maunona mehtässä

Rympällä on pari rälläysfrendiä ja yksi heistä on Mauno, Henkan ystävän ihana rottweilerdobermannimix. Poitsun ikää en just nyt tarkalleen muista, mutta pentuhan tuo hassu otus vielä periaatteessa on - ja sen kyllä huomaa, haha. Jostain syystä Mauno ei ole vielä blogiin asti päässyt ollenkaan, vaikka treffattu on kyllä monesti! Koska en tälläkään kertaa lähtenyt mukaan kolmanneksi pyöräksi (miehet jutelkoon miesten juttuja), kuvat ovat Henkan ottamia. Rymy on ollut pari päivää tosi turhautuneen oloinen; on haukkunut jopa ihmisille takapihalla, mitä ei ole siis koskaan ennen tehnyt, joten tuumittiin, että nyt on pakko ottaa kaikki tehokeinot käyttöön ja mm. juoksuttaa niin paljon kuin mahdollista. Tokihan aina on pyritty juoksuttamaan mahdollisimman paljon, mutta onhan metsälenkki koirakaverin kanssa ihan eri asia. Periaatteessa maanantaista lähtien Henkka on taas työttömänä (ellei oman kylän palokunnan päivystyksiä lasketa), mikä sinänsä ei ole yhtään kiva juttu, mutta toisaalta se kuitenkin mahdollistaa metsälenkit vähän kaueampanakin. Tällä hetkellä kaikki meidän vakiopaikat ovat joko suurten lumimassojen tai hiihtäjien valloittamia, kuten joka samperin talvi. Kesä, tule jo...

Kun Rymy tapasi Maunoa ekoja kertoja, mä en oikeasti tiennyt itkisinkö vai nauraisinko - meno oli ihan päätöntä, kummankin osalta, ja koska mä olen tällainen hermoheikko, pelkäsin joka hetki jotain tapahtuvan. Rymy ei tiennyt mitä olisi mieltä tuosta jättiläisen kokoisesta pennusta ja Maunokin tuntui miettivän, että mitenkähän ton rotan kanssa nyt oikein pitäisi leikkiä?! Jossain vaiheessa se yhteinen sävel ja kieli sitten kai löytyi, koska meno lenkeillä näyttää jo aika paljon hallitummalta.

Tai ainakin yleensä näyttää, haha. Mä olen niin iloinen, etten voi sanoin kuvailla - on jotenkin todellatodellatodella mahtavaa, että Rymyllä on näitä isompiakin leikikavereita, joiden kanssa mennä ja rymytä. Mun ei enää tarvitse koko ajan pelätä sydän sykkyrällä kummankaan puolesta, kun tiedän, ettei toinen ihan helpolla mene rikki jokaisesta osumasta tai näykkäisystä. Oon siis jopa harkinnut kuonokopan ostamista, koska jostain syystä Rymy on nyt vihdoinkin oppinut leikkimään vinttarin tavoin - eli käyttää älyttömän paljon hampaitaan siinä örinämörinänsä lomassa, mutta Maunon kanssa tuo ei ainakaan vielä ole ollut ongelma. Henkan mukaan molemmat osaavat myös yllättävän hyvin toisiaan väistellä ja varoa jos tilanne sitä vaatii, vauhtia kun tuppaa välillä olemaan molemmilla ihan kiitettävästi. 

 

Näitä kuvia katsellessa tuli kyllä sellainen fiilis, että olisi joskus kiva lähteä taas poikien mukaan treffaamaan Maunoa ihan livenä, viime kerrasta kun on vierähtänyt hirmuisesti aikaa! Ainakin viimeksi märkiä pusuja sateli kovin, haha. Niiiiiiin ja jos vaikka saataisiin siinä sivussa blogiin paremmat kuvatkin pojasta, mun kännykässä kun on selkeästi parempi kamera ;)