tiistai 7. huhtikuuta 2015

tähän pyrin (haaste)


TASAPAINO 
(itsensä hyväksyminen & pelkojen voittaminen)  
ONNELLISUUS
(tieto siitä, mitä haluan tulevaisuudelta & uskallus yrittää)

----
Koin nimenomaan tämän haasteen, sen merkityksen muistamisen, osuvaksi juuri nyt; tänään ja tällä hetkellä. En osaa edes kuvailla tätä tämänhetkistä fiilistä - jonkinlainen epätoivo ja pelko tulevasta iski, eikä lukemisesta tule mitään, ennen kuin saan nämä tunteet ja ajatukset kuriin.

Mielessä vilistää miljoona erilaista näkymää tulevasta, ja yhtä monta pelkoa myös. Rehellisesti sanottuna, tämä taitaa olla ensimmäinen kerta kun mä ihan oikeasti haluan päästä sinne kouluun. Toki mä olen hakenut ennenkin, mutta koskaan ennen se ei ole tuntunut näin tärkeältä, näin merkitykselliseltä, näin halutulta. Ensimmäinen kerta, kun mä todella tahdon päästä elämässä eteenpäin sen sijaan, että tyytyisin siihen miten asiat nyt on. Ensimmäinen kerta, kun ihan oikeasti tuntuu siltä, että asiat eivät ole hyvin näin - että mä ansaitsen oikeasti enemmän. Tahdon enemmän.

Ja koska minä olen minä, tämä halu muuttaa asioita tuo mukanaan järjettömän pelon. Se alkaa jo nyt, vaikka kokeisiin on vielä muutama viikko aikaa - ja se tekee lukemisesta ja asioiden opettelusta täysin mahdotonta; mitä jos en pääsekään, mitä ihmettä mä sitten teen? Hajoaa pää, jos mikään ei muutu. Ja yhtälailla, mitä jos pääsenkin? Sehän se vasta pelottaakin, ai hemmetti.

Ps. Tää blogi niiiiin tartti uuden nimen, nyt kun Rympylä muutti tänne mun kanssa. Kuka ois arvannut? :P 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti