Hellurei ja hellät tunteet! Tänään tuli sellainen fiilis, että nyt en enää voi odottaa päivääkään, vaan mun on just-nyt-heti-välittömästi ihan pakko esitellä teillä Rympän uusin kaveri ja mun uusin ihastukseni ♥
Siinäpä se on, nääs villakoirapenneli nimeltänsä Viima, joka on hurmannut mut aikalailla täysin. Syytän tota ihanan harmahtavaa nassua ja nappisilmiä, ai juma (asiaanhan ei tietenkään vaikuta mitenkään se, että kyseessä on pentu...). Treffattiin Rympän kanssa pentu ekaa kertaa tässä jokunen päivä sitten ja tapaaminen meni kutakuinkin just niinkuin mä oletinkin; Rymyä ei uusien tuoksujen keskellä niskassa roikkuva pentu kiinnostanut juuri ollenkaan, mutta niinä hetkinä kun kiinnosti, olisi kovasti leikityttänyt ja juoksututtanut - niinpä lähdimme suosiolla vähän kävelemään. Pentuahan ei tietenkään kiinnostanut mikään muu kuin Rymy, haha. Rymy otti onneksi pennun tosi hyvin vastaan ja uskoi kiellot hyvin, Rymyn leikkityyli kun on omasta mielestäni vähän turhan raju noin pienelle... vaikka toisaalta, eipä se pentu opi tavoille, ellei kukaan opeta, mut en todellakaan halua heti ekoilla treffeillä aiheuttaa toiselle niin kauheita traumoja, ettei uskalla enää ikinä tulla meidän lähelle O.o ;D
Eilen ja tänään treffattiin sitten uusiksi ja molemmilla kerroilla heitettiin pienet metsälenkit (enkä tietenkään tajunnut ottaa yhden yhtä kuvaa, argh), eilen ennen omistajien kahvihetkeä ja tänään kahvihetken jälkeen. Välihuomautuksena sanottakoon, että musta on aivan ihanaa, että asutaan tämän uuden ystäväni kanssa sattumalta aikalailla saman kadun varrella, ihan pienen matkan päässä toisistamme, joten näitä yhteisiä lenkkejä tullaan varmasti tekemään jatkossakin. Ja mitä vanhemmaksi pentu kasvaa, sitä pidemmille reissuille päästään ♥ Rymy nukkui tänään koko aamupäivän sohvalla peittojensa seassa asenteella herätä mut kun talvi on ohi, mutta kappas kepposta, miten muuttui ääni kellossa Viiman saapuessa kylään...
Omista leluista tuli yhtäkkiä taas hirveän mielenkiintoisia ja yllättäen varsinkin niistä, joilla Viima sattui just sillä hetkellä leikkimään. Ja kuten aina, Rymyhän kävi omaan tapaansa nappaamassa kyseisen lelun hypäten välittömästi sohvalle turvaan riepottelemaan saalistaan, koska sinne pentu ei vielä osannut kavuta perässä, haha. Välillä Rymyä sai ihan komentaa kun meinasi painiotteet mennä liian rajuiksi ja totta kai pentuakin sai välillä käskyttää pois toisen kimpusta, mut en usko, että näillä kahdella tulee jatkossakaan olemaan mitään ongelmia, sen verran hyvin sujui. Pentukin onneksi malttoi aina välillä antaa Rymyn olla rauhassa ja puuhaili sen sijaan omiaan.
Just ennen kuin lenkille lähdettiin näytti hetken siltä, että meinaa Viimalta virta loppua, mutta katin kontit - siellä se metikössä mennä juoksenteli tuulispäänä, väsymyksestä ei tietoakaan! Kuten sanottu, mä en malta odottaa, että Viima vähän kasvaa, koska sitten me päästään vetämään paljon pidempiä lenkkejä, eikä mun tarvii koko ajan vahtia Rymyä niin tiukasti. Mulla itselläni oli aamulla sellainen masentavan ankea olo, ettei tästä päivästä eikä oikeasti mistään muustakaan tule taas yhtään mitään, kaikki on ihan hanurista, mut kahvihetken ja metsälenkin jälkeen muuttui fiilis kyllä aivan 100%. Ei myö Rympän kanssa ollakaan ihan yksin täällä - siis niin ihanaa, etten sanoin pysty kuvailemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti