Tietteks, torstaina näpyttelin aikani kuluksi tiistain ja keskiviikon syömiset FatSecret-sovelluksen kalorilaskuriin (kun sen olemassaolon vihdoinkin muistin) ja kappas, laskurin mukaan olin noina kahtena päivänä syönyt enemmän kuin 600 kaloria, mikä ei sinänsä yllättäisi yhtään koska mä. en. edelleenkään. osaa. laskea. Tosin se myöskin väitti porkkanoiden kalorimääräksi eri luvun, kuin mitä mulla lukee ylhäällä, joten mene ja tiedä. Ehkei tää mun projekti pidemmän päälle kaadu liialliseen porkkanan ja/tai kukkakaalin syöntiin, ainakaan toivottavasti. Nyt kun muistaisin ottaa tuon sovelluksen vaikka ihan jokapäiväiseen käyttöön niin hyvä olisi! Ehkä mä saan anteeksi mahdolliset erheeni ja kiitoksen hyvästä yrityksestä - kai tässä ihan oikeilla jäljillä kuitenkin ollaan, kun aamupainokin oli torstaina jopa 100 grammaa alle 70, jes!
(1) klo 09.15: 1 pss (2) n. klo 12.00: ½ + tunnin päästä pari porkkanan palaa (3) n. klo 15.00: ½ pss (4) klo 16.45: 64g höyrytettyä porkkanaa, 100g höyrytettyä kukkakaalia, 100g paprikaa, 60g kanaa ja 40g raejuustoa (5) klo 22.40: n.30-40g raakaa kukkakaalia (6) n. klo 23.15: 1 pss
Repsahdus! Ehkä se tasolle 2 siirtyminen ei sittenkään ole huono idea, mä nimittäin nukahdin neljännen aterian jälkeen sohvalle kahdeksi tunniksi ja herätessäni vedin sitten varmaan sen 100g kanaa lisää, hups?!
Vahinkopäikkäreiden takia toi iltapalakin myöhäistyi entisestään, luonnollisesti. Aion ensi viikolla yrittää korjata tätä mun unirytmiäni vaikka onkin iltavuoroviikko ja pääsen töistä vasta kympiltä. Tavoitteena olisi, että osaisin iltavuoronkin jälkeen rauhoittua ja mennä yhteentoista mennessä nukkumaan, mutta saas nähdä. Yritetään! Jossain vaiheessa tulee ajankohtaiseksi myöskin toi mun iltapalan aikaistaminen, mut tässä vaiheessa siihen en vielä ryhdy. Mä tiedän kokemuksesta etten pysty nukkumaan, jos juon pirtelön liian aikaisin.
Onneksi unohdin ystävältä saamani vaahtikset töihin lokerooni, on meinaan vähän sellainen fiilis, että vahinkopäikkäreiden aiheuttaman harmin takia olisi pussi tänään tyhjentynyt (ajattelin säästää ne sunnuntaille ja tolleen ystävänpäivän kunniaksi voisin yrittää jotain, mikä tulee vaatimaan multa paljon --- eli jakaa ne Henkan kanssa, yhyy!). En tiedä ymmärsinkö tätä ekan Cambridge-projektin aikana, mut nyt on jotenkin tosi vahvasti sellainen olo, että mä pystyn tähän kyllä - kun en tosiaan kiellä itseltäni kaikkea. Mut johonkin pitää vetää se raja, aina ei voi antaa itselleen anteeksi tai siirtää sitä rajaa huomiselle. Jos sovitaan, että ystävänpäivänä voidaan syödä se yksi saamani pussi karkkia, niin se todellakin tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä yhtä, eikä kaupasta lähdetä hakemaan lisää. Voisin mä toki tuoda sen pussin kotiin ja jättää kaappiin, mut tietteks mitä? En tahdo. En tahdo tahallani pistää itseäni siihen asemaan, koska jonakin päivänä repsahtaisin. Mieluummin jatkan tätä projektia hyvällä mielellä kuin koko ajan pettyen itseeni. Näin tää on selkeästi toiminut paremmin, ainakin mun mielestäni?
Torstaina fiilistelin muuten sitä, miten nyt en enää pelkästään tuijota vaa'an lukemaa, vaan tulee entistä enemmän katsottua myös sinne peiliin. Tottahan mä tiedän, ettei koskaan kannata orjallisesti luottaakaan ainoastaan vaakaan, mutta en mä ole tyhmä. Mä en harrasta mitään kunnollista liikunta koiran lenkkeilyttämisen lisäksi, enkä ole koskaan käynyt salilla ellei kouluaikaisia liikuntatunteja lasketa, joten aika pieni osa siitä painosta on lihasmassaa - siinä suhteessa koen sen vaa'an lukeman aika luotettavaksi. En mä edelleenkään halua mallin mittoihin, mutta mä haluan katsoa peiliin ja olla tyytyväinen. Tiedän kyllä muutoksen lähtevän ensisijaisesti sieltä omien korvien välistä, sillä moni ylipainoinen on sujut itsensä kanssa ja that's fine, jokainen saa mun puolesta olla ja näyttää just siltä kuin oikeaksi kokee. Moni osaa nauttia omasta kehostaan, eikä näe siinä mitään vikaa, mutta mä en valitettavasti ole yksi noista henkilöistä. Mä näen (ja tunnen) ne viat jo ihan terveydellisistäkin syistä. Mun ympärilläni on ollut niin paljon sairauksia ja kuolemaa tässä lähiaikoina, ja ylipaino kun nyt vaan on yksi sellainen asia, mikä ihmiseltä niitä vuosia vie. Siihen mä voin sentään vaikuttaa, geeneihini en.
Oli taas myös pilateksen vuoro, vaikkei kyllä yhtään inspannut... koirakin oli taas niin hemmetin avulias (ulos, eiku sisään, leiki mun kaa, eiku älä leikikään, huomioo, ei ku sittenki ehkä ulos, eiku en tiiä mitä haluan, mikä tää matto on, tahon uuuuloooos jne) ja osallistuvainen, että järki meinasi lähteä. Mutta tein sen silti, LOPPUUN ASTI.
PERJANTAI
(1) klo 10.30: 1 pss (2) klo 13.50: ½ pss (3) klo 15.50: 80g tomaattia, 24g jääsalaattia, 92g raakaa kukkakaalia, 52g tonnikalaa ja 60g raejuustoa (4) klo 20.15: ½ (5) klo 22.35: yksi keskikokoinen porkkana + 1 pss
Perjantaista muodostui jostain täysin käsittämättömästä syystä todellinen lahnailuvapaapäivä, en saanut oikein mistään kiinni, eikä näin ollen aterioiden rytmittämisestäkään tuntunut tulevan yhtään mitään. Niin pieni ja yksinkertainen asia, ja silti niin saakelin vaikea! Aamupaino oli sentään omalla puntarilla 69,5kg - se piristi hieman. Huomisen mission: aikaisempi herätys, aikaisemmat ateriat = fiksumpi aikatauluttaminen. Söin vikan aterian about tunti ennen kuin menin nukkumaan ja kuten tosiaan arvelin, nälkä iski aamuyöstä. Kävin heittämässä kitusiin kolme lusikallista raejuustoa kun vedenjuonti ei vaan auttanut, möh.
LAUANTAI
(1) klo 9.45: ½ pss (2) klo 12.45: 88g tomaattia, 108g raakaa kukkakaalia, 100g tonnikalaa (3) n. klo 15.30: ½ pss (4) "repsahdukset" klo 16-19 (5) klo 22.00: 1 pss (6) klo 23.15: 1 pss
Repsahduksia, tavallaan. Kylässä söin puolikkaan pullan, koska halusin, ja kotiin tullessa oli vatsassa niin närästävä olo, että oli pakko saada jotain kiinteää, joten söin yhden ruisleivän kalkkunaleikkeleellä ja juustolla. KYLLÄ, HYI MINUA. Positiivista? Söin vain sen yhden puolikkaan, normaalisti kun vedän aina kaksi puolikasta kerralla ja juustoakin laitoin hillitysti. Jälkikäteen hoksasin muuten, että nälkä varmaankin iski järkyttävän huonona olona liian pitkän ateriavälin takia?
En aluksi ollut kauhean innoissani siirtymässä tasolle 2, mutta nyt on pakko myöntää, että kieltämättä oon pikkasen kyllästynyt tähän mun ruokavalioni ankeuteen (siis ihan koska olen ollut laiska sen suhteen, enkä ole yhtään viitsinyt käyttää aivojani)... nyt jotenkin yhtäkkiä odotan sitä seuraavaa tasoa suuremmalla innolla ja olen mä kuulkaas jo miettinyt ensi viikon ruokalistaakin!
Aamun aloitin reippaasti POP pilateksella, josta postailinkin innoissani samaisena päivänä. Ja hei, Casseyn instagram onnistui jollain ihmeen kaupalla motivoimaan mua (she had me at disney) entistä enemmän, eikä siis pelkästään liikkumista ajatellen, vaan ylipäätään ihan kaiken suhteen. Mä kaipaan just nyt enemmän positiivisuutta ja vähemmän negatiivisuutta elämääni (ja kyllä, tiedostan itse olevani tällä hetkellä se elämäni negatiivisin voima).
