myyti the werewolf dog

 (tai vaihtoehtoisesti myyti the oiva tablettiteline)

Faktahan on se, että Sera on mun sydänkäpynen, mun pieni lainaprinsessani - mulla on sellainen fiilis, että tämä tuskin tulee ikinä muuttumaan ja myönnän sen ihan auliisti. Johtuu ehkä siitä, etten ole ikinä eläissäni kohdannut niin omalaatuisen erilaista tapausta kuin tämä neiti; pelkästään sen kanssa ystävystyminen on vaatinut ihan eri tavalla ymmärrystä ja kärsivällisyyttä ja sensitiivisyyttä, lempeyttä ja rakkautta. Seran luottamusta ei todellakaan voiteta helpolla, vieläkin tuntuu välillä että ollaan vasta puolitiessä. Ellen tietäisi paremmin, sanoisin neidin olevan jonkinsortin rescue, joka on kokenut elämässään todella kovia - tosiasiassa näin ei ole, sillä neiti on elänyt koko elämänsä mitä parhaimmassa kodissa (mä en ihan rehellisesti voi kuvitella parempaa omistajaa yhdellekään koiralle kuin mitä Serpulan&Myytiskän emäntä on), mutta sattuu olemaan hermorakenteeltaan vähän arkaluonteinen ja terveydenkin kanssa on ollut yhtä sun toista ongelmaa, mitkä nekin ihan varmasti ovat osaltaan vaikuttaneet asiaan. Lisäksi Sera on ihan hitsin nätti, joten sen takia sitä varmaankin tulee aina kuvattua enemmän kuin tuota mun stalker-koiraa tai ystäväänsä ihmissutta. No siis, haloo, onhan se nyt aika paljon kivempi kuvata mallia, jonka kuvat oikeasti onnistuu toisin kuin, kröhöm, vaikkapa Rymyn useimmat kuvat... .... .... nii.

Joten! Senpä takia päätin kerrankin noin niinkus reiluuden nimissä omistaa postauksen Seran sijaan neidin siukkulikalle, Myytiskälle - eli siis Myyti the werewolf dogille. Myytihän on perunkarvaton, ihan kuten Serppakin!

Myyti on täysin erilainen kuin siskonsa (muistaakseni ovat ihan kirjaimellisesti siskoja, olisivatko olleet puolisiskoja? Täytyypä ottaa asiaksi ja tarkistaa!). Myytistäkin löytyy tietynlaista arkuutta, mutta kyllä se silti on aika pippurinen tapaus, joka komentaa isompaansa jos siltä tuntuu. Siinä missä meillä kylässä ollessaan Sera vahtaa ovea ja/tai takapihaa ja vahtii koko ajan skarppina ympäristöään, Myyti lösäyttää itsensä vaikka teikäläisen naamaa vasten (teki niin viimeksi, kun lähestulkoon makasin sohvalla lukien pääsykoematskua tabletilla), pistää silmät kiinni ja alkaa laskemaan lampaita. Se ei turhaan stressaa, kyllä se meitin mamma tulee meitä hakemaan sit ku ehtii, relax!

Mua pelotti alkuunsa ihan hirveästi, että mitenkähän Rymy suhtautuu tollaiseen minikokoiseen kääpiökoiraan kun Serppakin tuntui välillä liian pieneltä ja tokihan sitä saa välillä ollakin komentamassa ja/tai leikkiä rauhoittamassa, mutta todella hyvin on näilläkin kahdella mennyt - ei ole sattunut mitään ihmeempiä haavereita ja toimeen tullaan loistavasti! Myytillä on muuten aikalailla samanlainen tapa leikkiä kuin Rymyllä, pitää meteliä; ärisee ja örisee ja napsii, ja musta onkin ollut älyttömän hauskaa seurata noita tilanteita; Rymy kun ei aina tunnu tajuavan sitä leikkiä ollenkaan vaikka itse tekee ihan samaa. Hölmöjä otuksia koko kööri!