viikon arkiruoat testissä | #3

listalta löytyi kolmantena

NUUDELIWOKKI

 

kauppalistalla

400g naudan jauhelihaa

5 pussia nuudeleita

4-5 porkkanaa

1-2 paprikaa

1-2 sipulia
(Soijakastiketta & Srirachakastike)

Huom! Alkuperäinen resepti + ohjeet täällä.

Pidin taukoa elämäntaparempastani (ja samalla muuten ikään kuin vahingossa kaikista terveellisistä elämäntavoista noin niinku ylipäätään, hups?) yliopiston pääsykokeisiin pänttäämisen takia ja niinpä Henkka tässä yhtenä päivänä ehdotti, josko otettaisiin seuraava arkiruoka kokeiluun. "Hei joo, otetaan!" vastasin. Olin todella hämilläni, että mies edes muisti koko asiaa, ja vielä iloisempi, kun hän lupasi safkan tehdä :D Niinpä sunnuntaina meikäläisen istuessa tunti toisensa jälkeen naama kiinni pääsykoematskussa, Henkka kävi kaupassa ja mä sain (taas kerran) istua lähestulkoon valmiiseen pöytään, ai että. Vaikka toi kanssaeläjä välillä vie järjen multa, tää on yksi niistä asioista, missä mua on lykästänyt ;)

Täytyy myöntää, että ihan vähän mua kyllä nauratti siinä vaiheessa, kun työhuoneeseen kantautui kauppareissun jälkeen julmettu kiroaminen. Mä arvasin samantien mistä on kyse, ei nimittäin todellakaan ollut ensimmäinen kerta -- johan Henkka oli kauppalistankin unohtanut kotiin, josta mä sitten asian tajutessani näppäränä tyttönä otin kuvan ja pistin sillä telepaattisella yhteydellä eli whatsappilla perään. En siinä vaiheessa sitä itsekään tajunnut kun en sen paremmin listaa lukenut, mutta eihän se siis ollut unohtanut kirjoittaa ylös kuin sen kaikista oleellisimman jutun, eli nuudelit. No, ei muuta kuin takaisin kauppaan, onneksi asutaan ihan keskustassa.

Tällä kertaa kyseistä ruokaa ei modifoitu yhtään - ehkä jos itse olisin ollut keittiössä, kröhöm, pannuun olisi päätynyt vähemmän nuudelia (ja sekin täysjyvänä) ja enemmän kasviksia yms, mutta täytyy sanoa, että tällaisenaan ruoka oli kieltämättä ihan törkeän hyvää. Löysin taas uuden suosikin, jes! En voi muuta kuin suositella - niin helppo, ja kuten Iina itsekin blogissaan toteaa, todella helposti muunneltavissa. Me itse asiassa jo suunniteltiinkin mitä kaikkea seuraavalla kerralla sekaan heitetään. Lisäksi safkaa tuli sen verran reippaasti, että Henkka sai huomiselle eväät, eikä munkaan tarvitse huomenna (tai tänään, jos kelloa katsotaan) kuin lenkittää koira, muutoin saan ihan rauhassa perehtyä VAKAVA-artikkeleihin aamusta iltaan, jos siltä tuntuu.

Lautaselle lisättiin salaattia, hunajamelonia ja oliiveja, nams! Kehuin kokkia varmaan kymmenen kertaa, vaikka tälleen jälkikäteen ajateltuna kehuthan kuuluvat luonnollisesti mun kaimalleni. Henkkahan vaan seurasi simppeliä ohjetta, haha. 

Pääsykokeiden jälkeen olisi taas tarkoitus parata paremmin blogin ääreen, olisi kiva vaihteeksi taiteilla Rympylään liittyvä postaus (ei sillä, että meillä mitään uutta ja ihmeellistä olisi tapahtunut, mut silti), mutta nyt on lähdettävä unille - huomenna jatkuu nääs opiskelu heti aamusta eli ei muuta kuin öiöi!
 

Ps.

Me päädyttiin tekemään tätä ihan samaa ruokaa heti uudestaan, koska tosiaan tahdottiin kokeilla pikkasen eri versiona - mä ehkä kutsuisin tätä enemmänkin kasvisnuudeliwokiksi :D Eli tällä kertaa Henkka, joka taas ihanana teki ruuan, heitti sekaan 3 sipulia, 5-6 porkkanaa, 2 paprikaa, 1 parsakaalin, pakastepussillisen papuja, 400g jauhelihaa ja 3 pakettia täysjyvänuudeleita. Vihannekset ja jauhelihan maustoi kuulemma nuudelien mukana tulleilla mausteilla ja that's that. 

Samaan tapaan kuin alkuperäinenkin versio, tää oli kyllä niiiiin herkullista! Vaikka onhan nuudelimössö aina hitusen parempaa, kröhöm, mutta ei paljoa jäänyt kakkoseksi. Lisäksi, mä en ole ikinä ennen tykännyt tulisista jutuista, mut toi Sriracha,  ja jo sitä aikasempi tuttavuus eli Santa Marian Sweet Chili Sauce Original, ovat vieneet mut ihan mennessään - Henkka just eilen kysyi multa josko oisin tahtonut Sweet Chili-kastikkeen suoraan mukiin, kun sen verran reippaasti sitä lautaselle eksyi, haha. Omnomnomnom. Nyt mua kiinnostaisi kokeilla tätä samaa ruokaa kalan kanssa, mut ehkä me kokeillaan sitä joskus toiste. Ylihuomenna (kuten kuvasta näkee, ruokaa jäi enemmän kuin reilusti huomiselle) voitaisiin toki testata arkiruoka-listan neljäs ruoka, joka on siis avokadopasta parmankinkulla ja thaibasilikalla, hmmmm.

cambridge - vko 12

Cambridge-projektin 12. viikko pyörähti käyntiin 28.3 ja samalla viikolla ilmestyi tosiaan tuo kauan odotettu VAKAVA-matsku, jota meikäläisen on tarkoitus tahkoa läpi lähestulkoon päivittäin pääsykokeisiin asti. Paljon on luonnoksissa postauksia, jotka tahtoisin näpyttää valmiiksi ja julkaista, mutta koska bloggailla voi pääsykokeen jälkeenkin, blogi hiljenee hetkeksi.

Osittain tästä johtuen ja ehkä vähän itseäni testatakseni, päätin pitää myöskin Cambridgesta "luovan tauon" eli tämän postauksen jälkeen en tod näk enää otsikoi julkaisuja viikottain, koska viikot 13, 14 ja 15 jäävät uupumaan välistä --- ellen sitten innostu tiivistämään noiden viikkojen tunnelmia, mikä sekin on mahdollista. Kolmen viikon päästä kohtaan uudestaan natsipuntarin ja sitten nähdään kuin tytön kävi, yaiks!

VIIME SUNNUNTAINA treffattiin valmentajan kanssa ja tuumittiin yhdessä, että kyllä tämä varmasti tässä vaiheessa on minua ajatellen oikea ratkaisu. Eikä tässä missään nimessä ole tarkoitus antaa homman lähteä ihan lapasesta, vaikka toki myönnän, että nämä ekat päivät ovat menneet herkkuja mässyttäen. Silti kuitenkin jo eilen illalla totesin Henkalle, ettei nämä kaloripommit (jäätelö, karkki, suklaa) kyllä millään tavoin tuoneet lisää motivaatiota tai onnellisuutta, lähinnä pahan ja ällöttävän olon sekä morkkiksen, joten josko tästäkin taas otettaisiin opiksi. En yksinkertaisesti koe enää tarvetta palkita itseäni samalla tavalla herkuilla tai mässyruualla, tai vaikka kokisinkin, niin loppupeleissä se hyvä fiilis ei vaan saavuta mua.

Aina välillä on muutenkin iskenyt epätoivo koko projektin suhteen, ne ärsyttävän masentavat ajatukset, että vaikka toki vaaka näyttää vähemmän (yhtenä aamuna aamupaino oli jo 65,8) niin näkyykö tuo muutos muka missään?! Joo, kyllähän mä sen tunnen fyysisesti, mutta nyt ei ole kyse siitä, vaan nimenomaan näkymisestä. Se ei ole tän projektin pääsyy, mutta jumalauta, kyllä pieni turhamaisuus ja pinnallisuus kuuluu meidän kaikkien luontoon ja niin myös minun. Jokainen positiivinen kommentti on saanut leukaa ylemmäksi ja hymyä leveämmäksi.

Senpä takia eilinen oli aika spesiaali; valmentaja ilahdutti mua viestillä, joka hämmensi antaen samalla mulle roppakaupalla lisää motivaatiota olla heittämättä pyyhettä kehään. Tottahan se piti näyttää töissä kaikille kavereille, koska olin jotenkin niin iloinen ja ylpeä, ja mulle se toisten kannustus ja aito ilo mun puolestani merkitsee tosi paljon. Joskus musta tuntuu, että puhun tästä projektista varmaan ihan liikaa töissä (toivottavasti tajuavat sitten sanoa, että nyt Iina-perkele-pää-kiinni, silleen nätisti) - mä en missään nimessä tahdo omilla onnistumisillani masentaa toisia tai kilpailla, vaan lähinnä ajattelen, että jos mä pystyn johonkin, niin kaikki muutkin (halukkaat) pystyvät. Ja mä olen edelleen sitä mieltä, että jokainen saa painaa just niin paljon kuin haluaa, jos on sujut itsensä kanssa. Mä en ole ollut, en aikoihin. Jokainen tavallaan ja niin pois päin. Ja siis joo, tässäpä se viesti sitten oli:

Ei, en ole ekalla kerralla kännissä vaan kaveriporukka yksinkertaisesti nauratti mua, haha. Anyway, ekat kuvat ovat otettu 12.6.14 kun aloitin projektin ekan kerran ja jälkimmäiset 3.4.16 eli viime sunnuntaina, kuvien välissä siis 2 vuotta. Ekassa painoa se 79,6kg (kertonee jotain, että jo tässä vaiheessa olin onnistunut pudottamaan sen 5 kiloa itsenäisesti "lähtöpainosta", painavimmillani kun olin lähemmäs 85kg) ja tokassa 67,2kg. Peilistä sitä omaa sivuprofiilia on hirveän vaikea nähdä tai yrittää edes kuvata, mutta tämä antoi mulle uskoa tulevaan. Eron näkee jo, eikä olla edes tavoitteessa vielä, huhhuh! Olisi ehkä pitänyt laittaa toppi päälle toisellakin kertaa, mutta kappas kun en tullut ajatelleeksi... enkä tajunnut suoristaa paitaanikaan,  möh.

Tosin ensimmäinen ajatus mikä päähän iski kuvan nähdessäni oli: onko mulla ollut ton väriset hiukset, whaaat ja nauratti entistä enemmän kun Sannan eka kommentti kuvan nähdessään oli, että oliko mulla muka tuon väriset hiukset viime kerralla kun nähtiin? Kyllä, kyllä oli! Toki ne on latvoista vähän tummemmat, koska niissä on edelleen väriä, mutta ylhäältä olen jo ihan harmaa, onhan tässä kuitenkin ikääkin melkein 30 wee, kröhöm.

Anyway, nyt takaisin pääsykoematskun pariin, palailen astialle jos ja kun ehrin. Wish me luck, hei niinku!! Ja iskälle järkyttävän suuret synttärionnittelut ♥