Repsahduksia, tavallaan. Kylässä söin puolikkaan pullan, koska halusin, ja kotiin tullessa oli vatsassa niin närästävä olo, että oli pakko saada jotain kiinteää, joten söin yhden ruisleivän kalkkunaleikkeleellä ja juustolla. KYLLÄ, HYI MINUA. Positiivista? Söin vain sen yhden puolikkaan, normaalisti kun vedän aina kaksi puolikasta kerralla ja juustoakin laitoin hillitysti. Jälkikäteen hoksasin muuten, että nälkä varmaankin iski järkyttävän huonona olona liian pitkän ateriavälin takia?
En aluksi ollut kauhean innoissani siirtymässä tasolle 2, mutta nyt on pakko myöntää, että kieltämättä oon pikkasen kyllästynyt tähän mun ruokavalioni ankeuteen (siis ihan koska olen ollut laiska sen suhteen, enkä ole yhtään viitsinyt käyttää aivojani)... nyt jotenkin yhtäkkiä odotan sitä seuraavaa tasoa suuremmalla innolla ja olen mä kuulkaas jo miettinyt ensi viikon ruokalistaakin!
Aamun aloitin reippaasti POP pilateksella, josta postailinkin innoissani samaisena päivänä. Ja hei, Casseyn instagram onnistui jollain ihmeen kaupalla motivoimaan mua (she had me at disney) entistä enemmän, eikä siis pelkästään liikkumista ajatellen, vaan ylipäätään ihan kaiken suhteen. Mä kaipaan just nyt enemmän positiivisuutta ja vähemmän negatiivisuutta elämääni (ja kyllä, tiedostan itse olevani tällä hetkellä se elämäni negatiivisin voima).
SUNNUNTAI
Tänään en ole laskenut kaloreita, tai vahtinut sen enempää syömisiäni tai kellonaikoja. Sen sijaan otin number 1 prioriteetikseni ylilyöntien välttämisen ja mielestäni onnistuin siinä ihan suht hyvin. Jälkikäteen ajateltuna muuttaisin ehkä pari juttua, mutta ei voi mitään. Aamun aloitin pirtelöllä ja parilla lyhyellä POP pilates treenillä - edistymistäni voi muuten tällä erää seurata TÄÄLLÄ, jos kiinnostaa. Vatsalihakset, joita en tiennyt omistavani, huutavat hoosiannaa, VOIN KERTOA.
Meidän oli alunperin tarkoitus tehdä yhdessä ruokaa, mutta Henkan isä ja äitipuoli ilmestyivät kylään, joten käytiinkin sitten suunnitelmasta poiketen yhdessä ABC:lla syömässä. Otin paistettu lohta, olihan se listattu "kevyen ja hyvän" alle, mutta annokseen kuului yllättävän paljon perunamuussia ja todella vähän kasviksia, vaikka olisin olettanut asian olevan toisinpäin. Täällä näkyvä kuva kun antoi niin ymmärtää, mutta todellisuus oli tosiaan jotain ihan muuta, höh. Söin perunamuussia pari haarukallista, osan annoin Henkalle (jolta sain vastalahjaksi salaattia) ja loput muussista yksinkertaisesti jätin syömättä. Pahoittelen ällöttävää lautaskuvaa, mut nyt oli pakko ottaa kuvatodisteita valmentajalle - I DID IT, wohooo \^_^/
Kotona sorruin syömään kahvin kanssa vieraiden tuomia, itse tehtyjä suklaakeksejä yhden kappaleen, sekä yhden kaupasta ostetun jättikokoisen muffinsin, jonka muuten ensi kerralla jättäisin syömättä. Ei ollut mikään makuelämys tuo jälkimmäinen ja kaloreitakin mokoma sisälsi epäilemättä sen 300 kaloria, joten ei missään nimessä ollut sen arvoista. Missähän vaiheessa oppisin ja uskoisin, etten a) edelleenkään tykkää muffinseista, ellei ne ole yhden tietyn työkaverini tekemiä, ja että b) aina ei tarvitse kaikkea tarjolla olevaa syödä? -_-
Mut tietteks? Tajusin asioita pohtiessani, että musta on kaikesta huolimatta tuntunut lähiaikoina paljon paremmalta. Ihan kuin olisin taas jotenkin löytämässä sen paremman ja valoisamman version itsestäni, sen jolla on positiivisempia ajatuksia ja energiaa tehdä asioita. Johtuuko se sitten Cambridgestä ja painon putoamisesta vai tästä mun kokonaisvaltaisesta yrityksestäni edistää omaa hyvinvointiani, en tiedä. Kaikesta yhteen laitettuna? Olo on joka tapauksessa kaikinpuolin kevyempi, mutta kuitenkin vahvempi - niin fyysisesti kuin henkisesti. Jotenkin tasapainoisempi, ja just sitähän mä olen kaivannut.
