Tai ehkä enemmänkin siitä, minkälaista siilin omistaminen oikeasti on.
Jotenkin käsittämätöntä, että Hugen poismenosta on kohta (okei, no joo, onhan siihen puolisen vuotta, mutta silti) se kaksi vuotta - toisaalta tuntuu kuin siitä olisi kauemmin, ja toisaalta on sellainen fiilis kuin se olisi tapahtunut ihan äskettäin. Tulee hetkiä, jolloin huomaan ikävöiväni aikalailla tuota persoonallista piikkipalloa, jonka yhteistuumin nimesimme Hugo-Eevertiksi. Alkuunsa pelkkä ajatus toi puristavan tunteen rintaan, mutta nyt voin jo ajatella poitsua hymyillen ja ilman kyyneleitä.
Minulta on monesti kysytty erästä asiaa - nimittäin sitä minkälaisia afrikkalaiset pygmyt eli kääpiösiilit ovat lemmikkeinä? On minulta toki kysytty muitakin kysymyksiä, mutta juuri tuohon yhteen tunsin äkillistä tarvetta vastata. Se vastaus on nimittäin hippasen ambivalentti; kääpiösiilit ovat kerrassaan loistavia lemmikeitä silloin kun niille luonnollisinta olemusta ja elämäntapaa osaa arvostaa - ja varsinkin ymmärtää.
Siilit, ihan siinä missä koiratkin, ovat persoonia. Yksi saattaa tykätä rapsutuksista, toinen ei, mutta siinä missä koira kiintyy lähestulkoon väistämättä omistajaansa, siilit eivät niin tee, eivät ainakaan samassa mittakaavassa. Jos otat siilin, voi olla, että saat ihanan kainalossa viihtyvän sosiaalisen kakkakoneen, joka nauttii rapsutuksista ja sylissä olemisesta, mutta voi myös olla, että saat juuri sen äreän ja kärttyisen tuhisijan, jonka mielestä paras seura on oma seura vaikka mitä tekisit. Meidän Hugo sijoittui varmaankin näiden ääripäiden välimaastoon. Käsittääkseni siili kyllä oppii tunnistamaan omistajansa, mutta tunnistaminen ei kyllä ole sama kuin tykkääminen.
Toki asiaan vaikuttaa tietenkin aikalailla myös se, kuinka paljon olet valmis viettämään aikaa siilisi kanssa - viisi minuuttia silloin tällöin ei todellakaan riitä vaan käsittelyn pitäisi olla päivittäistä, paristakin eri syystä. Olen omistanut sekä hamsterin että kolme rottaa ja noihin edellisiin kavereihini verrattuna, voin kertoa Hugon olleen tietyllä tapaa moninkertaisesti vaativampi kotieläimenä. Ehkä tietyllä tapaa jopa vaativampi kuin koira. No, kysehän on valinnoista, kumpi on vaa'assa painavampi asia, asioiden helppous vai puhdas omatunto - miten ja mitä olet valmis toisen hyvinvoinnin eteen tekemään?
Hugemus Maximus aka Sy Suolahden Hugo-Eevert saapui meidän talouteemme aikalailla tasan 5 vuotta sitten - nimittäin huhtikuussa 2010. Se oli rakkautta ensi näkemällä - ainakin minun osaltani. Olin myyty lähestulkoon sinä hetkenä kun kasvattajan luona sain pienen piikkikasan syliini. Hugolla oli tottahan toki jo tuolloin oma blogi pystyssä, jota kirjoittelinkin pitkän aikaa englanniksi. Lopulta Hugonator otti ja muutti samaan blogikotiin Rympylän kanssa... nähtävästi historia toistaa itseään. Tai ainakin minä.
Jo ennen Hugon kotiintuloa, olin viettänyt tuntikaupalla aikaa internetin syövereissä imien itseeni kaikenlaista siilitietoutta, mikä on mielestäni ihan ehdoton juttu, jos edes harkitset siilin ottamisen harkitsemista. Niin juuri, luit ihan oikein.
Olen kriittinen lukija, onneksi, ja tulinkin siihen tulokseen, etten ole yhtään samoilla linjoilla jenkkiläisen ajatusmaailman kanssa oikeastaan missään kohdin (ei siilikaappeja, ei ötököitä/luonnonmukaista ruokintaa, ei kunnioiteta siilin luonnollista rytmiä jne), joten otin niinsanotuksi ohjekirjakseni Suomen Siiliyhdistyksen keskustelufoorumin ja koko sivuston ylipäätään. Suosittelen tutustumaan! Olin tosiaan päättänyt muunmuassa, että sikälimikäli meille kääpiösiili tulisi, pyrkisimme ruokkimaan sitä mahdollisimman luonnollisesti, eli suosisimme kissannappuloiden sijaan kaikenlaisia ötököitä, jauhelihaa, kanaa + kasviksi/hedelmiä ynnä muuta.
Ja näin me teimmekin! Osa ötököistä tarjoiltiin elävinä (ja itse kasvatettuina, koska todettiin se halvimmaksi vaihtoehdoksi), osa säilykkeinä. Päivittäiseen ruokalistaan kuului tiivistettynä esim. 4-8 lämpökuivattua heinäsirkkaa (veden vaihdon yhteydessä) + pakastimesta satsi joka sisälsi esim. minisirkkoja/minietanoita/yhden hepokatin ja/tai erilaisia toukkia, 2-8 minikatkarapua + keitettyjä herneitä/porkkanoita sekä kypsenettyä jauhelihaa ja/tai kanaa ruokalusikallisen tai kaksi. Sekaan heitin vielä Nekton Rep monivitamiinivalmistetta sekä esim helokkiöljyä. Lisäksi lähestulkoon joka päivä Hugolle annettiin jauhomatoja, pikkujauhomatoja tai isompia ns supermatoja sekä laitettiin tarjolle myös kissannappuloita muutama kappale. Silloin tällöin annettiin tosiaan erilaisia ja erikokoisia perhosentoukkia tai torakoita elävinä ja välillä lisäsin ruokakuppiin jääkaapista jotain randomia, vaikkapa laktoositonta raejuustoa tai vesimelonia, jotka olivat molemmat Hugon suosikkilistalla. Pilttiruuat, tai ainakin suurin osa niistä, olivat sen sijaan inhokkilistalla paitsi Semperin porkkanasose! Sitä kannettiin kotiin joka kerta kun eksyttiin isoon kaupunkiin, kunnes lopulta tajuttiin, että sitä löytyy ihan täältä kotikyliltäkin, joskaan ei juuri siitä "meidän" kaupastamme vaan viereisestä, ahem.
Olen kriittinen lukija, onneksi, ja tulinkin siihen tulokseen, etten ole yhtään samoilla linjoilla jenkkiläisen ajatusmaailman kanssa oikeastaan missään kohdin (ei siilikaappeja, ei ötököitä/luonnonmukaista ruokintaa, ei kunnioiteta siilin luonnollista rytmiä jne), joten otin niinsanotuksi ohjekirjakseni Suomen Siiliyhdistyksen keskustelufoorumin ja koko sivuston ylipäätään. Suosittelen tutustumaan! Olin tosiaan päättänyt muunmuassa, että sikälimikäli meille kääpiösiili tulisi, pyrkisimme ruokkimaan sitä mahdollisimman luonnollisesti, eli suosisimme kissannappuloiden sijaan kaikenlaisia ötököitä, jauhelihaa, kanaa + kasviksi/hedelmiä ynnä muuta.
Ja näin me teimmekin! Osa ötököistä tarjoiltiin elävinä (ja itse kasvatettuina, koska todettiin se halvimmaksi vaihtoehdoksi), osa säilykkeinä. Päivittäiseen ruokalistaan kuului tiivistettynä esim. 4-8 lämpökuivattua heinäsirkkaa (veden vaihdon yhteydessä) + pakastimesta satsi joka sisälsi esim. minisirkkoja/minietanoita/yhden hepokatin ja/tai erilaisia toukkia, 2-8 minikatkarapua + keitettyjä herneitä/porkkanoita sekä kypsenettyä jauhelihaa ja/tai kanaa ruokalusikallisen tai kaksi. Sekaan heitin vielä Nekton Rep monivitamiinivalmistetta sekä esim helokkiöljyä. Lisäksi lähestulkoon joka päivä Hugolle annettiin jauhomatoja, pikkujauhomatoja tai isompia ns supermatoja sekä laitettiin tarjolle myös kissannappuloita muutama kappale. Silloin tällöin annettiin tosiaan erilaisia ja erikokoisia perhosentoukkia tai torakoita elävinä ja välillä lisäsin ruokakuppiin jääkaapista jotain randomia, vaikkapa laktoositonta raejuustoa tai vesimelonia, jotka olivat molemmat Hugon suosikkilistalla. Pilttiruuat, tai ainakin suurin osa niistä, olivat sen sijaan inhokkilistalla paitsi Semperin porkkanasose! Sitä kannettiin kotiin joka kerta kun eksyttiin isoon kaupunkiin, kunnes lopulta tajuttiin, että sitä löytyy ihan täältä kotikyliltäkin, joskaan ei juuri siitä "meidän" kaupastamme vaan viereisestä, ahem.
