viima the villi(s)

Hellurei ja hellät tunteet! Tänään tuli sellainen fiilis, että nyt en enää voi odottaa päivääkään, vaan mun on just-nyt-heti-välittömästi ihan pakko esitellä teillä Rympän uusin kaveri ja mun uusin ihastukseni ♥

Siinäpä se on, nääs villakoirapenneli nimeltänsä Viima, joka on hurmannut mut aikalailla täysin. Syytän tota ihanan harmahtavaa nassua ja nappisilmiä, ai juma (asiaanhan ei tietenkään vaikuta mitenkään se, että kyseessä on pentu...). Treffattiin Rympän kanssa pentu ekaa kertaa tässä jokunen päivä sitten ja tapaaminen meni kutakuinkin just niinkuin mä oletinkin; Rymyä ei uusien tuoksujen keskellä niskassa roikkuva pentu kiinnostanut juuri ollenkaan, mutta niinä hetkinä kun kiinnosti, olisi kovasti leikityttänyt ja juoksututtanut - niinpä lähdimme suosiolla vähän kävelemään. Pentuahan ei tietenkään kiinnostanut mikään muu kuin Rymy, haha. Rymy otti onneksi pennun tosi hyvin vastaan ja uskoi kiellot hyvin, Rymyn leikkityyli kun on omasta mielestäni vähän turhan raju noin pienelle... vaikka toisaalta, eipä se pentu opi tavoille, ellei kukaan opeta, mut en todellakaan halua heti ekoilla treffeillä aiheuttaa toiselle niin kauheita traumoja, ettei uskalla enää ikinä tulla meidän lähelle O.o ;D

Eilen ja tänään treffattiin sitten uusiksi ja molemmilla kerroilla heitettiin pienet metsälenkit (enkä tietenkään tajunnut ottaa yhden yhtä kuvaa, argh), eilen ennen omistajien kahvihetkeä ja tänään kahvihetken jälkeen. Välihuomautuksena sanottakoon, että musta on aivan ihanaa, että asutaan tämän uuden ystäväni kanssa sattumalta aikalailla saman kadun varrella, ihan pienen matkan päässä toisistamme, joten näitä yhteisiä lenkkejä tullaan varmasti tekemään jatkossakin. Ja mitä vanhemmaksi pentu kasvaa, sitä pidemmille reissuille päästään ♥ Rymy nukkui tänään koko aamupäivän sohvalla peittojensa seassa asenteella herätä mut kun talvi on ohi, mutta kappas kepposta, miten muuttui ääni kellossa Viiman saapuessa kylään...

Omista leluista tuli yhtäkkiä taas hirveän mielenkiintoisia ja yllättäen varsinkin niistä, joilla Viima sattui just sillä hetkellä leikkimään. Ja kuten aina, Rymyhän kävi omaan tapaansa nappaamassa kyseisen lelun hypäten välittömästi sohvalle turvaan riepottelemaan saalistaan, koska sinne pentu ei vielä osannut kavuta perässä, haha. Välillä Rymyä sai ihan komentaa kun meinasi painiotteet mennä liian rajuiksi ja totta kai pentuakin sai välillä käskyttää pois toisen kimpusta, mut en usko, että näillä kahdella tulee jatkossakaan olemaan mitään ongelmia, sen verran hyvin sujui. Pentukin onneksi malttoi aina välillä antaa Rymyn olla rauhassa ja puuhaili sen sijaan omiaan.

Just ennen kuin lenkille lähdettiin näytti hetken siltä, että meinaa Viimalta virta loppua, mutta katin kontit - siellä se metikössä mennä juoksenteli tuulispäänä, väsymyksestä ei tietoakaan! Kuten sanottu, mä en malta odottaa, että Viima vähän kasvaa, koska sitten me päästään vetämään paljon pidempiä lenkkejä, eikä mun tarvii koko ajan vahtia Rymyä niin tiukasti. Mulla itselläni oli aamulla sellainen masentavan ankea olo, ettei tästä päivästä eikä oikeasti mistään muustakaan tule taas yhtään mitään, kaikki on ihan hanurista, mut kahvihetken ja metsälenkin jälkeen muuttui fiilis kyllä aivan 100%. Ei myö Rympän kanssa ollakaan ihan yksin täällä - siis niin ihanaa, etten sanoin pysty kuvailemaan. 

syyskuun (ja vähän lokakuunkin) kuvaoksennusta

Se oli muistaakseni meidän laitoksen dekaani, joka heti ekana päivänä kehotti meitä fukseja kuvaamaan opiskeluaikana niin paljon kuin mahdollista. En tiedä mikä siinä onkin niin hankalaa, mutta harmittavan vähän on tullut oikeasti kuvattua muistutuksesta huolimatta - jotenkin se tuntuu aina unohtuvan tai sitten ei mukamas kehtaa. No, yritän parantaa tapani. Tässä viimeisen puolentoista kuukauden aikana on tapahtunut niin paljon uutta, oon muun muassa...

... tutustunut omaan demoryhmääni demoilla puuhatessa (ja itkiessä ja nauraessa) ja pakko sanoa, että meillä on kyllä melkoinen mimmijengi kasassa, haha. Ympäristökasvatuksen demoilla tuli pelattua hippaa, käytyä kahdessa eri museossa + näkötornissa ja tehtyä kaikenmaailman eskareille sopivia tehtäviä. Ja muistin muka jopa napata pari kuvaa! Noita kuvia ottaessani mietiskelin, kuinka tykkään Jyväskylästä hirveästi ja koen tosiaan kotiutuneeni superhyvin. Toki, voihan se olla, että muutaman kuukauden päästä on eri ääni kellossa, kun uutuuden viehätys väistyy - saas nähdä :D

... yrittänyt opiskella tehokkaasti, vaikka koira ei aina olekaan ollut asiasta samaa mieltä, huoh. Kämpässä on niin kylmä, että otus yrittää tunkea kylkeen koko ajan ja jos istun koneen äärellä, tai teen jotain muuta, niin Rymyhän ilmoittaa mielipiteensä hyvin selvästi - ja äänekkäästi. Yritin pitkin kuukautta lukea viime perjantaina tenttiin (ja onnistuin hävettävän huonosti, yaiks) ja tehdä hieman muistiinpanoja, mutta niinhän siinä sitten lopulta kävi, että tenttikirjan sain tenttiä edeltävänä iltana luettua loppuun. Jännitti muuten tuo eka tentti ihan jäätävän paljon, enkä mielestäni kyllä suoriutunut siitä mitenkään kehuttavasti eli jää nähtäväksi pääsinkö edes läpi, mutta toisaalta... Milloin viimeksi mä olen kokeessa esseevastauksia väsännyt? No, joskus miljoona vuotta sitten. 

... nauttinut maisemista (mä ihan oikeasti rakastan tätä kaupunkia ja tota kampusta) ja syksyn väreistä, vaikka en yhtään tykkää muutoin kyseisestä vuodenajasta. Tuulee, on kylmää ja pimeää, väsyttää ja nokka tuntuu vuotavan koko ajan. Mä olen sitä tyyppiä, jonka mielestä talvesta voitaisiin aina hypätä suoraan kesään ja toisin päin... tai oikeastaan jos ihan rehellisiä ollaan, se talvikin voitaisiin unohtaa. Pelkkä kesä riittäisi mulle oikein mainiosti, kiitos! Mä en itse asiassa malta odottaa meiän ensimmäistä kesää täällä Jyväskylässä ♥ 💜

... ehtinyt myös herkutella, omnomnom! Oon muutamana päivänä hengannut kampusalueella kun ei kotiinkaan viitsi parin tunnin takia lähteä, käynyt Raxissa kanssaeläjän kanssa (ja oli muuten hyvää, mä niin tykkään tosta paikasta) ja lainannut ilman lupaa samaisen ihmisen takkia, koska lenkillä satoi ihan kaatamalla, eikä mulla edelleenkään ole yhden yhtä vettä hylkivää takkia. En ymmärrä miksi, pakko tehdä asialle jotain. Siellä en tajunnut kuvia ottaa, mutta käytiin tosiaan yhtenä päivänä mummin ja pappan kanssa syömässä Rossossa mummin pelin jälkeen (kultamitali tuli, jee!). Mummi on siis pelannut lentopalloa ViLePassa niin kauan kuin muistan; ihan jo pienenä pentuna tuli kuljettua mummin mukana harjoituksissa ja joukkueessa oli edelleen monta tuttua naamaa. Enää ei ollut niin notkeaa toimintaa, kuin joskus vuosia sitten, mutta melkoisia mimmejä nuo ovat edelleen - oon niin ylpeä.

... tehnyt vähän sitä sun tätä! Pari iltaa ennen tenttiä iski hirveä stressi ja vaikka olisi oikeasti pitänyt lukea, istuin sen sijaan illan väsäämässä itselleni uutta kalenteria, koska kaupasta ei yksinkertaisesti löydy sellaista, joka täyttäisi kaikki toiveeni ja koska sijaistoiminta on in. Oon nyt lähiaikoina kiinnostunut tosi paljon Bullet Journalingista, tai oikeastaan jostain, mikä on perinteisen kalenterin ja sen sekoitus, ja jolle ei vissiinkään ole nimeä :D Joka tapauksessa, tein siis itselleni kalenterin ja seuraava kalenteri on jo suunnitteilla... kun vaan jostain löytäisin tällaisen vihkon. Että sellaista täällä :)

rympylän ekojen viikkojen fiilikset

Siis huhhuh, nyt oli ihan pakko ottaa pieni breikki opiskelusta ja tulla vihdoinkin kertomaan ne Rympylän kuulumiset (ja toki vähän omiakin, myönnän) ekojen viikkojen osalta! No, kaikessa yksinkertaisuudessaan Rymylle kuuluu ihan hyvää - tai eipä tuo ainakaan pahemmin ole valittanut. Toki, vinkuuhan Rymy edelleen silloin tällöin, mutta verrattuna entiseen sekin on vähentynyt melkoisesti, mistä olen enemmän kuin kiitollinen. Ennakkotehtäviäen ja esseiden sun muiden opiskeluun liittyvien juttujen väsääminen ilman oopperamaista taustakuoroa on oikein jees, väitän.

Ollaan otettu tavaksi, että aikalailla kolme lenkkiä mennään päivän aikana. Aamulla puoli kuuden ja kahdeksan välillä on ensimmäinen pissatus ja illan viimeinen sijoittuu siihen ysin ja yhdentoista väliin, vähän riippuen monelta ollaan päivällä käyty tai mihin aikaan on seuraavana aamuna kello soimassa. Päivällä pyritään käymään se yksi pidempi lenkki, tai sitten pari pienempää. Postaus tai kaks sitten, luettelin listan asioista, joiden takia pihaton/parvekkeeton kämppä ei ehkä olekaan huono juttu, ja ilokseni voin todeta olleeni oikeassa; Rymy todellakin saa enemmän liikuntaa, minkä mä koen todella tärkeäksi asiaksi. Toki on päiviä, kun ulkoilut jäävät aivan liian lyhyiksi (kuten eilen, kun Henkan piti illalla käyttää koira kunnon lenkillä, mutta päätyikin sitten olemaan viitisen tuntia ylitöissä), mutta sille nyt ei vaan aina voi mitään.  Luentoja ja yliopistolla oloa on ainakin näin alkuunsa ollut paljon vähemmän kuin mitä oletin, mutta oman aikansa päivistä vie lukuisat esseet, oppimistehtävät ja ryhmätyöt, että ei tässä ainakaan tekemisestä ole ollut puutetta - se tietenkin näkyy sitten myös lenkkien pituuksissa, valitettavasti. Oon niin kiitollinen, että kanssaeläjä suostui hyppäämään kanssani tuntemattomaan ja muuttamaan tänne Jyväskylään, koska voin vaan kuvitella miten vähällä huomiolla Rymy olisi, jos olisin joutunut Joutsasta asti tänne joka päivä matkustamaan.

Ja hei, huomasitteko? Mun oli pakko tilata Rymylle nahkainen monitoimihihna, jonka olisin kyllä halunnut vihreänä, ja uudet valjaat. Mä tajusin muuton jälkeen yhtäkkiä, etten oikeastaan luottanut niihin edellisiin valjaisiin, vaikka toki värinsä puolesta fanitan niitä ihan törkeästi. Totuus on kuitenkin se, että mun rentouteni lenkillä vaikuttaa ton remmiräyhän käytökseen, ja mun rentouteeni taasen vaikuttaa huomattavasti se, miten vankasti Rympän asusteisiin luotan. Henkkahan kerran aikoja sitten huomasi vetävänsä perässään pelkkää hihnaa, kun panta oli luisunut kaulasta äkkipysähdyksen johdosta, ja muutenkin Rymy on pari kertaa ollut aika lähellä peruuttaa valjaista ulos ohitustilanteessa. Voitte vaan kuvitella, miten rentona olen pystynyt lenkeillä pysymään... Näiden valjaiden kanssa ei ainakaan vielä ole ollut kyseistä ongelmaa, ja mun on ollut paljon helpompi keskittyä namittamaan Rymyä, kun en ole pelännyt otteeni irtoamista tai koiran valjaista karkaamista.

Edellisillä huudeilla oli liiankin helppoa halutessaan suunnitella ja ajoittaa lenkit niin, ettei kauheasti törmäile muihin koiriin, mutta täällä se on ihan sama monelta lähdet ovesta ulos - todennäköisesti törmäät vähintään kahteen koiraan lenkin aikana, oli kyse miten nopeasta pissatuksesta tahansa. Vajaassa kuukaudessa huomaan varmuuteni kasvaneen, eikä ohitustilanteet tai muiden koirien kohtaamiset aiheuta enää samanlaista stressireaktiota. Rymyn osalta ohitukset sujuvat nykyään vaihdellen eli joskus otus keskittyy täysin nameihin, joinain päivinä korvat ovat jossain ihan muualla, samoin suu...

Meillä myöskin nukutaan yöt, koska takaovella vinkuminen on jäänyt historiaan, yay! Me ollaan oikeasti nukuttu yöt siitä asti kun tänne muutettiin, ja siitä mä olen ehkä eniten innoissani. Muutaman kerran Rymy on herättänyt joskus aamuyöstä, mutta yleensä näinä öinä on ollut todella kylmä ja omaan petiin peittely on auttanut. Mitä aamu- ja iltapissatuksiin tulee, en mä edelleenkään niistä varsinaisesti nauti, mutta ainakaan mun ei tosiaan enää tarvitse puolipukeissa rynnätä ulos komentamaan räkyttävää koiraa (koska en ole laiskuuttani jaksanut pukea ensin päälle) tai nalkuttaa Henkalle, koska sekään ei ole jaksanut pukea ylleen, eli kyllä tää oli meille ihan oikea ratkaisu. Rymyllä ei tosin ole täällä yhtäkään koirakaveria, joten siinä on meille sitten seuraava missio!