maanantai 11. heinäkuuta 2016

kuoppailua (feat nipsut) + kuulumisia

 
Olinpa tosiaan täysin unohtanut postailla nämä Sannan ottamat hiekkakuoppailukuvat - näistä(kin) on tainnut muodostua jonkinlainen perinne, eikö? Tuonne kyseiseen paikkaan suuntaamme nipsujen kanssa aina kun vaan kuskin saamme - tällä kertaa hovikuskina toimi siskoni, btw. Valokuvaaja selkeästi sorsi mun koiraani ja suosi omiaan, kröhöm... tai sitten ehkä-perhaps me lähdettiin hippasen liian kuumalla liikenteeseen ja ainoa, joka jaksoi tehdä yhtään mitään oli Luca. Jymyn ja Tigin liikuttamiseen ei taasen tarvita muuta kuin liikkuva Sanna, haha. Tämä olikin muuten tällä erää Sannan ja laumansa viimeinen visiitti tänne meidän nykyiseen kyläpahaseen -- ensi kuun alussa meistä tulee Rympylän kanssa virallisesti Jyväskyläläisiä, hui!


Itse asiassa, Jyväskylän suuntaan Rymy lähtee Henkan kera jo keskiviikkona - nimittäin eläinlääkäriin Vaajakosken Evidensiaan. Rymyllä on viime keskiviikosta asti ollut vatsa todella löysällä eikä ruuaksi ole oikeastaan kelvannut kuin kana ja riisi. Canikur-kuurista ei tuntunut olevan mitään apua, sitäkin kun lauantaina kokeiltiin. Olisin toki mieluiten kiikuttanut lapsen lekuriin jo tänään, mutta ei ollut töiden puolesta mahdollista, joten joudutaan valitettavasti odottamaan siihen keskiviikkoon. Toki jos tarve vaatii niin päivystykseen lähdetään vaikka keskellä yötä, mutta Rympylän vointi on onneksi ollut muutoin aika normaali, ainakin noin niinkun päältä katsottuna. Toivon todella, että keskiviikonkin aika saadaan peruuttaa heti huomenna, mutta epäilen vahvasti... tänään oli työn ja tuskan takana lähteä töihin aamulla, kun tiesi toisen jäävän moneksi tunniksi yksin. Onneksi Rymy ottaa nykyään aina lungisti yksin ollessaan, ainakin todistusaineiston mukaan puikkokuono lähinnä nukkuu. Anyways, palaillaan astialle - varmaan viimeistään parin päivän päästä.