Tämä koko ruokasysteemi on ainakin yksi asia, minkä takia itse koin siilin omistamisen olevan vaativampaa kuin esim. rottien omistamisen. Ensinnäkin jos haluaa ruokkia otustaan mahdollisimman hyvin - eli tarjota jotain muutakin kuin nappuloita ja jauhelihaa, se maksaa. Mehän tilasimme paristakin eri nettikaupasta niin eläviä ötököitä kuin lämpökuivattuja heinäsirkkoja + erilaisia mato/toukka/etanasekoituksia, milloin mitäkin. Alkukankeuden jälkeen sekin homma alkoi sujumaan rutiinilla - oikeastaan siinä vaiheessa kun alkoi löytymään ne itselleen sopivimmat tavat (meidän tapauksessamme safkojen valmistaminen joka toinen viikko ja pakastaminen annoksittain helpotti elämää suunnattoman paljon!) sekä oppi huomaamaan mistä Hugo tykkäsi ja mistä ei - tiesi toisinsanoen mitä kannatti klikata ostoskoriinsa ja mitä välttää.
No sitten, entäpäs se siilin asumus? No, meidän tapauksessamme H modifoi ostamamme kaapin Hugolle sopivaksi, eli ei todellakaan kävelty kauppaan ja ostettu halvinta kalterihäkkiä vaan me ihan oikeasti mietittiin, punniskeltiin, tuumailtiin ja tuunattiin siilin parasta ajatellen. Tämä siitäkin huolimatta, että kaapin siivoaminen ei missän nimessä ole ihan yhtä "helppoa" kuin mitä vaikkapa hamsterin häkin siivoaminen aikoinaan oli. Juoksupyörääkään ei kaupasta saa valmiina, vaan se piti nikkaroida itse (joskin jotkut kasvattajat valmistavat ja myyvät näitä) - tämä siis sen takia, että markkinoilla olevat juoksupyörät ovat ensinnäkin liian pieniä; siili joutuu juoksemaan selkä notkolla mikä ei ole hyväksi sille. Siileillä on muuten kiva tapa kakata juostessaan, joten voitte kuvitella miltä tuo juoksupyörä päivittäin näytti eli senkin pesuun oli joka päivä varattava aikaa.
Mitä kaapin siivoamiseen tulee, paperit vaihdettiin päivittäin ja muovimatot pyyhittiin jos tarvetta oli - yleensä yritin siivota kaapin kunnolla kokonaisuudessaan kerran viikossa, mutta vähintään parin viikoin välein se kuurattiin aina kunnolla ihan jo hajuhaittojen takia - hajuallergiselle siili ei välttämättä sovi, itse huomasin kyllä oireilevani, jos oli jäänyt kaapin siivous yhtään retuperälle. Samaten välillä ihoni reagoi ollessaan kosketuksissa Hugon kanssa, mutta väittäisin sen johtuneen enemmänkin liasta tassuissa/piikeissä, kuin itse siilistä.
Lisäksi oli vielä matofarmien siivousta ja ylläpitoa, torakoiden ruokintaa, perhostoukkien pakastusta ynnä muuta kivaa. Kasvatimme itse siis sekä jauhomadot, torakat, pikkujauhikset että isot supermadot - kahden viimeisen suomenkielisiä nimiä en tainnut ikinä selvittää yrityksistä huolimatta.
No sitten, entäpäs se siilin asumus? No, meidän tapauksessamme H modifoi ostamamme kaapin Hugolle sopivaksi, eli ei todellakaan kävelty kauppaan ja ostettu halvinta kalterihäkkiä vaan me ihan oikeasti mietittiin, punniskeltiin, tuumailtiin ja tuunattiin siilin parasta ajatellen. Tämä siitäkin huolimatta, että kaapin siivoaminen ei missän nimessä ole ihan yhtä "helppoa" kuin mitä vaikkapa hamsterin häkin siivoaminen aikoinaan oli. Juoksupyörääkään ei kaupasta saa valmiina, vaan se piti nikkaroida itse (joskin jotkut kasvattajat valmistavat ja myyvät näitä) - tämä siis sen takia, että markkinoilla olevat juoksupyörät ovat ensinnäkin liian pieniä; siili joutuu juoksemaan selkä notkolla mikä ei ole hyväksi sille. Siileillä on muuten kiva tapa kakata juostessaan, joten voitte kuvitella miltä tuo juoksupyörä päivittäin näytti eli senkin pesuun oli joka päivä varattava aikaa.
Mitä kaapin siivoamiseen tulee, paperit vaihdettiin päivittäin ja muovimatot pyyhittiin jos tarvetta oli - yleensä yritin siivota kaapin kunnolla kokonaisuudessaan kerran viikossa, mutta vähintään parin viikoin välein se kuurattiin aina kunnolla ihan jo hajuhaittojen takia - hajuallergiselle siili ei välttämättä sovi, itse huomasin kyllä oireilevani, jos oli jäänyt kaapin siivous yhtään retuperälle. Samaten välillä ihoni reagoi ollessaan kosketuksissa Hugon kanssa, mutta väittäisin sen johtuneen enemmänkin liasta tassuissa/piikeissä, kuin itse siilistä.
Lisäksi oli vielä matofarmien siivousta ja ylläpitoa, torakoiden ruokintaa, perhostoukkien pakastusta ynnä muuta kivaa. Kasvatimme itse siis sekä jauhomadot, torakat, pikkujauhikset että isot supermadot - kahden viimeisen suomenkielisiä nimiä en tainnut ikinä selvittää yrityksistä huolimatta.
Itse siili vaatii myös ihan eri tavalla hoitoa kuin jyrsijät (siilihän ei siis ole jyrsijä, ihan tiedoksi) eli siinä missä muistan kyenneeni tarpeen vaatiessa jättämään rottani vaikkapa viikonlopuksi yksin, mitä nyt joku kävi välillä heittämässä jotain siemensekoitusta kuppiin ja katsomassa, että kaikki ok, Hugon kanssa tämä ei ollut ihan niin helppoa. Joka ilta täytyi tarkistaa oliko esim. hiuksia kiertyneenä tassuihin ja miltä vatsa sekä tassut ylipäätään näyttivät. Siispä, jos tahdoimme jonnekin lähteä, käännyimme yleensä siskon puoleen, joka osasi ruokintahommat täydellisestä, eikä pelännyt käsitellä Hugoa kuten monet muut. Melkein joka ilta Hugon tassut ja vatsa huuhdeltiin hyvin vatia apuna käyttäen ja kerran kuukaudessa pyrimme pesemään koko siili Aptus Helläpesu -shampoolla. Hugohan inhosi pesemistä sanoinkuvaamattoman paljon ja teki aina kaikkensa päästääkseen kidutuskammiosta ulos... Pienen piikkisen siilin kylvettäminen ei ollut aina ihan helpoimmasta päästä, ei ainakaan silloin kun piikkipallo oli vakaasti päättänyt olla täysin yhteistyökyvytön!
Sen lisäksi, että ruoka maksaa, lekurissa käyntikin maksaa ja se on otettava huomioon ihan yhtä lailla siiliä hankkiessa! Hugolla oli ruhjeita ja haavoja varmaan useammin kuin mitä Rymyllä ikinä ja eläinlääkärissäkin käytiin poitsun kanssa muutaman kerran; ensimmäisellä kerralla leukaan/huuleen ilmestyi patti, joka käytiin tyhjentämässä Keski-Suomen Eläinklinikalla eli nykyisessä Animagi Jyväskylässä. Tykästyimme paikkaan muuten sen verran, että myös Rymystä tuli kyseisen puljun vakkariasiakas. Mihalitsa Margaritis, joka siis hoiti Hugoa ekalla käynnillä taisi muuten myöhemmin niin sanotusti keventää Rymyä parin pallon verran. Anyway, tuolloin saatiin Hugelle elämänsä ensimmäinen antibioottikuuri. Lekurissa käytiin melkeinpä heti uudestaan; kuten ell oli ekalla kerralla varoittanutkin, patti ei ottanut parantuakseen, joten se käytiin rauhoituksessa puhkaisemassa ja tyhjentämässä. Puolisen vuotta tuon jälkeen lääkärissä käytiin taas, koska Hugolle ilmestyi haava rintakehään. Lekuriin päästäessä siinä oli jo rupi, mutta käytiin varmuuden vuoksi. Haavaa/ruhjetta puhdisteltiin betadinella (eli pari tippaa Betadine-paikallisantiseptia lasin pohjalle, päälle vettä niin että näyttää vahvalta teeltä/viskiltä), ihan samalla tavoin ollaan koirankin ruhjeita hoidettu. Ja taas oltiin antibioottikuurilla... Neljäs kerta olikin sitten se kohtalokas kerta. Lokakuussa 2013 Hugon suunpieli alkoi vuotaa verta ja toinen puoli kasvoista turposi. Hugo oli tätä ennen vähentänyt syömistään, mikä sinänsä jo itsessään enteili pahaa - muistan epäilleeni juurikin sitä pahinta jo silloin.
Mutta jos pääsee yli kaikesta tuosta, niin kyllä, kyllä siilit ovat lemmikeinä aika mahtavia pakkauksia ja kaiken vaivan arvoisia. Jos vaan tekee taustatutkimuksen huolella, miettii asiat loppuun asti, mihin on valmis ja mihin ei, ja hyväksyy sen, ettei siili välttämättä ole sellainen palloteltava sylikaveri, joka kipittää perässäsi paikasta A paikkaan B niin mikä jottei. Iltaihmiselle siili on mitä parhain kaveri, kun päivällä siili tietenkin mieluummin nukkuu, yöeläin kun on. Kyllä niitäkin päiviä kieltämättä mahtui joukkoon, kun mietin että olisi tietyt asiat pirusti helpompia ilman siiliä, mutta niitä päiviä mahtuu varmaankin jokaisen ihmisen elämään, oli kyse sitten eläimistä tai lapsista (tai puolisosta tai vanhemmista tai tai tai tai).
Toivottavasti tästä romaanista olisi apua jollekin siilin hankintaa miettivälle. Kertokaa toki jos mieleen tulee jotain lisäkysymyksiä, vastailen mielelläni :)
OLEELLISET LINKIT
(jos joku kaipailee lisäinfoa tietystä aiheesta suomeksi, saa hihkaista!)
Sen lisäksi, että ruoka maksaa, lekurissa käyntikin maksaa ja se on otettava huomioon ihan yhtä lailla siiliä hankkiessa! Hugolla oli ruhjeita ja haavoja varmaan useammin kuin mitä Rymyllä ikinä ja eläinlääkärissäkin käytiin poitsun kanssa muutaman kerran; ensimmäisellä kerralla leukaan/huuleen ilmestyi patti, joka käytiin tyhjentämässä Keski-Suomen Eläinklinikalla eli nykyisessä Animagi Jyväskylässä. Tykästyimme paikkaan muuten sen verran, että myös Rymystä tuli kyseisen puljun vakkariasiakas. Mihalitsa Margaritis, joka siis hoiti Hugoa ekalla käynnillä taisi muuten myöhemmin niin sanotusti keventää Rymyä parin pallon verran. Anyway, tuolloin saatiin Hugelle elämänsä ensimmäinen antibioottikuuri. Lekurissa käytiin melkeinpä heti uudestaan; kuten ell oli ekalla kerralla varoittanutkin, patti ei ottanut parantuakseen, joten se käytiin rauhoituksessa puhkaisemassa ja tyhjentämässä. Puolisen vuotta tuon jälkeen lääkärissä käytiin taas, koska Hugolle ilmestyi haava rintakehään. Lekuriin päästäessä siinä oli jo rupi, mutta käytiin varmuuden vuoksi. Haavaa/ruhjetta puhdisteltiin betadinella (eli pari tippaa Betadine-paikallisantiseptia lasin pohjalle, päälle vettä niin että näyttää vahvalta teeltä/viskiltä), ihan samalla tavoin ollaan koirankin ruhjeita hoidettu. Ja taas oltiin antibioottikuurilla... Neljäs kerta olikin sitten se kohtalokas kerta. Lokakuussa 2013 Hugon suunpieli alkoi vuotaa verta ja toinen puoli kasvoista turposi. Hugo oli tätä ennen vähentänyt syömistään, mikä sinänsä jo itsessään enteili pahaa - muistan epäilleeni juurikin sitä pahinta jo silloin.
Koska emme päässeet Animagiin, minne olisin pojan halunnut viedä, päädyimme Tuhatjalkaan ja kadun sitä varmaan ikuisesti. Eli siis, lopputulos olisi ihan varmasti ollut sama sillä mitään ei oikeastaan ollut enää tehtävissä, ei vaikka olisimme heti päässeet Animagiin, mutta tuon Tuhatjalassa käynnin takia Hugon kärsimys mielestäni pitkittyi (lue lisää alhaalla olevista linkeistä, jos kiinnostaa) turhaan. Heillä ei ollut joko ihmistä tai välineistöä Hugon rauhoittamiseen, minkä takia suuhun ei päästy katsomaan kunnolla, eli taas saatiin viikon antibioottikuuri + tulehduskipulääkettä ja diagnoosi oli "todennäköisesti haava tai hampaan paise". Olisin todellakin toivonut ns. ammattimaisempaa otetta; että he olisivat osanneet heti puhelimessa aikaa varatessa kertoa, ettei heillä ole mahdollista rauhoittaa siiliä sikälimikäli tilanne sitä vaatisi, ja me olisimme osanneet kiittää tiedosta ja ottaa yhteyttä vaikkapa Lahden suuntaan. Plussaa Tuhatjalka sai kyllä antibioottikuurista, joka oli valmiiksi annosteltu ruiskuihin!
Mutta eihän se kuuri luonnollisesti auttanut mitään, ja kun sitten pääsimme Animagiin, Hugo rauhoitettiin/nukutettiin samantien kun huomattiin, ettei suuhun katsominen muutoin oikein onnistu. Me poistuimme paikalta ja saimme ihan jo hetken päästä soiton; leuasta oli löytynyt epämääräistä massaa ja meiltä kysyttiin haluammeko, että siitä otetaan näyte (joka siis kustantaisi lisää). Lekuri poisti Hugolta melkoisesti hampaita (hampaat ja niiden kunto on yleinen ongelma siileillä, joten tätä osasin odottaa), mutta epäili tosiaan pahinta. Tahdoimme näytteen, maksoi mitä maksoi, ja niitä tuloksia sitten odoteltiin yli viikko - mutta jo ennen tulosten tuloa ja niitä Huonoja Uutisia, minä vain tiesin. Huge lähti viimeiselle matkalle odotettua aikaisemmin, pari päivää lekurin soiton jälkeen, kun en enää kestänyt katsoa toisen kipuilua - homman nimi oli niin selvä siinä vaiheessa kun poitsu lopetti kokonaan syömisen ja pissan mukana tuli verta jne. Lopullinen analyysi koepalasta saapui kirjeen muodossa Hugon poismenon jälkeen ja se kyllä pysäytti: se antoi vahvistuksen sille, että teimme oikean ratkaisun, sillä kyseessä oli "infiltratiivinen levyepiteelikarsinoma" ja ennuste olisi ollut todella huono. Huh, meinaa muuten kyynelet pyrkiä silmiin nyt kun pitkästä aikaa tullut uudelleen lueskeltua noita viimeisten päivien postauksia.
Mutta eihän se kuuri luonnollisesti auttanut mitään, ja kun sitten pääsimme Animagiin, Hugo rauhoitettiin/nukutettiin samantien kun huomattiin, ettei suuhun katsominen muutoin oikein onnistu. Me poistuimme paikalta ja saimme ihan jo hetken päästä soiton; leuasta oli löytynyt epämääräistä massaa ja meiltä kysyttiin haluammeko, että siitä otetaan näyte (joka siis kustantaisi lisää). Lekuri poisti Hugolta melkoisesti hampaita (hampaat ja niiden kunto on yleinen ongelma siileillä, joten tätä osasin odottaa), mutta epäili tosiaan pahinta. Tahdoimme näytteen, maksoi mitä maksoi, ja niitä tuloksia sitten odoteltiin yli viikko - mutta jo ennen tulosten tuloa ja niitä Huonoja Uutisia, minä vain tiesin. Huge lähti viimeiselle matkalle odotettua aikaisemmin, pari päivää lekurin soiton jälkeen, kun en enää kestänyt katsoa toisen kipuilua - homman nimi oli niin selvä siinä vaiheessa kun poitsu lopetti kokonaan syömisen ja pissan mukana tuli verta jne. Lopullinen analyysi koepalasta saapui kirjeen muodossa Hugon poismenon jälkeen ja se kyllä pysäytti: se antoi vahvistuksen sille, että teimme oikean ratkaisun, sillä kyseessä oli "infiltratiivinen levyepiteelikarsinoma" ja ennuste olisi ollut todella huono. Huh, meinaa muuten kyynelet pyrkiä silmiin nyt kun pitkästä aikaa tullut uudelleen lueskeltua noita viimeisten päivien postauksia.
Mutta jos pääsee yli kaikesta tuosta, niin kyllä, kyllä siilit ovat lemmikeinä aika mahtavia pakkauksia ja kaiken vaivan arvoisia. Jos vaan tekee taustatutkimuksen huolella, miettii asiat loppuun asti, mihin on valmis ja mihin ei, ja hyväksyy sen, ettei siili välttämättä ole sellainen palloteltava sylikaveri, joka kipittää perässäsi paikasta A paikkaan B niin mikä jottei. Iltaihmiselle siili on mitä parhain kaveri, kun päivällä siili tietenkin mieluummin nukkuu, yöeläin kun on. Kyllä niitäkin päiviä kieltämättä mahtui joukkoon, kun mietin että olisi tietyt asiat pirusti helpompia ilman siiliä, mutta niitä päiviä mahtuu varmaankin jokaisen ihmisen elämään, oli kyse sitten eläimistä tai lapsista (tai puolisosta tai vanhemmista tai tai tai tai).
Toivottavasti tästä romaanista olisi apua jollekin siilin hankintaa miettivälle. Kertokaa toki jos mieleen tulee jotain lisäkysymyksiä, vastailen mielelläni :)
OLEELLISET LINKIT
(jos joku kaipailee lisäinfoa tietystä aiheesta suomeksi, saa hihkaista!)
suomen siiliyhdistys ry: USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET |
matofarmit + niiden hoito kuvina eli GROWING MEALWORMS |
ruokien valmistus + pakastusprojekti eli HUGON MÄTTÖRUUAT, OLKAA HYVÄ |
JAUHOMADOT (tenebrio molitor) SUPERMADOT (zophobas morio) PIKKUJAUHOMADOT |
JAUHOMADOT (tenebrio molitor) SUPERMADOT (zophobas morio) PIKKUJAUHOMADOT |
HUGON KAAPPIASUMUS |
ensimmäinen lääkärikäynti: HUGON EPIKRIISI (patti leuassa) |
toinen lääkärikäynti: HUGON EPIKRIISI vol 2 |
kolmas lääkärikäynti: HUGON EPIKRIISI vol 3 |
neljäs lääkärikäynti: HUGON VIERAILU TUHATJALASSA |
viides lääkärikäynti: MELKEIN HAMPAATON HUGO |
NE HUONOT UUTISET |
HUGO-EEVERT 16.2.10-28.10.13, UINU RAUHASSA, PIIKKIPALLOMME! |
KOEPALAN VIRALLINEN TULOS |
ensimmäinen lääkärikäynti: HUGON EPIKRIISI (patti leuassa) |
toinen lääkärikäynti: HUGON EPIKRIISI vol 2 |
kolmas lääkärikäynti: HUGON EPIKRIISI vol 3 |
neljäs lääkärikäynti: HUGON VIERAILU TUHATJALASSA |
viides lääkärikäynti: MELKEIN HAMPAATON HUGO |
NE HUONOT UUTISET |
HUGO-EEVERT 16.2.10-28.10.13, UINU RAUHASSA, PIIKKIPALLOMME! |
KOEPALAN VIRALLINEN TULOS |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti