ihonhoitorutiinit - tai niiden totaalinen uupuminen

Marraskuusta lähtien olen kuivien ja kiristävien poskipäiden ansiosta mietiskellyt aikalailla kaikenlaisia ihonhoitoruutineita, tai lähinnä omalla kohdallani niiden totaalista puuttumista; niitä kun ei ole, ei ollenkaan. Totuushan on se, etten ole koskaan hoitanut ihoani mitenkään rutiininomaisesti ja nyt se alkaa valitettavasti näkymään entistä enemmän... ja mikä pahinta, varsinkin tuntumaan. Liekö vanhuus iskenyt talven myötä, mene ja tiedä, mutta näin naaman huutaessa hoosiannaa tuli sellainen fiilis josko asialle tarttis tehdä jotain, öö. Mä en ole koskaan myöskään meikannut (nää kaks perusjuttua taitaa vähän niinkus kulkea käsikädessä), ellei ripsivärin laittoa silloin tällöin lasketa, tai niitä ylä-asteen mielenkiintoisia luomivärikokeiluja, joita en halua edes muistella. Jossain vaiheessa ajatus kiinnosti kyllä, mutta en jotenkin kokenut osaavani, en tiennyt mitä tuotteita käyttää tai miten, eikä mulla ollut siinä lähellä ketään, jonka kanssa näihin asioihin olisi voinut perehtyä. Tai ehkä olisi ollut, mutta ei kiinnostanut tarpeeksi, enkä ehkä uskaltanut mm. huonon itsetunnon takia asiaa ottaa puheeksi kenenkään kanssa, ei löytynyt pääkopasta sitä luottamusta muihin. Puhumattakaan lukuisista allergioistani, joiden takia reagoin milloin mihinkin. Ja kaiken huipuksi asuin isän kanssa kahdestaan eikä rahaa ollut liikaa käytettäväksi, joten kiinnitin huomioni muihin juttuihin.

Meitä naisia on moneen junaan ja hyvä niin - kouluun ja sittemmin töihin lähdin koiran hankintaan saakka about suoraan sängystä, toisin kuin monet muut tuntemani naisimmeiset. Valitsin aamuisin tietoisesti nukkumisen kaiken muun sijaan ja iltaisin taasen muut toimet, kuten vaikkapa koneella istumisen. Tulin ajatelleeksi, että ehkäpä se pieni hetki itselle päivän molemmista päistä voisi olla hyvä idea - jonkinlainen breikki kaikesta päivän aikana tapahtuneesta, kenties? Ja hei, jos iltaisin ottaisi silloin tällöin käyttöön jonkin sortin kasvonaamiot ynnä muut hoidot, niin voisihan se oma rentoutumishetki edesauttaa jopa nukkumistanikin, sen vaikeus (muutoin kuin aamuisin ja/tai päivisin) kun on aina ollut yksi murheenkryyneistäni.

Ongelman ydin on ja oli luonnollisesti se, että koska mä en ole ikinä tätä naamaani hoitanut sen paremmin, mä en yksinkertaisesti tiennyt mistä aloittaa. Mä en tiedä miten tai millä tai minkälaiset tuotteet mun iholleni edes käyvät, joten päätin ottaa vuoden 2016 missioniksi tähän asiaan perehtymisen, ihan vain itseni takia. Tulin siihen tulokseen, että mä olen sen arvoinen ja ansaitsen hyvän olon siinä missä kaikki muutkin. Koska jostain on tietämättömänkin lähdettävä liikkeelle, aloitin homman niinkin simppelisti kuin pohtimalla omaa ihotyyppiäni, yrittämällä lisätä veden juontia (sen tunnun aina unohtavan) sekä pistämällä tilaukseen FOREVERIN Fleur de Jouvence -ihonhoitopaketin tuotteita [Firming Day Lotion, Mask Powder, Recovering Night Creme & Aloe Activator]. Valintaan vaikutti se, ettei ainakaan satunnaisesti kokeiltuna Aloe Cleanser tai partnerinsa Rehydrating Toner ole kumpainenkaan aiheuttanut minkäänlaisia oireita, eikä nenäkään ole ikinä reagoinut niiden tuoksuun. Villiinnyin hieman ja nakkasinpa ostoskoriin vielä  Forever Marine Maskin, reteästi ilman mitään sen kummempaa syytä! En malta odottaa paketin saapumista, mä niiiiiiiin tahdon päästä kokeilemaan noita tuotteita.

Mä ja mun keho ollaan nimittäin päätetty, että vuonna 2016 me yksinkertaisesti vaan voidaan paremmin - mind, body & soul ja sitä rataa. Aiheeseen liittyen, mukamas leikkisänä uuden vuoden lupauksena Henkka lupasi joulukuussa 2016 tulla kotiin ihan jonain tzanning tatumina (Channing Tatum ♡) ja minä taasen lupasin, joskin vähän naurahdellen, tämän mahdollisuuden hänelle suoda useampien kuntosalikäyntien muodossa - ei sillä, että hän varsinaisesti lupaa tarvitsisi, useimmiten ne "hei vois lähtee salille" -ideat vaan sattuvat tulemaan niin lyhyellä varoitusajalla, etteivät ne enää varsinaisesti mahdu meidän aikatauluumme, mutta josko niiden laittaminen suunnitellusti ihan kalenteriin asti muuttaisi tämänkin asian. Saas nähdä, saas nähdä.

työhuoneen makeover

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE! Toivottavasti teidän vuosi alkaa/alkoi pikkasen paremmin kuin omani, itsehän tulin eilen illalla kipeäksi ja nosti se sitten yöllä lämpöäkin. No, sainpahan syyn viimeistellä tämän kyseisen postauksen, jonka julkaisemista olen innolla odottanut, eli:

Mä en ole koskaan käynyt IKEA:ssa - tai siis, ennen viime sunnuntaita, mä en ollut koskaan käynyt siellä. Kyllä, oikeasti, ja ikää tulee kuitenkin tässä kuussa se 29 vuotta... tämä seikka on kummastuttanut monia, ja ehkä vähän itseänikin. Henkka kävi koulua 1,5 vuotta Kuopiossa joten ne muutamat IKEA:sta hankitut tavarat joita meillä on, me valitsimme yhdessä netistä ja toinen kävi pikaisesti hakemassa. Enää ei homma toiminut ihan noin yksinkertaisesti, opisto kun on ollutta ja mennyttä.

Katsokaas kun tässä reilu viikko sitten toin tosiaan esille sen, ettei meidän työhuone vaan yksinkertaisesti toimi ja ette kuule usko --- kanssaeläjä oli samaa mieltä, kerrankin! Meillä on yleensä tapana tehdä suuria suunnitelmia, joita ei sitten koskaan saada aikaiseksi toteuttaa syystä tai toisesta; raha, aika, laiskuus, take your pick. Aina löytyy joku muka hyvä syy miksei saatu jotain tiettyä juttua aikaseksi ja jos se olisi olympialaji, niin me oltaisiin ihan ykkösiä. Nyt kuitenkin kävi niin, että tästä suunnitelmasta tuli kaikkien yllätykseksi totta! Eli Kuopion IKEA:an lähdettiin 27.12 kera alustavan ostoslistan, johon olin kätevänä emäntänä kuulkaas ihan varastopaikat lokeroineen ja hyllyineen merkinnyt ylös urakkaa helpottaakseni. Tältä se lista näytti, noin kutakuinkin:

 ENNEN

 JÄLKEEN

Kuten ylin kuva todistaa, meillä oli onneksi suhteellisen selkeä suunnitelma siitä, mitä lähdetään hakemaan, joten selvisimme kierroksesta ennätyksellisessä puolessatoista tunnista. Toki tämä tarkoittaa sitä, että joidenkin osastojen kohdalla kävelin ns. laput silmillä kera mantran ei siellä ei ollut mitään kivaa vihreää, en nähnyt mitään kivaa vihreää, ei sitten niin mitään vihreää näkynyt, ehei! Kyllä, olen aika ylpeä - meistä kummastakin. Yhtä pientä varastolla sattunutta turhaantumista lukuunottamatta mistään ei väännetty, eikä tapeltu tai oltu varsinaisesti eri mieltä, eikä mitään täysin turhaa tarttunut mukaan, jos ei lasketa sitä yhtä euron peltistä purnukkaa, jonka silmäkulmani havaitsi, koska ihanan vihreä, pakko saada! Mutta sillekin löytyi heti käyttötarkoitus kylppärin kaapista; se pitää kasassa ne harvat kasvojenhoitotuotteeni, jotka jopa omistan. Tästä aiheesta lisää myöhemmin, btw.

En tiedä teistä, mutta omasta mielestäni huone on todella paljon parempi. Sinne menee mielellään, ja koneen ääressä on vihdoinkin mukava hetken aikaa istua ja olla. Maalaamattomat ja/tai puuttuvat kaapinovetkaan eivät tunnu häiritsevän ihan niin hirveästi, kun huone muutoin on harmonisempi... toki tuotakin projektia pitäisi kyllä pian jatkaa, ahem. Ollaan tässä sunnuntaista asti yritetty laittaa tavaroita oikeille paikoilleen ja nyt tuntuu siltä, että ollaan ellei tavoitteessa niin ainakin suht lähellä! Sovittiin, että tarvittaessa pöytälevyt otetaan irti, koska ei ole mikään suuri homma, ja näin saadaan tila sille ilmapatjallekin. Ostosreissuun saatiin sponsaus sekä Henkan porukoilta että minun isältäni (suuren suuri kiitos molemmille tahoille!♡), sekä myymällä yksi tv-taso, joten meille jäi maksettavaksi about 150e. Joten kaikinpuolin ihan win-win, etten sanoisi. Vai onko joku kenties toista mieltä?! :)

joulu 2015

Joulu oli ja meni - taas, ihan niinkuin joka vuosi.

Joillakin on tosi selkeät jouluperinteet ja joulu vietetään aina saman kaavan mukaan ja yleensä samassa paikassa, mutta meillä edelleenkin reiluuden nimissä vuorotellaan tämän asian suhteen. Viime joulu vietettiin Henkan perheen parissa lapsilauman sekä sen tuoman hulinan ja vilinän keskellä, siispä tänä vuonna suunnattiin meikäläisen isovanhempien luokse etelämpään, jossa aattoa vietettiin vähän pienemmällä porukalla hippasen rauhallisemmin. Vaikka musta oli aivan ihana nähdä taas mummia ja pappaa, kummeja ja kahta serkkua (kyllä, äidin puolelta näitä löytyy vain ja ainoastaan kaksi, isän puolelta varmaan lähemmäs 40) sekä siskoa, tämä oli valehtelematta ensimmäinen joulu kun ihan oikeasti jollain tapaa kaipasin myös Henkan puolen sukua, sijaisvanhempia ja sisaruksia lapsineen - ja kaikkea sitä fiilistä, mitä se tohina ja lahjojen odotus tuo mukanaan.

Tottahan toki näihin ihmisiin on tässä viiden vuoden aikana ehtinyt kiintyä, Henkan kummipoika mm. taipuu usein huomaamatta muotoon meidän vaikken edes kuulu kirkkoon, mutta luonnollisesti mulle mun suvun jouluperinteet ovat aina olleet asteen verran rakkaampia; jouluun kuuluu mummila ja ne tietyt joulukoristeet, glögi ja lahjojen odottelu ja höpöttely juuri noiden ihmisten kanssa, joten oli oikeastaan aika jännää huomata, kuinka tuon toisenkin suvun jouluperinteet ovat kaivautuneet meikäläisen sydämeen - hitaasti, mutta varmasti. Kyse ei ollut pelkästään siis niistä ihmisistä, vaan ihan oikeasti kaipasin niitä perinteitä ja kappas kepposta, kaikkea sitä menoa ja meininkiä.

No mutta, ensi vuonna sitten! Tänä vuonna keskityin lasten vahtimisen sijasta koirien ihasteluun, of course. Joka vuosi homma toimii mallikkaammin ja mallikkaammin, olen niiiiin iloinen ja ylpeä ja ennen kaikkea helpottunut; se meidän eka yhteinen joulu oli nääs aika tavalla erilainen... Rymy käyttäytyi tosi hyvin, jos ei lasketa satunnaista remmirähjäämistä naapurin koiralle, joka pääsi tällä kertaa yllättämään meidän poitsun. Ensimmäisen yön Rymppä valvotti meikäläistä, ei millään tahtonut ymmärtää miksi oven täytyy olla kiinni, miksi sänkyyn ei saa tulla tai miksi hemskutissa ei saanut mennä kummitätsyn viereen nukkumaan!?! O.o

Kummit (eli siis äitini sisko miehensä kera) tulivat meidän perinteitä kunnioittaen joulupäivänäkin syömään - samaten iskä ja pikkusisko kävivät kylässä. Oli tosi kiva olla ja istuskella ja höpötellä hetki, varsinkin kun kumminikaan eivät olleet ehtineet lähteä. Olen todella iloinen siitä, että vaikka mun vanhempani ovatkin eronneet, iskä ja nuorin siskoni ovat aina enemmän kuin tervetulleita äitini vanhempien luokse. Kertaakaan en mummilasta ole päässyt lähtemään ilman etteikö heidänkin kuulumisiaan olisi kyselty.

Tässä tälleen tiivistettynä meidän joulu, mun aattonihan saapui vasta sunnuntaina, ainakin mitä odottamiseen ja jännittämiseen tulee - heräsin aamulla ja kysyin ensimmäisenä, että joko kohta lähdetään?! Eli tosiaan, Henkka vei mut elämäni ekaa kertaa Ikeaan! Voitte vaan arvata mistä aiheesta postailen seuraavaksi, haha :D 

Ps. Pahoittelen, pukki ei tuonut uutta puhelinta - ainakaan vielä, joten nyt on tyydyttävä Henkan kännykän laatuun. Nim. Sydän Itkee Verta.