rymyn parhaat puolet (ja ne huonot)

En ole vielä päättänyt kumpi puoli on parempi - molemmat päät pitävät ääntä ja haisevatkin joskus, joten valinta on vaikea. No ei vaan, kyselin tosiaan facessa postausideoita ja vaikka sain ainoastaan yhden kommentin, se oli just sitä mitä kaipasinkin. Se nimittäin pisti meikäläisen miettimään pitkäksi aikaa Rympylän parhaimpia ja huonoimpia puolia. Juttelin asiasta Henkankin kanssa ja oli muuten taas hauska huomata miten eri tavoin miehet ja naiset ajattelevat. Itse koen tän asian olevan sinänsä kaksipiippuinen juttu, sillä siinä missä ne parhaat puolet tuntuvat olevan lähtöisin koiran perusluonteesta itsestään, ne huonot puolet ovat enemmänkin opittuja tapoja eli syy ei niinkään ole koirassa vaan meissä immeisissä ja ympäristössä...

Kun kysyin asiaa Henkalta, hänen mielestään Rymyssä parasta on sisäsiisteys. Miehet, haha. Ymmärrän kyllä pointin, olihan meillä 6 kuukautta hoidossa koira, joka ei tätä hommaa handlannut (tuli muuten taas tänään ikävä Cocoa, sniff). Itse sen sijaan ajattelin ensimmäisenä kuinka Rymyssä on parasta se tietty avoimuus ja luottamus; mun ei ole koskaan tarvinnut pelätä yhdenkään vieraan puolesta, kaikki ovat aina olleet tervetulleita, eikä Rymy ole koskaan esim. vieraille haukkunut. Vahtikoiraa tosta ei sais tekemällään, remppamiehetkin sai mennä ja tulla ihan miten lystäsi, ei ollut koira moksiskaan. Nyt kun Rymy on vähän rauhoittunut, en enää varsinaisesti pelkää lastenkaan puolesta, vaikka kyllähän nuo joskus edelleen pyllähtelevät kun Rymy päättääkin yllättäen antaa suukon, huoh. Ja eihän Rymy siis koskaan ole lapsia tahallaan satuttanut, ei ole purrut tai suuttunut vaan kyse on enemmänkin siitä sen häsläämisestä, joka on aiheuttanut mm. pari kaatumista. Se on mun mielestä myös yksi paras juttu Rymyssä, se miten Rymy on alusta asti suhtautunut lapsiin tosi hienosti.

Rymy tykkää olla lähellä, ja vaikkei tuo aina vieraiden rapsuttelusta pahemmin nauti, kyllä meikäläinen saa silkkistä päätä paijata ja pussailla vaikka ja kuinka... ainakin useimmiten. Jos en saa, Rymy yksinkertaisesti siirtyy kauemmas. Toisaalta näen sen hyvänä asiana, että Rymy osaa mm. pyytää ulos tai jos on kylmä, osaa tosiaan pyytää kylpyhuoneen oven avaamista. Öisin tämä sen taito pyytää asioita ei niinkään naurata, mutta ei me silloin aikoinaan osattu ajatella näin pitkälle, kun pentua yölläkin yritettiin opettaa sisäsiistiksi... No ei se pyytäminen mua aina kyllä päivälläkään naurata, aina kun näitä pyyntöjä en voi toteuttaa. Vaikka kuinka selittäisin miksi namikaapista ei irtoa namia 45 minuutin vinkumisen jälkeen, ei Rymppä aina tunnu ymmärtävän mitä tarkoitan, saati että olisi samaa mieltä.

Muutama vuosi sitten meillä asui koiran sijaan rymynaattori, joka tuntui tuhoavan kaiken tieltään. Se oli huono puoli, ehdottomasti. Onneksi Rymy on selvästi rauhoittunut noista teinivuosistaan. Tarpeen vaatiessa voidaan mennä vaikka useampikin päivä ilman lenkkejä (Henkka asui viikot Kuopiossa ja meikäläinen oli kuumeessa, esim), eikä kämpässä silti tuhota mitään oleellista. Rauhaton tuo silloin saattaa olla ja yöllä hereillä useammin, mutta kämpän puolesta ei tarvitse enää pelätä, mikä on mulle todella tärkeä juttu. Alkuaikoina olin töissä koko ajan sydän sykkyrällä sekä kämpän että Rymyn oman turvallisuuden takia. Kotiin kävelin aina vauhdilla, pahinta peläten. Enää ei tarvitse, huh.

Huonoihin puoliin laskisin siltikin ensimmäisenä toisille koirille haukkumisen ja remmirähjäyksen, joka varmaankin juontaa juurensa epävarmuudesta. Epävarmuus tietyissä jutuissa ylipäätään on ehdottomasti huono puoli, tahtoisin kovasti saada Rymyä hippasen rohkaistumaan. Vaikka Rymy mun nähdäkseni suhtautuu, kuten sanottu, melko avoimesti ja suhteellisen luottavaisesti mitä ihmisiin tulee (paitsi nähtävästi lekurissa), mm. toiset eläimet ovat kokonaan toinen juttu. Asiaa ei auta se, että Rymy on myös tosi äänekäs tehdessään tuttavuutta toisen kanssa. Sama koskee leikkimistä ylipäätään, sillä Rymy ärisee ja röhisee minkä ehtii, ja jotkut koirat hämmentyvät tai jopa säikähtävät sitä - ja usein vuorostaan säikäyttävät Rymyn komentamalla tätä. Tästä päästään muuten leikkimiseen laajemmin, ennenhän Rymy jaksoi pitkiäkin aikoja leikkiä niin sisällä kuin takapihallakin, toi palloa tai muita leluja ja muutenkin leikki paljon yksinään, mutta ei enää. Olisiko kasvanut ulos leikkimisestä, en tiedä, mutta mä kaipaan noita yhteisiä hetkiä. Henkalta kun kysyin huonoista puolista, tämä sanoikin heti sen, ettei Rymy osaa leikkiä samalla tavoin kuin monet muut koirat. Rymyhän ei ymmärrä esim. vetoleikistä mitään, mutta johtuisiko sitten siitä, että ensimmäinen asia minkä Rymylle pyrin pentuna opettamaan, oli lelusta irrottaminen?

Mistä tuleekin mieleen se, että yksi Rympän parhaista puolista on ehdottomasti se, miten helposti olen saanut sen oppimaan asioita - ja jos en jotain asiaa ole saanut oppimaan, vika on aina ollut opettajassa. Rymy osaa ja tietää paljon asioita, mutta eri asia on sitten se, malttaako aina tehdä mitä pyydetään. Rymy osaa mm. istua, mennä maate, nousta käskystä ylös, olla paikoillaan, odottaa mutkassa, antaa tassua, pyöriä ja pujotella jalkojen välistä. Henkka on opettanut Rympälle kanssa jotain "poikien" juttuja; Rymy osaa vaihtelevasti myös antaa ainakin high fiven, haha, ja tökätä yhtä tiettyä heijastinta, joskaan en nyt ole varma onko Henkka liittänyt tuohon mitään käskysanaa. Anyway. Luoksetulo on meillä ollut aina lähestulkoon 90%:sen varma, mikä on todella hyvin ottaen huomioon, että kyseessä on vinttikoira. Tähän asti ollaan ainakin voitu melko huoletta pitää vapaana lenkeillä, kunhan vaan itse ollaan muistettu olla extra skarppeja ja pitää namitasku valmiudessa. Ikinä ei ole koira (vielä) lähtenyt minkään otuksen perään, vaikka tälleen aikuisempana sitä on alkanut oravat kiinnostamaan enemmän kuin kovasti...

Mut siis oikeestihan Rymyssä on parasta noi simmut ja toi nenu, et ehkä se etupää voitti sit kuitenkin? ♡ 

---
Heya! Nothing new going on here, I was just simply thinking Rymy's good and bad traits. I've come to the conclusion that the good traits well from Rymy himself whereas the bad ones are more like learned, for example the way he's learned to ask outside and it doesn't matter what time of day or night it is, sigh... what I've always loved about Rymy, then again, is his trust in people, I've never had to fear for our guests and now that he's older, he's a lot calmer around kids, too. He's never been afraid of them or anything, but he has had the habit of trying to kiss them on the nose by jumping against them, which is really annoying because there's always the chance of someone getting unintentionally hurt. Rymy is also a really fast learner and his recall has always been nearly 90% trustworthy - pretty good considering it's a sighthound we're talking about! His habit of barking at other dogs during walks, not so much fun though. I know it's because he's been spooked by other dogs so many times that he's turned a little insecure and I just hope I could find a way to change that. Still, I've got the best dog in the world - look at that face, those eyes and that lovable nose ♡