Sit loppuun vähänsilmäniloa tsemppimusaa - vaikkei mua sinne salille vielä olekaan saatu, niin silti toi kertosäe sopii tähän meikäläisen tilanteeseen hyvin ja on jo itsessään aika voimaannuttava: Tää on mun hetki, jos mä päätän niin / Otan tän, otan tän, mä otan tilanteen haltuun / Tää on mun hetki, tartun siihen kii / Otan tän, otan tän, otan tän, tää on hallussa.
PS. Loin muuten youtubeen itselleni muutaman julkisen soittolistan; sieltä löytyvät nyt mm. tsemppibiisit ja musakatsaukset :)
Tänään en ole laskenut kaloreita, tai vahtinut sen enempää syömisiäni tai kellonaikoja. Sen sijaan otin number 1 prioriteetikseni ylilyöntien välttämisen ja mielestäni onnistuin siinä ihan suht hyvin. Jälkikäteen ajateltuna muuttaisin ehkä pari juttua, mutta ei voi mitään. Aamun aloitin pirtelöllä ja parilla lyhyellä POP pilates treenillä - edistymistäni voi muuten tällä erää seurata TÄÄLLÄ, jos kiinnostaa. Vatsalihakset, joita en tiennyt omistavani, huutavat hoosiannaa, VOIN KERTOA.
Meidän oli alunperin tarkoitus tehdä yhdessä ruokaa, mutta Henkan isä ja äitipuoli ilmestyivät kylään, joten käytiinkin sitten suunnitelmasta poiketen yhdessä ABC:lla syömässä. Otin paistettu lohta, olihan se listattu "kevyen ja hyvän" alle, mutta annokseen kuului yllättävän paljon perunamuussia ja todella vähän kasviksia, vaikka olisin olettanut asian olevan toisinpäin. Täällä näkyvä kuva kun antoi niin ymmärtää, mutta todellisuus oli tosiaan jotain ihan muuta, höh. Söin perunamuussia pari haarukallista, osan annoin Henkalle (jolta sain vastalahjaksi salaattia) ja loput muussista yksinkertaisesti jätin syömättä. Pahoittelen ällöttävää lautaskuvaa, mut nyt oli pakko ottaa kuvatodisteita valmentajalle - I DID IT, wohooo \^_^/
Kotona sorruin syömään kahvin kanssa vieraiden tuomia, itse tehtyjä suklaakeksejä yhden kappaleen, sekä yhden kaupasta ostetun jättikokoisen muffinsin, jonka muuten ensi kerralla jättäisin syömättä. Ei ollut mikään makuelämys tuo jälkimmäinen ja kaloreitakin mokoma sisälsi epäilemättä sen 300 kaloria, joten ei missään nimessä ollut sen arvoista. Missähän vaiheessa oppisin ja uskoisin, etten a) edelleenkään tykkää muffinseista, ellei ne ole yhden tietyn työkaverini tekemiä, ja että b) aina ei tarvitse kaikkea tarjolla olevaa syödä? -_-
Mut tietteks? Tajusin asioita pohtiessani, että musta on kaikesta huolimatta tuntunut lähiaikoina paljon paremmalta. Ihan kuin olisin taas jotenkin löytämässä sen paremman ja valoisamman version itsestäni, sen jolla on positiivisempia ajatuksia ja energiaa tehdä asioita. Johtuuko se sitten Cambridgestä ja painon putoamisesta vai tästä mun kokonaisvaltaisesta yrityksestäni edistää omaa hyvinvointiani, en tiedä. Kaikesta yhteen laitettuna? Olo on joka tapauksessa kaikinpuolin kevyempi, mutta kuitenkin vahvempi - niin fyysisesti kuin henkisesti. Jotenkin tasapainoisempi, ja just sitähän mä olen kaivannut.
Ja hei himskatti, siis
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ
ITSE KULLEKIN SÄÄDYLLE,
niinku. Meinasi ihan unohtua, hups!
Sit loppuun vähän
PS. Loin muuten youtubeen itselleni muutaman julkisen soittolistan; sieltä löytyvät nyt mm. tsemppibiisit ja musakatsaukset :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti