten vaan lopu kesken!), jonka jälkeen jatkuu pääsykokeisiin lukeminen joten palaillaan astialle toisella kertaa! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti