keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

cambridge - vko 12

Cambridge-projektin 12. viikko pyörähti käyntiin 28.3 ja samalla viikolla ilmestyi tosiaan tuo kauan odotettu VAKAVA-matsku, jota meikäläisen on tarkoitus tahkoa läpi lähestulkoon päivittäin pääsykokeisiin asti. Paljon on luonnoksissa postauksia, jotka tahtoisin näpyttää valmiiksi ja julkaista, mutta koska bloggailla voi pääsykokeen jälkeenkin, blogi hiljenee hetkeksi.

Osittain tästä johtuen ja ehkä vähän itseäni testatakseni, päätin pitää myöskin Cambridgesta "luovan tauon" eli tämän postauksen jälkeen en tod näk enää otsikoi julkaisuja viikottain, koska viikot 13, 14 ja 15 jäävät uupumaan välistä --- ellen sitten innostu tiivistämään noiden viikkojen tunnelmia, mikä sekin on mahdollista. Kolmen viikon päästä kohtaan uudestaan natsipuntarin ja sitten nähdään kuin tytön kävi, yaiks!

VIIME SUNNUNTAINA treffattiin valmentajan kanssa ja tuumittiin yhdessä, että kyllä tämä varmasti tässä vaiheessa on minua ajatellen oikea ratkaisu. Eikä tässä missään nimessä ole tarkoitus antaa homman lähteä ihan lapasesta, vaikka toki myönnän, että nämä ekat päivät ovat menneet herkkuja mässyttäen. Silti kuitenkin jo eilen illalla totesin Henkalle, ettei nämä kaloripommit (jäätelö, karkki, suklaa) kyllä millään tavoin tuoneet lisää motivaatiota tai onnellisuutta, lähinnä pahan ja ällöttävän olon sekä morkkiksen, joten josko tästäkin taas otettaisiin opiksi. En yksinkertaisesti koe enää tarvetta palkita itseäni samalla tavalla herkuilla tai mässyruualla, tai vaikka kokisinkin, niin loppupeleissä se hyvä fiilis ei vaan saavuta mua.

Aina välillä on muutenkin iskenyt epätoivo koko projektin suhteen, ne ärsyttävän masentavat ajatukset, että vaikka toki vaaka näyttää vähemmän (yhtenä aamuna aamupaino oli jo 65,8) niin näkyykö tuo muutos muka missään?! Joo, kyllähän mä sen tunnen fyysisesti, mutta nyt ei ole kyse siitä, vaan nimenomaan näkymisestä. Se ei ole tän projektin pääsyy, mutta jumalauta, kyllä pieni turhamaisuus ja pinnallisuus kuuluu meidän kaikkien luontoon ja niin myös minun. Jokainen positiivinen kommentti on saanut leukaa ylemmäksi ja hymyä leveämmäksi.

Senpä takia eilinen oli aika spesiaali; valmentaja ilahdutti mua viestillä, joka hämmensi antaen samalla mulle roppakaupalla lisää motivaatiota olla heittämättä pyyhettä kehään. Tottahan se piti näyttää töissä kaikille kavereille, koska olin jotenkin niin iloinen ja ylpeä, ja mulle se toisten kannustus ja aito ilo mun puolestani merkitsee tosi paljon. Joskus musta tuntuu, että puhun tästä projektista varmaan ihan liikaa töissä (toivottavasti tajuavat sitten sanoa, että nyt Iina-perkele-pää-kiinni, silleen nätisti) - mä en missään nimessä tahdo omilla onnistumisillani masentaa toisia tai kilpailla, vaan lähinnä ajattelen, että jos mä pystyn johonkin, niin kaikki muutkin (halukkaat) pystyvät. Ja mä olen edelleen sitä mieltä, että jokainen saa painaa just niin paljon kuin haluaa, jos on sujut itsensä kanssa. Mä en ole ollut, en aikoihin. Jokainen tavallaan ja niin pois päin. Ja siis joo, tässäpä se viesti sitten oli:


Ei, en ole ekalla kerralla kännissä vaan kaveriporukka yksinkertaisesti nauratti mua, haha. Anyway, ekat kuvat ovat otettu 12.6.14 kun aloitin projektin ekan kerran ja jälkimmäiset 3.4.16 eli viime sunnuntaina, kuvien välissä siis 2 vuotta. Ekassa painoa se 79,6kg (kertonee jotain, että jo tässä vaiheessa olin onnistunut pudottamaan sen 5 kiloa itsenäisesti "lähtöpainosta", painavimmillani kun olin lähemmäs 85kg) ja tokassa 67,2kg. Peilistä sitä omaa sivuprofiilia on hirveän vaikea nähdä tai yrittää edes kuvata, mutta tämä antoi mulle uskoa tulevaan. Eron näkee jo, eikä olla edes tavoitteessa vielä, huhhuh! Olisi ehkä pitänyt laittaa toppi päälle toisellakin kertaa, mutta kappas kun en tullut ajatelleeksi... enkä tajunnut suoristaa paitaanikaan,  möh.

Tosin ensimmäinen ajatus mikä päähän iski kuvan nähdessäni oli: onko mulla ollut ton väriset hiukset, whaaat ja nauratti entistä enemmän kun Sannan eka kommentti kuvan nähdessään oli, että oliko mulla muka tuon väriset hiukset viime kerralla kun nähtiin? Kyllä, kyllä oli! Toki ne on latvoista vähän tummemmat, koska niissä on edelleen väriä, mutta ylhäältä olen jo ihan harmaa, onhan tässä kuitenkin ikääkin melkein 30 wee, kröhöm.

Anyway, nyt takaisin pääsykoematskun pariin, palailen astialle jos ja kun ehrin. Wish me luck, hei niinku!! Ja iskälle järkyttävän suuret synttärionnittelut ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti