Ollaan asusteltu uudessa kodissa about parisen viikkoa ja kyllähän täällä alkaa jo kodilta näyttämään ja tuntumaan. Pakko myöntää, ettei mulle tullut missään vaiheessa kauhean voimakkaana sitä "tässä se nyt on" -tunnetta, mutta voi ehkä johtua siitä, että pessimisti ei pety. En ehkä halunnut ajatella, että tässä se meidän koti nyt vihdoin ja viimein on, sillä ihan yhtä hyvin meidän ostotarjous oltaisiin voitu hylätä. Nyt on kuitenkin sellainen olo, että meidän ei tarvitse enää etsiä; koti on vihdoin löytynyt. Ja näin on hyvä. Sisustusbloggaajaa musta ei saa edelleenkään, eikä kännykän kameran asetukset kohtaa tämmöisen harmaan ja sateisen (väärä hälytys!) päivän kanssa, mutta väliäkö tuolla. Ei ole moinen ikinä ennenkään estänyt mua jakamasta kuvia :D
Hyppääminen omakotitaloelämään on ollut meidän haave ihan alusta asti. Silti tuo hyppy pelotti ja pelottaa vähän edelleen, etenkin kun kohta meitä on yksi enemmän. Ollaan tottakai pohdittu ja mietitty ja tehty laskelmia, mutta eihän meillä oikeasti ole vielä totuudenmukaista kuvaa siitä, mitä lapsiperheen arki tämmöisessä talossa kustantaa. Me ei voida kuin katsoa ja ihmetellä ja tehdä valintoja matkan varrella. Voi olla, että päädytään joskus muuttamaan tästä kämpästä pois, ikinä ei voi tietää, mutta kyllä mä näen meidät täällä vielä kymmenen vuoden päästä.
Tavarat (ja etenkin noi meikäläisen huonekasvit) hakevat edelleen paikkaa, tuleva lastenhuone on täynnä tavaraa ja takkahuoneessakaan ei ole tv-tasoa lukuunottamatta muuta kuin eksynyttä roinaa. Siitä on tarkoitus tulla vierashuoneen ja Henkan perhoharrastuksen tyyssijan yhdistelmä. Myös retrohenkiset konsolit päätyvät sinne jos ja kun saadaan hankittua toinen telkkari, olohuoneeseen pääsi vain mun PS3 ja PS4 sekä Henkan Nintendo Switch. Ruokailutilaan mahtui meidän iso ruokapöytä ja tuohon päähän todennäköisesti mahtuu vielä syöttötuolikin ihan hyvin, jee. Keittiöstä saatte kuvia sitten, kun mä vihdoin ja viimein saan siellä kaikki turhat purkit ja purnukat paikoilleen. Lisäksi aurinkoinen päivä olisi jees, sillä meidän keittiö on selkeästi muita huoneita pimeämpi tila.
Todennäköisesti tullaan välillä vuorottelemaan niin, että toinen nukkuu vauvan kanssa ja toinen vierashuoneessa, mutta silti on ihan parasta, että nyt me kaikki kuitenkin mahdutaan makkariin! Koiran peti ei enää tuki kulkuväylää ja mun vaatelipastokin mahtui, vaikka pääsääntöisesti vaihdankin vaatteet kodinhoitohuoneessa. Tulevaisuudessa varmaan vaihdan tuon korkean lipaston matalampaan ja leveämpään, mutta olemassaoleva ratkaisu saa nyt kelvata. Täällä on miljoona muuta pientä asiaa, jotka pitää fiksata ensin. Keittiön seinä suorastaan huutaa tauluja, nurkat kuiskivat lisää viherkasveja, kirjahyllyt eivät vielä ole päättäneet haluavatko he vaihtaa seinää, Henkalla on miehisiä visioita autotallin suhteen ja niin edelleen... mutta onneksi meillä on, ainakin teoriassa, aikaa. Eikä meidän tarvitse kysyä keneltäkään lupaa! Sitä mä odotin ehkä eniten - ettei tarvitse miettiä kuinka monta reikää voi olkkarin seinään tehdä tai kuinka monta naulakkoa saa laittaa eteiseen roikkumaan. Täytyy postailla paremmat kuvat jos ja kun saadaan kaikki tavarat paikoilleen. Rympänkin kuulumisia voisi taas joku päivä postailla, kun vain saisi aikaiseksi. Noh, anyways, ihanaa viikonloppua kaikille! Vaikka meidän vauva ei vielä olekaan syntynyt, niin itse koen, että pääsen jollain tavalla viettämään elämäni ensimmäistä äitienpäivää. Käsittämätöntä.
