torstai 29. kesäkuuta 2017

w/ iina (and rymy)


Hellou -- ja tervetuloa uudelleen nimetyn blogin pariin! Airwaves|Whiptailed muuntautui suhteellisen pitkän mietinnän jälkeen simppelisti muotoon With Iina (& Rymy). Rehellisesti sanottuna oon taistellut tän asian kanssa siitä päivästä lähtien, kun yhdistin Rympän blogin omaani. Koska tein päätöksen yhdistämisestä aika extempore, en ollut ehtinyt miettimään uuden blogin nimeä juuri ollenkaan. Joku asteen verran fiksumpi ja reilusti kärsivällisempi, olisi ehkä ajatellut asiaa ensin, mutta mä en halunnut odottaa blogin avaamista siihen asti kunnes The One lävähtäisi naaman eteen. No, en mä tiedä tuleeko tämäkään olemaan blogin lopullinen nimi (käyn tuulella, kyllähän te jo sen olette älykkäinä tyyppeinä huomanneet), mutta mun oli oikeasti pakko tehdä asialle väliaikaisesti jotain. Alkoi ärsyttämään niin maan hemmetisti. Todennäköisesti tulen muokkailemaan blogin ulkoasua pikkuhiljaa joutessani... taas vaihteeksi, haha.

Eipä tuo muutos mihinkään oleelliseen asiaan tule vaikuttamaan, blogin sisältö pysyy aivan samanlaisena sekametelisoppana kuin tähänkin asti... että sori vaan :D Mä en edelleenkään yritä tunkea blogiani mihinkään tiettyyn kategoriaan, koska se ei vaan oo mun juttu. Ei musta ole lifestyle -bloggariksi, tai miksikään muuksikaan tietyntyyppiseksi bloggaajaksi. Vaikka on mulla toisaalta kieltämättä ikävä the dog and the hedgehog -aikoja; kirjoittaminen oli jollain tapaa miljoonasti helpompaa, kun blogin aihealue oli niin rajattu eikä mun tarvinnut miettiä, että mitähän mahdolliset lukijat mahtavat olla tästä ja tuosta postauksesta mieltä. En mä kyllä varsinaisesti vieläkään tuosta asiasta huolta kanna, onneksi. Ehkä suorituspaineet iskisi, jos mulla olisi lukijoita useampi, mutta oon rehellisesti sanottuna ihan tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen... en mä tätä kuitenkaan työkseni tee  tai edes halua tehdä, vaan ihan omaksi ilokseni :) Tää blogi on alusta asti toiminut jonkinsortin kurkistusreikänä meikäläisen arkeen ja sen arjen ajankohtaisimpiin juttuihin riippumatta siitä, onko mulla lukijoita 1 vai enemmän - tää, kuten mun aikaisemmatkin blogini, ovat alusta asti toimineet ikään kuin muistojen kirjana ja senpä takia ne tuottavat eniten iloa juurikin mulle itselleni. Toki jos ne ilahduttavat välillä muitakin meikäläisen lisäksi, niin hei jes, mahtavaa.

Viime vuonna arkeni ajankohtaisin juttu oli ehdottomasti Cambridge, jonka asioista osaan (ainakin teoriassa) tehdä hieman parempia valintoja ja vaikka painonhallinta (tai sen puute, voi huoh) tulee aina tavalla tai toisella olemaan oleellinen osa arkeani, en kyseistä aiheesta ole vähän aikaan mitään postaillut. Yliopisto vei jotenkin salakavalasti mennessään, eh. Sitä en tiedä, palaanko jossain vaiheessa takaisin valmentajan hellään huomaan, mutta ilmoittelen kyllä, jos niin käy. Tällä hetkellä sydäntä lähellä on bujoilu ja se tietenkin näkyy myös blogissa ja youtubessa niin kauan kuin innostusta riittää.  Hieman säälittää se, ettei tuo koiramaailma ole mulle enää niin uusi ja ihmeellinen, että siitä tulisi kirjoitettua yhtä ahkerasti kuin ennen. Rymyä koskevat postaukset (ne löytyvät muuten jatkossakin WHIPTAILED -tunnisteen alta) ovat jäänet selkeästi vähemmälle, koska meidän yhteinen arki on nykyään niin tylsän tasapaksua, ettei siitä oikein keksi mitään sen ihmeellisempää sanottavaa. Toisin sanoen, mä en yhtään tiedä mistä innostun postailemaan seuraavaksi, mutta aina saa huikata, jos joku tietty aihe kiinnostaisi. Eipä mulla muuta!

torstai 8. kesäkuuta 2017

maaliskuun maukkaimmat

Helmikuun tavoin maaliskuukin on nähtävästi alkanut tenttikirjallisuuden parissa, yay. Mitä tentteihin tulee, yliopisto ei oo vastannut mun odotuksiani niinkus yhtään. Siis ensinnäkin tämä kyseinen tentti oli neljän hengen ryhmätentti ja tossa viime viikolla mulla oli erityispedagogiikan paritentti. Oon tän ekan vuoden aikana tehnyt tasan kaksi tenttiä yksin, joista ainoastaan toinen oli sellainen pidempi yleinen tentti ja toinen parin tunnin rutistus, jonka feilasin jännityksestä johtuen ihan täysin. Mut ei se mitään, live and learn! Oppimistehtäviä ja ryhmätöitä onkin sitten saanut tehdä enemmän kuin tarpeeksi...

Maaliskuussa törmäsin Viiman emännän luona aivan ihanaan lastenkirjaan, jossa seikkailee ihan selvä vinttis! ♥ Harmikseni en kyllä enää muista kirjan nimeä, joten se täytynee kysyä kaverilta uudestaan, koska tää on ihan selkeästi yksi mun must have in the future -kirjoistani. Sen lisäksi, että vinttikoira, tän kirjan kuvituksessa vaan oli sitä jotain... mut niin, voihan se olla kyl olla ihan vaan se vinttiskin, haha :D

Tässä kuussa tuli ahmittua kuvataidekasvatuksen kirjoja ja vietettyä muutama päivä tiiviisti koneen ääressä. Fiksuna tyttönä olin tottakai jättänyt kuvataidekasvatuksen portfolion tekemisen ihan viime tippaan, koska jostain kumman syystä oletin, ettei se olisi ihan "niin työläs". No, eihän se ehkä olisikaan ollut, ellen olisi viettänyt ikuisuutta valiten ja editoiden kuvia, joita päädyin sitten laittamaan esseenkin sekaan. Aluksihan mua ei oikeastaan pahemmin koko kurssi edes kiinnostanut, mut heti ekan demon jälkeen muuttui mieli... loppujen lopuksi tää oli vuoden paras kurssi. Opin ihan hirveästi uusia juttuja sekä kuvataidekasvatuksesta että itsestäni ja lisäksi löysin sen kadonneen kipinän luoda jotain - ehkä tää kurssi myös salakavalasti vahvisti mun bujoinnostustani. Mut joo, mä sitten innostuin ihan tosissani sen portfolion tekemisen kanssa ja ottaen huomioon, että väkersin koko paketin kolmessa päivässä, olen enemmän kuin tyytyväinen saamaani neloseen.  

Kuviksen portfoliota varten piti tehdä myös pedagoginen valokuvaustehtävä, jonka senkin jätin tyhmänä viimetippaan - osittain kylläkin sen takia, että mun oli tarkoitus käyttää Henkan porukoiden varastossa olevia lelujani, mutta unohdin koko jutun. Sitten pari päivää ennen deadlineä (ja Henkan ollessa tyyliin parin päivän metsäseikkailulla opistoaikaisen kaverinsa kanssa) mä tajusin, että piruvie, enhän mä niitä leluja tähän hätään mitenkään saa; oli pakko keksiä jotain. Jostain syystä olin kaivanut muuton yhteydessä lelulaatikosta noi mun ja Tiian Pokemon-valot ja jättänyt ne olohuonetta piristämään, ja niiden avullahan saikin sitten ihan makean tarinan aikaan :D Omassani Pikachu etsii ystäväänsä eri värisistä paikoista ja kaveri löytyy lopulta juurikin sieltä, mistä Pikachu lähti ystäväänsä etsimään :D


Totta kai Rymykin osallistui valokuvaustehtävään toimimalla rekvisiittana... alkuun koiraparka ei millään meinannut ymmärtää miksi mamma istuu lattialla ja/tai leikkii hänen leluillaan, mutta aikansa kuvaamista häirittyään, se lopulta päätyi sohvalle ottamaan rennosti. Kuten aina.

Samoihin aikoihin keittö näytti aikalailla tältä, koska mun oli aivan pakko saada se portfolio tehtyä, eikä Henkkaa näkynyt kotona juuri ollenkaan töiden takia (niin ja oli se sen muutaman päivän siellä mehtässä kaverinsa kanssa, hulluja kun ovat... siellä se on nytkin, itse asiassa, ja vieläpä yksin... mut sentään nyt on jo vähän lämpimämmät kelit kuin maaliskuussa, hyr). No, yhden päivän myöhässähän sen tehtävän sitten palautin, mutta jessus, yritys oli kyllä kova ja kämppä itki verta sen takia! Palautettuani tehtävän taisin pitää siivouspäivän... siitä on tullut itse asiassa jo tapa. Tentin tai tehtävän palauttamisen jälkeen on aina siivouspäivä! Ihan parasta.

Viima tuli yhtenä iltana hoitoon pariksi tunniksi ja käänsi veistä haavassa... tottahan toki ystäväni koira on niin fiksu, että se osaa mennä tuonne Rymyn sadan euron petiin - mihin Rymy ei itse osaa mennä, argh! ;D No, okei, edelleenkin: Rymy on sen verran iso ja tuo suuaukon reuna ottaa vissiin ikävästi selkään, joten epäilen, että siksi Rympylä ei tuonne osaa mennä ilman apua. Senhän täytyy aina päästä kierimään hetken aikaa ennen kuin voi asettua paikoilleen. Jos toi suuaukko olisi vaan ihan pikkasen löysempi, huoh.

Meidän autopaikan vieressä on tyhjä kohta. Tai siinä pitäisi olla tyhjä kohta, koska siinä ei ole autopaikkaa, mutta lähestulkoon joka päivä siihen kuitenkin joku auto ilmestyy - naapureiden vieraat käyttävät sitä vieraspaikkana. Meidän autopaikka on vissiin ollut tyhjillään pidempään, sillä monet käyttivät alkuunsa meidänkin paikkaa... jolloin Henkka jätti eräänkin kerran oman autonsa toisen auton perään poikittain ja jätti peräänsä lapun, jossa pyysi soittamaan kun voi tulla siirtämään autoa :D Saattoi olla mun ideani, ahahaha. Anyway. Tossa talvella meidän viereisen paikan vakkarivieras koki yhtenä aamuna mukavan yllätyksen, kun auto olikin valunut eteenpäin - kuvasta se on vähän vaikea nähdä, mutta tuo vasen takarengas on siis kokonaan ilmassa. Onneksi auto oli pysähtynyt tohon puuhun eikä ollut valahtanut alapuolella olevalle parkkipaikalle... Voi olla, että tää juttu hieman huvitti mua, koska TOSSA EI OLE AUTOPAIKKAA GODDAMMIT JA TÄSSÄ SAATTAA OLLA YKSI SYY SIIHEN MIKSI EI. Hetkeen ei auto enää tuohon meidän viereen ilmestynyt - tai siis ei ennen kuin jäät suli... mutta no, niin kauan kuin noi tyypit jättävät autonsa muualle kuin meidän paikalle, niin ehkä mä voin elää tän asian kanssa. Henkan mukaan voisi kuvitella, että meillä on kaksi autopaikkaa... pöh. 

Siinäpä maaliskuun sisältö tälleen tiivistettynä. En voi kuin nauraa sille, miten tasapaksua ja tylsää meidän arki on, haha.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

bujo | siivouslista, dashboard & syyskuun ulkoasu

Täällä taas! Pakko sanoa, että oon käynyt läpi melkoisen tunteiden vuoristoradan tässä muutaman kuukauden sisään mitä omaan bujooni tulee. Oon vuorotellen ollut täysin tyytyväinen ja ylpeä ja sitten äkkiä kokenut hirveää alemmuudentunnetta ja kateutta, kun kaikkien muiden bujot ovat aina niin paljon nätimpiä ja fiksumpia ja järjestelmällisempiä ja sitä rataa. Kuukauden sisään oon kuitenkin saavuttanut suht hyvän "planner peacen" eli jonkinsortin sisäisen rauhan. Älkää kysykö miten - it just happened! Musta on älyttömän inspiroivaa selata muiden kuvia ja ihailla näiden kauniita piirroksia, mutta mulla ei ole pienintäkään aikomusta tai halua tunkea bujooni mitään, mitä en sinne oikeasti halua. Kuten tuutte huomaamaan, en ole tulevaan versioon piirtänyt kuvan kuvaa, mutta tod näk se tulee matkan varrella täyttymään... vähän niinkuin tälleen:


Meitä on moneen junaan ja mä satun matkustamaan siinä junassa, jonka matkustajia ei oo siunattu minkäänlaisilla kynänhallintataidoilla tai edes kyvyillä käsitellä saksia - miten yhden suoran viivan leikkaaminen voikin olla niin pirun vaikeaa?! :D Oon siitä huolimatta tällä hetkellä todellatodellatodella tyytyväinen nykyiseen bujooni. Oon tulevaan versioon tehnyt aikalailla kaikki ne jutut valmiiksi, mitkä ajattelinkin ennen syyskuuta tehdä. Tällä kertaa oon tosiaan pyhästi päättänyt YRITTÄÄ kunnioittaa bujon alkuperäistä päivä kerrallaan -periaatetta, koska uteliaisuus heräsi ja tahdon kokeilla miten se mulla toimisi; saisinko siitä mahdollisesti uuden ns. ruuduttoman iltarutiinin itselleni? Sellainen nimittäin tulisi tarpeeseen, etten jumittaisi aina Netflixin, kännykän, tabletin tai tietokoneen äärellä... Mä tykästyin sillon heti alkuunsa bujon ideaan, mutta mulla on tosiaan tapana innostua ja sit unohtaa. En siis todellakaan luottanut siihen, että tää olisi pysyvä juttu tai että jaksaisin joka ilta alkaa väsäämään seuraavan päivän to-do -listaa, mutta taisin olla väärässä... kerta se on ensimmäinenkin, eiku :D Tää juttu on ihan oikeasti vienyt mut mennessään.

Lisäksi oon vastoin kaikkia odotuksiani tällä hetkellä niiiiiin sinut nykyisen bujon kanssa, ettei mulla oikeastaan ole mikään kiire päästä tätä uutta käyttämään. Odotan sitä kyllä innolla, mutta haluan ihan rauhassa suunnitella esim. vanhaan moleskineen ja/tai irtopaperille tulevia ulkoasuja, jos ja kun silmään osuu joku superkiva. Vaarna, my partner in (every) crime (now and forever, apparently), muuten vinkkasi meikäläiselle gridzzly.comista - ja muutti siinä sivussa koko elämäni, haha. Se, että sä voit tulostaa pisteellisiä sivuja, ai että! Puhdasta rakkautta ♥ Uskoisin, että jokainen pistevihkoja käyttävä bujoilija tietää täsmälleen mitä tarkoitan :D Anyway, moving on!

SIIVOUSLISTA 


Koulujuttujen jälkeen tulevasta bujosta löytyy heti ensimmäisenä siivouslista, johon sain inspiraation ei-niin-yllättäen calendexista. Jokunen kuukausi sitten selasin varmaan viikon verran nettiä yrittäen etsiä sopivaa siivouslistaa, mutta en vaan löytänyt sellaista, joka olisi mulle sopinut, joten pakkohan se sitten oli tehdä itse. Nykyisestä bujosta löytyy samanlainen lista, mutta koska tää on yksi mun käytetyimpiä aukeamia, halusin sen nyt ehdottomasti bujon alkuun.

Periaatteessahan tätä listaa voisi siis käyttää myös vaikkapa siivouksen järjestelmälliseen suunnitteluun, eli voisi esimerkiksi reunustaa tietyillä väreillä ne päivät, jolloin aikoo jonkun tietyn asian tehdä, mutta itse en sitä ole kokenut tarpeelliseksi. Lähinnä tämän listan idea on antaa mulle yleiskuva siitä, milloin viimeksi olen esim. imuroinut koko kämpän tai vaihtanut lakanat. Samalla pystyn seuraamaan allergiaoireitani - jos oireet ovat pahoina, voin kurkata, että milloinkohan sitä on viimeksi tullut pyyhittyä kirjahyllystä pölyt jne. Tää on mulle henkilökohtaisesti todella tärkeä asia, koska meillä on koira. Se, että jouduttaisiin mahdollisesti mun allergiaoireiden takia luopumaan Rymystä, on ehkä yks mun pahimmista peloistani. Helpottaa kun pystyy yhdistämään satunnaiset allergiaoireet enemmäkin huonoon siivoukseen kuin Rymppään - ja kyllä, yhteys on tosiaan ollut havaittavissa.

Oikean sivun yläreunassa on siis ne mun tärkeimmät jutut; pyykkitelineen ja tiskikoneen tyhjentämisen lisäsin ihan vain siksi, että inhoan kumpaakin, joten laatikon värittämisen toivossa noitakin kahta tulee ehkä tehtyä useammin, haha. On muuten toiminut! Ajattelin alkuperäistä listaa tehdessäni, että ehkä kuusi tehtävää per päivä on semmonen maksimi, ja ihan oikein ajattelin. Toki jos innostun siivoamaan kunnolla niin tila loppuu, mutta tärkeimmät saan joka tapauksessa ylös. Lista jatkuu vielä seuraavalla sivulla (alempi kuva) - nykyisessä bujossa mulla on käytössä milloin viimeksi -sivu, eli sinne kirjaan aina milloin viimeksi on esim. eteisen matto pöllytetty tai uuni pesty, mutta jotenkin tämä yhdistelmä miellyttää mua enemmän. Sitä mukaa kun keksin juttuja joita koen tarpeelliseksi pitää silmällä tai joita Henkka haluaa seurata, kehittelen niille eri värein koodeja ja symboleja ja jos nyt joku päivä satun jonkun näistä asioista tekemään, merkkaan kyseisen symbolin edellisen sivun taulukkoon. 

DASHBOARD


Kuvassa oikealla on meikäläisen tuleva dashboard aka mun brain dump aka kojelauta aka ilmoitustaulu ♥ Rakkaalla lapsella on monta nimeä! En tiedä millä nimellä tämmöinen kulkee bujoilun maailmassa, sikälimikäli olen vaan keksinyt pyörän uudestaan, mutta itse en ainakaan vielä ole tämmöiseen mielestäni törmännyt. Tarina oman dashboardini takana on aika simppeli; koska mulla on ollut käytössä viikkonäkymät päivälokien sijaan, en ole voinut pilkkoa suuria projekteja osiin samaan tyyliin kuin mitä päivälokien kohdalla periaatteessa pystyisi tekemään. Niinpä otin käyttöön dashboardin. 

Postauksen ekasta kuvasta näkee, että olen pitänyt siivouspäivän keskiviikkona - en kuitenkaan ole erikseen eritellyt mitä kaikkea mun on tarkoitus tehdä, tyyliin imurointi, lattioiden pesu, lakanoiden vaihto, kirjahyllyn pyyhintä, makkarista pölyt, eteisen järjestäminen, keittiön pöydän raivaus jne. Sen sijaan keskiviikon kohdalla lukee "siivous #102", joka kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoittaa sitä, että sivulta 102 löytyy post-it lappu, johon oon purkanut päivän urakan niin pieniin osiin kuin just sillä kertaa olen kokenut tarpeelliseksi. Joskus se voi olla että siellä lukee yleisesti pölyjen pyyhintä, mutta huonoina päivinä siellä on ihan oikeasti pilkottu koko urakka niin pieniin osiin kuin mahdollista, koska muutoin mä en saa mitään aikaan. Enkä mä tahdo mitään suuria siivousprojekteja tai vastaavia "turhuuksia" bujooni pysyvästi, joten post-it lappu ajaa asian täydellisesti. Nykyisessä bujossa dashboard kulkee nimellä tällä hetkellä, mutta jotenkin toi dashboard ehkä kiteyttää itselleni sivun idean paremmin. Jos tulee joku random ajatus tai mitä tahansa, niin tuonne sen voi lykätä ja sieltä se varmasti löytyy myöhemminkin. Ja siis kyllä, voisihan sitä post-it lappua toki pitää siinä päivän/viikon kohdalla, mut kun se tuntui aina olevan tiellä laittoi sen minne tahansa, jos halusi nähdä koko viikon yhdellä silmäyksellä.


SYYSKUUN ULKOASU


Mitään muuta en bujon alkuun laittanut - siivouslistan jälkeen on vuorossa syyskuu, jolloin aion ootaa uuden bujon käyttöön. Mulla ei ole ollut koskaan tapana piirrellä mitään "Hello June" -tyyppisiä aukeamia, koska siis a) mähän en todellakaan osaa piirtää kuten eka kuva todistaa ja b) mä en ole tarvinnut niitä, joten koin ne hippasen turhiksi. Tää ei sitten missään nimessä tarkoita, että olisin kokenut ne yleisesti ottaen turhiksi sivusyöpöiksi vaan koin ne nimenomaan itselleni turhiksi. Jotkut tekevät niin nättejä sivuja, että ne pitäisi oikeasti lähettää johonkin galleriaan tai vähintään kehystää, mutta musta ei ole moisiin suorituksiin.

Tosi monethan tekee kuukauden alkuun myös sellaisia tavoite -sivuja (goals), joissa listataan tavoitteita sille tulevalle kuukaudelle. Toisaalta tää on ajatuksena vähän kiehtonut, mut toisaalta oon kokenut koko jutun tosi ahdistavana. Ehkä se on se sana: tavoite. Liikaa paineita, hyh. Jossain, enkä nyt saa kuollaksenikaan mieleeni että missä, mä törmäsin ajatukseen "kuukausittaisista mantroista" ja jotenkin toi mantra vaan kuulostaa... ei-niin pelottavalta. 

Mulla oli edellisessä ja on nykyisessäkin bujossa parisuhdesivu/aukeama, jota kylläkin kutsun nimellä don't ruin a good day because of a bad yesterday. Käytännössä se on siis aukeama, johon oon listannut konkreettisia asioita, joissa voisin itse kehittyä paremmaksi ja pieniä keinoja, joilla voisin toista auttaa arjessa. Se aukeama on pakottanut mut tarkkailemaan omaa käytöstäni, miettimään asioita ja oikeasti reflektoimaan omia valintojani - tätä kautta meidän arki on oikeasti muuttunut sujuvammaksi ja no, siitä se ajatus sitten lähti!

En välttämättä tee tulevaan bujoon kyseistä parisuhdeaukeamaa, vaan integroin sen ainakin syyskuun osalta näihin mantroihin. Jokaisen kuukauden kohdalle aion kirjoittaa lauseita, kuten vaikkapa "♥ Anna toisen välillä nukkua aamulla niin pitkään kuin hoputtaa (osaat pissattaa koiran yksinkin)!". Sellaisia mantroja ja lauseita, joiden merkitys tai syy ei ehkä avaudu muille, mutta on varsin merkityksellinen mulle itselleni. Toi lause esimerkiksi muistuttaa mua siitä, että koska Henkka tekee ihan törkeästi duunia ja nukkuu oikeasti paljon vähemmän kuin mitä pitäisi, mun ei ehkä pitäisi olla vaatimassa yhteisiä aamulenkkejä (kun voidaan ihan yhtä hyvin käydä ne myöhemminkin). Oonkin nyt lähiaikoina petrannut tässä(kin) jutussa tosi paljon.


Seuraavaksi on sitten vuorossa itse kuukausinäkymä (monthly log). Mä pitkään pohdin haluanko Ryderin perinteisen version, vai Boho Berryn tai AmandaRachLeen "tyylillä" tehdyn näkymän ja tulin siihen tulokseen, etten loppujen lopuksi tahdo mitään niistä - ainakaan heti. Syyskuussa mennään ihan tavallisella kalenterilaatikolla, johon värikoodailen juttuja, kirjoitan ylös luennot ja demot kellonaikoineen jne. Toisen sivun jätin kokonaan tyhjäksi kaikkea muuta varten. Ikään kuin brain dump, mutta lähinnä tarkoitettu pelkästään kyseisen kuukauden menoille ja tapahtumille. 


Tämän jälkeen bujosta löytyy seurannat eli träkkerit (habit tracker). Jotkuhan seuraavat miljoonaa eri asiaa salikäynneistä instagramin päivityskertoihin, mutta mä itse seuraan tällä hetkellä ainoastaan muutamaa juttua. Nykyisessä bujossa mulla on käytössä viikkoträkkerit, joka itse asiassa näkyykin ylimmässä kuvassa. Mähän en siis kirjoita noiden laatikoiden eteen mitään. Sen sijaan joka viikko oon värittänyt tietyillä väreillä niin monta laatikkoa kuin sillä viikolla koen tarvitsevani. Mulla kulkee bujon takataskussa lappu, josta löytyy varmuuden vuoksi kaikki träkkerissä käyttämäni värikoodit eli voin vaihdella seurattavia asioita viikosta toiseen mieleni mukaan ja samaten voin lisäillä uusia, jos siltä tuntuu. En mä varsinaisesti sitä lappua tarvitse, koska muistan noi pitkälti ulkoa ja pääsääntöisesti seuraan vain Rymyn kynsien leikkausta, herkuttomia päiviä, pop pilatesta, paria henkilökohtaisempaa jutskaa ja allergialääkkeen ottamista. 

Halusin nyt kuitenkin kokeilla tulevassa bujossa uudestaan tällaista kuukausiseurantaa, joten kuukauden alussa tulen sitten värittämään noi laatikot tai ainakin osan niistä. Rymyn lenkkejä olen seurannut myös paljon pienemmässä mittakaavassa, tyyliin "vähintään 50min lenkki", mutta nyt ajattelin alkaa seuraamaan näitä tarkemmin. Aamujen ja iltojen pikapissatuksia en miellä lenkeiksi, joten niiden määrää tai pituutta en tietenkään seuraile. Voi olla, etten tykkää tästä kuukausittaisesta seurannasta tai muista sitä täyttää, mut toisaalta nyt kun se on tän kuukausinäkymän toisella puolella, luulisin sen pysyvän paremmin mielessä. Voi olla, että lisään noiden träkkereiden väliin vielä jonkun pienen jutun, saas nähdä.

Viimeisenä vielä planningwithkaylta bongaamani mielialaseuranta ja rivi päivässä. Haluaisin aina välillä kirjoittaa päiväkirjamerkintöjä bujoon, mutta koska se tuskin tulee tapahtumaan ihan heti tälleen pitkän tauon jälkeen, ajattelin aloittaa hieman helpommalla eli kirjoittamalla joka päivä rivin. Pystypalkkiin väritän sitten yhdellä tai kahdella värillä päivän fiiliksen. Laitan ne värikoodit varmaankin tuonne yläreunaan jos ja kun tulevat ajankohtaiseksi, ihan kaikkien seurantojen värejä en ajattellut opetella ulkoa... ehkä.

Että sellaista, tällä setupilla ja ulkoasulla ajattelin tulevan bujon aloittaa. Mielipiteitä, anyone? :) Ja hei, jos tiedätte suomalaisia blogeja, joissa myös on innostuttu bujoilusta, niin vinkatkaa ihmeessä!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

helmikuun helmet


Helmikuussa mä luin muun muassa lastenkirjallisuuden tenttiin. Käytiin Rympän kanssa Viiman luona, mikä on Rympästä tosi kivaa, koska siellä tyyppi saa olla sängyssä. Viima tuli meille hoitoon yhtenä iltana ja rauhoittui niin lutuisena Rymyn viekkuun nukkumaan, että mun sydän meinasi pakahtua. Käytiin myös moikkaamassa Seraa ja Myytiä, nyt on tosin taas jo ihan kauhea ikävä koko tota poppoota ♥ Helmikuu oli siitä extrakiva (not!) kuukausi, että se jo kesällä alkanut remppa huipentui sitten sisällä talossa tehtäviin jutskiin. Meillä oli hävyttömän monta kertaa ns. avoimet ovet, kun eivät remppamiehet osanneet tarkistaa lähtiessään, että saivatko oven lukkoon - ei edes sen jälkeen, kun asiasta heille mainitsin. Kahdesti. Lopulta Henkka soitti työnjohtajalle/valvojalle/mikälie ja seuraavana päivänä olikin muuten kiva tulla kotiin, kun vessapytty oli liimattu, eikä sitä saanut käyttää... no, onneksi alakerrasta tosiaan löytyy sellainen kämäinen paperiton-saippuaton-pyyhkeetön pieni koppero, yh. Samoihin aikoihin kämpässä oli myös hetkittäin hippasen kylmä, koska remppaajat ottivat noista tuuletusaukoista suojat pois ja jättivät sitten ties miten pitkäksi aikaa nuo tuolleen ammolleen... huoh. Lopulta sitten kysäisin, että mitähän noille meinaavat tehdä ja asia korjaantui, mutta kyllä mä siinä jonkun aikaa mietin, että mitähän tässä tuleman pitää... Tehtiin yhtenä päivänä ihan töööööörkeän hyvää kasvispitsaa, mutta en yhtään enää muista mistä ohjeen nappasin, argh! Onneksi nyt on tuo bujo, mihin saa kaiken niin kätevästi kirjattua ylös, ettei tällasia vahinkoja juurikaan enää käy. Liikuntakasvatuksen tunneilla oli yllättävän kivaa; varsinkin tuon teltan kanssa leikkiminen oli aika jees, haha. Kuvista päätellen meiän helmikuu oli suhteellisen tylsä, mutta sellastahan se meiän elämä muutoinkin on, joten mitä sitä turhaan valehtelemaan :D Täytyy yrittää saada noi seuraavat "osat" pikkasen reippaammin ulos, ei vaan oikein meinaa kännykkä ja tietokone nyt jostain syystä tehdä yhteistyötä... Anyways, ei muuta kuin hyvää sunnuntaita itse kullekin säädylle! :)

perjantai 2. kesäkuuta 2017

bujo | official bullet journal + miten sitä käytän

Eli toisin sanoen: miten konkreettisesti käytän bujoa ja miksi.


(Hellou! Tulikin vähän aiottua pidempi postaus, joten jos bujoilu ja mun mielipiteeni asiasta on jo täysin tuttu, niin skrollaa vaan ihan luvan kanssa alas - sieltä löytyy meikäläisen tulevan bujon "käyttis" :D)

Mulla on teknisiä ongelmia kännykän - tai oikeastaan tän fucking tietokoneen kanssa, joten enpä saa helmikuun helmiä vieläkään ulos. Kahtellaan jos toi kanssaeläjä osaisi toimia IT-tukena tässä joku päivä :D

Nyt siis silläkin uhalla, että porukalla alkaa tulemaan kaikenmaailman bujot korvista ulos, mun on pakko tulla heittämään oma lusikkani tähän soppaan - taas kerran. Sikälimikäli joku ei vieläkään tiedä mikä bujo on (miten voi olla mahdollista kaiken mun hypetyksen jälkeen, kysynpähän vaan) niin se on tosiaan kaikkien kalentereiden, to-do-listojen, päiväkirjojen ja satunnaisten muistiinpanojen kuninkaallinen. Se on keino hallita ja organisoida sun elämää, silleen yksinkertaisesti sanottuna. Sen kehitti Ryder Carroll tässä jokunen vuosi sitten ja bulletjournal.comista löytyykin oikeastaan kaikki tarpeelliset perustiedot, muun muassa bullet journaling 101.

Pinterestistä ja instasta löytyy ihan älyttömän kauniita ja persoonallisia tekeleitä ja tosi monelle bujo toimiikin kiireisen elämän keskellä taiteellisena kanavana, mutta pohjimmiltaan kyse on ihan vaan listoista, joiden avulla sä pysyt ajan tasalla. Mulla on paha tapa hukkua youtuben ihmeellisen maailmaan hävyttömän pitkäksi aikaa (mun ihan suosikkitapani tappaa aikaa on selata youtubesta bullet journal flip through-videoita), mutta jos jotain hyvää, niin tässä yhtenä päivänä bongasin sieltä videon, jonka ehdottomasti näyttäisin kaikille aloittelijoille tai asiasta kiinnostuille:


Törmään toistuvasti kolmeen kommenttiin - siihen, että ihmiset kysyvät ai mikä bujo ja siihen, että vastattuani he kohauttavat olkiaan ja toteavat, että en mä osaa piirtää, jonka jälkeen ilmoille pamahtaa vielä se vihoviimeinen lause: oon niin perfektionistikin, että hermo vaan menisi. No, ymmärrän tuon, koska mulla oli periaatteessa samat fiilikset ja pelot siinä vaiheessa kun siirryin tavallisesta kierrevihkosta vähän kallimpaan moleskineen, mutta. Mä oon sanonut tän monta kertaa ennenkin ja sanon sen taas: bujoon ei ole pakko piirtää yhden yhtä kuvaa jos ei halua. Ja jos haluaa, muttei osaa, niin sitten voi tehdä niinkuin minä - harjoittelee! Tää on toiminut aikalailla terapiana ja pikkuhiljaa mun hippasen liian perfektionistinen/neuroottinen luonteeni on alkanut hellittää siinä mielessä, että virheet ei enää haittaa. Niitä saa tulla ja ne saa näkyä ja niille voi jopa nauraa!  Ei ne teokset heti näytä miltään ammattitaiteilijan tekemältä eikä ne voikaan, koska ne ei niitä ole. Lisäksi musta on kiva tulostella kuvia ja quotteja, eikä siinäkään ole mitään väärää.

Aloittelijoille yleensä sanotaan, että aloittakaa simppelisti ja että kokeilkaa kaikkea niin se oma juttu löytyy kyllä. Toisaalta tämä on siis aivan täysin totta; se oma juttu löytyy kyllä. Mutta huoh, jos sä haluat aloittaa testaamalla kaikkea niin oikeesti, go for it. Ja kun se oma juttu vihdoin löytyy ja tulee se turhautunut fiilis, mikä monelle tulee - siis se, kun haluaisi vaan unohtaa ne kokeilut ja epäonnistuneet versiot ja aloittaa oman juttunsa kanssa ns "puhtaalta pöydältä" niin mikä jottei? Vanhan vihkon voi aina jättää kynien testaamiseen tai harjoitteluvihkoksi tai whatever.

Joskus oon törmännyt kommenttiin, jossa on kyseenalaistettu muun muassa bujon hyödyllisyys ja tehokkuus: "Jos menee enemmän aikaa vihkon koristeluun kuin niiden asioiden tekemiseen, ni onks siinä sit mitään järkeä?" No, itsehän olen vahvasti sitä mieltä, että jos ihminen viettää aika koristellen bujoaan ihan vaan pakoillakseen velvollisuuksiaan, niin ongelma on kyllä jossain ihan muualla kuin bujossa. Jos ihminen koristelee bujoaan, koska se nauttii siitä, niin eikö se nimenomaan ole tehokasta? Se, että sä tulet paremmalle mielelle, oot onnellisempi ja saat tätä enemmän irti itsestäsi ja arjestasi, eikö se nimenomaan herranjumala ole tehokkuutta?

Itse harrastan sitä samaa todellisuuspakoilua välillä, kyllä, mut on mun mielestä toisaalta paljon terveellisempää piirtää ja kirjoittaa ja mietiskellä asioita kuin istua aivottomana pleikkarin edessä pelaamassa - mitä siis sitäkin harrastan, koska mä tosiaan rakastan pelaamista. Ja kun ainakin omalla kohdallani bujo ja sinne kirjaamani asiat ovat ihan oikeasti valehtelematta auttaneet mua kasvamaan henkisesti ja psyykkisesti vahvemmaksi. Se, että joku tykkää viettää aikaa bujonsa parissa ei mun mielestä ole keneltäkään toiselta pois. Ellei kyseessä ole vanhempi, joka täysin laiminlyö lastaan tai jotain vastaavaa, mutta eipähän siinäkään ongelman juuri taida olla bujo... anyways!

Mä rehellisesti sanottuna niin toivon, että olisin törmännyt tähän ilmiöön jo ala-asteella, koska niinkin yksinkertainen asia kuin sisällysluettelo olisi muuttanut mun elämäni täysin - puhumattakaan lukiosta ja lukioaikaisista muistiinpanoista! Mielenkiintoista tosin on se, että mähän itse asiassa olen joskus pentuna käyttänyt sisällysluetteloa ja numeroinut sivuja, mutta se luettelo on aina löytynyt tyyliin vihkon kannesta, enkä jostain syystä ole ikinä tullut ajatelleeksi, että saman vihkon kansien sisään voisi mahduttaa kaiken. Sen sijaan mulla on about miljoona keskeneräistä vihkoa, koska jokainen on varattu yhdelle asialle, esim. päiväkirjamerkinnöille, tarinoille, ideoille jne. Aion luopua näistä random-vihkoista nyt kokonaan - tai siis, en mä tietenkään vanhoja heitä pois, mutta aion tästä lähtien tod näk sisällyttää sisällysluettelon kaikkiin vihkoihini. Tästä päästäänkin sujuvasti meikäläisen nykyiseen sisällysluetteloon ja systeemiin.

Mähän aloitin bujoilun tossa 2016 lokakuun tienoilla eli tein tosiaan silloin kierrevihkosta kalenterin, koska kaupan kalenterit eivät vastanneet mun tarpeisiini. Törmäsin bullet journaliin selatessani netistä "parempaa vaihtoehtoa" vanhan kalenterin tilalle. Parempaa kalenteria en siis löytänyt, mutta paremman systeemin kyllä! Kuten olen sanonutkin, en enää näe itseäni ostamassa kaupan peruskalenteria. En ainakaan vähään aikaan.

Tähän on pari ihan konkreettista syytäkin, eli ensinnäkin mä haluan aina säästää kalenterit, koska ne sisältää myös muistoja, mutta toisaalta kalentereiden säilyttäminen on aina tuntunut vähän turhalta - nätin vihkon säilyttäminen tuntuu paljon mielekkäämältä varsinkin, kun tulen aika varmasti tekemään bujooni jatkossa myös pieniä päiväkirjamerkintöjä. En oikeastaan enää kirjoita päiväkirjaa samalla tavoin kuin ennen, yleensä avaan sen ainoastaan huonoimpina hetkinä, joten viime aikoina päiväkirjojen selaaminen on ollut yhtä tuskaa. Surua surun perään. Vanhempana voi niiden lisäksi sitten välillä selailla vanhoja bujoja, joihin on mahdutettu myös hyviä ja iloisia hetkiä, jotka haluan muistaa. Tässä on itse asiassa yksinkertaisimmillaan se syy miksi olen taas täällä jauhamassa tästä samasta asiasta.

NYT ASIAAN. 
Pahoittelut mammuttimaisesta introsta, hupsistakeikkaa.


Mähän siis tein tossa toukokuun (2017) alussa itselleni uuden bujon, mutta mä tein sen luonnolleni uskollisena joulukuuhun asti viikkolokien muodossa. Don't get me wrong, mä siis rakastan tuota bujoa ihan hirmuisesti jo pelkästään väristä lähtien, mutta... Kun mä sitten huomasin haluavani ykskaks yllättäen sisällyttää bujooni myös päiväkirjamerkintöjä, kouluprojekteja ynnä muuta, mä tajusin että mun on annettava periksi ja otettava askel lähemmäs Ryderin alkuperäistä ideaa - eli päätin seuraavassa bujossa ottaa käyttöön tulevaisuuslokin (future log), kuukausilokin (monthly log) ja päivittäiset merkinnät (daily log).

Alunperin mun ajatus oli, että saisin kokonaisen vuoden tai ylikin mahtumaan samaan vihkoon, mutta tulin siis siihen tulokseen, ettei se ole missään suhteessa mielekästä tai tarkoituksenmukaista. Ja koska bujossa on edelleenkin parasta se kuuluisa joustavuus, nappasin Suomalaisesta Kirjakaupasta (YOU READ IT RIGHT, CIVILIZATION HAS ARRIVED TO FINLAND!) virallisen Bullet Journal -vihkon. Kyllä. Niitäkin löytyy. Koska mä tosiaan tykkään kuitenkin ihan hirveästi tosta mun nykyisestä bujosta, mä päätin käyttää sitä syyskuuhun asti ja aloittaa uuden lukuvuoden myötä sitten uuden bujon. Tän nykyisen kanssa aion leikitellä, kokeilla  ja suunnitella just niin paljon kuin sielu sietää. Päivä päivältä tykkään nykyisestä bujosta enemmän ja enemmän: se on niin mun näköinen, sekava ja ihan vinksahtanut, haha. Tää nykyisen kanssa "leikkiminen" on myös tehokkaasti auttanut mua kehittämään tulevaa bujoa varten tietyntyyppisen aloitussetupin, josta ihan kohta lisää... eli:

TULEVA SYSTEEMINI

AVAIMET



Kuvassa siis Moleskine vasemmalla ja nykyinen Leuchtturm oikealla. Pohjatietona kerrottakoon, että alunperinhän mun bujoni (kierrevihko sekä sitä seurannut Moleskine) olivat varsin värikoodattuja. Mun ongelma alkuperäisten avainten (keys) kohdalla oli se, että mä en vaan tykännyt siitä isommasta pallosta/ympyrästä, joka edustaa tapahtumaa tai sovittua menoa (event) ja lisäksi oli jotenkin palkitsevampaa ruksia tehdyn homman/hoidetun asian (task) jälkeen laatikko kuin tehdä pisteestä ruksi - lisäksi koska mä olen mä, mä tietenkin tahdoin myös koodata eri hommat eri väreillä.

Bujon evoluutio meni kutakuinkin näin: vaikka mä rrrrrakastan värikoodausta, en vaan kyennyt kantamaan miljoonaa eri väriä mukanani päivittäin - bujohan kulkee mun mukanani, tottakai. Tähän asti olin tehnyt aina laatikot eri väreillä, joten mitäs nyt sitten? No, mä päädyin hieman supistamaan värikoodejani, mutta sekään ei oikein auttanut, koska yhyy, tykkään värikoodeista! Mun aivot toimii niiden mukaan, silloin kun niissä on joku logiikka ja ne on hallitussa muodossa. Mä myöskin koin tarpeelliseksi erotella selkeästi menot tehtävistä ja toisaalta Henkan menot omistani, mutta koska mä en tykännyt käyttää mitään kolmiota tai palloa menon merkkinä, eikä se oikein näyttänyt hyvältä ilman mitään merkkiäkään, olin suorastaan lohduton... :D Koin bujon organisoinnin ilman värejä täysin mahdottomaksi - joo, monethan harrastaa täysin mustavalkoisia bujoja but I'm just not one of those girls!

Mulla kesti jopa näin kauan, ennen kuin keksin ratkaisun. Tykkään vieläkin käyttää ruksittavia laatikoita esim. kouluprojektien kohdalla, mutta muutoin olen siirtynyt merkitsemään tehtävät/hoidettavat asiat pisteinä, jotka sitten tosiaan muutan rukseiksi - niin se mieli muuttuu. Tapahtumat merkitsen sen sijaan laatikoilla, jotka sitten kotona rauhassa saan värittää eli ei tarvitse kantaa värejä mukana! Näin pystyn erottelemaan Henkan menot (metallinhohtoinen harmaa) omistani (vihreä). En enää kirjaa bujoon Henkan työaikoja, koska ne  vaihtuu ihan koko ajan joten niitä varten loin meille yhteisen google kalenterin ja työajat näpytellään sitten aina muutoksineen sinne. Niiiiiiin simppeliä! En myöskään enää tee sivua näille koodeilleni/avaimilleni vaan liitän washiteipillä tuollaisen pienen läpyskän sisäkanteen, jos tarve vaatii. Sen lisäksi, että siitä on kesken bujoilun helpompi tarkistaa värikoodit ynnä muut omat merkkinsä (ne oikeasti unohtuu alussa jos tykkää meikäläisen tavoin muokata systeemiä), sen voi kätevästi vaihtaa jos päätyy jossain vaiheessa vaihtamaan merkkejä yms.

SISÄLLYSLUETTELO aka INDEX


Vasemmalla nykyinen, oikealla tuleva bujo. Molemmissa vihkoissa (Leuchtturm 1917) on tosiaan sisäänrakennettuna index ja sivutkin ovat numeroitu valmiiksi, mikä kieltämättä helpottaa arkea. Ameijanvihreässä sisällysluettelossa on ensin paikka sivunumeroille ja vasta sitten itse aiheelle, Smaragdissa eli Emeraldissa ei paikkoja ole erikseen määritelty. Itse suosin sivunumeroa aiheen jälkeen; emeraldissa aion ottaa käyttöön kokoelmien ketjutuksen (threading) eli käytännössä en siis aio kirjoittaa jokaista kokoelmaani erikseen indeksiin. Sanotaan että siivouslistani täyttyy ja mun täytyy tehdä uusi aukeama/sivu keskelle bujoa. Sen sijaan, että kirjoittaisin indeksiin seuraavalle tyhjälle riville siivouslista vol 2 tai jotain vastaavaa, aion laittaa jo olemassa olevan otsikon perään joko | -merkin tai palluran ja uudet sivunumerot, jolloin näen helposti kaikki ne sivut, joille siivouslista on levittynyt. 

En myöskään jostain syystä halua mitään valmiiksi kirjoitettua indeksiini (esim. emeraldissa lukee yläreunassa INDEX), joten ongelma korjaantui värityskuvilla... jos ja kun kuuntelen esimerkiksi luentotallennetta enkä tee muistiinpanoja, värittelen siinä samalla kuvia, joita bujosta löytyy ja pystyn näin keskittymään paremmin itse asiaan! En myöskään aio listata indeksiini enää kuukausinäkymiä, viikkonäkymiä ja tulevia päivälokeja vaan niputan kuukauden yhden otsikon alle. Mulla on on muun muassa kuukaudet värikoodattuina, joten selatessa pystyn aika näppärästi paikantamaan oikean kuukauden. Toki nyt täytyy ensin opetella nämä uudet värit; tulevassa kun on nyt tehty värikoodit Zebra Mildlinereillä, jotka ystäväni tilasi mulle pyynnöstäni (tilasi se mokoma kyllä itselleenkin siinä samalla, me kun tunnetusti jaetaan nää hulluudet ♥). Ja kyllä, koska kaikilla muillakin (Henkkaa lainatakseni) "itseään kunnioittavilla bujoilijoilla" on ne, niin Iina Kolkytvee halusi ne myös. Piste. 

TULEVAISUUSLOKI


Luulin haluavani heti ensimmäiselle sivulle värikkäät vuosikalenterit - paskanmarjat! Luulin väärin. Eli nou worries, virheitä sattuu! Toisin sanoen korkkasin hienosti uuden upean Official Bullet Journalini kusemalla heti ekan aukeaman kohdalla, jep. Päädyin tästä johtuen teippaamaan sivut yhteen - tulevaisuusloki aka future log alkaa nyt siis sivulta 3 eikä 1. Meinasin aluksi jättää sivut liimaamatta, ihan vaan muistutukseksi siitä, että it's okay to make mistakes, mutta koska päädyin aina avaamaan ensimmäisen aukeaman future logia etsiessäni, liimasin sivut lopulta yhteen ihan käytännön syistä. Tulevaisuuslokissa sovelsin Eddy Hopen calendexia ja Alastair-metodia. Oon tässä jo pidempään ollut kiinnostunut näistä molemmista tulevaisuuslokeista, mutta en tiennyt kumpaa käyttäisin, joten kun törmäsin yhdistelmään (täällä) bulletjournal.comissa, päätös oli aika helppo tehdä. No kumpaakin, tietty!

Kannattaa muuten kurkata noi linkit, jos haluat tietää miten näitä systeemejä käytetään "oikein", itsehän muokkasin nämä omiin tarpeisiini sopiviksi. Eli tulevassa bujossa vasemman puolen calendexiin aion merkitä värikoodatuin palluroin/laatikoin esim luennot ja demot, jotta saan yleiskuvan tulevan kuukauden päivistä. Toiselle sivulle voin alastair-metodilla listata tapahtumia ja menoja siinä järjestyksessä kuin ne tietooni tulevat, yksi per rivi, ja pallura sijoitetaan tietenkin vastaavan kuukauden kohdalle. Kuukausilokiin siirrän sitten tietenkin tästä kaikki oleelliset tiedot, lisään luentoihin ja demoihin tarkat kellonajat jne. Seuraavalla aukeamalla on vastaavanlainen setup, eli vasemmalla on kuukaudet tammikuusta huhtikuulle ja oikealla sitten tammikuulta elokuulle. En kokenut tarpeelliseksi sisällyttää ns. kesäkuukausia calendexiin, koska ainakaan ekana vuonna ei ole ollut hirveästi luentoja tai demoja tuona aikana - jos seuraavana lukuvuonna tilanne on toinen, voin aina lisätä tarvittaessa calendexin... ah, the beauty of index!

En tiedä vielä tulenko käyttämään calendexia aikalailla Boho Berryn Karan tapaan vai en, saas nähdä. Hänhän siis lisäsi calendexiin värikoodit. Itse en välttämättä aio lisätä calendexiin tapahtumien sivunumeroita, sen takia on tuo oikeanpuoleinen sivu, että pystyn menot listaamaan suoraan sinne. Karahan siis kirjaa sovitut tulevat menot aina sen päivän kohdalle, jossa on menossa ja merkkaa sitten calendexiin sivunumeron, jolta kyseinen meno/tapahtuma tietoineen löytyy. Kätevä tapa, mutta en tiedä kestäisikö mun hermot selailla sitten bujoa läpi nähdäkseen tarkemmin mitä on millekin päivälle sopinut.

VUOSINÄKYMÄ


KOULUCALENDEX


Koulucalendex on tällä hetkellä vielä tyhjä, luonnollisesti, koska lukukausi alkaa vasta syyskuussa eikä kurssitietoja ole vielä kunnolla saatavilla - mikä on muuten tosi ärsyttävää tällaisesta neurootikosta, mähän haluaisin jo tietää täsmälleen et mitä ensi lukuvuonna opiskellaan ja milloin, haha. Nykyisessä bujossa demot on merkitty pinkillä highlighterilla, luennot vihreällä ja muut opiskeluun liittyvät menot/projektit/ryhmätyöt liilalla, mutta tässä bujossa aion rajoittaa opintoihin liittyvät jutut kokonaan liilan eri sävyihin. Koulucalendexiin en sisällytä luentoja tai demoja, koska ne näkyvät tulevaisuuslokissa, mutta oon siis koko tän koko vuoden ajan kaivannut sellaista "yleisnäkymää" vuodesta palautuspäivineen - siis että näkisi milloin kannattaa mitäkin tehdä, milloin on tehtävien osalta löysempää, milloin niitä tulee olemaan useampi työn alla jne.

Toivonmukaan tämä vastaa nyt sitten siihen tarpeeseen. Seuraavalle parille aukeamalle tulee tarkemmat kurssitiedot. En oleta, että tämä vihko nyt välttämättä riittää elokuulle asti, mutta tuntui loogiselta laittaa koko lukuvuosi näkyviin. En ole ihan varma miten aion tämän toteuttaa, värikoodaanko vielä kurssit erikseen vai vai merkitsenkö vain muistan palluran palautuspäivän ja/tai tentin kohdalle. Se jää nähtäväksi.

Oiskohan tää ensimmäinen osa nyt tässä? Sikälimikäli jotakuta kiinnostaa, voisin ensi kerralla selittää tarkemmin miten aion käyttää kuukausinäkymää ja dashboardia, jonka siis itse itselleni kehittelin :) Kysykää ihmeessä, jos joku juttu jäi epäselväksi. Oon tunnetusti huono selittämään!